keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Ontuu, ei onnu, ontuu...

Maanantaina käytiin Missun kanssa hakemassa toinen Cartrophen-pistos. Lääkäri sanoi, että kuulostaa oikein hyvältä, kun kerroin, että perjantaihin asti kaikki oli paremmin kuin hyvin ja vasta viikonloppuna Missu alkoi jälleen vähän ontua. Nyt ei enää tarvitse antaa särkylääkettäkään kuin vain tarvittaessa. Hieno homma!

Mutta särkylääke se on selkeästi ainakin toistaiseksi ollut, mikä on avun tuonut. Tällä viikolla en ole vielä särkylääkettä antanut ja jo tiistai-iltana Missu alkoi vähän ontua :-( joten pistoksista ei näytä vielä olleen juurikaan apua. Pari pistosta se saa vielä ja toivottavasti jalkakipu on sen jälkeen kokonaan historiaa!

Rajoitettu liikunta on vaan vähän vaikeampi juttu toteuttaa... Missu riehuisi Boden kanssa enemmän kuin mielellään. Totta kai, kun nyt ei ole jalka enää niin kipeä, niin pitäisi ottaa takaisin kaikki se menetetty aika, minkä on joutunut kipeän jalan takia pysymään rauhallisena. Ja kaikkein pahinta on juuri peuhaamisleikit, äkilliset jarrutukset ja käännökset, missä nivel joutuu suurimmalle rasitukselle :-(

Vaikeampaa mulle kuin koirille?

Huomenna on reissuun lähtö. Kirjalliset koirienhoito-ohjeet on valmiina, matkakassi otettu esille, passin voimassaolo ja sijainti tarkistettu (löytyi ja on voimassa!). Nyt pitäisi vielä katsoa, mitä kaikkea ottaa matkalle mukaan. Niin ja kaupassa pitää vielä käydä ja laittaa ruuat, että on elukoille ja koirienhoitajalle, mitä tarvitsevat. Toivottavasti pärjäävät! Ja toivottavasti Wiltsu saa jotain herkkua lauantaina, kun se täyttää 8 vuotta, lauleta sille ei kuulemma ainakaan ;-) Noh, herkkuja saavat koko jengi ainakin sitten viimeistään sunnuntai-iltana, kun tulen kotiin!

Taitaa vaan tämä reissuun lähtö olla vaikeampaa mulle kuin koirille... Toivottavasti haluavat mut kuitenkin vielä takaisin! Tai sitten pitää yrittää lahjoa ne jotenkin ;-)

perjantai 26. lokakuuta 2007

Herra hienohelma jäljellä

Hakumetsästä Wiltsun kanssa kotiuduttuamme menin lähes samoilla vauhdeilla tekemään Bodelle jälkeä. Edellisenä päivänä olin menossa ensin aamupäivällä, mutta ei onnistunut, kun kuului ajokoiran louskutusta ja sen jälkeen pyssyjen pauketta. Päätin siirtää jäljen iltapäivään, mutta eikös silloin alkanut kuulua hirvimiesten ääniä. Tänään oli sitten pakko mennä, kun halusin jäljen tällä viikolla ehdottomasti tehdä, viikonloppunahan metsään ei ole mitään asiaa, jos ei halua leikkiä hengellään.

Annoin jäljen vanheta taas tunnin verran. Alku meni tosi hyvin. Keskivaiheilla takkusi, Bode eksyi jäljeltä, en tiedä lähtikö seuraamaan jonkun eläimen jälkeä vai mitä teki. Nenä maassa se jatkoi, mutta jatkoi selkeästi (ja tästä olen täysin varma) väärään suuntaan. Otin sen takaisin ja ohjasin oikeaan suuntaan. Sen jälkeen meni taas pätkä ihan hyvin, kunnes... herra hienohelma menetti keskittymiskykynsä, kun karvoihin oli tarttunut risuja. Osa matkasta mentiin niin, että se liukui eteenpäin pää ja maha maassa. Mikä tietysti tarkoitti sitä, että karvoihin tarttui noin miljoona risua lisää. Voi apua!

Noh, otin herran puhutteluun ja nappasin pari isompaa risua siitä pois ja loppu menikin sitten taas oikein hyvin. Loppupalkka oli purkissa ja Bode kävi maahan odottamaan. Ja sitä ei ole treenattu yhtään. Pitäisiköhän jo alkaa kokeilla jälkeä keppien kanssa... vai ahnehdinko liian paljon, liian nopeasti, hmm...

Hakuilua aamutuimaan

Tänään oli hakutreenit jo kymmeneltä aamulla tai toisten mukaan vasta, että minä sain muka aamulla vähän nukkua. Ai miten niin? Puoli kahdeksalta oli kello soimassa... Ei täältä korvesta, tällaisen lauman keskeltä noin vain kahdessa minuutissa singahdeta yhtään mihinkään. Aamutoimiin pitää varata toista tuntia aikaa, ihan ehdottomasti. Etenkin nykyään, kun Wiltsu ja Bode pitää pissattaa eri aikaan.

Mutta saatiin sentään treeneissä aamupalaksi jauheliha- ja lohipiirakoita sekä cappuccinokakkua. Eli kannatti herätä! :-D Ada kyllä lupasi tarjota kaurapuuroa, mutta olikin onneksi muuttanut mielensä ;-)

Tällä kertaa olin varustautunut hyvin. Muistin laittaa vällyn autossa pinon päällimmäiseksi... ja silti se meinasi unohtua, mutta viime hetkellä muistin kuitenkin, huh! Joten ensimmäisellä ja viimeisellä maalimiehellä oli välly mukanaan, minkä alle piiloutuivat. Wiltsun oli siis tehtävä töitä nenällään, kun äijiä ei näkynyt.

Hienosti meni hakuilut. Ensin piti spurtata pahimmat höyryt pois juoksemalla tietä edestakaisin ja sitten ensimmäiselle äijälle. Piti vielä päästä vällyn alle kurkkaamaan, että onko tämä ihan varmasti haukkumisen arvoinen möykky tässä ;-) Olihan se. Kannatti ilmaista, sai nakkeja palkaksi.

Toinen oli vähän vaikeampi. Ei ollut pitkällä, mutta sellaisessa kuusipöheikössä, ettei Wiltsu meinannut osata paikallistaa. Tai paikallisti se siihen pusikkoon kyllä, mutta kun sen on ehdottomasti päästävä äijän luo, ennen kuin voi ilmaista, niin haki vähän aikaa, että mistä sinne oikein pääsee. (Hieno mies kun on, ei oikein voi mennä risukkoihin.)

Kolmas oli taas vällyn alla ja sitä piti vähän töniä, kun palkkaa ei meinannut alkaa tippua. No ei tipu, kun ohjaajalla välillä vähän kestää köpötellä piilolle...

Mutta kaiken kaikkiaan siis oikein hienosti meni treenit. Ja koska niinkin ajoissa oltiin, niin kipinkapin kotiin ja tekemään Bodelle jälkeä...

torstai 25. lokakuuta 2007

Mitä, jalka ei olekaan kipeä?

Missu ei ole ontunut enää yhtään! Maanantaina se sai päivällä eläinlääkärissä piikin ja illalla kotona särkylääkettä. Särkylääkettä se on nyt lääkärissäkäynnin jälkeen saanut joka ilta ja näin jatketaan sunnuntaille asti. Ensi viikon maanantaina on seuraava pistos.

Tiistaina koirat olivat illalla pihalla ja kun avasin oven kysyäkseni, onko kukaan tulossa sisään, nousi Missu terassilla olevalta pehmustetulta makuupaikaltaan hyvin varovasti. Ensin näytti, että se tulee taas todella pahasti ontuen, mutta ilme muuttuikin hyvin hämmästyneeksi. Astui ensin tosi varovasti oikealla etujalallaan, mutta kun se ei nähtävästi tuntunutkaan enää kipeältä, niin Missu-mussukka käveli ihan normaalisti sisään :-D En tiedä heiluiko sen häntä siksi kun minä olin niin riemuissani vai oliko se itse onnellinen, kun jalkaan ei sattunutkaan. Ehkä vähän molempia.

Mutta ennen kuin ratkean riemusta, täytyy todeta, että todennäköisesti suurin vaikutus tässä on särkylääkkeellä. Lääkäri sanoikin, ettei pistoksista ole heti näkyvissä selvää vaikutusta, vaan niitä on jatkettava jonkin aikaa. Joten katsotaan tilanne uudestaan, kun särkylääke lopetetaan. Vai jatketaanko sitä taas pistoksen jälkeen, en tiedä vielä, maanantaina selviää.

tiistai 23. lokakuuta 2007

Maksa-arvot lähes kohdallaan

Lääkäri soitti tänään Wiltsun maksa-arvoista. Alat on yhä edelleen hieman koholla, mutta vähemmän kuin keväällä ja kaikki muut maksa-arvot normaalit.

Selailin tässä nettiä ja tutkailin, mitä siellä sanotaan vastaavista tilanteista. Onneksi Wiltsu ei ole dobberi. Muutenhan olisin jo helisemässä. Mitään oireita Wiltsulla ei ole ollut. Se kyllä juo enemmän kuin muut koirat, mutta on juonut samalla tavalla aina, joten ei liene kovin hälyttävää. Ruoka maistuu paremmin kuin hyvin ja töitä se jaksaa ja haluaa paiskia hakumetsässä ihan normaalisti. Eli ainoa ongelma näyttäisi olevan yhden maksa-arvon lievä koholla olo. Ja tietysti ne muutamat huimauskohtaukset...

No nyt sitten äsken kuului alakerrassa joku oksentavan... syöksyin katsomaan kuka on kyseessä. Ja tietysti se oli Wiltsu! Täytyy yrittää pysyä rauhallisena ja jonkinlainen suhteellisentajukin olisi hyvä säilyttää. Jossain vaiheessa otetaan kyllä taas maksa-arvoista kontrolli ja silmä tarkkana seurailen Wiltsun vointia muutenkin. Toivotaan, ettei ole mitään aihetta huoleen!

Koirakuvat-viikkohaaste: pieni

Taas osallistutaan koirakuvat-viikkohaasteeseen. Aiheena on tällä kertaa pieni.

Wiltsusta ei ole kuvia pienenä (ei edes pienelle kerällä kääriytyneenä, mikä siltä kyllä onnistuu...), koska se muutti laumaamme vasta 4,5-vuotiaana. Boden vauvakuvat (kaksi ensimmäistä) ovat kesältä 2006, Missun kesältä 1997 ja jo edesmenneen Riinan kuva vuodelta 1992.


Ei uskalla pieni poika mennä isoveikan perässä suuren suureen viidakkoon, vaikka mieli tekisi ;-)


Kumpi voittaa juoksukilpailun, iso vai pieni?


Missu, pallo ja Riina-mamma (paita päällä, ettei Missu pääsisi enää "ruokakaapille")


Riina rentoutuu :-D

maanantai 22. lokakuuta 2007

Ei näy nivelrikkoa!

Tänään käytiin näyttäytymässä eläinlääkärille Haminan Marvetissa Missun ja Wiltsun kanssa. Missulta tutkittiin oikeaa etujalkaa ja Wiltsulta otettiin maksa-arvojen kontrolli.

Aluksi esiteltiin Missun liikkeitä. Vain hyvin pientä ontumista oli nähtävissä. Eläinlääkäri piti kyynärpäätä taivutuksissa jonkin aikaa ja heti perään uusi näyte liikkeistä, nyt ontuminen oli jo todella selvää. Toimenpidehuoneessa lääkäri kävi koko jalan läpi, ei tuntunut mitään normaalista poikkeavaa, myös liikeradat olivat normaalit. Kyynärpäätä koukistettaessa kipu tuntui selkeästi (koko koira jäykistyi).

Röntgenkuvassa ei näy muutoksia luustossa, mutta koska ongelma on niin selvästi nivelessä, saa Missu nyt Cartrophen-pistoksia kuukauden verran ja lisäksi alkuun kipulääkettä. Katsotaan josko niistä olisi apua. Toinen mahdollinen vaihtoehto on luusyöpä :-( Toivottavasti ei ole sitä! Täytyy tarkkailla mahdollista kipukohtaa - ja varoa painelemasta niin aktiivisesti, etten itse saa sitä aiheutettua liiallisella varmistelulla :o

Samalla reissulla otettiin vihdoin viimein Missusta verinäyte dna-pankkiin lähetettäväksi. Wiltsun näytehän on jo lähetetty aikaa sitten. Enää on jäljellä Bode ja sitten on koko meidän jengi "talletettuna pankkiin" :-)

Nälkiintyneet pikkuressukat

Ihme ja kumma, aamu sujui ongelmitta, vaikkei jengi saanutkaan aamuruokaa. Olivat reppanat niin hämmentyneitä, etteivät ymmärtäneet nostaa meteliä ;-) Ruokailu venyi lopulta peräti neljään asti, kun lääkärissä meni sen verran kauan aikaa. Noh, iltaruoka tulee sitten myös reilusti normaalia myöhemmin.

Ja Bode ylitti itsensä, jihuu! Poika oli ihan yksin kotona lähes kolme tuntia, kun kävin vanhusten kanssa lääkärissä, eikä se ollut tehnyt mitään tuhoja! :-D Vähänkös olen ylpeä ja tyytyväinen!

Nuori tytönhupakko

Tänä aamuna sai Bode liikuntaa oikein kunnolla. Missu intoutui jahtaamaan sitä ihan todenteolla. Bode joutui kertaalleen jopa hyppäämään aidan yli, että sai hetken huilata, ennen kuin palasi takaisin pihanpuolelle jatkamaan takaa-ajoleikkiä.

Laukatessa ei jalka näyttänyt vaivaavan Missua yhtään, mutta heti siirtyessä raviin, alkoi ontua :-( eikä lopussa enää varannut jalanpäälle paikallaan seisoessaan. Muutamaan otteeseen mietin, pitäisikö viheltää peli poikki, ettei se ole kohta ihan raatona, mutta annoin mennä. Oli mamin mussukka niin onnellisen näköinen, etten raaskinut rauhoittaa tilannetta. Ja Bode tykkäsi myös. Se jatkoi juoksenteluaan vielä senkin jälkeen, kun Missu alkoi jo väsähtää.

Missu saa välillä hauskoja kakarakohtauksia :-D Eilen illalla se kanniskeli pyrrien erkkarissa arpajaisista voitettua tossua ja esitteli lelua onnellisena. En muista milloin viimeksi sitä on lelut kiinnostaneet. Kepit kyllä, mutta siis ihan oikeat lelut.

sunnuntai 21. lokakuuta 2007

Aino lentää

Potkaisin tässä yhtenä iltana Bodelle palloa terassilta pihalle. Jalassa oli Aino-tossut ja kun niitä normaalisti pidän villasukkien tai muiden paksumpien sukkien kanssa ja nyt olikin vain paksut sukkahousut, niin Ainopa ottikin ja lensi jalasta pallon perään... Vähän on liian isot töppöset ilman riittävää, kunnon täytettä ;-)

Kiireesti piti kinkata hakemaan tossu turvaan, kun Bode oli hetken kahden vaiheilla: lähdenkö hakemaan palloa vai otanko tuon tossun, mitä en eilen saanut pureskella, vaikka mieli teki... Eikä mamin jalkakaan ollut aina siellä tossun sisällä, niin ei siltikään saanut pureskella... Kummallista, kun lapsi ei saa leikkiä millä haluaa, on se niin väärin ;-)

Kolme aikuista koiraa?

Sohva on jo toistamiseen säilynyt lisävaurioitta, vaikka unohdin laittaa tuolit siihen päälle lähtiessäni viikolla tupperi-kutsuille. Bodesta on siis ihan oikeasti tullut aikuinen... onhan? Kolme tuntia, vähän reilu, olin poissa ja sohva - sekä kaikki muutkin paikat - oli saanut olla ihan rauhassa! Nyt olen varovaisen toiveikas, että mulla olisi kolme aikuista koiraa...

Epäreilua kylläkin, että minä ainoana autoilevana jouduin tyytymään kahviin, kun muut saivat tupperi-illassa viiniä ja konjakkia (päärynänmakuistako se oli?), nyyh. Ehkä olisi kuitenkin ollut vähän liian pitkä matka kävellä eikä kuskiakaan olisi tainnut mistään saada värvättyä. Sellaista se on, kun koiralauman takia muuttaa keskelle korpea. Sitä konjakkia pitää kyllä päästä maistamaan, näytti niin hyvin maistuvan - toisille... Josko saisi Brysselin reissulla ostettua. Nimeä en enää muista, mutta eiköhän pullon näkeminen riitä.

Puolitoista viikkoa enää reissuun. Täytyy varmaan pestä pyykkiä pari koneellista päivässä koko loppuaika, että on puhdasta vaatetta, mistä valita matkalle mukaan. Alkuviikosta siellä on ollut vielä 20 astetta lämmintä, mutta luvattu kuulemma viilenevää.

Nälkäisenä lääkäriin

Huomenna on eläinlääkäriin meno. Missu lähtee näyttämään jalkaansa, kun se vaivaa nyt jo koko ajan :-( Vanhuusvaiva se mitä todennäköisemmin on, mutta jos saisi jotain helpotusta siihen, särkylääkettä tai jotain. Ja Wiltsulta otetaan samalla - vihdoin ja viimein - maksa-arvokontrolli. Hankalaa tulee olemaan. Meillä on aika vasta iltapäivällä eikä jengi saa syödä aamupalaa... Saas nähdä millainen show siitä tulee... Pitää syödä tänään iltaruoka mahdollisimman myöhään, vaikka tuskin se huomisaamuista hösäämistä yhtään helpottaa...

Ja Bode jää ihan yksin kotiin :o Mitähän siitä seuraa? Toivottavasti se tosiaan on jo aikuinen, ettei tuhoa koko kämppää...

Kakkua neljälle

Eilen oli jälleen tosi suuren menestyksen saavuttaneet treenit, meitä oli tasan kaksi koirakkoa paikalla treenien alkaessa :-( Tiedossa oli, että yksi on tulossa noin puolituntia myöhässä ja toinen noin tunnin. Mutta siinäkö sitten kaikki? No, kiva :-( Ei sen puoleen, saatiinpahan enemmän synttärikakkua, lällällää :-D

Bodea varten aikoinaan hommattu välly (maalimiehelle piiloutumista varten) oli mulla autossa mukana, mutta eipä tullut mieleenkään ottaa sitä käyttöön - ei ennen kuin vasta tänään, kun siivoilin vähän autoa ja se osui silmiin... Noh, jospa sitten ensi kerralla muistaisi. Joutuisi Wiltsukin pakosta käyttämään nenäänsä, kun ei näkisi. Nykyisin kun se tuntuu ensisijassa hakevan silmillään ja nenällä vasta jos ei silmin havaitse.

Ensimmäisen äijän kohdalla oli taas haahuilua kerrakseen. Wiltsu merkkaili ja säntäili ihan sekopäisenä sinne ja tänne. Lopulta piti pyytää maalimiestä näyttäytymään, että Wiltsu malttoi keskittyä ja lähteä oikeaan suuntaan. Ja malttoihan se, tosin pelkkä äänimerkkikin olisi riittänyt. Wiltsu terävöityi heti, kun kuului risahdus, äijän kömpiessä esiin.

Toinen äijä oli kiivennyt kivelle ja Wiltsu haki taas silmillään. Se seisoi avoimella kalliolla, tähysteli joka suuntaan ja lähti lopulta oravan perään... Eiiii! Ei onneksi mennyt pitkälle vaan tuli jatkamaan hommia ja paikallisti lopulta äijän.

Kolmas meni kirkkaasti parhaiten. Wiltsu ampaisi matkaan, turhat haahuilut oli poissa ja nähtävästi "merkkailuainekin" oli jo loppu, kun siihenkään ei ollut enää tarvetta ;-) Ei kestänyt kuin hetken, kun ilmaisu alkoi kuulua. Viimeinen äijä oli kyllä niin hyvin maastoutunut, että mun piti mennä ihan viereen ennen kuin olin varma, että Wiltsu ilmaisi oikeasti maalimiestä eikä jotain muuta... Hui!

perjantai 19. lokakuuta 2007

Aamut rauhoittuneet

Uusi aamujärjestely toimii loistavasti! Ei kuulu enää ärinöitä, örinöitä eikä muutakaan urputusta - ihanaa!

Laitoin siis viimein vessanoveen hakasen takaisin. Vuosi sitten kesällä laitettu hakanen - kun Bode tuli taloon ja sopeutuminen laumaan vei aikansa - oli otettu Wiltsun yksiön porttiin. Vanhan hakasen reiät olivat merkkinä, joten ei tarvinnut mittailla eikä mitään, ruuvasin vain osat paikoilleen.

Ensimmäinen aamu meni harjoitellessa

Ensimmäinen aamu uudella järjestelyllä ei mennyt ihan tyylipuhtaasti. Laitoin Boden vessaan ja laskin Wiltsun Missun kanssa pihalle. Bode oli niin hämmentynyt asiasta, ettei edes hyppinyt vessanovea vasten eikä metelöinyt muutenkaan. Vähän kyllä ennakkoon pelkäsin, kuinka hakanen kestää Boden elämöinnin...

Kun Wiltsu oli hoitanut asiansa ja tuli kiireesti sisälle odottamaan aamupalaa, laskin Boden vessasta. Virhe! Olisi pitänyt pistää Wiltsu takaisin yksiöönsä siksi aikaa, että Bode menee ulos. Wiltsu nimittäin ampaisi ärisemään Bodelle. Ei siinä mitään kuitenkaan onneksi tapahtunut. Molemmat vain vähän ärisivät toisilleen, kunnes sain komennettua Wiltsun takaisin sisälle.

Tänä aamuna olin viisaampi. Bode taas vessaan. Ja nyt se ei enää ollutkaan yhtä hämmentynyt vaan huomautteli muutamaan otteeseen, että minä myös! Wiltsun tultua takaisin sisälle, laitoin sen yksiöönsä ja laskin Boden pihalle. Ei mitään hämminkiä! Ja aamuruuan jälkeen olivat taas koko jengi sulassa sovussa pihalla. Eli näin nyt jatketaan ainakin toistaiseksi.

Katso kenguru loikkaa - vai loikkaako sittenkään?

Mua ärsyttää suunnattomasti, ettei Wiltsu voi liikkua "normaalisti", kun kävelen ruokakuppi kädessäni. Se liikkuu pomppien kuin kenguru ja välillä aina hyppää mua vasten ja taas pomppien eteenpäin.

Tänä aamuna oltiin kahdestaan sisällä, kun Missu oli Boden kanssa pihalla. Mietin miten saisin vietyä ruokakupin paikoilleen tarvitsematta pelätä, että puolet sisällöstä on lattialla.

Lisäsin ruokiin öljyt Wiltsun vahtiessa vieressä. Otin Wiltsun ruokakupin käteeni ja komensin herran maahan. Lähdin liikkeelle, Wiltsu nousi ylös. Uusi komento: maahan ja paikka. Herra teki työtä käskettyä. Ja mun suureksi hämmästykseksi myös pysyi maassa ja paikoillaan, vaikka menin jokusen askeleen (vähän reilu pari metriä?) ruokakuppi kädessäni. Laitoin kupin maahan ja Wiltsu oli yhä edelleen maassa ja paikoillaan. Olin todella iloisesti yllättynyt. Ollaan vain muutaman kerran harjoiteltu vastaavaa namien kanssa, mutta siitä on jo hirmu kauan aikaa (aikana ennen Bodea) eikä muistaakseni koskaan ruokakupin kanssa, kun se saa Wiltsun sekoamaan ihan täysin.

Kun ruokakuppi oli maassa, kutsuin Wiltsua ja olin aivan varma, että se säntää suoraan kupille. Jälleen sain hämmästyä. Se tuli mun vierelle ja napitti suoraan silmiin: "Sano, kun saan aloittaa!"

Täytyy taas ottaa itseäni niskasta kiinni ja ruveta puuhastelemaan enemmän jokaisen koiran kanssa kahden kesken. Antaa jokaiselle "laatuaikaa" (yök mikä termi!). Selkeästi Wiltsu oli halukas näyttämään mulle, että tekisi niin kovin mielellään mun kanssa "juttuja" ihan kaksistaan.

keskiviikko 17. lokakuuta 2007

Koirakuvat-viikkohaaste: lelu

Löysinpä minäkin Koirakuvat-viikkohaaste -nimisen sivuston. Ja totta kai pitää heti osallistua, kun tämän viikon aihe on niinkin mielenkiintoinen kuin lelu!

Alla kuvia Bodesta leluineen. Kuvat ovat vuosi sitten kesällä otettuja, jolloin Bode oli ihan pienen pieni poika vasta.


Bode rakastaa muovisia esineitä. Pikkupoikana se ei saanut paljoakaan vahinkoa aikaan, mutta nykyään kaikki herran suuhun joutuvat muoviesineet ovat pikavauhtia entisiä :-(


Pallot ovat aivan ihania, ihan kaikenkokoiset ja muotoiset, ovat aina olleet!


Naru-frisbee oli ehjä vain hetken aikaa...


Tyynyt ovat parhaita leluja, niitä voi ulkoiluttaa, niiden kanssa voi painia, niitä voi riepotella, "tappaa"... ;-)


...mutta valitettavasti tyynytkään eivät kestä ihan mitä tahansa :-(

tiistai 16. lokakuuta 2007

Ilmastointiteippiä, kiitos!

Bode suoriutui kolmannesta jäljestään erinomaisesti. Ohjaaja sen sijaan tyri jälleen kerran ja pahasti :-(

Tein tällä kertaa vain hyvin lyhyen jäljen, kun päivä oli taas hurahtanut ihan huomaamatta enkä halunnut lähteä kovin hämärällä enää metsään. Ihan hyvä, eipä tullut kiusausta antaa jäljen vanhentua liian kauaa. Koiraa hämäryys tuskin haittaisi juurikaan, mutta minua sitäkin enemmän.

Alku meni hyvin. Bode hoiti hommansa jo ennen varsinaisen jäljen alkua. Kaarsi nimittäin tieltä metsään juuri siinä kohdassa, missä olin itsekin mennyt jälkeä tehdessäni. Minä olisin ajatuksissani marssinut vielä tietä eteenpäin, joten on se hyvä, kun koira tietää mitä ollaan tekemässä... ei tarvi ohjaajan olla niin hereillä aina ;-)

Fiksu koira, tyhmä ohjaaja

Reippaasti yli puolet jäljestä sujui erinomaisesti, ei mitään ongelmaa! Ei meillä kummallakaan ;-) Loppupätkällä oli 90 asteen kulma, minkä Bode hoiti myös täydellisesti, mutta ohjaaja ei. Koira osaa kyllä, sen sijaan ohjaaja otti ja tyri pahanpäiväisesti. Saisinko ilmastointiteippiä suuni eteen, kiitos! Mikä ihme sai mut siinä kulmassa perässä tullessani huomauttamaan, että yksi nami jäi? Mitä väliä sillä on? Bode oli kääntynyt kulmasta just oikein ja oli jatkamassa jälkeä juuri niin kuin pitikin. Ja minä mokaan oikein urakalla avaamalla suuren suuni.

Totta kai Bode kääntyi ympäri, tuli takaisin ja poimi maahan jääneen namin. Ja lähti sen jälkeen väärään suuntaan. Tietysti! Ainahan se, että olen kutsunut sen takaisin jostain, tarkoittaa sitä, että haluan matkan jatkuvan johonkin muuhun suuntaan. Sain sen kuitenkin palaamaan takaisin jäljelle, mutta loppupätkä oli sitten vähän hakemista. Bode varmisteli koko ajan, että ollaanko nyt menossa sinne, minne haluan. Onneksi oli enää ihan lyhyt pätkä vain jäljellä. Kyllä sieppaa oma tyhmyyteni. Ajatteleminen olisi sallittua ja erittäin suotavaa.

Ensi kerralla täytyy muistaa pysyä ihan hiljaa vaikka mikä olisi! Onkohan ihmisille olemassa puherajoittimia, jotain samantyylisiä kuin koirien haukunrajoittimet? Vai toimisikohan haukunrajoitin omassa kaulassa... pitäisiköhän kokeilla..? Ehkä se ilmastointiteippi olisi kuitenkin helpoin ja varmin ratkaisu. Tai sitten pitäisi hankkia jostain koiralle parempi ohjaaja :-(

Pissapojat

Nyt alkaa olla jo korkea aika tehdä jotain muutoksia aamutoimissa. Missu ja Bode kisailevat ja riehuvat joka aamu odottaessaan, että valun rappuset alas päästämään herrasväen ulos. Wiltsu säestää haukkumalla ja hyppien yksiönsä porttia vasten. Vielä ei ole mitään hajonnut, ei edes tärykalvoni, mutta jotain pitää tehdä, ennen kuin käy huonosti.

Tänä aamuna sain taas lisää harmaita hiuksia. Laskin - kuten normaalistikin - Missun ja Boden ensin ulos, ettei Wiltsun ja Boden välille tule ahtaissa tiloissa sotaa kun kaikki käyvät ylikierroksilla. Bode jäi tuttuun tapaansa odottamaan terassin eteen, koska Wiltsu tulee ulos. Bode ei anna Wiltsulle hetkenkään rauhaa aamuisin. Ei edes pissalla saa yksin käydä, vaan koko ajan pitää olla louskuttamassa toisen korvanjuuressa.

No kun mua just nyt pissattaa...

Minä rähjään Bodelle, että anna Wiltsun olla ja Missu säestää. Tänään Bode säntäsi Wiltsun perässä terassille ja Missu tuli rähisten siihen: "Kuuntele mitä sulle sanotaan!" ja ahdisti Boden auki olevaan ulko-oveen kiinni. Bodelta tuli tietysti hädissään pissat ulko-oveen - ja sisäpuolelle tietenkin :-[ Hetken mulla kesti ennen kuin tajusin mitä tapahtuu. Nappasin Bodea hännästä ja ilmoitin, että pissat tehdään pihalle. Menihän se terassilta alas, mutta ei ihan pihalle asti, vaan lorotti loput alimmalle rappuselle :-(

Kyllä kiehutti. Ja edellisenä päivänä koko jengi oli keskenään alakerrassa, kun itse olin ylhäällä niin eiköhän Wiltsu ollut sinä aikana tehnyt merkit keittiöön... Mikä noilla pojilla on, kun pitää lorottaa jatkuvasti paikkoihin, mihin se ei ole sallittua?

Ratkaisuja?

Olen jo jonkin aikaa miettinyt sellaista ratkaisua, että Bode odottaisi sisällä sen aikaa, kun Wiltsu ja Missu käyvät ensin aamupissalla. Sitten vasta Bode pääsisi ulos, kun Wiltsu tulee takaisin sisään. Nyt olisi ihan hyvä, jos olisi erillinen keittiö (vaikka tupakeittiöstä kovasti tykkäänkin) tai joku muu huone alakerrassa, mihin Boden saisi teljettyä siksi aikaa. Vessa on tietysti yksi vaihtoehto, mutta siihen pitää saada joku lukitussysteemi. Vaikka hakanen nyt ensihätään. Täytyy laittaa viritelmät huomisaamua varten valmiiksi.

Aamuruuan jälkeen kaikki onkin jo ihan toisin. Ei ole enää ongelmia koko jengin olla keskenään pihalla. Se on vain se hetki heti aamulla, kun kaikki ovat onnellisia uuden päivän alkamisesta ja käyvät niin kovilla kierroksilla, että ongelmia syntyy. (Toivottavasti koirienhoitaja selviää mun Brysselin reissun aikana perjantaiaamuna ajoissa töihin... :o )

Wiltsun merkkailuihin sisällä ollessa on helppo ratkaisu: herra on omassa yksiössään. Se ei merkkaile omassa yksiössään ollessaan tai jos minä olen myös alakerrassa. Aina välillä kotona ollessani yritän kuitenkin, jos sen voisi jättää samaan huoneeseen muiden seuraksi. Eipä se tosin näytä yhtään huonoa tykkäävän yksiössä olostaan, päinvastoin oikeastaan, pyytää useinkin päästä sinne.

Bodesta jo aikuinen?

Jotain hyvääkin sentään. Oltiin eilen Missun kanssa mummolassa käymässä ja kotiin tullessani hirvitti, kun muistin, että olin unohtanut laittaa tuolit sohvan suojaksi. Iloinen yllätys: Bode oli antanut sohvan olla ihan rauhassa. Yhtään ei ollut repinyt eikä tuhonnut sohvaa ja kaikki oli muutenkin kunnossa! Olisikohan siitä tulossa jo aikuinen?

perjantai 12. lokakuuta 2007

Ei me haluta nyt poseerata


Jo oli jengille yhtä tuskaa olla hetken aikaa paikoillaan kuvattavana...

Eilen yritin epätoivoisesti saada yhteiskuvaa koko jengistä. Hermothan siinä meinasivat mennä. Missu pysyy parhaiten paikoillaan, joten laitoin sen ensin istumaan. Sitten metsästämään Wiltsua. Ne kaksi vielä pysyivät jotenkuten siinä mihin ne asetin. Mutta Bode päättikin, että kyseessä on joku todella pelottava juttu, eikä suostunut tulemaan lähimaillekaan. Argh! Lopulta sain myös Boden luokse ja kun sekin oli asetettuna paikoilleen, niin eiköhän Wiltsu päättänyt, että mulle riittää nyt ja häipyi. Yhyy!

Suunnittelin jo liimaavani koko jengin paikoilleen, kun halusin ehdottomasti saada otettua kuvan juuri sillä nimenomaisella hetkellä. Niinkin tärkeä juttu oli kyseessä, kuin "oman kuvan" laittaminen skype-profiiliini ;-) No, onnistuin kuin onnistuinkin lopulta muutaman otoksen nappaamaan vaikka aikaa se veikin käsittämättömän paljon.

Siis lämmittääkö patteri todellakin vain päällä ollessaan?

Olenkohan tulossa kipeäksi :-( Vähän nuhainen olo on ollut jo jonkin aikaa, eikä sitä joka ilta sentään viitsisi juoda rommilla höystettyä teetäkään, vaikka kylmä onkin ;-) Mutta onneksi glögiä saa taas. Heti piti ostaa kaksi törppöä, kun kaupassa silmiin osui. Eilen illalla lämmitin mikrossa mukillisen (ja vähän myöhemmin toisenkin) ja seuraksi tein lämpöisiä leipiä joille viipaloin oikein reilusti valkosipulia. Näinköhän saisin orastavan taudin häädettyä heti alkuunsa... Lämmin tuli ainakin.

Tänään tosin huomasin, että alakerran kylmyys saattoi johtua niinkin yksinkertaisesta syystä, kuin kiinni olevasta patterista! Joopa joo. Ehkei tarvitsisi yrittää lämmitellä sisäisesti, jos kaikki patterit olisivat kylmillä ilmoilla päällä.

keskiviikko 10. lokakuuta 2007

Wiltsu hakuilemassa taas

Wiltsu oli onnesta mykkyrällään, kun pääsi eilen taas hakuilemaan. Koko päivän oli ollut kaunis ja aurinkoinen ilma, mutta eiköhän alkanut tuulilasiin tulla pisaroita, kun lähdettiin matkaan... Kuinkas muuten.

Viime kerralla mulla oli kumisaappaat ja tuulipuvun housut jalassa. Silloin menin nurin märässä kohdassa ja housut kastuivat läpi. Tällä kertaa mulla oli vedenpitävät housut, mutta ei kumisaappaita. No enköhän onnistunut nyt kastelemaan lenkkarini aluetta tallottaessa. Onneksi saappaat olivat kuitenkin autossa, joten sain vaihdettua jalkineet. Pitäisi varmaan aina varautua treeneihin sadevehkein, oli keli mikä tahansa.

Hampaanjälki kaulassa :-(

Jaloitellessamme Wiltsun kanssa ennen omaa vuoroamme, aloin katsella että ihan kuin jätkän kaulalla näkyisi jotain punaista. Tarkempi tutkiminen osoitti, että vertahan siinä on ja hampaanjälki kaulassa. Voi perhana ja itkujen itku! Pojilla oli taas pieni erimielisyys vähän ennen treeneihin lähtöä, mutta se oli niin nopeasti ohi, etten arvannut mitään ehtineen tapahtua, enkä siksi tarkistanut kuin pikaisesti. Liian pikaisesti näköjään, kun en kotona huomannut mitään :-( Täytyy putsata heti, kun päästään takaisin kotiin. Toivottavasti ei vaan tulehdu!

Vaikea, vaikeampi, helppo

Ensimmäinen äijistä meni ojan yli. Niinpä, taas oli ojia enemmän kuin tarpeeksi. Onneksi tällä kertaa niistä pääsi yli aina jostain kohtaa, vaikka paikoin leveitä olivatkin. Lähetin Wiltsun ensimmäistä äijää kohti. Poika eteni ojalle asti ja kaarsi siitä sitten toiselle puolelle aluetta. Argh, toinen äijä oli jo paikoillaan, mutta ei Wiltsu sentään sinne asti vielä löytänyt. Aikansa siksakattuaan tuli takaisin ja pyydettiin äijältä äänimerkki, että haahuilija lähtisi tällä kertaa oikeaan suuntaan.

Äänimerkin tultua, lähetin poitsin uudestaan matkaan - ja koska pitää ottaa askel eteenpäin lähetettäessä, niin siitä meinasi seurata yhteentörmäys... Wiltsu ei nimittäin tälläkään kertaa lähtenyt suoraan sinne minne sen lähetin vaan kaartoi heti oikealle ja suoraan mun eteen. Onnistuin kuitenkin - ihme kyllä - säilyttämään tasapainoni, vaikka jouduinkin hädissäni väistämään, etten kompastu koiraan. Noh, sopiva ojanylityspaikka kuitenkin löytyi (näinköhän sillä oli edellisen kerran muliminen vielä muistissa?) ja sen jälkeen löytyi äijäkin nopeasti.

Toinen maalimies oli kiivennyt kivelle ja siinä Wiltsu joutui jo tekemään enemmänkin töitä. Vaikea oli löytää. Jännä on nähdä, kuinka Wiltsu hakeutuu usein korkeammille paikoille, kumpareiden ja kallioiden päälle, saadakseen apuja, niin se teki nytkin. Ja kun se viimein paikallisti äijän johonkin kivien lähettyville, niin sitten ei kestänyt enää kauaa, kun hoksasi ja kiipesi tarkistamaan, että onko sulla purkki, sutko mun piti löytää ;-)

Kolmas olikin jo helppo homma. Suoraan äijän luo ja se oli siinä :-)

Kotimatkalla oli jo tosi hämärää ja tihkutti. Pikkaisen säpsähdytti, kun näin hirven toikkelehtimassa ihan tien vieressä. Hyvä muistutus. Kannattaa seurailla myös tienpiennarta eikä pelkästään tietä.

Korvanapin korvaan laittaminenkin on tosi hyvä idea ;-) se ei vie kauaa aikaa vaikka kuinka kiire olisi... (tämä oli lähinnä muistutus itselleni!) Miten sitä ennen muinoin onkin tullut toimeen ilman kännykkää? Nytkin treenimatka sujui tosi kätevästi, kun sain parikin ilmoitusta, että kannattaa valita toinen reitti treenipaikalle, kun normaalireitillä on esteitä! Kiitoksia ilmoituksista!

Takaisin maanpinnalle

Alkuun päästiin jäljellä oikein hyvin,
hetken Bode mietti, että mikäs juttu tämä nyt taas olikaan ja sitten mentiin.


Ja niinhän sitä sitten tultiin ryminällä takaisin maanpinnalle :-( Ensimmäinen jälki sujui niin hienosti, että kuvittelin homman olevan tosi helppoa Bodelle! Ahnehdin nähtävästi vähän liikaa antamalla tämänpäiväisen jäljen vanheta puolitoista tuntia. Ensimmäinen jälkihän vanheni suunnilleen tunnin, ehkä jopa vähän vajaan.

Alun perin suunnittelin, että olisin tehnyt Bodelle elämänsä toisen jäljen jo maanantaina, mutta se jäi. Koko maanantain satoi, enemmän tai vähemmän, joten päätin siirtää jäljestyksen suosiolla eteenpäin. Parempi kuitenkin tehdä nämä alkuähellykset niin, että ollaan molemmat mahdollisimman hyvillä mielin ja skarppeina.

Tänään oli hyvä ilma. Illalla oli kyllä ohjelmassa hakutreenit, mutta olin jo aiemmin päättänyt ottaa Wiltsun hakuilemaan, joten nyt olisi hyvä sauma tehdä Bodelle jälki. Jospa se ei sitten - ehkä - tuhoaisi sohvaa eikä mitään muutakaan, kun ovat Missun kanssa kahdestaan illan kotona...
Tällä kertaa olen kyllä aivan varma, että mentiin muutamat pätkät ihan jossain muualla kuin missä piti.


Muistin jopa ottaa avaimet mukaan lähtiessäni tallomaan jälkeä, hyvä minä! Enkä siis onnistunutkaan lukitsemaan itseäni ulos (ja ilman puhelinta - luonnollisesti), vaikka jotain sellaista vähän pelkäsinkin... Koskahan saisin jemmattua vara-avaimen jonnekin pihalle... Nykyään kun mulla ei ole enää autonavaimetkaan autossa, joten en voi porhaltaa vanhempieni luo avaimia hakemaan.

No palataksemme siihen jälkeen... Annoin jäljen vanheta noin puolitoista tuntia ja alkuun päästiin oikein hyvin. Bode muisti suht nopeasti, että tämähän oli se juttu, missä maasta löytyi nameja. Joten nenä maahan ja menoksi.

Nyt olen kyllä aivan varma, että ei kuljettu koko matkaa jälkeä pitkin. Pari kohtaa oli ainakin selkeästi sellaisia, mistä en ollut mennyt. Mutta mikäs minä olen sanomaan. Ehkä olen väärässä (en kuitenkaan myönnä!) Nameja se matkanvarrelta kyllä säännöllisesti löysi ja kaikki merkit sain kerättyä talteen. Mutta siitä huolimatta reitti ei vaikuttanut kaikin paikoin ihan oikealta...
Loppupätkällä Bode näkee jotain aivan hirvittävää


Jäljen loppupuolella nousee herralla pää. "Ei tämä ei ole edelleenkään hakua, joten laitapa se nenä takaisin maahan." Vaan ei se mene. Sen sijaan Bode alkaa pakittaa mun luo. Hmm. mitähän se nyt keksi? Yritän silmäillä sinne sun tänne, kunnes keksin. Haa, kanto :-D

Mietin, mikä olisi oikea ratkaisu. Pitäisikö meidän nyt mennä ja varmistaa, että kanto on vain kanto eikä siten aiheuta meille mitään vaaraa tai haittaa muutenkaan vai pitäisikö vain yrittää unohtaa ja jatkaa jälkeä pitkin? Päädyin jälkimmäiseen, koska en ollut varma onnistuttaisiinko palaamaan takaisin jäljelle niin, että jatko sujuisi suht helposti. Hetken aikaa osoiteltuani jäljen suuntaan, pääsimme jatkamaan matkaa (emme siis olleet menossa kantoa kohti).
Tuolla se kanto on.
Apua jos se tulee ja
hyökkää meidän kimppuun :o


Jäljen loppu sujuikin sitten ongelmitta. Eipä sitä enää pitkää pätkää ollut jäljelläkään. Kaikki merkitkin sain poimittua talteen - vaikka viimeisen merkin otettuani huomasin, ettei lukumäärä täsmännyt sittenkään. Hitto, laskinko äsken väärin? Pikainen silmäily taaksepäin. Ei näy merkkejä missään puiden oksilla roikkumassa. Jätin Boden nauttimaan loppupalkastaan ja lähdin kulkemaan jälkeä takaisinpäin. Ei tarvinnut pitkälle mennä, kun merkki löytyi maasta. Oli siis tippunut takistani (mihin olin ne nipsauttanut talteen poimiessani).

Hieno homma. Jälki hoidettu. Seuraavalla kerralla annan vanheta vain tunnin, josko sitten menisi taas vähän paremmin. Ja kohta Wiltsun kanssa hakumetsään...

tiistai 9. lokakuuta 2007

Sähköt poikki

Siihenhän sitä täällä korvessa asuessa on saanut tottua, että sähköt räpsähtelevät poikki säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta usein. Yleensä katkos kestää vain muutaman sekunnin, joskus useamman minuutin, harvemmin on sentään onneksi pitempiä katkoksia. Muut koirat eivät sähkökatkoksiin reagoi mitenkään (jos minä en ala hosua normaalia enempää), mutta Wiltsua katkokset hermostuttavat. En tiedä mistä se hätääntyy. Käyttäytyy vähän samalla tavalla kuin ukkosella.

Eilen räpsähti sähköt ensin vain pikaisesti poikki ja heti takaisin ja välittömästi uudestaan poikki (ei mitenkään harvinaista sinänsä), mutta nyt ei tulleetkaan enää takaisin. Odotin ja odotin. Kävin varmuuden vuoksi terassilta kurkkaamassa oliko tontille tuleva kaapeli kunnossa. Tolppa seisoi pystyssä - vinossa kyllä edelleenkin - ja johto roikkui suht matalalla, viime kerran puunrojahtamisen jäljiltä, mutta muuten näytti olevan kunnossa. Noin kolmen vartin kuluttua soitin vikailmoitukseen. Vika oli tiedossa ja korjausennuste 30 minuuttia. Selvä odotellaan kaikessa rauhassa.

Sisällä alkoi olla jo kunnolla hämärää, joten laitoin kynttilöitä palamaan, että vähän edes näki jotain. Ulkona olisi vielä ollut suht valoisaa vaikka jäljen tekoon, mutta satoi sen verran, etten viitsinyt lähteä kastelemaan itseäni. Eihän ollut tietoa, milloin sähköt varmasti tulisivat takaisin ja tuo takka kun nyt ei vaan yksinkertaisesti saa taloa nopeasti lämpöiseksi eli ilman pattereita tulee äkkiä vilu. (Tahtoo puuhellan!) Siinä sitä sitten istuin kynttilänvalossa viinilasi kädessä. Ihan kiva. Kivempi vain jos olisi ollut seuraa, siis ihmisseuraa. Koiriahan nyt tietysti jaloissa pyöri useampikin. Se on kumma, kun nykyään ei osaa yksikseen tehdä ei niin mitään ilman sähköjä.

Puoli tuntia meni. Soitin uudestaan vikailmoitusnumeroon. Edelleen nauhalla sanottiin, että korjausennuste on 30 minuuttia. Just joo. Eli nyt tämä siis kestää ja ihan kunnolla. Täytin koirien vesikipon. Vettä ei sähkökatkon aikana kauaa tule, joten sitä ei viitsi käyttää kuin ihan välttämättömään. Ruuat voi sitten hätätilassa turvottaa vaikka piimässä. Kaivolle en uskalla lähteä pimeällä ja märässä kelissä, vaikka hyvä otsalamppu onkin. Sen verran huonokulkuinen maasto sinne on.

Suklaakin on loppu, yhyyy! Mitähän tekisi? Kännykässä on vain yksi pykälä kenttää. Kummallista, liittyyköhän sekin jotenkin sähkökatkokseen? Normaalisti dna:ssa on kenttää riittänyt ihan hyvin (sen jälkeen kun ilmoitin niille, kuuluvuusongelmasta), minkään muun operaattorin liittymällähän ei täällä tee yhtään mitään. Jospa sitä tekstailisi hetken jonkun kanssa aikaa tappaakseen... Yksi pykälä riittää kyllä tekstailuun, mutta ei puheluun.

Vilu alkoi jo tulla. Liekö psyykkistä? Siispä takkaan tuli. Ihmeen hyvin syttyi, vaikkei ole pitkään aikaan ollut käytössä, ei sitten viime talven. Ja lähes samaan aikaan kun takka roihahti tuleen, palasivat sähköt. Jee! Noin kaksi tuntia siinä meni.

sunnuntai 7. lokakuuta 2007

Missu-mussukka metsässä

Wiltsun kanssa oltiin alkuviikosta hakuilemassa ja Bode pääsi jäljestämään eilen... nyt olisi siis parempi kuin hyvä aika ottaa Missu pitkästä aikaa metsään mukaan. Mutta uskallanko, ettei sen jalka vaan ala vaivata enempää? Kello oli jo varttia vaille yksi - yhdeltä piti lähteä matkaan - nakit pilkkomatta ja edelleenkin pähkäilin lähdenkö Missun kanssa vai en...

Mielessä on kuitenkin vielä kirkkaana kuinka Riina joutui viettämään leikkauksen jälkeiset - elämänsä viimeiset - kaksi viikkoa ehdottomassa riehuntakiellossa. Tikkien poiston jälkeen Riinaa ei enää riehututtanut ja seuraavana päivänähän se nukkui ikiuneen. Näin jälkiviisaana olisin tehnyt toisin. Patit olisi jätetty leikkaamatta ja Riina olisi saanut elää viimeiset viikkonsa riehuen sydämensä kyllyydestä. Tämä mielessäni päätin ottaa Missun vaivoistaan huolimatta mukaan.

Tuija haamuili ensimmäisenä maalimiehenä

Missu oli intoa täynnä, kun pääsi autosta ulos. Käveltiin kaikessa rauhassa ja verryteltiin ennen vuoroamme, että jalka olisi mahdollisimman hyvässä kunnossa. Hyvältä näytti. Ei ontunut yhtään, vaikka olikin joutunut autossa olemaan jo jonkin aikaa boxissa. Halusin ottaa sille mahdollisimman helpot ja lyhyet pistot, ettei se turhaan reuhtoisi ja kipeyttäisi itseään. Pääasiassahan meillä oli "mielenterveystreenit", ei niinkään hakutreenit ;-)

Ensimmäinen äijä otettiin haamuna, kun Missulla on niin pitkä aika edellisistä treeneistä. Hyvin meni. Ei mitään ongelmia. Polkua pitkin ja risukon läpi suoraan äijän luo - ja äijälle tuliaisiksi vino pino risuja ;-) Hieno homma. Seuraavaksi otetaankin valmis, kun homma on noin hyvin muistissa.

Tiia oli toisena maalimiehenä kuusen takana piilossa

Toinenkin meni hienosti. Tosin nyt alkoi jo hieman jalka vaivata. Maastokaan ei ollut sillä puolella paras mahdollinen Missun jalkaa ajatellen. Märkää ja pehmeää suomaastoa ja ojia noin triljoona. Kapeita kylläkin, joten niistä ei ollut sen isompaa ongelmaa ihmisille eikä eläimille - etenkään edes jonkinlaisessa kunnossa oleville... Äijä ei ollut kaukana keskilinjasta, joten paljoa ei Missun tarvinnut sillä puolella kulkea.

Sen verran alkoi kuitenkin jo huolestuttaa, että hetken mietin otetaanko viimeistä äijää ollenkaan. Se oli kuitenkin helpommalla puolella eikä kovin kaukana keskilinjasta ja koska Missu yhä edelleen puhkui intoa, niin ajattelin että vaikka se tämän jälkeen makaisikin kuukauden sohvalla, niin onpahan ainakin tosi onnellinen!

Marika piiloutui kolmantena maalimiehenä kuusikkoon

Viimeinen äijä ei kuitenkaan ollut mikään helppo :-( Missu haki ja haki. Ja juoksi varmasti aluetta enemmän läpi kuin muiden kohdalla yhteensä. Lopulta se paikallisti eksyneen kuusikon keskeltä. Intoa olisi vielä riittänyt jatkaakin ja vähän aikaa meni, ennen kuin mummeli suostui tulemaan luokse ja antoi ottaa itsensä kiinni. Tällaisissa tilanteissa siitä tulee tosi vanha ja huonokuuloinen ;-) mutta odotas jos olisin kuiskannut ruoka-ajasta tai namista, niin kuulo-ongelmia ei olisi ollut ei niin minkäänlaisia.

Kotona venyteltiin heti, kun autosta noustiin ja annoin sen jolkotella hetken aikaa ihan yksikseen ennen kuin laskin pojat pihalle. Ei näyttänyt pahalta vieläkään. Nyt on jokunen tunti treeneistä vierähtänyt, makuulta noustessaan se ontuu jalkaansa, mutta niinhän se on viime aikoina tehnyt muutenkin. Ei vaikuttaisi pahentuneen. Toivottavasti kaikki on huomennakin vielä ok. Äärimmäisen hyväntuulinen ja onnellinen se ainakin on, joten siltä osin treenit täyttivät tehtävänsä täydellisesti! Ja sehän tässä olikin pääasia!

Eli kaikki ovat tyytyväisiä, minä olen tyytyväinen, kun Marika tarjosi treeneissä voileipäkakkua ja mustikkatassuja! Missu on tyytyväinen, kun pääsi pitkästä aikaa hommiin ja pojat ovat tyytyväisiä, kun me tultiin takaisin kotiin ja kaikki saivat luut! Noh, kaikki muut paitsi minä :-D

Ensi viikolla voisi sitten taas tehdä Bodelle joku päivä jäljen...

lauantai 6. lokakuuta 2007

Bode ensimmäistä kertaa jäljellä

Sainpas viimein itseäni niskasta kiinni sen verran, että sain tehtyä Bodelle elämänsä ensimmäisen jäljen! Koira toimi ihmeen hyvin ensikertalaiseksi, olisipa sillä vaan fiksumpi ohjaaja...

Tein jäljen ihan vain tuohon lähimetsikköön, että tuli nyt vihdoin viimein ylipäätään tehtyä. Paha virhe. Koirat olivat pihalla ja seurasivat silmät tarkkoina katoamistani metsään. Tullessani takaisin pihalle, totesin pikaisen laskutoimituksen jälkeen, ettei koirien lukumäärä täsmää. BODE! Kiersin pihaa ja huutelin, vaikka tiesin satavarmasti sen hypänneen taas aidan yli. Hetken päästä herra jolkottelikin tietä pitkin portille. Kiroilin mielessäni, kiva jos se nyt on käynyt syömässä kaikki namit jäljeltä.

Jonkin aikaa pihahommien parissa huhkittuani, lähdettiin katsastamaan jälkeä. Bode liinaan ja matkaan. Ei päästy edes alkuun, kun Wiltsu saavutti meidät. Argh, millä noi pojat saisi pysymään pihalla? Ei viitsisi niitä sisälläkään pitää. Ei auttanut muu, kuin kääntyä ympäri, pistää Wiltsu autoon ja eikun uudestaan kohti jäljen alkupäätä. Sanomattakinhan on selvää, että Missu pysyi kaikenaikaa kiltisti pihalla!

Pysähdyttiin jäljen alkuun. Näytin Bodelle mistä lähdetään liikkeelle. Se katsoi ensin mua, sitten kättäni ja katse eteenpäin. "Jaa äijäkö täällä on kateissa?" Näytin uudestaan, tällä kertaa selkeämmin suoraan maahan. Ja Bode kävi maahan! Hmm. en tarkoittanut sitäkään, mitenkähän saisin sen hoksaamaan, mitä haluan. Yritin venyttää kättäni matalalla ja eteenpäin. Bode meni ryömien eteenpäin. Jaa näinkös sen ryömimisen saisikin opetettua, täytyy pistää muistiin! Hetken siinä pähkäiltiin, kunnes Bode hoksasi ensimmäisen namin suht alussa ja hurjien kehujen saattelemana lähti kulkemaan nenä maassa. Jeee, päästiin alkuun!

Ensimmäinen ongelma (sen alkusähellyksen jälkeen) tuli, kun vaadin Bodea kulkemaan puun vasemmalta puolelta. Olin aivan varma, että olin tehnyt jäljen sitä kautta. Bode olisi halunnut mennä puun oikealta puolelta, mutta kiersi vaatimuksestani vasemmalta. Ja heti puun kierrettyään kaarsi toiselle puolelle ja haki sieltä namin. Voi pyhä yksinkertaisuus! Kuinka monesti olen saanut todeta, että koiraan pitää luottaa, vaikka kuinka varma omasta tietämyksestään olisikin. En voi luottaa omaan muistiini - kyllähän mun se jo pitäisi tietää - ja koiran hajuaisti nyt vaan pelaa, miksi se ei mene mulla jakeluun, ei sitten niin millään? Loppujäljen päätin antaa Boden mennä just niin kuin se haluaa. Ja vaikka muutamassa kohdassa olinkin aivan varma, että metsään ollaan menty, niin nenilleni sain. Aina se välillä pysähtyi syömään namia ja kaikki merkit sain matkanvarrelta poimittua. Joten eiköhän me jälki kuljettu melko lailla oikein. Taitava jätkä!

Tästä innostuneena, päätettiin jatkaa jälkitreenejä Boden kanssa. Treenaillaan nyt alkuun ihan keskenämme ja pyydetään sitten jossain myöhemmässä vaiheessa päästä johonkin jälkiryhmään ainakin kuunteluoppilaiksi hakemaan lisäoppia. Ja tietysti muidenkin tallaamia jälkiä pitäisi jossain vaiheessa päästä kokeilemaan. Mutta alkuun siis opiskelemme ihan itseksemme asiaa.

keskiviikko 3. lokakuuta 2007

Wiltsu hakuilemassa

Eilen oli vaihteeksi Vili-Vilpertin vuoro päästä hakumetsään töihin. Ja kyllä jätkänpätkä olikin onnellinen, ei oikein tiennyt miten päin olisi ollut.
Ojanylitys ei mennyt Wiltsulta ihan tyylipuhtaasti. Olisinkohan ollut itse yhtä märkä, jos olisin joutunut ylitystä yrittämään?


Mulle sen sijaan tuli äitiä ikävä, kun huomasin, millainen alue meillä oli. Hervottoman leveä ja syvä oja meni koko alueen läpi siten, että suurin osa alueesta oli ojan toisella puolella. Kiva. Ei apua saappaista, ei pienintäkään toivoa päästä ojan yli. Alueen tallominen jäi siis mun osalta aika vähiin. Ehti jo käydä mielessä, että olisi pitänyt jäädä kotiin... :-( mutta olihan sentään etukulmat, joihin pääsin läpikahlattavien ojien yli, huh! Ei sentään ihan hukkareissu siis.

Wiltsulle otettiin äijät molempiin etukulmiin. Vaikka sillä on tosi pitkä aika edellisestä hakukerrasta, niin ajattelin sen pelaavan vanhasta muistista. Siispä valmiit ukot. Ensimmäisellä ei mitään ongelmia, mitä nyt risukot piti kaartaa - tietenkin, kyseessähän oli Wiltsu ;-)

Toisen kohdalla oli jo enemmän ongelmia. Kiersi ja kiersi. Teki töitä kyllä, mutta kun äijä oli tiheässä kuusipöheikössä, niin ei tainnut paikallistaminen oikein onnistua. Ja kun sitten lopulta hoksasi, niin piilon vieressä olevasta autosta kuului paha ärähdys ja Wiltsu pakitti kauemmas. Taisi olla vielä liian tuoreessa muistissa viikonlopun tappelu Boden kanssa :-( Rohkaisi se kuitenkin lopulta mielensä ja autosta kuuluvista äänistä huolimatta meni äijän luo.

Kolmas äijä olikin jo tosi vaikea. Se oli sittenkin mennyt ojan yli... mutta ihan siihen ojan reunalle, joten mun ei tarvinnut mulia eikä teloa itseäni vaan menin vastaan ojan reunalle. Ei tahtonut Wiltsultakaan onnistua ojan ylitys. Haki ja haki paikkaa. Oli kuulemma ollut ihan vastakkaisella "rannalla" katsomassa suoraan maalimiestä, mutta epäröi ylimenoa. Aikansa ojanreunaa juostuaan, päätti kuitenkin yrittää ja hyvin meni (kuulemma). Takaisintulo ei sitten ihan niin hyvin mennytkään, vaan pojalta loppui liito kesken ja plumps. Märkä, mutta reipas ja onnellinen jätkä pääsi autoon huilimaan.

Parin viimeisen koirakon kohdalla oli jo ihan pimeää. Ja otsalamppu edelleen eteisen kaapissa... Täytyy muistaa ottaa ja pakata se taas takaisin treenireppuun, eihän se mitään hyödytä jos ei ole mukana!

tiistai 2. lokakuuta 2007

Missu piristyy ilmojen viiletessä

Hyvin huomaa, että on taas tullut viileämmät ilmat. Missu on paljon pirteämpi kuin kesällä. Aamulla pukeutuessani, alkaa alakerrasta kuulua tömähtelyä. Missu ja Bode iskevät vuoronperää etujalkojaan maahan ja hakevat toisiaan pieneen kisailuun. Onneksi Wiltsu asuu yhä edelleen yksiössään, ettei tule vahinkoja. Ja erittäin mielellään Wiltsu siellä asuukin, pyytää usein päästä sinne jo ennen kuin olen nukkumaan menossakaan.

Kovasti tekisi mieli ottaa Missu joku kerta hakutreeneihin mukaan. Ottaisi sille ihan vain pari helppoa pistoa... Se nauttisi varmasti aivan valtavasti päästessään taas pitkästä aikaa töihin. Mutta kun se ontuu toista etujalkaansa sen verran, että vähän arveluttaa. Tosin ontuminen menee yleensä ohi kun on jonkin aikaa ollut liikkeellä, mutta siitä huolimatta. Joutuisihan se pitkän aikaa makaamaan autossa odottamassa vuoroaan. Noh, täytyy katsella jos vaikka ottaisi Missu-mussukan joku kerta johonkin helppoon maastoon mukaan. Ihan mielenvirkistykseksi.

Tänään lähtee kuitenkin Wiltsu taas piiiitkästä aikaa metsään. Tällä viikolla meillä on kahdet treenit, joten Wiltsu pääsee nyt ja Bode sitten loppuviikolla. Saas nähdä onnistuuko Wiltsu pysymään nahoissaan, kun huomaa, mitä ollaan menossa tekemään :-D