maanantai 29. syyskuuta 2008

Viikon koirakuva: nimi

Osallistutaanpa viime tingassa ja piiiitkästä aikaa taas koirakuvahaasteeseen - joskin uuteen sellaiseen. Haasteen aiheena on tällä kertaa nimi.


Missu-Mussukka ja Vili-Vilpertti

Missun kutsumanimi muotoutui virallisesta nimestä (Naomi C.). Nassin olisin siitä halunnut, mutta kun Nassi oli jo ihmiselle "varattu" ja Misse liian kissamainen, niin Missusta tuli Missu. Hellittelynimenä sillä on toisinaan Missu-Mussukka tai pelkkä Mussukka. Nykyisin iästä johtuen sitä kutsutaan myös Mummeliksi.

Wiltsulla oli kutsumanimi jo valmiina, kun se 4,5-vuotiaana muutti laumaamme eikä sitä enää siinä vaiheessa haluttu lähteä muuttamaan (eikä ollut tarvettakaan). Muina lempiniminä Wiltsulla on mm. Vili, Vilpertti, Pertti, Robert von Williamson ja Luigi.

Dr. Bodil

Boden kutsumanimi tuli niin ikään virallisesta nimestä (Baudelaire). Useampaan otteeseen olen saanut kertoa, että Bode ei ole saanut nimeään hieman kuuluisamman kaimansa Bode Millerin mukaan, vaan nimi on lyhennys - ihan oikeasti - virallisesta nimestä ;-) Sen sijaan lempinimiä Bodella riittää pilvin pimein. Tutuin niistä Bodelle itselleen taitaa olla Pöhelö, mikä myös kuvastaa sitä parhaiten. Useasti se jopa tottelee Pöhelö nimeä paremmin kuin Bodea ;-)
Dr. Bodil tutkii
potilaan nenää
vastaanotollaan


Viikon koirakuvaksi päätyi kuitenkin tällä kertaa "ammattinimikkeeseen" liittyvä kuva. Boden tapa tutkia ja hoivata muita on nimittäin antanut sille lisänimen Dr. Bodil. Dr. Bodil huolehtii tarkasti mm. Missun korvien putsauksesta, tutkii isin nenää, Missun hännän pattia (sitä useammin mitä huonommalta se näyttää) jne. Ja nyt viimeisimpänä tehtävänään se on alkanut tutkia tarkkaan Wiltsun selkärankaa. Monesti Wiltsun ollessa juomassa, on Bode nenä tiukasti kiinni sen selkärangassa.

Pistää miettimään voisiko Dr. Bodil todellakin olla nimensä veroinen ja onko se kenties löytänyt syyn Wiltsua vaivaaviin huimauskohtauksiin? Tai jonkin muun ongelman Wiltsun selkärangasta?

1 kommentti:

  1. Mukava, että löysit uuden haasteen pariin! :)

    Teidän lauman nelijalkaisilla onkin mukavat nimet ja tarinat niiden takana. Itse jotenkin tykkään kovasti tuosta Bodesta, varsinkin Dr. Bodesta ;) Onhan se hyvä olla tohtori talossa!

    VastaaPoista