sunnuntai 28. helmikuuta 2010

DogFriday: talvirieha

DogFridayn tämänkertaisessa haasteessa kysytään, mitä touhuamme talvisin. Tänä talvena se taitaa olla ihan selviö: lumitöitä, lumitöitä ja lumitöitä!
Toisinaan on Wiltsukin
lumikolan tiellä,
mutta väistää yleensä
välittömästi huomatessaan
kolan tulevan kohti.
Mutta kuten kuva osoittaa,
ei ihan aina.


Isin apurit ovat aktiivisesti mukana lumitöissä. Tosin etenkin Boden käsitys apuna olemisesta ei käy ihan yksiin isännän käsityksen kanssa. Viime aikoina pihaltamme onkin kaikunut useimmiten yksinkertainen, mutta joskus jopa tehokas karjaisu "SIIRRY!" tai kireä-ääninen "Mene nyt mäkeen sen pallos kanssa!"

Molemmat edellä mainitut lauseet ovat valitettavasti melko tehottomia Boden suhteen, kun herran korvat ovat kateissa (siis aika usein), mutta Wiltsulle tehoaa hempeästikin sanottu siirry. Yleensä komentoja on Bodelle tehostettava siten, että ottaa ja viskaa pallon kaaaaauuaas, silloin menee Bodekin perässä. Mutta tulee ikävä kyllä välittömästi takaisin, kun pallo on löytynyt.

Aika usein on käynyt viime aikoina niin, että mikäli minä en ole myös pihalla, tyrkkää isäntä Boden palloineen sisälle lumitöiden ajaksi. Sinänsä hyvin ymmärrettävää. Tulee lumityöt tehtyä reippaasti nopeammin, kuin herra apurin kanssa.


Onks ihan pakko nousta?


Ei auttanut siirry-käskyt eikä mikään. Ei vaivautunut herra liikahtamaankaan, ei edes vaikka kola meni yli.


Joo joo, siirryn siirryn kunhan ehdin.

5 kommenttia:

  1. Ihana karvakasa :) Ilmeisesti pallonheitto olisi ollut sesselle mieluisampaa puuhaa. Meidän edesmennyt staffiherra istui kolassa kyydissä ja loikkasi aina penkkaan lumen mukana :D

    VastaaPoista
  2. Oikeassa olet, Pallon perässä juokseminen on parasta, mitä meidän herra tietää. Hauskalta kuulostaa: koira kolan kyydissä, mitenhän meillä onnistuisi...

    VastaaPoista
  3. Hih, Bode tietää miten tulla huomatuksi. ;)

    VastaaPoista
  4. On kivaa huomata ettei kaikki muutkaan noudata Boden sääntöjä. Jossain vaiheessa luulin jo että olen ainut mitä Bode kiusaa......

    VastaaPoista
  5. Anskukka: Totta, Bode todellakin tietää, miten tulla huomatuksi, eikä pelkästään ulkona vaan myös sisällä!

    Marika&Ada&Ikwil: Et ole ollenkaan ainoa, Bode kiusaa tasapuolisesti ihan kaikkia ;-)

    VastaaPoista