maanantai 8. joulukuuta 2008

Viikon koirakuva: suosikkiaihe

Tällä kertaa viikon koirakuvassa saa itse valita suosikkiaiheensa kaikista aiemmin olleista haasteista. Ja koska täällä on talo täynnä outoja otuksia ja otoksia, oli suosikkiaiheen valinta helppo. Tosin osallistuminen jäi taas kerran niin viime tippaan, että pakko oli lykätä vain pari nopeimmin löytyvää kuvaa tähän, että ylipäätään ehditään osallistua...


Tässä yksi outo tyyppi syömässä puruluuta nojatuolissa. Tuoli on joko kutistunut tai koira kasvanut jo isoksi, mutta ei hätää, fiksu (tai siis outo) koira otti ja heitti takamuksensa tuolin selkänojalle ja johan tuli tilaa ihan riittävästi isommallekin koiruudelle :-D
Toinen outo tyyppi!
Wiltsusta on tosi kivaa istua säilytyslaatikossa.


Wiltsun on jostain kumman syystä ihan pakko päästä aika usein pieneen, rajattuun tilaan. Nykyisin sillä on huoneessaan ikioma boxi, missä voi halutessaan viettää aikaansa "kaltereiden takana", mutta aiemmin se hakeutui mitä omituisimpiin paikkoihin, kun tarvitsi seiniä ihan lähelle ympärilleen. Säilytyslaatikko, pyykkikori ja pahvilaatikko olivat sille mieluisia paikkoja, myös sohvan alle se ahtautui usein - ja ahtautuu vielä toisinaan edelleenkin. Mutta mieluiten se kuitenkin nykyisin loikoilee omassa boxissaan.

Jos nämä pojat eivät täytä oudon määritelmää, niin kuka sitten? ;-)

1 kommentti:

  1. Voi, tuo Wiltsun kuva kyllä nauratti... Toinen on niin tärkeänä siellä! :)

    Outoja ja hassuja tassuttelijoita nämä kaksi!

    VastaaPoista