keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Pelottavia juttuja


Höh, mitäs noissa nyt muka on ihmeellistä?

Bode saa välillä tosi outoja paniikkikohtauksia. Joku esine alkaa yhtäkkiä pelottaa aivan käsittämättömästi. Tässä jokin aika sitten se haisteli kaikessa rauhassa pöydällä olevaa työkalulaatikkoa. Hetken haisteltuaan, alkoi hädissään pakittaa kauemmas. Oltiin aivan ihmeissämme, ei mitään käsitystä, mikä sille tuli. Kesti hetken, ennen kuin se saatiin rauhoittumaan sen verran, että uskalsi tulla haistamaan järkyttävän pelottavaa työkalulaatikkoa... Outo tyyppi!

Seuraavana päivänä laitoin samaisen pelottavan työkalulaatikon lattialle ja pyysin Bodea poseeraamaan sen viereen. Ei mitään ongelmia. Ei pienintäkään epävarmuutta eikä minkäänlaista merkkiäkään edellisen päivän paniikista. En ymmärrä enkä käsitä sen aivoituksia.

Eikä tämä todellakaan ole ainoa kerta, kun Bodea alkaa hirvittää joku ihan täysin normaali ja tavallinen esine, mitä se ensin muina miehinä haistelee ja tutkiskelee. Työkalulaatikkopaniikkia vastaavan kohtauksen se sai kerran myös lasista uunivuokaa haistellessaan. Vuoka oli lieden päällä ja siinä oli vettä (liottamassa ruoanjämiä ennen pesua). Hetken vuokaa haisteltuaan iski paniikki ja taas peruutusvaihde päälle.

Olisi tosi mielenkiintoista päästä joskus kurkkaamaan sen pään sisään ja nähdä mitä siellä liikkuu... Liekö sillä vain niin vilkas mielikuvitus, että kehittelee mitä kummallisimpia mörköjä piristääkseen muuten niin tylsää päivää?

4 kommenttia:

  1. Nää kuuluu varmaan samaan kategoriaan,kun ne omat jutut treeneissä.=) Bode on kyllä oikea Persoona.

    VastaaPoista
  2. Oot varmaan oikeassa. Herra Persoonan kanssa joutuu kyllä välillä pähkäilemään ihan tosissaan, että pysyy edes joten kuten samalla aaltopituudella ;-)

    VastaaPoista
  3. Meillä aapo pelkää mattopiiskoja ja sateenvarjoja.. :(
    Jokaisella on omat pelot ja kovis pavekin on ihan pissi sukassa kun alan imuroimaan.En tiedä mistä paven pelko on tullu kun en oo koskaan sitä kiusannut imurin kanssa..aapo on adoptoitu vuotiaana ja tiiän että sille on pahaa tehty,joten se on aiheestakin pelokas niitä kohtaan eikä koskaan saa pelkoja siltä pois kitkettyä vaikka itse en ole tehnytkään sille mitään.. ;(

    VastaaPoista
  4. Kati: Boden "pelot" on ihan tuulesta temmattuja. Ei ole mitään varsinaisia asioita mitä se pelkäisi (paitsi kun mami ottaa kamman käteen, niin sitten poikaa viedään ja lujaa ;-) ). Se vaan päättää yks kaks pelätä jotain täysin käsittämätöntä asiaa, mitä se ei ole koskaan aiemmin pelännyt eikä pelkää taas enää hetken päästä. Ymmärtäisin kyllä, jos kyseessä olisi pelko jotain tiettyä asiaa tai esinettä kohtaan esim. mattopiiskaa tai sateenvarjoja tms.

    VastaaPoista