keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Kahden viikon piina

Lähdettiin eilen aamulla Wiltsun kanssa Haminaan Mar-Vetiin hammaskivenpoistoon ja kysymään samalla eläinlääkärin mielipidettä Wiltsun kaljuuntuvaan olemukseen. Sillähän on mahanalunen jo lähes kokonaan kalju ja karvaton alue leviää kylkiä ylöspäin. Myös niskan-kaulan -alueen karvoitus on harventunut rajusti samoin takareisien.

Alustavassa tutkimuksessa iho näytti siistiltä ja kivekset tuntuivat normaaleilta. Mietittiin ja laskeskeltiin mitä kaikkia tutkimuksia olisi järkevää nyt ottaa ja mihin olisi varaa. Päätettiin ottaa biopsia Cushingin taudin varalta, mutta laitettaisiin se tutkittavaksi vasta jos verikokeista ei selviäisi mitään muihin mahdollisiin tautiepäilyihin mm. kilpirauhasen vajaatoimintaan viittaavaan. Siten saataisiin hieman pienennettyä joka tapauksessa useampaan sataseen kohoavaa laskua.


Leikkausta seuraavana aamuna poika oli jo ihan pirteä, vaikka päässä oleva tötsä ärsyttikin.

Hammaskivenpoisto vaihtui kastraatioon

Kun päätökset toimenpiteistä oli tehty ja Wiltsu rauhoitettu hammaskivenpoistoa varten, minä lähdin kaupungille kuluttamaan aikaa. Ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun sain puhelun klinikalta. Eläinlääkäri oli tutkinut kivekset tarkemmin Wiltsun ollessa rauhoitettu ja havainnut oikeassa kiveksessä jotain epämääräistä. Ultra oli vahvistanut epäilyn, oikeassa kiveksessä oli muutos. Ei tarvinnut miettiä kahta kertaa; hammaskivenpoisto vaihtui kastraatioon.

Sekä oikea kives että ihopatti peräaukon ja kivesten välistä lähetettiin patologille tutkittavaksi. Kahden viikon päästä mennään jälkitarkastukseen ja kuulemaan patologin lausunto kasvaimista. Piinaviikot siis edessä. Karmivan hyvin on muistissa Riinan maitorauhaskasvaimen poisto ja kuinka se siirtyi sateenkaarisillalle jälkitarkastusta seuraavana päivänä. Monet itkut on jo itketty ja kyynelkanavat ehtivät varmaan kuivua, kun pahinta peläten odottelen tuomiopäivää :-(


Mitäpä minä muutakaan tekisin kuin istun boxin katolla ja katselen ikkunasta, eihän tällaisen tötsän kanssa kehtaa uloskaan mennä.

Maksa-arvot koholla

Wiltsulta tutkittiin myös perusverenkuvat, kun halusin tietää missä mennään maksa-arvojen kanssa. Sillähän on ollut alat hieman koholla eikä sitä ole katsottu nyt vähään aikaan, viimeksi lokakuussa 2007 (epämääräisiin huimauskohtauksiin liittyen). Nyt olivat kaikki maksa-arvot koholla. Ei kuitenkaan niin merkittävästi, että sieltä löytyisi syy kaljuuntumiselle, joten kiveskasvain on edelleen ykkösvaihtoehto. Noin kuukauden kuluessa pitäisi karvan alkaa pikkuhiljaa kasvaa, mikäli kasvain on ollut siihen syynä. Odotellaan ja toivotaan kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että karvoitus alkaa palata ja ettei kasvain ole ehtinyt levitä, vaan on nyt kokonaisuudessaan saatu pois!

Vaikka laskun loppusummaa etukäteen väännettiinkin, niin tilanteen vakavuuden selvittyä sillä ei ollut enää väliä. Vasta kertoessani isännälle puhelimessa, että poika on parhaillaan kastroitavana, tuli mieleeni, että onkohan mulla edes rahaa tilillä niin paljon, mitä tämä nyt tulee maksamaan :o Wiltsullahan ei tietenkään ole vakuutusta, eihän sillä muuten olisi mitään kalliita hoitoja ja tutkimuksia vaativia sairauksiakaan. Juuri viimeksi treeneissä kun asiasta keskusteltiin, niin selvisi, etten ole ainoa joka on huomannut, että vakuutuksen ottaminen nimenomaan suojaa koiraa kaikilta mahdollisilta sairauksilta. Vakuutuksen ottaminen siis kannattaa, ei väliä mitä se korvaa, kun korvaustarvetta ei sitten enää tule, sairaudet kun tulevat vakuuttamattomille koirille ei vakuutetuille ;-)

3 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista Wiltsulle! Kyllä niitä kyynelkanavia saa ja pitääkin putsata silloin tällöin.

    VastaaPoista
  2. Voi itku,mitä ikäviä uutisia teillä!=( Toivottavasti leikkaus auttoi ja muutenkaan ei löytyisi mitään kamalaa häikkää!

    VastaaPoista
  3. Helpotuksen huokaus! Kasvain on todennäköisesti kokonaan pois eli säikähdyksellä selvittiin!

    VastaaPoista