Viikon koirakuva: ainutkertainen

Jokainen elämä on ainutkertainen ja valitettavasti koiraystävämme ovat täällä ilonamme vain kovin lyhyen ajan.

Missu, Chaccado Naomi C.
2.6.1997-29.10.2009

Pitkästä aikaa kävin alkuviikolla vilkaisemassa viikon koirakuvaa ja kauhistus, ovat pistämässä pillit pussiin. Syynä kovasti harventunut osallistujamäärä... niinpä niin, tässä yksi, joka ei ole aikoihin osallistunut :-( Mutta nyt osallistun taas ja tällä kertaa aiheena on ainutkertainen.

Aloin kirjoittaa tekstiä jo tiistaina, kun olin päivällä näpsinyt koirista kuvia. Kuvat piti vielä lisätä tekstiin, mutta ennen kuin sen ehdin tehdä, jouduin tekemään raskaan päätöksen. Kuvista tulikin nyt todella ainutkertaisia; viimeiset kuvat Missusta ja viimeinen yhteiskuva kolmikosta.

→ Missu on poissa.

Wiltsu, Missu ja Bode viimeisessä yhteiskuvassa 27.10.09.

Mamman kultamussukka elokuussa.

Missu on poissa

In Memoriam

Missu
2.6.1997 - 29.10.2009

Jos olisin tiennyt, että ilta on elämäsi viimeinen,
olisin vienyt sinut mummolaan herkuttelemaan ja hellittäväksi
niin kuin olin suunnitellut tekeväni, kun lähdön aika koittaa.
Olisin antanut sinulle herkkuluun iltapalaksi,
nukkunut vierelläsi koko yön ja pitänyt sinua tiukasti sylissäni.

Jos olisin tiennyt, että aamu on elämäsi viimeinen,
olisin painanut jokaisen äänen mieleeni - tarkasti.
Mutta en osannut aavistaa, etten enää ikinä kuule tassujesi töminää,
haukuntaasi, kun vaadit meitä heräämään, ärinääsi, kun leikität veikkaasi,
että seuraavana aamuna tutut äänet ovat poissa, on vain hiljaisuus.

Jos olisin tiennyt, että eläinlääkärireissu on elämäsi viimeinen
olisin istunut kanssasi lattialle, tuudittanut sinut sylissäni uneen.
Kuiskannut korvaasi kuinka paljon sinua rakastan.
Mutta en voinut tietää, ettet enää herää,
että tänään on se päivä, kun sydämesi lyö viimeisen lyönnin.
Sillä uskoin, että herättyäsi lähdemme yhdessä kotiin.
Mutta sinä jäit ja minä jouduin lähtemään - yksin,
silmät itkusta sumeina, sydän surua täynnä.

Jos olisin tiennyt kuinka kipeä olit, olisin laskenut sinut aiemmin pois,
vaikka sydämeni lähdöstäsi särkyikin.
Sillä niin paljon sinua rakastan - nyt ja aina. Tiedäthän sen?

- Susku

* * * * * * * * * *

Missu,  mamman oma pieni mussukka, lähti eilen enkelikoiraksi sateenkaarisillalle. Kolmen ja puolen kuukauden kärsimys on ohi. Meillä oli ennalta sovittu kontrollikäynti Kouvolan eläinlääkäriasemalla, tarkoituksena kuvata kyynärnivel ja ottaa nivelnestenäyte. Elokuussa otetuissa röntgenkuvissa ei näkynyt mitään, mikä olisi selittänyt Missun ontumisen, myös verikokeet olivat kaikki ok. Kyynärnivel oli kuitenkin selkeästi kipeä, turvoksissa ja nivelneste verta.

Vasemmalla oleva kuva otettu 18.8.2009, oikealla oleva 29.10.2009

Eilisissä röntgenkuvissa näkyi kuinka oikean jalan kyynärluusta puuttui iso pala ja ohuimmasta kohdasta luu oli jo mennyt poikki. Elokuussa, hieman yli kaksi kuukautta sitten otetuissa kuvissa ei näkynyt merkkiäkään luusyövästä, joten noin aggressiivinen eteneminen ei antanut minkäänlaista toivoa. Tosin lähes 12,5-vuotiaan koiran jalan amputoiminen olisi muutenkin tuntunut väärältä ratkaisulta.

Missu oli loppuun asti oma iloinen, reipas ja aktiivinen itsensä. Viimeisenä aamunaankin se yritti vielä leikittää Bodea, vaikka jalan on täytynyt olla aivan hirveän kipeä. Ainoastaan kerran se sanoi ääneen, että nyt sattuu. Oltiin viimeisen kerran lähdössä matkaan ja autoon noustessa otteeni lipesi terveestä etujalasta jolloin kipeä jalka koukistui liikaa.

Oma rakas pieni pusutyttöni, kaikkea ei olisi tarvinnut kestää, olisit sanonut aiemmin, että nyt sattuu liikaa! Anna anteeksi, että kesti näin kauan ennen kuin ymmärsin kuinka kipeä todella olit!

Tuskaa lievittää hieman tieto siitä, että Missulla on nyt hyvä olla, ei ole enää kipuja, saa leikkiä Riina-mamman ja muiden kavereiden kanssa, kaluta keppejä sekä luita mielin määrin. Siitä huolimatta suru täyttää sydämen ja silmät ovat itkusta sumeat. Ikävä on sanoinkuvaamaton :'(

Kiitos Esa Kestille ja koko Kouvolan eläinlääkäriaseman henkilökunnalle Missun hyvästä hoidosta! Erityiskiitos kauniista ja rauhallisesta tilasta jättää jäähyväiset rakkaimmalleni!

Edit: lisätty muistosanat, rtg-kuvat ja kiitokset.

Myrskyn kourissa

Käväistiin syyskuun lopulla Venetsiassa ja toin sieltä itselleni tuliaiseksi viikon kestävän vatsataudin. Pete selvisi taudista nopeammin, mutta yhtä kaikki, veneen nostaminen venähti sängynpohjalla makailun takia aiottua pidemmälle. Ja niinhän siinä tietysti kävi, että ensimmäinen syysmyrsky iski juuri ennen kuin toivuttiin tolpillemme.

Sateisena ja synkkänä, myrsky-yön jälkeisenä, päivänä pakattiin Missu ja Wiltsu autoon ja lähdettiin katsomaan, onko vene vielä hengissä. Bode oli veljeni perheen luona hoidossa, ettei huusholli mene remonttiin tekemisen puutteen takia. Käveltiin vähän matkaa laituria pitkin ja sitten Missulle iski paniikki. Laituri heilui ja tyrskyt sekä veneet iskivät laituria vasten. Vähän matkaa vielä jatkettiin ja sitten iski paniikki mullekin. Ei muuta kuin käännyin koirien kanssa takaisin rantaan ja Pete jatkoi yksin laiturin päähän venettä katsomaan.

DogFriday: paikka

Kamera oli matkassa mukana, joten kun sade hetkeksi taukosi ja sää hieman selkeni, nappasin kameran esiin ja ajattelin ottaa muutaman poseerauskuvan laiturin alkupäässä. Nämä sopinevat myös DogFriday-valokuvahaasteeseen, missä aiheena on paikka. Siinä sana, jota hoin kuvia näpsiessäni monen monituista kertaa. Hankalaa sinänsä, kun en itsekään oikein tiennyt, millaisia poseerauskuvia halusin...


Joo joo, olen ihan paikallani. Hei, mikä ääni tuolta kuului?


Ihmeellinen ääni... Hei se kuuluu tuoltakin. Joo, oon ihan paikallani, älä rähjää!


Miksiköhän mun pitää tässä seisoa? Tylsää, voitaisko mennä jo?

Tarto 31.7.-2.8.09

Niin se matkakertomushan mun piti naputella... On vaan ehtinyt jo vierähtää hivenen pitkä aika reissusta, mutta jospa yrittäisin nyt vihdoin edes jotain siitä muistella.

Bode ja Teija kehässä

Käytiin siis taas viime kesänä pyörähtämässä Virossa. Tällä kertaa matkattiin Tartoon, Bettyn ja Haakin perheen kotikaupunkiin.

Ylös, ulos ja matkaan

Perjantaiaamuna herättiin toooosi aikaisin (tai yötähän se vielä oli) ja lähdettiin unenpöppöröisinä ajamaan kohti Helsinkiä. Oltiin sovittu treffit lauttarantaan Teijan ja Sarin porukoiden kanssa, kun matkapaperit olivat Teijalla ja yhtä matkaahan sitä oltiin menossa. Ja ei muuta kuin suoraan aamupalapöytään heti kun lautalle päästiin.

Meille oli järjestetty oikein tilava ja siisti majoitus parhaillaan remontoitavana olevasta asuntolasta. Asetuimme ensin taloksi ja sitten lähdettiinkin viettämään iltaa Haakin perheen luo. Aivan mielettömän upeat tarjoilut, kiitos koko Haakin perheelle! Mahat olivat täynnä vielä pitkään!

Lauantaina oli reissun pakollinen - ja toisarvoisin - osuus eli näyttelyssä pyörähtäminen. Tuomari, Marianne Baden, oli aivan uppo-outo, nimi ei sanonut mitään, joten minkäänlaista etukäteisarviota ei ollut siitä, mitä tuleman pitää. Teija esitti jälleen Boden ja hyvin esittikin taas, kiitos Teija!

Kuoharit esiin!

Bode sijoittui avoimen luokan uroksissa toiseksi, matkakumppani Ossin viedessä luokkavoiton. Myös paras uros -kilpailussa Ossi oli ykkönen ja Bode kakkonen. Narttujen ykkönen oli niin ikään matkakumppanimme Feta, josta lopulta leivottiin ROP. Feta myös sijoittui upeasti isossa kehässä kolmanneksi! Harmitti vietävästi, kun näyttelyn jälkeen lähdimme kiertelemään kaupungille eikä muistettu vilkuilla tarpeeksi tarkkaan kelloa ja siksi jäi ryhmäsijoitus näkemättä :-(

Arvaatte varmaan, että illalla oli syytä juhliin! Korkattiin pullo kuohuvaa Fetan kunniaksi ja käytiin porukalla illallisella. Onnittelut vielä kerran rop-Fetalle ja Lauralle sekä vsp-Ossille ja Sarille!

Vielä kerran isot kiitokset matkakumppaneille ja erityisesti Haakin perheelle niin majoituksen järjestämisestä kuin kaikesta avusta ja kestitsemisestä - oli aivan mahtava reissu! Kiitos myös Ellille ja Joonakselle Missun ja Wiltsun hoitamisesta!

Lopuksi pari linkkivinkkiä:

• Feta - juustolla on nyt omat kotisivut.


• Ab Imo Pectore - Bettylle on tulossa pentuja!

Bode ja Teija kehässä, Pete seuraa taustalla.


Meidän huoneessa oli kolme sänkyä. Kolmehan meitä tietysti oli majoittujaakin, ja vaikkei Boden olisi sängyllä tietysti tarvinnut hyppiä, niin kaikkia sänkyjä sen oli kuitenkin ihan pakko päästä testaamaan.

Juhlimassa

Olimme perjantaina Boden kanssa viettämässä Mimmi Napero Níemelän ristiäisiä ja Napun nimipäivää.

Päivänsankarit kuvattuna pari päivää aiemmin mummolassa.

Sisällä oli hieman ongelmallista, kun pöydällä oli luonnollisesti mokkaruutuja sun muuta herkkua eikä Bode oikein sulattanut Mimmin tuloa ruokapöydän lähelle. Kaikki herkuthan oli tietysti Bodelle varattuja.

Kun mahat oli saatu täyteen, lähdettiin koirien kanssa pihalle. Siellä ei ollut minkäänlaista ongelmaa. Bode spurttaili intoa täynnä, juoksi piharakennusta ympäri ja siksakkia pensaiden ja kaivon välillä. Mimmi yritti epätoivoisesti pysyä edes muutaman askeleen perässä ja väistellä tuhatta ja sataa kohti kiitävää höyryjyrää. Hauskaa niillä oli selvästi molemmilla, vaikka kokoero hieman hankaluuksia aiheuttikin. Puhumattakaan Mimmin hieman puutteellisesta raajojen hallinnasta ;-)

Hurjan riehunnan jälkeen tuli jano ja Bode tuttuun tapaansa meni pihalammen reunalle taltuttamaan janoaan. Mimmi hetken ihmeteltyään meni perässä ja tietysti halusi tehdä samoin kuin serkkupoikansakin. Pikkutytölle se ei ollutkaan yhtä helppo homma; meinasi ressukka pudota lampeen. Mutta fiksuna tyttönä keksi kuitenkin konstin ja kiersi hieman matalampaan paikkaan, missä juominen onnistui hyvin.

Oppi tytsy kerrasta. On tämän yhden ainokaisen oppitunnin jälkeen käynyt kuulemma jo useasti lammesta juomassa ihan yksin ;-)

K
Mitä tuo serkkupoika oikein tekee?


Minäkin haluaisin, mutta eihän tämä onnistu, tipun kuitenkin tuonne lammikkoon :o


Hei, mutta nyt keksin, tästä kohtaa onnistun, jihuu!

Mimmi Napero Niemelä

Boden maailma mullistui kertaheitolla, kun käytiin eilen vanhempieni luona vierailulla. Siellä oli myös Mimmi Napero Niemelä, eikä Bode oikein tiennyt miten moiseen pienokaiseen pitäisi suhtautua.


Bode Pöhelö Hemming ja Mimmi Napero Niemelä tutustuvat toisiinsa.

Iik, se liikkuu!
Voi ei se tulee kohti!

Veljeni perheeseen muutti lauantaina pieni partacollietyttö Mimmi (Memorylane Jumpstart the Party) ja Bode pääsi tutustumaan pienokaiseen eilen, kun oltiin kaikki yhtä aikaa mummolassa. Ensin Bode ei meinannut edes huomata Mimmiä, sitten oli nähtävissä pientä jäykistelyä, mutta kun Mimmi oli niin innoissaan, että oli ratketa liitoksistaan nähdessään pitkästä aikaa koirakaverin, rentoutui Bodekin ja hämmentyneenä yritti vähän jopa leikkiä.

Ja juuri kun Boden epävarmuus alkoi kadota ja olisi voinut todenteolla alkaa leikin, lysähti Mimmi kasaan. Bode ei voinut käsittää. Oliko se sittenkin lelukoira, kun vaan makaa paikallaan? Ei auttanut, vaikka Bode kävi hakemassa pallon eikä edes vinkulelun vinguttaminen saanut Mimmiä hereille, vähän vaan nosti päätään ja simahti taas uudestaan. Bodea harmitti vietävästi.


Onkohan tuo sittenkin lelukoira, mistä loppui patterit vai mikä ihme se on?


Bode, Tuuli ja Napu mummin ja vaarin sängyllä

Onneksi Tuuli ja Napu olivat myös mukana ja vaikka sängyssä olivatkin telkkari katsomassa, niin eivät sentään nukkuneet vaan suostuivat pitämään Bodelle seuraa Mimmin vetäessä sikeitä.

Apua, et kai tosissasi meinaa tulla tänne?

Ja sitten... se pieni riiviö heräsi taas ja tuli häiritsemään.

Bode, joka on tottunut olemaan keskipisteenä ja saamaan kaiken huomion, oli helisemässä Mimmin kanssa. Mimmiä huomioitiin ja lellittiin ja Bodea vain komennettiin. Kun Mimmi oli hereillä, piti koko ajan olla varuillaan, ettei se pieni riiviö tule ja hyökkää kimppuun. Milloin se puri hännästä, milloin hyökkäsi muuten vaan pienen Bode-reppanan kimppuun. Sänky, sohva ja nojatuolit olivat ainoat turvapaikat, niille Mimmi ei päässyt.

Ja Bodesta oli todella hämmentävää, kun juuri oli pääsemässä leikin makuun, niin rääpäle meni ja lysähti kasaan. Se oli varmaan jotenkin epäkunnossa. Täytyi olla, eihän se muuten niin olisi tehnyt. Bode ei voinut ymmärtää eikä käsittää.

Täytyy nyt vaan Boden malttaa odottaa vielä vähän aikaa ja antaa Mimmin kasvaa hieman, niin eiköhän leikki onnistu sitten kunnolla. No jotain hyvää kuitenkin; ei sentään mennyt mummolan uusi parketti heti remonttiin, kun leikki ei ehtinyt ikinä kunnolla rajuksi yltyä ennen pienokaisen simahtamista... ;-)


On toi kyl aika kiva tyyppi!


Siis oikeesti tosi kiva tyyppi!

Kompurointia Kouvolassa

Käytiin taas Missun kanssa Kouvolassa. Ensin oli eläinlääkärin kontrolli ja heti perään allasjumppa. Viime viikolla allasjumpat jäikin kokonaan väliin, kun minä makasin sängynpohjalla vatsataudissa ja Missu joutui lojumaan sohvalla.

Esa totesi, että hyvään suuntaan ollaan menossa. Tällä kertaa ei vielä otettu uutta nivelnestenäytettä eikä kuvia, mutta seuraava kontrolli sovittiin 2-3 viikon päähän, katsotaan ne sitten. Silloin harkitaan myös, josko antibiootit voitaisiin lopettaa.

Allasjumppa vietiin hieman lyhyempänä läpi, koska Missu aristi selkeästi kyynärniveltään. Ja oliko tuo ihmekään, kun lääkäri oli juuri hetki sitten sitä väännellyt ja käännellyt kovasti. Ja kun vielä kaiken kukkuraksi Missu taas vaihteeksi kompuroi altaassa, niin kipeäähän se tekee. Tällä kertaa Missu ei sentään mennyt ihan umpisukelluksiin, kuten viimeksi, kun pikku ressukan pääkin meni kokonaan pinnan alle.

Kompuroinnin aiheuttaa kuulemma se, kun Missu ei nosta tarpeeksi kipeää jalkaansa ja tassu ei aina ehdi kääntyä oikein päin ennen kuin Missu astuu sille. Eihän se tietenkään kanna, vai miten onnistuisi astuminen jalkapöydällä... nenilleenhän siinä menisi.

Missu keksi muuten taas uuden huilauskeinon altaassa. Kyllä se vaan on sitten fiksu tyttö ;-) Nyt se ei lepuuttanut jalkojaan kovinkaan paljon reunoilla, vaan kallistui aina välillä nojaamaan altaan seinämää vasten.

Kremppakuvia ja sairauspäivityksiä

Kuvia on kyllä tullut näpsittyä, mutta niiden tänne laittaminen on vähän takunnut. Tässä vihdoin muutama kremppakuva. (Joo ja se matkakertomus antaa yhä odotuttaa itseään... yritän näpytellä mahdollisimman pian - ennen kuin unohdan senkin vähän, mitä siitä vielä muistan.)

Pyreneittenkarvatonkoira alkaa pikkuhiljaa palata juurilleen pyreneittenpaimenkoiraksi

Wiltsu ei kuulemma näytä ollenkaan niin pahalta, miltä olen sen saanut kuulostamaan, joten täytyy laittaa (tosin jo useamman viikon takainen) kuva näytille. Karvat ovat alkaneet vihdoin pikkuhiljaa kasvaa takaisin ja vatsassakin on jo reilun sentin mittaista haituvaa! Ehkei sittenkään tarvitse lähteä kalliisiin testeihin :-D


Missu nivelen huuhtelun jälkeen. Rappuset ovat vähän hankalat, kun nivel on jäykkä ja kipeä.


Bodea harmittaa vietävästi, kun Missusta ei ole leikkikaveriksi.

Missun kyynärnivelvaivasta ei oikein ota tolkkua. Alkaa jo pikkuhiljaa mietityttää huijaako mummeli ihan urakalla... Se nimittäin viuhtoo menemään sellaista vauhtia ja jalkaansa juurikaan varomatta innostuessaan jostain kovasti. Viimeksi sunnuntaina, kun käytiin rannassa kävelemässä viikon sohvalla makoilun jälkeen (minä makasin viikon sängyssä vatsataudissa ja Missu lojui sen ajan sohvalla), ei Missun jalka tuntunut vaivaavan ollenkaan. Niin innoissaan mummeli oli, että ontuminen meinasi unohtua useaankin otteeseen. Eilen taas jalka äityi oikein kipeäksi ja ontuminen oli todella pahan näköistä, kun mummeli komennettiin sisälle, vaikka hän olisi halunnut lähteä mukaan kyläilyreissulle... Että ota noista nyt sitten selvää.