keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Boden uusi "pallo"

Bode törmäsi tässä yhtenä päivänä uuteen ja ihmeelliseen "palloon", joka liikkui ihan itsekseen, vaikkei kukaan sitä edes potkaissut. Välillä siitä lähti myös kova meteli, ja toisin kuin Boden aiemmat vinkulelut, sitä ei tarvinnut purra eikä täppäillä tassujen kanssa saadakseen äänen kuuluviin.
Onko tässä Boden uuden "pallon" jäljet?
Mittasuhteiden hahmottamisessa auttaa ehkä se, että nuo ylemmät, isot painautumat ovat mitä todennäköisemmin Boden aikaansaamia.


Edellisessä kirjoituksessani kerroin, kuinka pääsiäistipu oli onnistunut syrjäyttämään Pallon. Tilanne oli kuitenkin vain hetkellinen - eilen kaikki palautui taas ennalleen ja Pallo on jälleen numero ykkönen Boden elämässä.

Mutta muutama viikko sitten, kun Bode ja Pete olivat pihan ulkopuolella lumitöissä, lähti Bode yhtäkkiä menemään tielle päin. Hetken päästä kuului karmea meteli. Bode oli onnistunut saartamaan päästäisen lumipenkan reunaan. Vastentahtoisesti herra suostui jättämään uuden ystävänsä ja palaamaan takaisin. Mutta kiinnostus oli niin kova, että koko ajan teki mieli mennä takaisin tien suuntaan. Peten ei auttanut muu kuin laittaa Bode pihalle, että sai hommansa tehtyä loppuun ilman, että joutui koko ajan vahtimaan ja katsomaan herran perään.
Pitkästä aikaa jäi hankeen näkyviin näinkin pienen ja kevyen eläimen jäljet. Noista isommista ja painavammista ronteista nyt puhumattakaan


Ei kestänyt aikaakaan, kun Bode äkkäsi pihalla toisen päästäisen. Tämä toinen pieni "pallo" tuli talon alta ja lähti vauhdilla pihalta poispäin - Bode perässään. Kumma kun välillä menee pitkät ajat, ettei niitä näy ensimmäistäkään ja sitten yhtenä päivänä kaksi ihan peräjälkeen. No, riittääpähän Bodella taas ihmeteltävää pitkäksi aikaa ;-)


Suurten seikkailujen jälkeen on turvallista nukkua mamman hanskan ja papan reinon välissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti