maanantai 29. joulukuuta 2008

Kilttejä koiria

Joulu tuli ja meni ja hengissä selvittiin! Vaurioiltakin vältyttiin vaikka välillä vähän hirvittikin, kun me ihmiset oltiin niin pitkiä aikoja sukuloimassa ja koirat joutuivat olemaan keskenään kotona! Sohva sai kuitenkin olla ihan rauhassa eikä mitään muutakaan paikkaa oltu pistetty remonttiin. Täällä taitaa vihdoin asustaa kolme aikuista koiraa (kopkop!).
Bodea masentaa, kun kukaan ei leiki sen ja pannukakuksi menneen tennispallon kanssa


Pukki muisti kilttejä koiria

Bode sai pukilta palloja ja koko jengi herkkuja, joten kilttejä olivat selvästi olleet. Tennispallo oli Bodelle ehdoton ykköslahja ja se pysyi kasassa peräti joulupäivään asti ;-) Joulupäivänä, vajaa vuorokausi lahjan käyttöönotosta, pallo oli ratkennut liitoksistaan. Tapaninpäivänä se oli jo ihan pannukakku. Pääasia kuitenkin, että poika oli tyytyväinen, eikä nuo nyt ihan mahdottomia maksa, kunhan ei joka päivälle uutta hanki ;-) Herkut upposivat luonnollisesti jokaisen kurkusta alas ja vauhdilla!


Tennispallon kestävyyttä saattoi pidentää se, että se mahtuu harmittavan helposti kaikkien kaappien yms. alle. Ja sitten ruovitaan lattiaa hirmuisella raivolla...


Potkase, potkase! Joulupukki toi Bodelle uuden sinisen Orka-pallon, mutta vanhaa käytetään niin kauan, kun se vielä jotenkuten kasassa kestää.

Kumisaappaat pitkin pihaa

Jo se on kumma, kun isäntä ei saa pidettyä kumisaappaitaan siellä missä niiden kuuluu olla, vaan jättää toisen tai molemmat lojumaan pitkin pihaa... vai jättääkö? Joka tapauksessa harva se päivä pihalta löytyy saapas tai kaksi...


Löytyyköhän tästä kuvasta syyllinen siihen, että saapas on taas pihalla? (Itse asiassa molemmat saappaat ovat pihalla, toinen näkyy kuvassa vasemmalla ylhäällä.)


Wiltsu ei vaikuttanut kovin kiinnostuneelta saappaasta, joten olisikohan syyllinen kuitenkin tässä?

maanantai 22. joulukuuta 2008

Kakkua, mutta ei vieläkään Missun kakkua

Tarkoituksenani oli ja mieleni kovasti teki ottaa Missu tällä kertaa hakutreeneihin mukaan. Siitä on todella pitkä aika, kun Missu on viimeksi treeneissä ollut. Mutta päädyin sitten kuitenkin Wiltsuun, kun Missu ei ehtinyt leipoa synttäriherkkuja matkaan mukaan. Joo, synttäreistä on vierähtänyt jo peräti puoli vuotta, mutta kun Missu ei tässä välissä ole hakutreeneissä käynyt, niin tarjoilut antavat vieläkin odotuttaa itseään :o Onneksi tarjolla oli kuitenkin kakkua ja joulutorttuja, ettei ihan tyhjin vatsoin tarvinnut treenata :-D

Boden jätin suosiolla kotiin, kun sen kanssa tuhraantui viimeksi sen verran reippaasti aikaa, etten viitsinyt venyttää treenejä turhanpäiten, hommia kun riittää varmaan jokaisella ihan runsaasti joulun lähestyessä uhkaavaa vauhtia. Pikkuisen vähemmän haastetta oli Wiltsun kanssa kuin mitä viimeksi Boden kanssa, mutta takuuvarmasti huomattavasti enemmän, mitä Missun kanssa olisi ollut.

Wiltsu ei millään tahtonut mennä tarpeeksi pitkälle, vaan pysähtyi toistuvasti suunnilleen keski- ja takalinjan puoleenväliin ja koska maalimiehet olivat kaikki pidemmällä, ei hommasta meinannut tulla yhtään mitään. Yritin kovasti säästellä polveani, minkä onnistuin aluetta tallottaessa vaihteeksi telomaan, joten annoin maalimiehille tehtäväksi palkata koira ja tulla sen kanssa takaisin keskilinjalle. Vaan eihän siitä mitään tullut, kun jouduin kävelemään lähes piiloille asti, kun herra ei millään tahtonut irrota tarpeeksi pitkälle.

Viimeiselle äijälle Wiltsu meni sentään ihan itse ja sain odottaa keskilinjalla. Viimeinen otettiin peräänajona ja lopulta vielä haamuna, kun Wiltsu kadotti suuntavaistonsa - taas noin puolivälissä matkaa. Sillä taitaa olla sama ongelma kuin ohjaajallaankin... Mulle on myös yleensä (tai no ainakin joskus) keskilinjalla ihan selvää, minne olen matkalla, mutta jossain vaiheessa keskellä aluetta alan hädissäni pyöriä ja katsella, että oliko se nyt tämä kivi vai tuo tuolla edempänä, minkä taakse mun piti käydä maate... Wiltsulla on varmaan sama juttu, kauempaa maisema näyttää ihan erilaiselta, kuin mitä läheltä. Tosin Wiltsun pitäisi tietysti hakea nenällään, ei silmillään, mitä se kyllä aika paljon harrastaa.

Mutta tästä eteenpäin otetaankin Wiltsulle kaikki äijät tosi pitkälle, että se oppii irtoamaan kunnolla eikä pysähdy ja jää haahuilemaan liian aikaisessa vaiheessa. Niin ja Missu tuo kyllä sitä kakkua jossain vaiheessa. Tuomingit eivät kuulemma nollaudu vuodenvaihteessa... tai sitten jää useammatkin syömingit loppuvuonna väliin. Eli Missu hoitaa kyllä tarjoilunsa ja yritetään jopa ehtiä ennen seuraavia synttäreitä!

torstai 11. joulukuuta 2008

Tuskien taival

Bode lähti tiistaina mukaan hakutreeneihin - vastahakoisesti kuten yleensäkin, mutta sillä erotuksella, että tällä kertaa sillä tökki ihan koko treenien ajan. Normaalisti se reipastuu treenipaikalle päästyämme ja vain varsinainen lähtö on se maailman kauhein asia.

Ensimmäinen äijä oli vieras, joten kiertelyn, kaartelun ja välinpitämättömyyden ymmärsin - sitähän se usein tekee vieraiden ihmisten kanssa. Noin miljoonannen lähetyksen ja maalimiehen kutsujen jälkeen meni lopulta luo ja sai palkkansa.

Toinen maalimies oli tuttu, mutta eipä tahtonut herra lähteä nytkään matkaan. Lopulta kävimme liinassa hakemassa hajun, palattiin keskilinjalle ja uusi lähetys. Kissanviikset se mihinkään lähti :-( Ei muuta kuin koira autoon miettimään, mitä oltiinkaan tekemässä.

Pari muuta koiraa otettiin siinä välissä ja sitten oli taas Boden vuoro tulla kokeilemaan josko nyt huvittaisi hommat. Maalimies meni samaan piiloon ja Boden kanssa käytiin taas liinan kanssa pyörähtämässä lähistöllä hakemassa haju ja palattiin lähelle keskilinjaa. Lähetys, koira palasi pienen kaarroksen jälkeen, uusi lähetys ja koira palasi taas miltei saman tien... Sitten sain käskyn: "Nyt lähetät sen niin, että pysyt itse ihan liikahtamatta lähetyksen jälkeen!"

Lähetin pojan uudestaan ja hetken päästä oli pakko ottaa edessä oleva jalka toisen viereen, kun asento oli vähän paha... ja koira palasi. "Enkö minä just sanonut, ettet hievahdakaan!" Ei tarvinnut kuin vaatteet vähän kahahtaa, niin herra kääntyi ja palasi luokseni. Vielä yksi lähetys ja tällä kertaa katsoin, että jäin sellaiseen asentoon, ettei tarvinnut liikahtaakaan. Ja wau, Bode meni maalimiehen luo! Ihan itse ja erikseen pyytämättä!

Jestas että oli taas vaikeaa. Olisi ihan kiva tietää, mitä tuon epelin päässä oikein liikkuu. Miksi sille nyt riitti pientäkin pienempi ja tahaton ääni luoksetuloon, kun välillä saan huutaa pää punaisena eikä korvaansa lotkauta? Noh, ei auta muu, kuin yrittää keksiä jotain millä sen saisi innostumaan hommasta tai sitten pidetään vähän pidempi tauko hakuilussa ja katsotaan tuottaisiko se tulosta.

Wiltsu lääkärissä

Käytiin maanantaina Wiltsun kanssa Haminan Mar-Vetissa rokotuksissa. Seuraavana päivänä vasta tuli mieleeni, etten muistanut maksa-arvojen kontrollia ollenkaan. Eipä tosin nyt vähään aikaan ole ongelmiakaan ollut - viimeisin kohtaus syyskuussa ja edellinen vuosi sitten - ja viime vuoden lokakuussa arvot katsottiin, joten ei mitään isompaa hämminkiä. Ja kun keväällä joskus täytyy kuitenkin käydä putsauttamassa hammaskivet, niin jospa siinä yhteydessä sitten.

Vastaanoton puolella meni hyvin ja kaikki oli kunnossa. Mitä nyt Wiltsulle ei kelvannut namitarjoilut, jännitti ressukka sen verran.

Mutta vähän täytyy kyllä purputtaa, sen verran ketuttaa odotushuoneen puolella vietetty aika. Meidän viereen istui nainen, jota Wiltsu ensin hetken silmäili ja siirtyi sitten lähemmäs kerjäämään rapsutuksia. Kun rapsuttelu loppui, tönäisi Wiltsu päättäväisesti kuonollaan... eihän sitä nyt noin vain kesken kaiken lopeteta ;-) Ja rapsuttelu jatkui taas. Tuli naisen vuoro maksaa ja maksettuaan oli lähdössä pois. Yllättäen Wiltsulle tuli kiire, se perhana oli lähdössä mukaan :o Onneksi oli remmissä, niin sain toppuuteltua. Vähänkös olen katkera. Pikkaisen joku sitä rapsuttelee, niin jo on valmis lähtemään matkaan :-(

maanantai 8. joulukuuta 2008

Viikon koirakuva: suosikkiaihe

Tällä kertaa viikon koirakuvassa saa itse valita suosikkiaiheensa kaikista aiemmin olleista haasteista. Ja koska täällä on talo täynnä outoja otuksia ja otoksia, oli suosikkiaiheen valinta helppo. Tosin osallistuminen jäi taas kerran niin viime tippaan, että pakko oli lykätä vain pari nopeimmin löytyvää kuvaa tähän, että ylipäätään ehditään osallistua...


Tässä yksi outo tyyppi syömässä puruluuta nojatuolissa. Tuoli on joko kutistunut tai koira kasvanut jo isoksi, mutta ei hätää, fiksu (tai siis outo) koira otti ja heitti takamuksensa tuolin selkänojalle ja johan tuli tilaa ihan riittävästi isommallekin koiruudelle :-D
Toinen outo tyyppi!
Wiltsusta on tosi kivaa istua säilytyslaatikossa.


Wiltsun on jostain kumman syystä ihan pakko päästä aika usein pieneen, rajattuun tilaan. Nykyisin sillä on huoneessaan ikioma boxi, missä voi halutessaan viettää aikaansa "kaltereiden takana", mutta aiemmin se hakeutui mitä omituisimpiin paikkoihin, kun tarvitsi seiniä ihan lähelle ympärilleen. Säilytyslaatikko, pyykkikori ja pahvilaatikko olivat sille mieluisia paikkoja, myös sohvan alle se ahtautui usein - ja ahtautuu vielä toisinaan edelleenkin. Mutta mieluiten se kuitenkin nykyisin loikoilee omassa boxissaan.

Jos nämä pojat eivät täytä oudon määritelmää, niin kuka sitten? ;-)

tiistai 2. joulukuuta 2008

Pintahakua myllätyssä maastossa

Saatiinpa taas pitkästä aikaa hakuporukkaa sen verran kasaan, että pystyttiin treenit pitämään. Otin Wiltsun matkaan, että herra sai hoidettua synttäritarjoilunsa kun oltiin "vain" kuukausi myöhässä. Missun synttäreistähän on aikaa vierähtänyt jo peräti puolivuotta, eikä se ole vieläkään mitään vienyt :o Täytyy pitää kiirettä tai joutuu vielä tarjoamaan kahdet synttäriherkut samalla kertaa ;-)

Treenit oli tällä kertaa jo aamulla yhdeksältä. Pete raukka joutui heräämään aikaisemmin kuin normaalityöaamuina, kun lähtötohinat oli nyt molemmilla samoihin aikoihin ja Bode ressukalla sekosi pasmat, kun aamutoimet ei sujuneetkaan normaalin kaavan mukaan. Ihmeen hyvin siitä kuitenkin selvittiin ja minä olin peräti ensimmäisenä treenipaikalla (vaikkakin viisi minuuttia myöhässä). Niin outoa se oli, että ihan pakko oli soittaa ja kysyä olenko oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan, kun ketään muuta ei näkynyt. Ja kyllä, olin just siellä missä pitikin.


Toinen maalimies oli löytänyt oikein kunnolla lumisen piilopaikan.

Meitä oli treeneissä vain kolme plus vetäjä, joten otettiin pintahakua. Wiltsu viiletti alkuun kuin metsälenkillä oltaisiin oltu (paitsi että metsää ei enää ollut, kaikki on pistetty matalaksi näköjään vähän joka suunnalla). Melko lähelle ensimmäistä äijää päästiin, ennen kuin Wiltsu hoksasi, että täältähän löytyykin nakkipurkkeja ;-) Vähän matkaa risteiltiin vielä eteenpäin ja sitten törmättiinkin jo toiseen äijään. Ja päivän urakka oli siinä. Hienosti meni!

Maasto oli kaikkea muuta kuin mukava. Metsäkoneet olivat myllännet oikein kunnolla ja paikoin oli aivan hirvittävää kuravelliä. Onneksi oli saappaat jalassa, vaikka muutamaan otteeseen mietityttikin riittääkö varsien pituus... Ja kertaalleen oli tosi lähellä, etten mennyt nenilleni, kun kuravelli imaisi saappaan sen verran tiukasti, ettei jalka tahtonut nousta ylös muun kropan jatkaessa matkaa. Mutta kertaakaan en kuitenkaan onnistunut rönyämään, hyvä minä!


Suurin osa alueesta oli kuravelliä, missä lumesta ei ollut tietoakaan.