keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Hiljaiseloa blogissa...

Taas on jäänyt blogikirjoittelu vähän taka-alalle ja vaikka kuinka kirjoitteluun olisi aiheita ollutkin, niin jos ajatuksia ei ole heti raapustanut johonkin muistiin, niin eihän niitä enää tahdo myöhemmin muistaa. Yritänpä tässä nyt kaivaa muistin kätköistä muutamia tärkeimpiä tapahtumia ylös. Täytyyhän sitä jotain raapustaa huhtikuullekin... hetken aikaa kun vielä ehtii...

Hakuilua

Hakurintamalla on viime aikoina ollut hieman hiljaisempaa. Treenejä ei olla oikein saatu sovitettua aikatauluihin ja kertaalleen olin flunssan kourissa sängynpohjalla. Neljissä treeneissä on edellisen raapustuksen jälkeen käyty, mutta ensimmäisestä ja toiseksi viimeisestä kerrasta en muista yhtikäs mitään, kun en heti ole raapustanut edes pääkohtia ylös... Hämärä muistikuva on, että molemmissa niissä olisi ollut Wiltsu mukana.

Toiset treenit oli Boden synttäriviikonloppuna ja jonkinlaista hataraa selostusta niistä sain kyllä aikaiseksi. Viimeisimmät treenit olivat viime viikon keskiviikkona, jolloin Bode oli kouluttamassa maalimiehiä...

Synttärihulinaa

Huhtikuun alussa vietettiin siis Boden 2-vuotispäiviä! Synttärisankari oli onnesta soikeana, kun vieraita tuli. Lahjoista viis, mutta kun vieraat potkivat palloa, niin pojan riemulla ei ollut rajoja.

Synttäreitä varten jouduttiin hieman siirtelemään huonekaluja, että saatiin toinenkin ruokailupöytä ja riittävästi tuoleja mahtumaan tupaan. Missu ei ollut ollenkaan hyvillään tapahtuneesta. Se oli verisesti loukkaantunut, kun sohva ja nojatuli oli siirretty toiseen paikkaan. Hänen armonsa makasi koko ensimmäisen illan lattialla. Sohvalle ja nojatuolille ei voinut käydä, kun ne oli väärässä paikassa. Hohhoijaa. Onneksi se kuitenkin leppyi ja antoi lopulta siunauksensa uudelle järjestykselle :-)

Koirakuvat-viikkohaaste

Koirakuvat-viikkohaasteeseenkaan ei olla osallistuttu pitkään aikaan. Aiheista se ei ole ollut kiinni, vaan kuten blogikirjoittelu yleensäkin, se on vain jäänyt :-( Kuun alkupuolella olleeseen kura/märkä -haasteeseen olisin saanut haastetta seuraavana viikkona kerrankin ihan tuoreen otoksen, kun Bode kävi vähän seikkailemassa. Vähänkös harmittaa, kun ei ehtinyt oikeaan ajankohtaan!

Terveysrintamalla kaikki hyvin, ainoastaan pieniä pintanaarmuja

Entä mitäpä muuta? Missu on ollut todella hyvässä kunnossa edelleen! Ei ole jalka vaivannut tyttöä yhtään. Pistoksia ei ole tarvittu eikä särkylääkettäkään. Ja joka-aamuinen Boden juoksutus vaan jatkuu ;-) Eikä Wiltsullakaan ole ollut kohtauksia enää aikoihin, joten terveysrintamalla on kaikki loistavasti!

Poikien välit vaihtelevat suuresta rakkaudesta syvimpään inhoon. Ei ole kauaakaan, kun pojat herkistelivät lähes joka aamu ja sitä kesti varmaan toista viikkoa - kauan joka tapauksessa. Tai oikeastaan Wiltsu herkisteli ja Bode luuli Wiltsun haluavan vain leikkiä ;-) Mutta tässä yhtenä aamuna syttyikin pitkästä aikaa iso sota :-( Pete meni väliin repimään poikia erilleen ja Missu päätti poliisina osallistua touhuun. Se otti Peteä takista kiinni ja veti... Pete sai takkiinsa pienen reiän ja Wiltsu niskaansa muutaman pienen reiän, muut selvisivät vammoitta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti