maanantai 5. syyskuuta 2011

Rapinaa pakussa ja pahvilaatikossa

Auto oli ajettu pihan puolelle ja olimme juuri tyhjentäneet sen edellisen päivän kalusteostoista, kun sieltä alkoi kuulua rapinaa. Rottia meillä ei ole näkynyt, joten melkoisella varmuudella kyseessä oli hieman isompi karvakasa.

Ja kyllä, hetken päästä sivuovesta kurkisti intoa täynnä oleva Wiltsu. "Koska lähdetään, minne mennään, joko nyt lähdetään?" Herra oli hypännyt pakuun petaamaan itselleen sopivaa makuupaikkaa, jos vaikka onnistuisi pääsemään mukaan. Pettymys kuitenkin valtasi mielen. Ei lähdetty yhtään mihinkään. Auto vain siirrettiin takaisin pihan ulkopuolelle.

Bode kiersi auton varmuuden vuoksi sen verran kaukaa, ettei kukaan vaan vahingossa onnistu pylläämään sitä sisään. Se on ainoa koirista, joka ei ole halukas lähtemään yhtään mihinkään. Wiltsu on heti autossa, kun ovi on vähänkään raollaan, samoin olivat aikoinaan Missu ja Riina.


Joko lähdetään? Minne mennään?

Sisällä purettiin kalusteet pahvilaatikoistaan ja hetken kuluttua huomasin yhden pahvilaatikoista heilahtelevan omituisesti. Myös sen sisältä alkoi kuulua rapinaa. Kamera käteen ja tutkimaan tilannetta.


Ihanaa, sain uuden pesän.


Täällä saan olla ihan rauhassa, Bode ei varmasti uskalla tulla tänne.

Voi Wiltsua, se on kyllä yksi tavan höppänä sekin.


1 kommentti:

  1. Ihan sinun kiusaksi ajattelin vinkata haastetta: http://blog.getinspired.fi/
    Jos monipuolisuutta kaipailet, niin tuossa on myös haasteita Skräppäämiseen :D
    Kun joskus "valitit" että sun blogi on vain haasteiden päivittämistä ;)

    VastaaPoista