Herra hienohelma jäljellä

Hakumetsästä Wiltsun kanssa kotiuduttuamme menin lähes samoilla vauhdeilla tekemään Bodelle jälkeä. Edellisenä päivänä olin menossa ensin aamupäivällä, mutta ei onnistunut, kun kuului ajokoiran louskutusta ja sen jälkeen pyssyjen pauketta. Päätin siirtää jäljen iltapäivään, mutta eikös silloin alkanut kuulua hirvimiesten ääniä. Tänään oli sitten pakko mennä, kun halusin jäljen tällä viikolla ehdottomasti tehdä, viikonloppunahan metsään ei ole mitään asiaa, jos ei halua leikkiä hengellään.

Annoin jäljen vanheta taas tunnin verran. Alku meni tosi hyvin. Keskivaiheilla takkusi, Bode eksyi jäljeltä, en tiedä lähtikö seuraamaan jonkun eläimen jälkeä vai mitä teki. Nenä maassa se jatkoi, mutta jatkoi selkeästi (ja tästä olen täysin varma) väärään suuntaan. Otin sen takaisin ja ohjasin oikeaan suuntaan. Sen jälkeen meni taas pätkä ihan hyvin, kunnes... herra hienohelma menetti keskittymiskykynsä, kun karvoihin oli tarttunut risuja. Osa matkasta mentiin niin, että se liukui eteenpäin pää ja maha maassa. Mikä tietysti tarkoitti sitä, että karvoihin tarttui noin miljoona risua lisää. Voi apua!

Noh, otin herran puhutteluun ja nappasin pari isompaa risua siitä pois ja loppu menikin sitten taas oikein hyvin. Loppupalkka oli purkissa ja Bode kävi maahan odottamaan. Ja sitä ei ole treenattu yhtään. Pitäisiköhän jo alkaa kokeilla jälkeä keppien kanssa... vai ahnehdinko liian paljon, liian nopeasti, hmm...

Ilmastointiteippiä, kiitos!

Bode suoriutui kolmannesta jäljestään erinomaisesti. Ohjaaja sen sijaan tyri jälleen kerran ja pahasti :-(

Tein tällä kertaa vain hyvin lyhyen jäljen, kun päivä oli taas hurahtanut ihan huomaamatta enkä halunnut lähteä kovin hämärällä enää metsään. Ihan hyvä, eipä tullut kiusausta antaa jäljen vanhentua liian kauaa. Koiraa hämäryys tuskin haittaisi juurikaan, mutta minua sitäkin enemmän.

Alku meni hyvin. Bode hoiti hommansa jo ennen varsinaisen jäljen alkua. Kaarsi nimittäin tieltä metsään juuri siinä kohdassa, missä olin itsekin mennyt jälkeä tehdessäni. Minä olisin ajatuksissani marssinut vielä tietä eteenpäin, joten on se hyvä, kun koira tietää mitä ollaan tekemässä... ei tarvi ohjaajan olla niin hereillä aina ;-)

Fiksu koira, tyhmä ohjaaja

Reippaasti yli puolet jäljestä sujui erinomaisesti, ei mitään ongelmaa! Ei meillä kummallakaan ;-) Loppupätkällä oli 90 asteen kulma, minkä Bode hoiti myös täydellisesti, mutta ohjaaja ei. Koira osaa kyllä, sen sijaan ohjaaja otti ja tyri pahanpäiväisesti. Saisinko ilmastointiteippiä suuni eteen, kiitos! Mikä ihme sai mut siinä kulmassa perässä tullessani huomauttamaan, että yksi nami jäi? Mitä väliä sillä on? Bode oli kääntynyt kulmasta just oikein ja oli jatkamassa jälkeä juuri niin kuin pitikin. Ja minä mokaan oikein urakalla avaamalla suuren suuni.

Totta kai Bode kääntyi ympäri, tuli takaisin ja poimi maahan jääneen namin. Ja lähti sen jälkeen väärään suuntaan. Tietysti! Ainahan se, että olen kutsunut sen takaisin jostain, tarkoittaa sitä, että haluan matkan jatkuvan johonkin muuhun suuntaan. Sain sen kuitenkin palaamaan takaisin jäljelle, mutta loppupätkä oli sitten vähän hakemista. Bode varmisteli koko ajan, että ollaanko nyt menossa sinne, minne haluan. Onneksi oli enää ihan lyhyt pätkä vain jäljellä. Kyllä sieppaa oma tyhmyyteni. Ajatteleminen olisi sallittua ja erittäin suotavaa.

Ensi kerralla täytyy muistaa pysyä ihan hiljaa vaikka mikä olisi! Onkohan ihmisille olemassa puherajoittimia, jotain samantyylisiä kuin koirien haukunrajoittimet? Vai toimisikohan haukunrajoitin omassa kaulassa... pitäisiköhän kokeilla..? Ehkä se ilmastointiteippi olisi kuitenkin helpoin ja varmin ratkaisu. Tai sitten pitäisi hankkia jostain koiralle parempi ohjaaja :-(

Takaisin maanpinnalle

Alkuun päästiin jäljellä oikein hyvin,
hetken Bode mietti, että mikäs juttu tämä nyt taas olikaan ja sitten mentiin.

Ja niinhän sitä sitten tultiin ryminällä takaisin maanpinnalle :-( Ensimmäinen jälki sujui niin hienosti, että kuvittelin homman olevan tosi helppoa Bodelle! Ahnehdin nähtävästi vähän liikaa antamalla tämänpäiväisen jäljen vanheta puolitoista tuntia. Ensimmäinen jälkihän vanheni suunnilleen tunnin, ehkä jopa vähän vajaan.

Alun perin suunnittelin, että olisin tehnyt Bodelle elämänsä toisen jäljen jo maanantaina, mutta se jäi. Koko maanantain satoi, enemmän tai vähemmän, joten päätin siirtää jäljestyksen suosiolla eteenpäin. Parempi kuitenkin tehdä nämä alkuähellykset niin, että ollaan molemmat mahdollisimman hyvillä mielin ja skarppeina.

Tänään oli hyvä ilma. Illalla oli kyllä ohjelmassa hakutreenit, mutta olin jo aiemmin päättänyt ottaa Wiltsun hakuilemaan, joten nyt olisi hyvä sauma tehdä Bodelle jälki. Jospa se ei sitten - ehkä - tuhoaisi sohvaa eikä mitään muutakaan, kun ovat Missun kanssa kahdestaan illan kotona...

Tällä kertaa olen kyllä aivan varma, että mentiin muutamat pätkät ihan jossain muualla kuin missä piti.

Muistin jopa ottaa avaimet mukaan lähtiessäni tallomaan jälkeä, hyvä minä! Enkä siis onnistunutkaan lukitsemaan itseäni ulos (ja ilman puhelinta - luonnollisesti), vaikka jotain sellaista vähän pelkäsinkin... Koskahan saisin jemmattua vara-avaimen jonnekin pihalle... Nykyään kun mulla ei ole enää autonavaimetkaan autossa, joten en voi porhaltaa vanhempieni luo avaimia hakemaan.

No palataksemme siihen jälkeen... Annoin jäljen vanheta noin puolitoista tuntia ja alkuun päästiin oikein hyvin. Bode muisti suht nopeasti, että tämähän oli se juttu, missä maasta löytyi nameja. Joten nenä maahan ja menoksi.

Nyt olen kyllä aivan varma, että ei kuljettu koko matkaa jälkeä pitkin. Pari kohtaa oli ainakin selkeästi sellaisia, mistä en ollut mennyt. Mutta mikäs minä olen sanomaan. Ehkä olen väärässä (en kuitenkaan myönnä!) Nameja se matkanvarrelta kyllä säännöllisesti löysi ja kaikki merkit sain kerättyä talteen. Mutta siitä huolimatta reitti ei vaikuttanut kaikin paikoin ihan oikealta...

Loppupätkällä Bode näkee jotain aivan hirvittävää

Jäljen loppupuolella nousee herralla pää. "Ei tämä ei ole edelleenkään hakua, joten laitapa se nenä takaisin maahan." Vaan ei se mene. Sen sijaan Bode alkaa pakittaa mun luo. Hmm. mitähän se nyt keksi? Yritän silmäillä sinne sun tänne, kunnes keksin. Haa, kanto :-D

Mietin, mikä olisi oikea ratkaisu. Pitäisikö meidän nyt mennä ja varmistaa, että kanto on vain kanto eikä siten aiheuta meille mitään vaaraa tai haittaa muutenkaan vai pitäisikö vain yrittää unohtaa ja jatkaa jälkeä pitkin? Päädyin jälkimmäiseen, koska en ollut varma onnistuttaisiinko palaamaan takaisin jäljelle niin, että jatko sujuisi suht helposti. Hetken aikaa osoiteltuani jäljen suuntaan, pääsimme jatkamaan matkaa (emme siis olleet menossa kantoa kohti).

Tuolla se kanto on.
Apua jos se tulee ja
hyökkää meidän kimppuun :o

Jäljen loppu sujuikin sitten ongelmitta. Eipä sitä enää pitkää pätkää ollut jäljelläkään. Kaikki merkitkin sain poimittua talteen - vaikka viimeisen merkin otettuani huomasin, ettei lukumäärä täsmännyt sittenkään. Hitto, laskinko äsken väärin? Pikainen silmäily taaksepäin. Ei näy merkkejä missään puiden oksilla roikkumassa. Jätin Boden nauttimaan loppupalkastaan ja lähdin kulkemaan jälkeä takaisinpäin. Ei tarvinnut pitkälle mennä, kun merkki löytyi maasta. Oli siis tippunut takistani (mihin olin ne nipsauttanut talteen poimiessani).

Hieno homma. Jälki hoidettu. Seuraavalla kerralla annan vanheta vain tunnin, josko sitten menisi taas vähän paremmin. Ja kohta Wiltsun kanssa hakumetsään...

Bode ensimmäistä kertaa jäljellä

Sainpas viimein itseäni niskasta kiinni sen verran, että sain tehtyä Bodelle elämänsä ensimmäisen jäljen! Koira toimi ihmeen hyvin ensikertalaiseksi, olisipa sillä vaan fiksumpi ohjaaja...

Tein jäljen ihan vain tuohon lähimetsikköön, että tuli nyt vihdoin viimein ylipäätään tehtyä. Paha virhe. Koirat olivat pihalla ja seurasivat silmät tarkkoina katoamistani metsään. Tullessani takaisin pihalle, totesin pikaisen laskutoimituksen jälkeen, ettei koirien lukumäärä täsmää. BODE! Kiersin pihaa ja huutelin, vaikka tiesin satavarmasti sen hypänneen taas aidan yli. Hetken päästä herra jolkottelikin tietä pitkin portille. Kiroilin mielessäni, kiva jos se nyt on käynyt syömässä kaikki namit jäljeltä.

Jonkin aikaa pihahommien parissa huhkittuani, lähdettiin katsastamaan jälkeä. Bode liinaan ja matkaan. Ei päästy edes alkuun, kun Wiltsu saavutti meidät. Argh, millä noi pojat saisi pysymään pihalla? Ei viitsisi niitä sisälläkään pitää. Ei auttanut muu, kuin kääntyä ympäri, pistää Wiltsu autoon ja eikun uudestaan kohti jäljen alkupäätä. Sanomattakinhan on selvää, että Missu pysyi kaikenaikaa kiltisti pihalla!

Pysähdyttiin jäljen alkuun. Näytin Bodelle mistä lähdetään liikkeelle. Se katsoi ensin mua, sitten kättäni ja katse eteenpäin. "Jaa äijäkö täällä on kateissa?" Näytin uudestaan, tällä kertaa selkeämmin suoraan maahan. Ja Bode kävi maahan! Hmm. en tarkoittanut sitäkään, mitenkähän saisin sen hoksaamaan, mitä haluan. Yritin venyttää kättäni matalalla ja eteenpäin. Bode meni ryömien eteenpäin. Jaa näinkös sen ryömimisen saisikin opetettua, täytyy pistää muistiin! Hetken siinä pähkäiltiin, kunnes Bode hoksasi ensimmäisen namin suht alussa ja hurjien kehujen saattelemana lähti kulkemaan nenä maassa. Jeee, päästiin alkuun!

Ensimmäinen ongelma (sen alkusähellyksen jälkeen) tuli, kun vaadin Bodea kulkemaan puun vasemmalta puolelta. Olin aivan varma, että olin tehnyt jäljen sitä kautta. Bode olisi halunnut mennä puun oikealta puolelta, mutta kiersi vaatimuksestani vasemmalta. Ja heti puun kierrettyään kaarsi toiselle puolelle ja haki sieltä namin. Voi pyhä yksinkertaisuus! Kuinka monesti olen saanut todeta, että koiraan pitää luottaa, vaikka kuinka varma omasta tietämyksestään olisikin. En voi luottaa omaan muistiini - kyllähän mun se jo pitäisi tietää - ja koiran hajuaisti nyt vaan pelaa, miksi se ei mene mulla jakeluun, ei sitten niin millään? Loppujäljen päätin antaa Boden mennä just niin kuin se haluaa. Ja vaikka muutamassa kohdassa olinkin aivan varma, että metsään ollaan menty, niin nenilleni sain. Aina se välillä pysähtyi syömään namia ja kaikki merkit sain matkanvarrelta poimittua. Joten eiköhän me jälki kuljettu melko lailla oikein. Taitava jätkä!

Tästä innostuneena, päätettiin jatkaa jälkitreenejä Boden kanssa. Treenaillaan nyt alkuun ihan keskenämme ja pyydetään sitten jossain myöhemmässä vaiheessa päästä johonkin jälkiryhmään ainakin kuunteluoppilaiksi hakemaan lisäoppia. Ja tietysti muidenkin tallaamia jälkiä pitäisi jossain vaiheessa päästä kokeilemaan. Mutta alkuun siis opiskelemme ihan itseksemme asiaa.