tiistai 17. maaliskuuta 2009

Hieronnasta ollut apua

Käytiin eilen Wiltsun kanssa Seijalle näyttäytymässä. Tai siis Wiltsu lähinnä kävi näyttäytymässä, minä vain siipeilin mukana ;-)

Halusin Seijan katsovan, onko Wiltsun liikkeissä tapahtunut muutosta nyt parin hierontakerran ja homeopaattisen liuoksen nauttimisen jälkeen, kun itse olen liian sokea näkemään moisia. Ja kyllä oli. Ei kiepsauta enää toista etujalkaansa ja muutenkin liikkeet ovat nyt symmetriset. Hieno homma, hieronnasta on siis ollut apua!

Toinen hieronta Wiltsulla oli pari viikkoa sitten. Takapää ei ollut enää kipeä, vaan sitä sai hyvin käsitellä. Lapojen välistä oli jumissa ja akillisjänteet kireät. Hieronnan jälkeen poika sai homeopaattista liuosta kolmena iltana peräkkäin. Tänään on kolmas hieronta. Saas nähdä mikä tilanne on nyt.

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Viikon koirakuva: koirankieli

Missulla on niin iso kieli
että koko naama kastuu,
kun mummeli antaa pusun.


Viikon koirakuvassa on tällä kertaa aiheena koirankieli. Aihetta voi (ja ihan luvalla :-) ) lähestyä ja käsitellä joko koirankielenä tai koiran kielenä. Ja vaikka osallistuminen jäi taas viime tippaan, niin ajattelin laittaa kuitenkin kuvia molemmista sekä koirankielestä että koiran kielestä. Noita jälkimmäisiä etenkin kun meiltä löytyy runsain mitoin ;-)




Kuvat ovat enemmän tai vähemmän vanhoja, mutta muutamaa ei ole tainnut sivuilla aiemmin näkyä, ei ainakaan viikon koirakuvassa eikä sen edeltäjässä koirakuvat-viikkohaasteessa.

Tässä pari vauvakuvaa menneiltä ajoilta, Boden kuva vuodelta 06 ja Riinan 92.

Yläkuvassa Bode kysyy ihmeissään, miksi sitä torutaan, kun ei ole mitään väärää tehnyt. No niinpä kai, ihan normaaliahan meillä on, että tyynyt tapetaan ja sisukset levitetään pitkin ja poikin... :-( Kuvassa oikealla jo edesmenneellä Riinalla on kieli aivan käsittämättömällä rullalla. Onnistuuko joku muu vääntämään kielensä samoin?


Bodea harmittaa, kun kukaan ei leiki sen kanssa.


Wiltsu pyytää Bodea leikkiin.

Etsintää vanhalla sahalla

Wiltsu pääsi lauantaina lempipuuhaansa, etsimään kadonneita ei-ihan-niin-perinteisestä paikasta. Emme siis olleet tällä kertaa metsässä vaan entisellä sahalla.


Täältä ei löytynyt ketään, jatketaan matkaa.

Alueella oli useita rakennuksia ja etsittäviä paikkoja oli erilaisia. Mukavaa vaihtelua perinteisiin metsähakutreeneihin. Piilot olivat uusia ja antoivat haastetta. Hauskaa oli kaikilla, niin koirilla kuin ihmisilläkin.


Mistä tuonne rakennukseen pääsee sisään, kiire kiire!

Ensimmäinen maalimies oli vanhan toimistorakennuksen perimmäisessä nurkassa sijaitsevassa vessassa. Tehtävä ei ollut ihan helppo, vaan Wiltsu ilmaisi ensin rikkinäisen ikkunan toisella puolella seisovan treenien vetäjän. Kun löytöä ei kelpuutettu, juoksi poika kertaalleen vielä ulos ja tarkisti seinän toiselta puolelta, löytyisikö kadonnut sieltä. Lopulta jouduin hieman ohjaamaan näyttämällä vessaan johtavaa ovea. Se riitti, Wiltsu työnsi nenänsä ovenrakoon ja avasi oven ja siellähän se maalimies lymyili.

Kadonnut olisi ikävä kyllä jäänyt kadonneeksi, mikäli en olisi tiennyt, että toimistossa on yksi maalimies. Wiltsu kyllä merkkasi kadonneen, mutta niin epämääräisesti, etten olisi hoksannut, mistä pitää hakea. Eihän sitä tosin Wiltsu itsekään oikein tiennyt.


Jossain se täällä on...

Ohjeeksi olin antanut, ettei rappusten yläpäähän ketään ja yksi toimistoon, joten kaksi maalimiestä oli sellaisissa paikoissa, mistä mulla itselläni ei ollut aavistustakaan. Täytyi siis luottaa koiraan (miksi se on aina niin hirveän vaikeaa?).

Toimistosta päästyämme syöksyi Wiltsu roskalavojen sekaan. Ei tarvinnut miettiä hetkeäkään, selkeästi se oli paikallistanut toisen maalimiehen niille paikkeille. Enää piti tarkentaa löyto.


Täällä se on, täällä!

Pienen tovin se pyöri lavojen seassa, kunnes maalimiehen sijainti selvisi. Ei minkäänlaista epäröintiä, ilmaisi heti oikean lavan ja kadonnut löytyi.


Jippii, Tuija ja nakkipurkki löytyivät!

Ja matka jatkui. Muutama rakennus ja niissä sijaitsevat huoneet (tai mitä nyt ikinä olivatkaan) jäivät matkanvarrella tarkistamatta, kun Wiltsu syöksyi vauhdilla kohti seuraavaa kadonnutta. Olen jo oppinut olemaan kiljumatta sitä tarkistamaan väliin jääneitä alueita, ei se tule, jos on jo merkannut seuraavan maalimiehen.


Kolmas maalimies löytyi sorakasojen takaa, niin uskomattomalta kuin se ohjaajasta tuntuikin!

Wiltsu ampaisi perimmäisessä rakennuksessa sijaitsevaan huoneeseen, missä oli isoja sorakasoja. Olin aivan ihmeissäni, kun Wiltsu kiipesi takaseinällä sijaitsevan sorakasan päälle ja jäi (mielestäni) ensin tuijottamaan nurkkaan vilkuillen välillä ylöspäin, kunnes laskeutui hieman sorakasan taakse ja alkoi haukkua. Kasan yläpuolella ei näkynyt tikkaita eikä mitään, minne joku uskalias olisi voinut kiivetä piiloon. Ehdin jo miettiä, ilmaiseeko se seinän toisella puolella olevaa maalimiestä, kun treenien vetäjä sanoi, että usko jo koiraasi, on se maalimies siellä. Ja totta, sorakasan ja seinän välistä löytyi maalimies. Oikeassa poika oli ;-)


Ritiläportaat eivät tuntuneet kivalta tassunpohjissa.

Lopuksi testattiin vielä ritiläportaat. Wiltsu tuli perässäni rappusten puoleenväliin, mutta sitten riitti ja poika kääntyi takaisin. En vaatinut enempää, pääasia, että tuli edes vähän matkaa. Toisia, todella jyrkkiä puuportaita ei edes kokeiltu. En usko, että Wiltsu olisi niitä vapaaehtoisesti suostunut edes yrittämään ja riski, että olisi satuttanut itsensä, oli liian suuri.

Aivan mahtavat treenit, tällaisia toivoo lisää sekä koira että ohjaaja!

Oma kamerakin oli kyllä mukana, mutta viihtyi niin hyvin repussa, ettei sillä tullut otettua yhtään kuvaa... Onneksi Hanne hoiti kuvaajan tehtäviä uudella kamerallaan, joten sain Wiltsun treeneistä upeita kuvia! Kiitos Hanne!

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Julkinen anteeksipyyntö

Lähes aina, kun jotain tapahtuu, on syyllinen Bode, mutta ei näköjään kuitenkaan ihan aina. Kävin nimittäin tässä yhtenä päivänä vanhempieni luona ja kauppakoria kaivaessani löysin sieltä vain yhden sormikkaan. Pieneen mieleenikään ei tullut, että syyllinen voisi olla kukaan muu, vaan suureen ääneen parahdin: "Perhanan Bode!" Hetken päästä veljeni tyttö sanoi ilkikurinen ilme naamallaan: "Mun mielestä sulla oli kyllä molemmat sormikkaat mukana kun tulit..."

Siis apua, olin syyttänyt pientä viatonta Bode-raukkaa aivan aiheetta. Syyllinen olikin ihmisriiviö, joten julkinen anteeksipyyntö on nyt paikallaan: Anteeksi Bode!

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Viikon koirakuva: koira kuin julkkis

Taas on ehtinyt vierähtää viikko jos toinenkin niin, etten ole ennättänyt (=saanut aikaiseksi) osallistua viikon koirakuvaan. Mutta tällä viikolla korjaan asian ja osallistun Boden kuvalla. Aiheena on koira kuin julkkis.
Isännän mielestä laumaamme kuuluu Star Wars -elokuvista tuttu Chewbacca :-D


Viikon kysymys kuului: ketä/mitä julkkista koirani mielestäni muistuttaa? Hetken piti miettiä ennen kuin välähti... no Chewbaccaa tietenkin!

Koska haasteen mukaan julkkis voi olla ihminen, eläin tai fiktiivinen hahmo, niin haastehan olikin loppujen lopuksi helppo nakki, vaikka pidin sitä ensin vaikeana. Olenhan jo monen monituista kertaa kuullut, että meiltä löytyy täältä omasta laumasta ilmiselvä Chewbacca :-D

Pikkuisen arveluttaa näin julkisesti tunnustaa... mutta mulla on (kuulemma) suuri aukko sivistyksessä, kun ole yhtään Star Wars elokuvaa kokonaisuudessaan nähnyt :o mutta kun kuulin, ketä Bode muistuttaa, niin sen verran on täytynyt aiheeseen ja etenkin Chewbaccaan tutustua, että tiedän jo miltä kyseinen otus näyttää. No Bodelta tietenkin ;-)

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Kuvahaaste

Tuula ja siniset lähettivät meille seuraavan haasteen:

1. Mene kuvakansiosi (tai missä ikinä säilytätkään kuviasi) neljänteen alakansioon.
2. Valitse sieltä neljäs kuva.
3. Postaa kuva blogiisi ja kerro samalla kuvan tarina.
4. Haasta neljä ihmistä.

Mulla on kuvat enemmän tai vähemmän sikin sokin koneen sisuksissa, mutta alla oleva kuva löytyi neljännestä kuvia ylipäätään sisältävästä kansioista neljäntenä - pois lukien muiden ottamat kuvat. Pitäisiköhän arkistoida kuvia hieman paremmin...



Kuva on otettu viime vuoden marraskuussa. Päätin kerrankin olla ajoissa liikkeellä joulukorttien suhteen ja napata lumisia kuvia valmiiksi, mikäli lunta ei lähempänä joulua enää olisi. Kuvaussession päätteeksi nappasin terassilla seistessäni vielä yhden kuvan, kun aurinko pilkisti niin kivasti puiden välistä.

Ja sitten haaste kiertoon. Haasteen saavat Ada, Ikwil ja Marika, Elli & co, Isan porukat sekä Jolibumerangit.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Kaato!

Tiedättekö miltä keilasta tuntuu? Minä tiedän; ei tunnu kivalta, kun joku tulee kovaa päin ja kaataa :-(

Bode oli tässä yhtenä päivänä saanut taas vaihteeksi pallonsa kaapin alle. Minä kilttinä tyttönä riensin apuun. Otin harjan käteen ja kumarruin kaivamaan palloa esiin Boden odottaessa kärsimättömänä takanani. Tunsin pallon harjanvarressa ja tökkäsin sitä - eteenpäin, yhtään sen enempää ajattelematta, tyhmä minä.

Oho, oliko siinä joku?

Boden elämässä mikään ei ole niin tärkeää kuin pallo, joten nytkin pallo varmasti täytti sen koko näkökentän. Minä olen nähtävästi niin pieni ja mitätön, ettei se edes huomannut mua siinä itsensä ja pallon välissä - ja yhä edelleen kaksin kerroin kumartuneena, koko homma kun tapahtui melkoisen nopeasti. Niinpä se palloa kohti syöksähtäessään törmäsi minuun ja koska en ollut vielä ehtinyt kohottautua pystyasentoon vaan olin melkoisen etupainotteisessa asennossa, ei pystyssä pysymiseen ollut mitään mahdollisuuksia. Otsa edellä kopsahdin lattiaan, en edes käsillä ehtinyt ottaa vastaan, kun kädet olivat edelleen kaapin alla olevassa harjanvarressa kiinni.

En tiedä ärähdinkö, parahdinko, karjaisinko vai säikähtikö Bode muuten vaan kumoon menoani, mutta pallo jäi ja poika syöksähti hieman kauemmas tutkailemaan tilannetta. Tuli sitten hetken päästä varovasti ja anteeksi pyydellen katsomaan, onko kaikki kunnossa. Kaikki oli kyllä muuten kunnossa, mutta pahasti kiehutti. Jo se nyt on hemmetti, kun ei sen vertaa voi katsoa, ettei suoraan päin syöksyisi. Tiedänhän minä ja olen jo hyväksynyt sen, etten ikinä tule olemaan Bodelle yhtä tärkeä kuin pallo, mutta voisi se nyt sentään sen verran huomioida mua, ettei pidä ihan vain pelkkänä ilmana, minkä läpi voi mennä :-(

Tuon kyseisen kaapin alta en ole enää tämän tapauksen jälkeen palloa suostunut kaivamaan. Sen verran ketuttaa! No, nyt on kaappi vaihtanut paikkaa eikä pallo enää sen alle niin helposti vieri. Ja onhan Bode yrittänyt hyvitellä tapahtunutta tulemalla muutamaan otteeseen mun viereen sohvalle ja laittamalla etujalkaansa syliini, joten ehkä tässä pikkuhiljaa alan sulaa. Vielä kun joskus saisin siltä kunnon pusun... sitten olisin toooosi tyytyväinen! ;-)