lauantai 31. lokakuuta 2009

Viikon koirakuva: ainutkertainen

Jokainen elämä on ainutkertainen ja valitettavasti koiraystävämme ovat täällä ilonamme vain kovin lyhyen ajan.
Missu, Chaccado Naomi C.
2.6.1997-29.10.2009


Pitkästä aikaa kävin alkuviikolla vilkaisemassa viikon koirakuvaa ja kauhistus, ovat pistämässä pillit pussiin. Syynä kovasti harventunut osallistujamäärä... niinpä niin, tässä yksi, joka ei ole aikoihin osallistunut :-( Mutta nyt osallistun taas ja tällä kertaa aiheena on ainutkertainen.

Aloin kirjoittaa tekstiä jo tiistaina, kun olin päivällä näpsinyt koirista kuvia. Kuvat piti vielä lisätä tekstiin, mutta ennen kuin sen ehdin tehdä, jouduin tekemään raskaan päätöksen. Kuvista tulikin nyt todella ainutkertaisia; viimeiset kuvat Missusta ja viimeinen yhteiskuva kolmikosta.

→ Missu on poissa.

Wiltsu, Missu ja Bode viimeisessä yhteiskuvassa 27.10.09.

Mamman kultamussukka elokuussa.

4 kommenttia:

  1. :( Otan osaa. Koittakaa jaksaa! RIP Missu! Meilläkin on samanlainen surunpäivä pian edessä. Nuuskun lonkat ja selkä eivät enää kestä, ja jouduin varamaan Nuuskulle viimeisen eläinlääkärireissun. Kovasti olisi Nuuskulla vielä elämäniloa ja vauhtiakin, mutta kroppa antaa periksi. Nuusku juoksentelee niin kuin ennenkin ja vaikuttaa lähinnä hämmentyneeltä, kun jalat eivät kestäkään menossa mukana. :(

    Haleja sinne!

    VastaaPoista
  2. Niin oli Missukin ihan viimeiseen asti reipas, pirteä ja täynnä elämäniloa :-(

    Kiitos osanotosta ja samaa sinne! On se vaan niin rankkaa, kun joutuu rakkaimmistaan luopumaan ja vielä itse tekemään päätöksen, milloin toisen lähtö tapahtuu :-(

    VastaaPoista
  3. Voi että.... Todella harmittava uutinen.

    Hyvää matkaa Missulle sateenkaarisillalle ja lämpöisiä ajatuksia Missun laumalle!

    VastaaPoista
  4. Kiitos lämpöisistä ajatuksista!

    VastaaPoista