perjantai 25. helmikuuta 2011

Aivan liian helppo kuva-arvoitus

Kyllä, oikeassa olitte, pallohan se Bodelta oli kaappien alle vierinyt. Aivan liian helppo kuva-arvoitus siis. Minkäpä muun perään Bode haikailisi kuin pallon...

Kaikki sai alkunsa siitä, kun meillä oli yhtenä aamuna keittiön vesiputki jäässä. Yksi todennäköisimmistä jäätymiskohdista sijaitsee astianpesukoneen ja tiskipöydän alla, joten niiltä kohdin lista pois ja puhallin töihin. Eipä kestänyt kuin hetken, kun herra onnistui pelaamaan pallonsa sinne...

Pete oli tietysti taas jo myöhässä töistä, eikä siksi ehtinyt jäädä auttamaan pientä poikaansa. Bode muuttui koko ajan hysteerisemmäksi ja minua alkoi pelottaa keittiön kaappien puolesta. Herra oli onnistunut pelaamaan pallonsa niin pitkälle kaappien alle, etten siihen millään apuvälineellä yltänyt enkä saanut seuraavaa listanpätkää irti. Ei siis auttanut muu kuin kiireesti hakea yläkerrasta toinen pukin tuoma pallo (oltiin jätetty se jemmaan, ettei kumpikin uusi pallo häviäisi yhtäaikaa), muuten olisi varmuudella keittiöremontti edessä.

Onneksi uusi pallo kelpasi herralle ja isännän palattua töistä, saatiin kaappien alle pelattu pallokin pelastettua. Rauha maassa ja keittiökin selvisi ilman vaurioita, huh!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti