perjantai 30. huhtikuuta 2010

Sima- ja munkkitreenit

...ei kun hakutreenit

Huisin pitkä treenitauko on päättynyt! Pari kertaa ollaan Wiltsun kanssa käyty rakennuksilla treenamassa, mutta metsään ja tositoimiin päästiin vihdoin viimein vasta nyt keskiviikkona. Kamera jäi valitettavasti kotiin, mutta treenikaverit todistanevat (?), että paikalla oltiin ;-)

Pelkäsin, että Wiltsu sekoaa totaalisesti päästessään pitkästä aikaa hommiin eikä työskentelystä tule mitään. Siksi toivoin, että otetaan hyvin lyhyitä pistoja ja ensimmäinen haamuna. Seuraavat katsottaisiin sen mukaan, miten hyvin tai huonosti ensimmäinen menee.

Poika yllätti minut todella postitiivisesti! En olisi ikinä uskonut, että treenit sujuvat niin hyvin! Ensimmäinen äijä löytyi ongelmitta, joten seuraavat otettiin valmiina. Toisen kohdalla poitsi joutui tekemään töitä vähän enemmänkin, kun ei mennyt tarpeeksi pitkälle eikä siksi saanut tuulesta apuja. Kovasti Wiltsu kuitenkin haki ja viimein pienen tuulenhenkäyksen avustamana, toinenkin äijä löytyi. Kolmas oli taas "helpommalla" puolella kevytpeitteen alla piilossa eikä tuottanut pikkumiehelle ongelmia.

Olen äärimmäisen tyytyväinen!

Viimeisenä otettiin vielä Ikille rullatreeni, mihin minä en saanut osallistua. Se nimittäin teki mulle viime kerralla "Bodet". Tulimme siihen tulokseen, että pidin rullaa väärässä kädessä. Iki on tottunut nappaamaan rullan oikeasta kädestä eikä suostunut vilkaisemaankaan mulla vasemmassa kädessä olevaa pötkylää. Ei vaikka paukutin sitä maahan ja tein vaikka mitä. Oikeaa kättä se vain haki. Tai sitten se halusi kostaa mulle sen, miten Bode on kohdellut treeneissä emäntäänsä Marikaa... ;-)

Treenien lopuksi avattiin vielä vapun kunniaksi simapullot ja syötiin munkkeja. Kiitos loistavista tarjoiluista Marika!

Hauskaa vappua kaikille!


2 kommenttia:

  1. Hauskaa Vappua teillekin! On se hienoa, kun pääsee taas metsään touhuamaan. Kevät on hyvää aikaa, kun ei ole vielä hyttysiä eikä hirvikärpäsiä.
    Rapsutuksia pojille!

    VastaaPoista
  2. Iloista Vappua! Jäi meiltä viime treenit ja etenkin ne simat ja munkit,plääh..Hienoa,että teijän treenit sujuivat!

    VastaaPoista