Hakuporukkaamme tuli kerralla monta uutta vasta-alkajaa, joten viime viikonloppuna treenattiin ihan vain ilmaisuja. Hetken mietin viitsinkö lähteä ajelemaan treenipaikalle asti pelkän ilmaisutreenin takia, mutta tulin siihen tulokseen, että se tekee Bodelle ihan hyvää. Olihan lähes kaikki ihmiset Bodelle vieraita ja kun herran ilmaisu ei viime aikoina ole ollut tuttujenkaan kanssa ihan helppoa, niin lähdettiin matkaan.
Paikan päällä huomasin kuitenkin ottaneeni ihan väärän koiran mukaan. Tämä koira meni reippaasti jokaisen kyykkijän luokse tarkistamaan, mitä herkkuja on tarjolla ja haukkukin kajahti ilmoille suuremmitta vaikeuksitta. Lopuksi laitettiin vielä yksi ukko nurkan taakse ja koira perään. Koira lähti reippaasti maalimiehen luo, mutta yllättäen nurkan takaa kurkkikin hetken päästä Bode. Haahuili siinä aikansa ja teki merkit (edellisten jättämät merkit piti tietysti peittää), meni takaisin maalimiehen luo ja alkoi ilmaisun.
Se on kumma, kun herra lähtee kyllä ihan reippaasti ja mielellään etsimään maalimiestä, mutta löydettyään tämän, katoaa mielenkiinto koko hommaan. Jostain syystä se ei tahdo pysyä maalimiehen luona ja haukkua, jos mami ei ole lähistöllä, mutta singahtaa lähetettäessä pois näköpiiristä ilman pienintäkään ongelmaa (useimmiten). Pitäisiköhän maalimiesten alkaa palkata herraa heti, kun paikalle saapuu ja unohdettaisiin ilmaisu joksikin aikaa, jospa se saisi pysymään maalimiehen luona paremmin?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hakutreenit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hakutreenit. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 26. tammikuuta 2011
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
Pimeetä porukkaa
... muuta ei voi sanoa. Eilen pidettiin siis pimeäntreenit. Viiden aikaan alettiin tarpoa pilkkopimeässä metsässä, vain otsalamppujen valot vilkkuivat siellä täällä. Vähänkös hirvitti, lääkäri on kieltänyt kaatumiset (niin kuin joku nyt tarkoituksella kaatuisi) ja pimeässä metsässä haahuilu on suunnilleen yhtä vaarallista siinä suhteessa kuin liukkaalla kävelykin. Hyvin kuitenkin selvittiin, ihan kaikki. Ei tarvinnut kiikuttaa ketään päivystykseen.
Wiltsu jäi tällä kertaa kotiin ja Boden kanssa haettiin Seija sekä Aune vieraileviksi tähdiksi. Bode oli - jos mahdollista - entistäkin vaisumpi. Pimeä ehkä vähän pelotti ja autossa matkusti vielä vieras koirakin. Ilmaisu ei onnistunut yhdelläkään maalimiehellä omatoimisesti, vaan jokainen joutui kehottamaan useampaankin kertaan, ennen kuin herra sai sanaa suustaan.
Viimeiseltä maalimieheltä Bode lähti tulemaan minua vastaan. Vierastiko maalimiestä, häiritsikö joku sitä vai tuliko vain mamia auttamaan? Teen varmaan väärin siinä, että pyydän siltä apua hankalammissa paikoissa keskilinjalle päin tultaessa. En kuitenkaan ole koskaan pyytänyt apua maalimiehelle päin mentäessä, mutta ehkä mamman mussukka halusi vain olla avuksi.
Nyt tulee pieni pakollinen tauko treeneihin, mikä voi tehdä Bodelle ihan hyvää. Katsotaan, kunhan seuraavan kerran päästään taas hommiin.
Wiltsu jäi tällä kertaa kotiin ja Boden kanssa haettiin Seija sekä Aune vieraileviksi tähdiksi. Bode oli - jos mahdollista - entistäkin vaisumpi. Pimeä ehkä vähän pelotti ja autossa matkusti vielä vieras koirakin. Ilmaisu ei onnistunut yhdelläkään maalimiehellä omatoimisesti, vaan jokainen joutui kehottamaan useampaankin kertaan, ennen kuin herra sai sanaa suustaan.
Viimeiseltä maalimieheltä Bode lähti tulemaan minua vastaan. Vierastiko maalimiestä, häiritsikö joku sitä vai tuliko vain mamia auttamaan? Teen varmaan väärin siinä, että pyydän siltä apua hankalammissa paikoissa keskilinjalle päin tultaessa. En kuitenkaan ole koskaan pyytänyt apua maalimiehelle päin mentäessä, mutta ehkä mamman mussukka halusi vain olla avuksi.
Nyt tulee pieni pakollinen tauko treeneihin, mikä voi tehdä Bodelle ihan hyvää. Katsotaan, kunhan seuraavan kerran päästään taas hommiin.
tiistai 16. marraskuuta 2010
Ja taas kestävyys koetuksella
... nimittäin mun kestävyys. Koirien - jep, tällä kertaa molemmat pääsivät mukaan - kestävyyden kanssa ei ollut mitään ongelmia. Merkillepantavaa viime viikon treeneissä sen sijaan oli se, että sain viimein isännän houkuteltua (=tai ehkä paremminkin pakotettua) mukaan treeneihin.
Molemmille koirille otettiin kuusi maalimiestä. Osan kävin hakemassa ja osa toi koiran takaisin. Wiltsu oli aivan haltioissaan, kun Minna puheli mukavia koko matkan takaisin keskilinjalle. Ja vaikka Minna palkkasikin vasta keskilinjalla, sai Wiltsu siitä silti hurjasti lisää motivaatiota ja lähtö seuraavalle pistolle sujui todella mallikkaasti. Eli vaihtelu todella virkistää, ei kannata tehdä aina samanlaisia pistoja.
Bode oli hieman vaisua poikaa. Johtuiko hämmennys harvinaisen runsaasta osallistujamäärästä vai jostain muusta, tiedä häntä. Ilmaisuvaikeudesta on nyt tullut selvästi tapa. Haukkuminen ei ala ennen kuin maalimies sitä vaatii. Kotona herra komentaa pienimmästäkin asiasta, mutta vieraampia ihmisiä ei nähtävästi ole soveliasta komentaa.
Tänään on vuorossa pimeän treenit, käääk, täytyy muistaa lähtiessä varmistaa, että otsalamppu on matkassa mukana...
Molemmille koirille otettiin kuusi maalimiestä. Osan kävin hakemassa ja osa toi koiran takaisin. Wiltsu oli aivan haltioissaan, kun Minna puheli mukavia koko matkan takaisin keskilinjalle. Ja vaikka Minna palkkasikin vasta keskilinjalla, sai Wiltsu siitä silti hurjasti lisää motivaatiota ja lähtö seuraavalle pistolle sujui todella mallikkaasti. Eli vaihtelu todella virkistää, ei kannata tehdä aina samanlaisia pistoja.
Bode oli hieman vaisua poikaa. Johtuiko hämmennys harvinaisen runsaasta osallistujamäärästä vai jostain muusta, tiedä häntä. Ilmaisuvaikeudesta on nyt tullut selvästi tapa. Haukkuminen ei ala ennen kuin maalimies sitä vaatii. Kotona herra komentaa pienimmästäkin asiasta, mutta vieraampia ihmisiä ei nähtävästi ole soveliasta komentaa.
Tänään on vuorossa pimeän treenit, käääk, täytyy muistaa lähtiessä varmistaa, että otsalamppu on matkassa mukana...
maanantai 8. marraskuuta 2010
Kestävyystreenit
Sunnuntaiaamuna hörppäilin kaikessa rauhassa aamukahvia, kun puhelin ilmoitti tekstiviestin saapumisesta. Ensimmäisenä tuli mieleen, että jaahas, hakutreenit on peruttu. Mutta ei, viestissä luki, että ottakaa 4-6 namipurkkia/koira, treenataan kestävyyttä.
Treenimaasto oli suht helppo, mutta koska Wiltsu täytti juuri 11 vuotta ja on melkoinen sohvaperuna, ja kun isäntä vielä lupasi lenkittää poitsin oikein kunnolla, päätin jättää sen kotiin. Mukaan lähti siis vain Bode. (Tämä on virallinen versio, totuus on, että vaikka koirien kestävyys riittäisikin, niin ohjaajan kunto ei mitenkään kestä niin montaa pistoa. Mutta siitä ei hiiskuta kenellekään!)
Pakkasin Bodelle kuusi purkkia nakkeja ja aamupala jätettiin väliin (siis Boden, ei mun). Siten varmistin motivaation riittävyyden kuuteen pistoon. Täydellä vatsalla ei nakkien vetovoima välttämättä riittäisi enää viimeisten maalimiesten kohdalla.
Paikalle saapui vain neljä koirakkoa, joten päätimme talloa ainoastaan alueen rajat sekä käyttää siirtyviä maalimiehiä. Tämä sopi mulle mainiosti, ei tarvinnut tarpoa kilometrikaupalla vaihteeksi taas tönköksi turvonneen polven kanssa.
Aukealla oleva kivi = nakkipurkki
Tuulesta ei ollut tietoakaan, joten päätin arviosta lähettää Boden ensin alaspäin viettävälle vasemmalle puolelle, missä oli enimmäkseen aukeaa. Bode äkkäsi hieman alueen ulkopuolella olevan isohkon kiven ja suunnisti sinne. Pariin otteeseen piti kivi kiertää, koska fiksu poika on jo oppinut, että aukeilla paikoilla olevien kivien juurelta löytyy melkoisella varmuudella nakkipurkki. Vaan eipä löytynyt tällä kertaa.
Kiven ympäristön tarkistettuaan, Bode juoksi laajaa ympyrää aukealla, eikä millään tahtonut mennä aukean laidalla olevan pienen kuusikon taakse, missä tiesin Niinan loikoilevan. Meinasi jo usko loppua niin minulta kuin Bodeltakin, joka jo muutamaan otteeseen pysähtyi katsomaan minuun päin odottaen ohjeita. Lopulta napanuora antoi sen verran periksi, että Bode kävi kurkkaamassa kuusikon taakse ja sieltä se nakkipurkki löytyikin.
Mikä ihmeen napanuora?
Toiselle puolelle lähettäessäni tuskailin mielessäni, että eihän se mamman oma pieni mussukka lähde varmaan yhtään mihinkään, kun näköyhteys katkeaa saman tien. Vai vielä. Lähetys ja Bode häipyi taakseen vilkaisematta pois näköpiiristäni.
Aki oli pressun alla poterossa vai bunkkeriko se on, no sellaisessa maakuopassa kuitenkin. Kotipihalla on pressuja siellä täällä ja yleensä niiden alla on puita tai jotain rojua, joten fiksuna poikana Bode poisti ensin pressun ja tarkisti, onko siellä alla varmasti jotain sellaista, minkä takia mami kannattaa paikalle kutsua, ennen kuin alkoi haukkua.
Et kai sinä vaan lehahda lentoon?
Kolmannelle pistolle lähdettiin taas alaspäin viettävälle aukealle ja lähetyksiä piti tehdä useampia ja äänimerkkejäkin tarvittiin, kun herra ei millään olisi halunnut lähteä muutamaa metriä pidemmälle. Kun lopulta malttoi mennä tarpeeksi pitkälle ja maalimies löytyi, lehahti vierestä lintu lentoon. Pienelle briardipojalle linnun lähteminen lentoon on käsittämättömän karmiva juttu.
Pientä poikaa hirvitti oikein toden teolla ja maalimieskin muuttui siinä samassa pelottavaksi. Piti hiipiä hiljaa takajalat venyen haistamaan hieman poskea. Niinahan se siinä vaan taas olikin ja pysyi onneksi kiltisti visusti maankamaralla. Ei muuta kuin nakit naamaan ja etsimään taas Akia.
Tolppa ei ole maalimies
Tällä kertaa Aki seisoi tunnelimaisen suojan keskiosan syvennyksessä. Näin kuinka Bode laskeutui alas bunkkeri-poterohässäkkään ja meni sisään, joten lähdin jo valmiiksi kävelemään lähemmäs. Hetken päästä Bode tuli takaisin ulos. Pysähdyin ihmettelemään, eikö Aki olekaan siellä. Bode kierteli paikkaa ja kävi myös katolla, joten tiesin paikan olevan kuitenkin oikea, mutta tarkempi paikallistaminen ei jostain syystä oikein ottanut onnistuakseen.
Bode meni uudestaan alas tunneliin ja vihdoin alkoi ilmaisu kuulua. Aki kertoi ensin seisoneensa tunnelin syvennyksessä ja Boden menneen ohi kiinnittämättä mitään huomiota. Aki oli ajatellut näyttävänsä liikaa tolpalta, joten oli käynyt istumaan ja heti Bode oli hoksannut, kun seuraavan kerran tunneliin tuli.
Pitäisiköhän Bodelle ottaa seisovia maalimiehiä useamminkin, jos se on vaikka oppinut siihen, että maalimiehet aina joko istuvat tai makaavat ja muita ei tarvitse noteerata. Tai sitten pitäisi unohtaa laittaa ponkkari ja antaa tukan olla silmillä, jos herra sitten suvaitsisi käyttää silmien sijasta nenäänsä.
Kolmas kerta toden sanoo
Vielä kolmannen kerran piti pelastaa sekä Niina että Aki, ennen kuin ne saatiin viimein turvallisesti keskilinjalle ja sitten oli Boden urakka ohi.
Alaspäin viettävä aukea oli kaikille koirille selkeästi hankalampi puoli, joten siitä en ota turhia paineita ja koska toinen puoli meni Bodelta erinomaisesti, olen erittäin tyytyväinen treeneihin. Motivaatio pojalla riitti hienosti ihan viimeiseen asti - siitäkin huolimatta, että ne kaksi tumpeloa onnistuivat eksymään muutaman metrin matkoilla aina vaan uudestaan ja uudestaan...
Treenimaasto oli suht helppo, mutta koska Wiltsu täytti juuri 11 vuotta ja on melkoinen sohvaperuna, ja kun isäntä vielä lupasi lenkittää poitsin oikein kunnolla, päätin jättää sen kotiin. Mukaan lähti siis vain Bode. (Tämä on virallinen versio, totuus on, että vaikka koirien kestävyys riittäisikin, niin ohjaajan kunto ei mitenkään kestä niin montaa pistoa. Mutta siitä ei hiiskuta kenellekään!)
Pakkasin Bodelle kuusi purkkia nakkeja ja aamupala jätettiin väliin (siis Boden, ei mun). Siten varmistin motivaation riittävyyden kuuteen pistoon. Täydellä vatsalla ei nakkien vetovoima välttämättä riittäisi enää viimeisten maalimiesten kohdalla.
Paikalle saapui vain neljä koirakkoa, joten päätimme talloa ainoastaan alueen rajat sekä käyttää siirtyviä maalimiehiä. Tämä sopi mulle mainiosti, ei tarvinnut tarpoa kilometrikaupalla vaihteeksi taas tönköksi turvonneen polven kanssa.
Aukealla oleva kivi = nakkipurkki
Tuulesta ei ollut tietoakaan, joten päätin arviosta lähettää Boden ensin alaspäin viettävälle vasemmalle puolelle, missä oli enimmäkseen aukeaa. Bode äkkäsi hieman alueen ulkopuolella olevan isohkon kiven ja suunnisti sinne. Pariin otteeseen piti kivi kiertää, koska fiksu poika on jo oppinut, että aukeilla paikoilla olevien kivien juurelta löytyy melkoisella varmuudella nakkipurkki. Vaan eipä löytynyt tällä kertaa.
Kiven ympäristön tarkistettuaan, Bode juoksi laajaa ympyrää aukealla, eikä millään tahtonut mennä aukean laidalla olevan pienen kuusikon taakse, missä tiesin Niinan loikoilevan. Meinasi jo usko loppua niin minulta kuin Bodeltakin, joka jo muutamaan otteeseen pysähtyi katsomaan minuun päin odottaen ohjeita. Lopulta napanuora antoi sen verran periksi, että Bode kävi kurkkaamassa kuusikon taakse ja sieltä se nakkipurkki löytyikin.
Mikä ihmeen napanuora?
Toiselle puolelle lähettäessäni tuskailin mielessäni, että eihän se mamman oma pieni mussukka lähde varmaan yhtään mihinkään, kun näköyhteys katkeaa saman tien. Vai vielä. Lähetys ja Bode häipyi taakseen vilkaisematta pois näköpiiristäni.
Aki oli pressun alla poterossa vai bunkkeriko se on, no sellaisessa maakuopassa kuitenkin. Kotipihalla on pressuja siellä täällä ja yleensä niiden alla on puita tai jotain rojua, joten fiksuna poikana Bode poisti ensin pressun ja tarkisti, onko siellä alla varmasti jotain sellaista, minkä takia mami kannattaa paikalle kutsua, ennen kuin alkoi haukkua.
Et kai sinä vaan lehahda lentoon?
Kolmannelle pistolle lähdettiin taas alaspäin viettävälle aukealle ja lähetyksiä piti tehdä useampia ja äänimerkkejäkin tarvittiin, kun herra ei millään olisi halunnut lähteä muutamaa metriä pidemmälle. Kun lopulta malttoi mennä tarpeeksi pitkälle ja maalimies löytyi, lehahti vierestä lintu lentoon. Pienelle briardipojalle linnun lähteminen lentoon on käsittämättömän karmiva juttu.
Pientä poikaa hirvitti oikein toden teolla ja maalimieskin muuttui siinä samassa pelottavaksi. Piti hiipiä hiljaa takajalat venyen haistamaan hieman poskea. Niinahan se siinä vaan taas olikin ja pysyi onneksi kiltisti visusti maankamaralla. Ei muuta kuin nakit naamaan ja etsimään taas Akia.
Tolppa ei ole maalimies
Tällä kertaa Aki seisoi tunnelimaisen suojan keskiosan syvennyksessä. Näin kuinka Bode laskeutui alas bunkkeri-poterohässäkkään ja meni sisään, joten lähdin jo valmiiksi kävelemään lähemmäs. Hetken päästä Bode tuli takaisin ulos. Pysähdyin ihmettelemään, eikö Aki olekaan siellä. Bode kierteli paikkaa ja kävi myös katolla, joten tiesin paikan olevan kuitenkin oikea, mutta tarkempi paikallistaminen ei jostain syystä oikein ottanut onnistuakseen.
Bode meni uudestaan alas tunneliin ja vihdoin alkoi ilmaisu kuulua. Aki kertoi ensin seisoneensa tunnelin syvennyksessä ja Boden menneen ohi kiinnittämättä mitään huomiota. Aki oli ajatellut näyttävänsä liikaa tolpalta, joten oli käynyt istumaan ja heti Bode oli hoksannut, kun seuraavan kerran tunneliin tuli.
Pitäisiköhän Bodelle ottaa seisovia maalimiehiä useamminkin, jos se on vaikka oppinut siihen, että maalimiehet aina joko istuvat tai makaavat ja muita ei tarvitse noteerata. Tai sitten pitäisi unohtaa laittaa ponkkari ja antaa tukan olla silmillä, jos herra sitten suvaitsisi käyttää silmien sijasta nenäänsä.
Kolmas kerta toden sanoo
Vielä kolmannen kerran piti pelastaa sekä Niina että Aki, ennen kuin ne saatiin viimein turvallisesti keskilinjalle ja sitten oli Boden urakka ohi.
Alaspäin viettävä aukea oli kaikille koirille selkeästi hankalampi puoli, joten siitä en ota turhia paineita ja koska toinen puoli meni Bodelta erinomaisesti, olen erittäin tyytyväinen treeneihin. Motivaatio pojalla riitti hienosti ihan viimeiseen asti - siitäkin huolimatta, että ne kaksi tumpeloa onnistuivat eksymään muutaman metrin matkoilla aina vaan uudestaan ja uudestaan...
tiistai 19. lokakuuta 2010
Hakumetsässä
Viikonloppuna kokeilin, miten sujuu yhteiset hakutreenit molempien poikien kanssa. Ongelmana on nimittäin ollut saada Bode autoon Wiltsun jo ollessa siellä. Wiltsu kun tekee hyvin selväksi sen, ettei Bode ole tervetullut autoon ja Boden väkisin tunkeminen boxiin ei ole niitä kaikkein helpoimpia tehtäviä. Tällä kertaa Wiltsulla oli onneksi vähän hidas sytytys. Se aloitti murinan ja ärinän vasta kun Bode oli jo boxissa. Ei siis ongelmaa.
Treenit sujuivat muutenkin ihan mallikkaasti. Wiltsulla oli kaksi maalimiestä hirveässä risukossa ja yksi tyhjä helpommalla puolella. Hivenen oli taas hankaluuksia irrota riittävän pitkälle risukkoon, mikä on toisaalta ihan ymmärrettävää, koska Wiltsu inhoaa yli kaiken risujen seassa rämpimistä. Ukot löytyivät kuitenkin hyvin, kun ensimmäinen antoi äänimerkin ja toisella vähän yllytti pidemmälle. Välissä oli yksi tyhjä pisto ja sinnekin pikkumies lähti reippaasti.
Bodelle laitettiin kaksi äijää helpommalle puolelle. Pelkäsin, ettei mamin pikkuinen uskalla lähteä kovin kauas, mutta ketut. Herrahan viuhtoi ties kuinka pitkälle - tosin keskilinjan suuntaisesti. Sai lopulta kuitenkin hajun maalimiehestä, joka löytyi ison kaarroksen jälkeen. Myös toisen maalimiehen kohdalla kävi Bode hakemassa hajun tosi kaukaa - outo juttu.
Muisti taas hivenen pätkii ja osa treeneistä on ihan hämärän peitossa. Olisi pitänyt näpytellä tapahtumat heti tuoreeltaan. Jospa seuraavien treenien kulun saisi ylös vähän nopeammin...
Treenikuvia löytyy Tiinan blogista.
Treenit sujuivat muutenkin ihan mallikkaasti. Wiltsulla oli kaksi maalimiestä hirveässä risukossa ja yksi tyhjä helpommalla puolella. Hivenen oli taas hankaluuksia irrota riittävän pitkälle risukkoon, mikä on toisaalta ihan ymmärrettävää, koska Wiltsu inhoaa yli kaiken risujen seassa rämpimistä. Ukot löytyivät kuitenkin hyvin, kun ensimmäinen antoi äänimerkin ja toisella vähän yllytti pidemmälle. Välissä oli yksi tyhjä pisto ja sinnekin pikkumies lähti reippaasti.
Bodelle laitettiin kaksi äijää helpommalle puolelle. Pelkäsin, ettei mamin pikkuinen uskalla lähteä kovin kauas, mutta ketut. Herrahan viuhtoi ties kuinka pitkälle - tosin keskilinjan suuntaisesti. Sai lopulta kuitenkin hajun maalimiehestä, joka löytyi ison kaarroksen jälkeen. Myös toisen maalimiehen kohdalla kävi Bode hakemassa hajun tosi kaukaa - outo juttu.
Muisti taas hivenen pätkii ja osa treeneistä on ihan hämärän peitossa. Olisi pitänyt näpytellä tapahtumat heti tuoreeltaan. Jospa seuraavien treenien kulun saisi ylös vähän nopeammin...
Treenikuvia löytyy Tiinan blogista.
perjantai 30. huhtikuuta 2010
Sima- ja munkkitreenit
...ei kun hakutreenit
Huisin pitkä treenitauko on päättynyt! Pari kertaa ollaan Wiltsun kanssa käyty rakennuksilla treenamassa, mutta metsään ja tositoimiin päästiin vihdoin viimein vasta nyt keskiviikkona. Kamera jäi valitettavasti kotiin, mutta treenikaverit todistanevat (?), että paikalla oltiin ;-)
Pelkäsin, että Wiltsu sekoaa totaalisesti päästessään pitkästä aikaa hommiin eikä työskentelystä tule mitään. Siksi toivoin, että otetaan hyvin lyhyitä pistoja ja ensimmäinen haamuna. Seuraavat katsottaisiin sen mukaan, miten hyvin tai huonosti ensimmäinen menee.
Poika yllätti minut todella postitiivisesti! En olisi ikinä uskonut, että treenit sujuvat niin hyvin! Ensimmäinen äijä löytyi ongelmitta, joten seuraavat otettiin valmiina. Toisen kohdalla poitsi joutui tekemään töitä vähän enemmänkin, kun ei mennyt tarpeeksi pitkälle eikä siksi saanut tuulesta apuja. Kovasti Wiltsu kuitenkin haki ja viimein pienen tuulenhenkäyksen avustamana, toinenkin äijä löytyi. Kolmas oli taas "helpommalla" puolella kevytpeitteen alla piilossa eikä tuottanut pikkumiehelle ongelmia.
Olen äärimmäisen tyytyväinen!
Viimeisenä otettiin vielä Ikille rullatreeni, mihin minä en saanut osallistua. Se nimittäin teki mulle viime kerralla "Bodet". Tulimme siihen tulokseen, että pidin rullaa väärässä kädessä. Iki on tottunut nappaamaan rullan oikeasta kädestä eikä suostunut vilkaisemaankaan mulla vasemmassa kädessä olevaa pötkylää. Ei vaikka paukutin sitä maahan ja tein vaikka mitä. Oikeaa kättä se vain haki. Tai sitten se halusi kostaa mulle sen, miten Bode on kohdellut treeneissä emäntäänsä Marikaa... ;-)
Treenien lopuksi avattiin vielä vapun kunniaksi simapullot ja syötiin munkkeja. Kiitos loistavista tarjoiluista Marika!
Huisin pitkä treenitauko on päättynyt! Pari kertaa ollaan Wiltsun kanssa käyty rakennuksilla treenamassa, mutta metsään ja tositoimiin päästiin vihdoin viimein vasta nyt keskiviikkona. Kamera jäi valitettavasti kotiin, mutta treenikaverit todistanevat (?), että paikalla oltiin ;-)
Pelkäsin, että Wiltsu sekoaa totaalisesti päästessään pitkästä aikaa hommiin eikä työskentelystä tule mitään. Siksi toivoin, että otetaan hyvin lyhyitä pistoja ja ensimmäinen haamuna. Seuraavat katsottaisiin sen mukaan, miten hyvin tai huonosti ensimmäinen menee.
Poika yllätti minut todella postitiivisesti! En olisi ikinä uskonut, että treenit sujuvat niin hyvin! Ensimmäinen äijä löytyi ongelmitta, joten seuraavat otettiin valmiina. Toisen kohdalla poitsi joutui tekemään töitä vähän enemmänkin, kun ei mennyt tarpeeksi pitkälle eikä siksi saanut tuulesta apuja. Kovasti Wiltsu kuitenkin haki ja viimein pienen tuulenhenkäyksen avustamana, toinenkin äijä löytyi. Kolmas oli taas "helpommalla" puolella kevytpeitteen alla piilossa eikä tuottanut pikkumiehelle ongelmia.
Olen äärimmäisen tyytyväinen!
Viimeisenä otettiin vielä Ikille rullatreeni, mihin minä en saanut osallistua. Se nimittäin teki mulle viime kerralla "Bodet". Tulimme siihen tulokseen, että pidin rullaa väärässä kädessä. Iki on tottunut nappaamaan rullan oikeasta kädestä eikä suostunut vilkaisemaankaan mulla vasemmassa kädessä olevaa pötkylää. Ei vaikka paukutin sitä maahan ja tein vaikka mitä. Oikeaa kättä se vain haki. Tai sitten se halusi kostaa mulle sen, miten Bode on kohdellut treeneissä emäntäänsä Marikaa... ;-)
Treenien lopuksi avattiin vielä vapun kunniaksi simapullot ja syötiin munkkeja. Kiitos loistavista tarjoiluista Marika!
Hauskaa vappua kaikille!
torstai 24. syyskuuta 2009
Ilmaisutreeniä
Oltiin tiistaina Boden kanssa hakumetsässä harjoittelemassa ilmaisua. Vaikeaa se on vieläkin, mutta nyt se haukkui jo maalimiehille ilman mun käskyjä. Välillä piti kuitenkin vilkaista minuun päin ja varmistaa, että tämä on ok.
Otettiin kolme tosi lyhyttä pistoa ja panostettiin ilmaisuharjoituksiin, sitä tehdään nyt jatkossakin, kunnes ilmaisu tulee kunnolla. Jokainen pieni risahdus, autosta kuuluva haukahdus tai vaatteiden kahadus sai Boden keskittymisen herpaantumaan, mutta jospa sen keskittymiskyky tästä pikkuhiljaa paranisi.
Vaikka kotona olen saanut Boden haukkumaan ilman käskyä pitämällä namia tai palloa kädessä tai vähän härnäämällä sillä, niin treeneissä vastaava ei tahtonut toimia, vaan käsky piti olla. Onneksi Bode kelpuutti nyt kuitenkin muidenkin käskyt kuin vain mun. Kotona jatketaan ilmaisutreeniä. Täytyy yrittää saada vähän vieraampia ihmisiä avuksi myös kotitreeneihin.
Otettiin kolme tosi lyhyttä pistoa ja panostettiin ilmaisuharjoituksiin, sitä tehdään nyt jatkossakin, kunnes ilmaisu tulee kunnolla. Jokainen pieni risahdus, autosta kuuluva haukahdus tai vaatteiden kahadus sai Boden keskittymisen herpaantumaan, mutta jospa sen keskittymiskyky tästä pikkuhiljaa paranisi.
Vaikka kotona olen saanut Boden haukkumaan ilman käskyä pitämällä namia tai palloa kädessä tai vähän härnäämällä sillä, niin treeneissä vastaava ei tahtonut toimia, vaan käsky piti olla. Onneksi Bode kelpuutti nyt kuitenkin muidenkin käskyt kuin vain mun. Kotona jatketaan ilmaisutreeniä. Täytyy yrittää saada vähän vieraampia ihmisiä avuksi myös kotitreeneihin.
sunnuntai 7. kesäkuuta 2009
Hengissä ollaan ja kaikki hyvin
Ohhoh, melkein kolmen kuukauden paussi blogikirjoittelussa... :o Onneksi muutama kirjoitus löytyi sentään puolivalmiina odottamassa puhtaaksikirjoitusta, joten ei tarvitse jättää ihan koko aikaa täysin unholaan.
Tässä lyhyt kertaus asioihin, joita muistan tai joista löytyi muistiinpanoja. Yritän nyt taas hieman aktivoitua ja saada tekstiä suollettua jatkossa vähän ripeämpään tahtiin.
Wiltsun hieronnat hierottu
Maaliskuussa Wiltsulla oli kolmas hierontakerta. Lapojen väli oli edelleen jumissa, mutta lavat irtosivat jo sen verran, että sormi meni alle. Sovittiin vielä neljäskin hierontakerta. Neljännellä kerralla poika olikin sitten jo niin hyvässä kunnossa, että voitiin jättää hieronnat siihen. Otetaan taas uusiksi, kun siltä tuntuu.
Treenailua
Treenikertoja on tässä lähes kolmessa kuukaudessa ehtinyt olla useampikin, osa enemmän osa vähemmän unholaan painuneita, mutta muutamasta jotain muistojakin.
Maaliskuussa käytiin Wiltsun kanssa toistamiseen vanhalla sahalla. Ukot löytyivät ja hauskaa oli taas niin koirilla kuin ohjaajillakin. On se vaan niin piristävää olla välillä muualla kuin niissä samoissa vanhoissa paikoissa.
Ritilärappuset testattiin tällä kertaa kunnolla. Wiltsu kiipesi reippaasti, kunnes lipesi ja minä kauhistuin niin, että käännyttiin oitis takaisin. Treenien vetäjä ei antanut armoa, vaan pakotti meidät molemmat takaisin ylös - ei ongelmia. Alaspäin tullessa Wiltsu lipesi taas ja minä lähes paniikissa. Treenien vetäjä kehui Wiltsua ja minä sain nuhteet. Koira toimi hyvin, vaikka ohjaaja yritti panikoimisellaan pilata koiran rappusissa kiipeämistä minkä kerkesi. Niinpä niin. Saisipa mun koirat jostain paremman ohjaajan.
Missun kanssa oltiin huhtikuussa raunioilla tarjoamassa 11-vuotiskakkukahvit. Kiire oli, kun mummeli oli jo viittä vaille 12 vuotta... (lue lisää) ja metsässäkin Missun kanssa käytiin. Rauniot sujuivat hyvin, mutta metsässä huomasi selkeästi iän jo hieman painavan. Kuvittelin maaston olevan tarpeeksi helppo, mutta ei se sitä ollutkaan. Otettiin pintahakua. Missu haki vähän turhan laajalla kaarella ja kiersi hankalia reittejä, joten väsymys alkoi selkeästi painaa loppua kohden. Hyvin se toimi, mutta jatkossa täytyy vaan olla tarkempi siitä, mihin sen mukaan ottaa ja kuinka paljon sen antaa työskennellä. Onnesta soikeana se kyllä oli, kun hommiin pääsi ja hyvin maittoi uni, kun kotiin päästiin.
Maksalaatikkokakkua kertaa kaksi
Kahdet synttäritkin ollaan tässä välissä ehditty viettää. Boden 3-vuotissynttäreitä vietettiin huhtikuun 5. ja Missu täytti 12 vuotta kesäkuun toinen päivä!
Siinä kai ne tärkeimmät? Seuraava blogimerkintä tulee piakkoin, lupaan, ettei sitä tarvitse odottaa kuukausikaupalla ;-)
Tässä lyhyt kertaus asioihin, joita muistan tai joista löytyi muistiinpanoja. Yritän nyt taas hieman aktivoitua ja saada tekstiä suollettua jatkossa vähän ripeämpään tahtiin.
Wiltsun hieronnat hierottu
Maaliskuussa Wiltsulla oli kolmas hierontakerta. Lapojen väli oli edelleen jumissa, mutta lavat irtosivat jo sen verran, että sormi meni alle. Sovittiin vielä neljäskin hierontakerta. Neljännellä kerralla poika olikin sitten jo niin hyvässä kunnossa, että voitiin jättää hieronnat siihen. Otetaan taas uusiksi, kun siltä tuntuu.
Treenailua
Treenikertoja on tässä lähes kolmessa kuukaudessa ehtinyt olla useampikin, osa enemmän osa vähemmän unholaan painuneita, mutta muutamasta jotain muistojakin.
Maaliskuussa käytiin Wiltsun kanssa toistamiseen vanhalla sahalla. Ukot löytyivät ja hauskaa oli taas niin koirilla kuin ohjaajillakin. On se vaan niin piristävää olla välillä muualla kuin niissä samoissa vanhoissa paikoissa.
Ritilärappuset testattiin tällä kertaa kunnolla. Wiltsu kiipesi reippaasti, kunnes lipesi ja minä kauhistuin niin, että käännyttiin oitis takaisin. Treenien vetäjä ei antanut armoa, vaan pakotti meidät molemmat takaisin ylös - ei ongelmia. Alaspäin tullessa Wiltsu lipesi taas ja minä lähes paniikissa. Treenien vetäjä kehui Wiltsua ja minä sain nuhteet. Koira toimi hyvin, vaikka ohjaaja yritti panikoimisellaan pilata koiran rappusissa kiipeämistä minkä kerkesi. Niinpä niin. Saisipa mun koirat jostain paremman ohjaajan.
Missun kanssa oltiin huhtikuussa raunioilla tarjoamassa 11-vuotiskakkukahvit. Kiire oli, kun mummeli oli jo viittä vaille 12 vuotta... (lue lisää) ja metsässäkin Missun kanssa käytiin. Rauniot sujuivat hyvin, mutta metsässä huomasi selkeästi iän jo hieman painavan. Kuvittelin maaston olevan tarpeeksi helppo, mutta ei se sitä ollutkaan. Otettiin pintahakua. Missu haki vähän turhan laajalla kaarella ja kiersi hankalia reittejä, joten väsymys alkoi selkeästi painaa loppua kohden. Hyvin se toimi, mutta jatkossa täytyy vaan olla tarkempi siitä, mihin sen mukaan ottaa ja kuinka paljon sen antaa työskennellä. Onnesta soikeana se kyllä oli, kun hommiin pääsi ja hyvin maittoi uni, kun kotiin päästiin.
Maksalaatikkokakkua kertaa kaksi
Kahdet synttäritkin ollaan tässä välissä ehditty viettää. Boden 3-vuotissynttäreitä vietettiin huhtikuun 5. ja Missu täytti 12 vuotta kesäkuun toinen päivä!
Siinä kai ne tärkeimmät? Seuraava blogimerkintä tulee piakkoin, lupaan, ettei sitä tarvitse odottaa kuukausikaupalla ;-)
maanantai 16. maaliskuuta 2009
Etsintää vanhalla sahalla
Wiltsu pääsi lauantaina lempipuuhaansa, etsimään kadonneita ei-ihan-niin-perinteisestä paikasta. Emme siis olleet tällä kertaa metsässä vaan entisellä sahalla.
Täältä ei löytynyt ketään, jatketaan matkaa.
Alueella oli useita rakennuksia ja etsittäviä paikkoja oli erilaisia. Mukavaa vaihtelua perinteisiin metsähakutreeneihin. Piilot olivat uusia ja antoivat haastetta. Hauskaa oli kaikilla, niin koirilla kuin ihmisilläkin.
Mistä tuonne rakennukseen pääsee sisään, kiire kiire!
Ensimmäinen maalimies oli vanhan toimistorakennuksen perimmäisessä nurkassa sijaitsevassa vessassa. Tehtävä ei ollut ihan helppo, vaan Wiltsu ilmaisi ensin rikkinäisen ikkunan toisella puolella seisovan treenien vetäjän. Kun löytöä ei kelpuutettu, juoksi poika kertaalleen vielä ulos ja tarkisti seinän toiselta puolelta, löytyisikö kadonnut sieltä. Lopulta jouduin hieman ohjaamaan näyttämällä vessaan johtavaa ovea. Se riitti, Wiltsu työnsi nenänsä ovenrakoon ja avasi oven ja siellähän se maalimies lymyili.
Kadonnut olisi ikävä kyllä jäänyt kadonneeksi, mikäli en olisi tiennyt, että toimistossa on yksi maalimies. Wiltsu kyllä merkkasi kadonneen, mutta niin epämääräisesti, etten olisi hoksannut, mistä pitää hakea. Eihän sitä tosin Wiltsu itsekään oikein tiennyt.
Jossain se täällä on...
Ohjeeksi olin antanut, ettei rappusten yläpäähän ketään ja yksi toimistoon, joten kaksi maalimiestä oli sellaisissa paikoissa, mistä mulla itselläni ei ollut aavistustakaan. Täytyi siis luottaa koiraan (miksi se on aina niin hirveän vaikeaa?).
Toimistosta päästyämme syöksyi Wiltsu roskalavojen sekaan. Ei tarvinnut miettiä hetkeäkään, selkeästi se oli paikallistanut toisen maalimiehen niille paikkeille. Enää piti tarkentaa löyto.
Täällä se on, täällä!
Pienen tovin se pyöri lavojen seassa, kunnes maalimiehen sijainti selvisi. Ei minkäänlaista epäröintiä, ilmaisi heti oikean lavan ja kadonnut löytyi.
Jippii, Tuija ja nakkipurkki löytyivät!
Ja matka jatkui. Muutama rakennus ja niissä sijaitsevat huoneet (tai mitä nyt ikinä olivatkaan) jäivät matkanvarrella tarkistamatta, kun Wiltsu syöksyi vauhdilla kohti seuraavaa kadonnutta. Olen jo oppinut olemaan kiljumatta sitä tarkistamaan väliin jääneitä alueita, ei se tule, jos on jo merkannut seuraavan maalimiehen.
Kolmas maalimies löytyi sorakasojen takaa, niin uskomattomalta kuin se ohjaajasta tuntuikin!
Wiltsu ampaisi perimmäisessä rakennuksessa sijaitsevaan huoneeseen, missä oli isoja sorakasoja. Olin aivan ihmeissäni, kun Wiltsu kiipesi takaseinällä sijaitsevan sorakasan päälle ja jäi (mielestäni) ensin tuijottamaan nurkkaan vilkuillen välillä ylöspäin, kunnes laskeutui hieman sorakasan taakse ja alkoi haukkua. Kasan yläpuolella ei näkynyt tikkaita eikä mitään, minne joku uskalias olisi voinut kiivetä piiloon. Ehdin jo miettiä, ilmaiseeko se seinän toisella puolella olevaa maalimiestä, kun treenien vetäjä sanoi, että usko jo koiraasi, on se maalimies siellä. Ja totta, sorakasan ja seinän välistä löytyi maalimies. Oikeassa poika oli ;-)
Ritiläportaat eivät tuntuneet kivalta tassunpohjissa.
Lopuksi testattiin vielä ritiläportaat. Wiltsu tuli perässäni rappusten puoleenväliin, mutta sitten riitti ja poika kääntyi takaisin. En vaatinut enempää, pääasia, että tuli edes vähän matkaa. Toisia, todella jyrkkiä puuportaita ei edes kokeiltu. En usko, että Wiltsu olisi niitä vapaaehtoisesti suostunut edes yrittämään ja riski, että olisi satuttanut itsensä, oli liian suuri.
Aivan mahtavat treenit, tällaisia toivoo lisää sekä koira että ohjaaja!
Oma kamerakin oli kyllä mukana, mutta viihtyi niin hyvin repussa, ettei sillä tullut otettua yhtään kuvaa... Onneksi Hanne hoiti kuvaajan tehtäviä uudella kamerallaan, joten sain Wiltsun treeneistä upeita kuvia! Kiitos Hanne!
Täältä ei löytynyt ketään, jatketaan matkaa.
Alueella oli useita rakennuksia ja etsittäviä paikkoja oli erilaisia. Mukavaa vaihtelua perinteisiin metsähakutreeneihin. Piilot olivat uusia ja antoivat haastetta. Hauskaa oli kaikilla, niin koirilla kuin ihmisilläkin.
Mistä tuonne rakennukseen pääsee sisään, kiire kiire!
Ensimmäinen maalimies oli vanhan toimistorakennuksen perimmäisessä nurkassa sijaitsevassa vessassa. Tehtävä ei ollut ihan helppo, vaan Wiltsu ilmaisi ensin rikkinäisen ikkunan toisella puolella seisovan treenien vetäjän. Kun löytöä ei kelpuutettu, juoksi poika kertaalleen vielä ulos ja tarkisti seinän toiselta puolelta, löytyisikö kadonnut sieltä. Lopulta jouduin hieman ohjaamaan näyttämällä vessaan johtavaa ovea. Se riitti, Wiltsu työnsi nenänsä ovenrakoon ja avasi oven ja siellähän se maalimies lymyili.
Kadonnut olisi ikävä kyllä jäänyt kadonneeksi, mikäli en olisi tiennyt, että toimistossa on yksi maalimies. Wiltsu kyllä merkkasi kadonneen, mutta niin epämääräisesti, etten olisi hoksannut, mistä pitää hakea. Eihän sitä tosin Wiltsu itsekään oikein tiennyt.
Jossain se täällä on...
Ohjeeksi olin antanut, ettei rappusten yläpäähän ketään ja yksi toimistoon, joten kaksi maalimiestä oli sellaisissa paikoissa, mistä mulla itselläni ei ollut aavistustakaan. Täytyi siis luottaa koiraan (miksi se on aina niin hirveän vaikeaa?).
Toimistosta päästyämme syöksyi Wiltsu roskalavojen sekaan. Ei tarvinnut miettiä hetkeäkään, selkeästi se oli paikallistanut toisen maalimiehen niille paikkeille. Enää piti tarkentaa löyto.
Täällä se on, täällä!
Pienen tovin se pyöri lavojen seassa, kunnes maalimiehen sijainti selvisi. Ei minkäänlaista epäröintiä, ilmaisi heti oikean lavan ja kadonnut löytyi.
Jippii, Tuija ja nakkipurkki löytyivät!
Ja matka jatkui. Muutama rakennus ja niissä sijaitsevat huoneet (tai mitä nyt ikinä olivatkaan) jäivät matkanvarrella tarkistamatta, kun Wiltsu syöksyi vauhdilla kohti seuraavaa kadonnutta. Olen jo oppinut olemaan kiljumatta sitä tarkistamaan väliin jääneitä alueita, ei se tule, jos on jo merkannut seuraavan maalimiehen.
Kolmas maalimies löytyi sorakasojen takaa, niin uskomattomalta kuin se ohjaajasta tuntuikin!
Wiltsu ampaisi perimmäisessä rakennuksessa sijaitsevaan huoneeseen, missä oli isoja sorakasoja. Olin aivan ihmeissäni, kun Wiltsu kiipesi takaseinällä sijaitsevan sorakasan päälle ja jäi (mielestäni) ensin tuijottamaan nurkkaan vilkuillen välillä ylöspäin, kunnes laskeutui hieman sorakasan taakse ja alkoi haukkua. Kasan yläpuolella ei näkynyt tikkaita eikä mitään, minne joku uskalias olisi voinut kiivetä piiloon. Ehdin jo miettiä, ilmaiseeko se seinän toisella puolella olevaa maalimiestä, kun treenien vetäjä sanoi, että usko jo koiraasi, on se maalimies siellä. Ja totta, sorakasan ja seinän välistä löytyi maalimies. Oikeassa poika oli ;-)
Ritiläportaat eivät tuntuneet kivalta tassunpohjissa.
Lopuksi testattiin vielä ritiläportaat. Wiltsu tuli perässäni rappusten puoleenväliin, mutta sitten riitti ja poika kääntyi takaisin. En vaatinut enempää, pääasia, että tuli edes vähän matkaa. Toisia, todella jyrkkiä puuportaita ei edes kokeiltu. En usko, että Wiltsu olisi niitä vapaaehtoisesti suostunut edes yrittämään ja riski, että olisi satuttanut itsensä, oli liian suuri.
Aivan mahtavat treenit, tällaisia toivoo lisää sekä koira että ohjaaja!
Oma kamerakin oli kyllä mukana, mutta viihtyi niin hyvin repussa, ettei sillä tullut otettua yhtään kuvaa... Onneksi Hanne hoiti kuvaajan tehtäviä uudella kamerallaan, joten sain Wiltsun treeneistä upeita kuvia! Kiitos Hanne!
tiistai 24. helmikuuta 2009
Hiljaista treenirintamalla
On taas jäänyt blogikirjoittelu hieman vähemmälle (mitä ihmettä tuo hieman tuossa tekee?). Joten yritän tässä nyt jotain raapustaa...
Treenirintamalla on ollut hiljaista. Muutamaan viikkoon ei olla hakuilemaan päästy, kun on ollut reissua ja juhlia samaan aikaan ja taisi tässä olla yksi viikko niin, ettei treenejä edes pidetty. Viimeksi ollaan kuitenkin oltu Wiltsun kanssa hommissa.
Hakua hakkuuaukiolla
Tarkoitus oli ajaa hieman pidemmälle parempaan treenipaikkaan, mutta lumitilanteen takia jouduttiin jäämään isolle hakkuuaukiolle :o Kiva oli rämpiä kunnon lumikerroksessa, kun ei yhtään tiennyt mitä siellä lumen alla on... risuja, puunrunkoja, ojia, metsäkoneen uria. Hengissä kuitenkin selvittiin treeneistä eikä kukaan telonut itseään.
Itse treeneistä en hirveän paljon muista... pitäisi aina kirjoittaa jos ei nyt ihan heti niin ainakin parin päivän sisällä, että olisi edes jonkinlainen muistikuva tapahtumista. Sen muistan, että Wiltsulla otettiin kaksi äijää (meitä ei taaskaan ollut kovin montaa koirakkoa paikalla). Ja mikäli oikein muistan, niin isompia ongelmia ei ollut. Mitä nyt Wiltsu ei taaskaan olisi tahtonut irtautua tarpeeksi pitkälle, mutta haki kuitenkin lopulta molemmat äijät.
Lumihangessa rämpiminen ei pienelle koiralle ole niitä kaikkein helpoimpia tehtäviä ja Wiltsu kun on sellainen hienohelma muutenkin, niin ymmärrän kyllä, että sen teki mieli yrittää vähän lintsata. Tosin positiivisesti olin yllättynyt, kun se toisella äijällä siirtyi ihan omatoimisesti polulta pois ja lähti etsimään umpihangessa mahaa myöten kahlaten! :-)
Ihan kivat treenit oli. Eikä kestänyt kauaa, kun meitä oli vain muutama koirakko paikalla, mutta eiköhän väki ala taas lisääntyä kevättä kohden.
Treenirintamalla on ollut hiljaista. Muutamaan viikkoon ei olla hakuilemaan päästy, kun on ollut reissua ja juhlia samaan aikaan ja taisi tässä olla yksi viikko niin, ettei treenejä edes pidetty. Viimeksi ollaan kuitenkin oltu Wiltsun kanssa hommissa.
Hakua hakkuuaukiolla
Tarkoitus oli ajaa hieman pidemmälle parempaan treenipaikkaan, mutta lumitilanteen takia jouduttiin jäämään isolle hakkuuaukiolle :o Kiva oli rämpiä kunnon lumikerroksessa, kun ei yhtään tiennyt mitä siellä lumen alla on... risuja, puunrunkoja, ojia, metsäkoneen uria. Hengissä kuitenkin selvittiin treeneistä eikä kukaan telonut itseään.
Itse treeneistä en hirveän paljon muista... pitäisi aina kirjoittaa jos ei nyt ihan heti niin ainakin parin päivän sisällä, että olisi edes jonkinlainen muistikuva tapahtumista. Sen muistan, että Wiltsulla otettiin kaksi äijää (meitä ei taaskaan ollut kovin montaa koirakkoa paikalla). Ja mikäli oikein muistan, niin isompia ongelmia ei ollut. Mitä nyt Wiltsu ei taaskaan olisi tahtonut irtautua tarpeeksi pitkälle, mutta haki kuitenkin lopulta molemmat äijät.
Lumihangessa rämpiminen ei pienelle koiralle ole niitä kaikkein helpoimpia tehtäviä ja Wiltsu kun on sellainen hienohelma muutenkin, niin ymmärrän kyllä, että sen teki mieli yrittää vähän lintsata. Tosin positiivisesti olin yllättynyt, kun se toisella äijällä siirtyi ihan omatoimisesti polulta pois ja lähti etsimään umpihangessa mahaa myöten kahlaten! :-)
Ihan kivat treenit oli. Eikä kestänyt kauaa, kun meitä oli vain muutama koirakko paikalla, mutta eiköhän väki ala taas lisääntyä kevättä kohden.
maanantai 22. joulukuuta 2008
Kakkua, mutta ei vieläkään Missun kakkua
Tarkoituksenani oli ja mieleni kovasti teki ottaa Missu tällä kertaa hakutreeneihin mukaan. Siitä on todella pitkä aika, kun Missu on viimeksi treeneissä ollut. Mutta päädyin sitten kuitenkin Wiltsuun, kun Missu ei ehtinyt leipoa synttäriherkkuja matkaan mukaan. Joo, synttäreistä on vierähtänyt jo peräti puoli vuotta, mutta kun Missu ei tässä välissä ole hakutreeneissä käynyt, niin tarjoilut antavat vieläkin odotuttaa itseään :o Onneksi tarjolla oli kuitenkin kakkua ja joulutorttuja, ettei ihan tyhjin vatsoin tarvinnut treenata :-D
Boden jätin suosiolla kotiin, kun sen kanssa tuhraantui viimeksi sen verran reippaasti aikaa, etten viitsinyt venyttää treenejä turhanpäiten, hommia kun riittää varmaan jokaisella ihan runsaasti joulun lähestyessä uhkaavaa vauhtia. Pikkuisen vähemmän haastetta oli Wiltsun kanssa kuin mitä viimeksi Boden kanssa, mutta takuuvarmasti huomattavasti enemmän, mitä Missun kanssa olisi ollut.
Wiltsu ei millään tahtonut mennä tarpeeksi pitkälle, vaan pysähtyi toistuvasti suunnilleen keski- ja takalinjan puoleenväliin ja koska maalimiehet olivat kaikki pidemmällä, ei hommasta meinannut tulla yhtään mitään. Yritin kovasti säästellä polveani, minkä onnistuin aluetta tallottaessa vaihteeksi telomaan, joten annoin maalimiehille tehtäväksi palkata koira ja tulla sen kanssa takaisin keskilinjalle. Vaan eihän siitä mitään tullut, kun jouduin kävelemään lähes piiloille asti, kun herra ei millään tahtonut irrota tarpeeksi pitkälle.
Viimeiselle äijälle Wiltsu meni sentään ihan itse ja sain odottaa keskilinjalla. Viimeinen otettiin peräänajona ja lopulta vielä haamuna, kun Wiltsu kadotti suuntavaistonsa - taas noin puolivälissä matkaa. Sillä taitaa olla sama ongelma kuin ohjaajallaankin... Mulle on myös yleensä (tai no ainakin joskus) keskilinjalla ihan selvää, minne olen matkalla, mutta jossain vaiheessa keskellä aluetta alan hädissäni pyöriä ja katsella, että oliko se nyt tämä kivi vai tuo tuolla edempänä, minkä taakse mun piti käydä maate... Wiltsulla on varmaan sama juttu, kauempaa maisema näyttää ihan erilaiselta, kuin mitä läheltä. Tosin Wiltsun pitäisi tietysti hakea nenällään, ei silmillään, mitä se kyllä aika paljon harrastaa.
Mutta tästä eteenpäin otetaankin Wiltsulle kaikki äijät tosi pitkälle, että se oppii irtoamaan kunnolla eikä pysähdy ja jää haahuilemaan liian aikaisessa vaiheessa. Niin ja Missu tuo kyllä sitä kakkua jossain vaiheessa. Tuomingit eivät kuulemma nollaudu vuodenvaihteessa... tai sitten jää useammatkin syömingit loppuvuonna väliin. Eli Missu hoitaa kyllä tarjoilunsa ja yritetään jopa ehtiä ennen seuraavia synttäreitä!
Boden jätin suosiolla kotiin, kun sen kanssa tuhraantui viimeksi sen verran reippaasti aikaa, etten viitsinyt venyttää treenejä turhanpäiten, hommia kun riittää varmaan jokaisella ihan runsaasti joulun lähestyessä uhkaavaa vauhtia. Pikkuisen vähemmän haastetta oli Wiltsun kanssa kuin mitä viimeksi Boden kanssa, mutta takuuvarmasti huomattavasti enemmän, mitä Missun kanssa olisi ollut.
Wiltsu ei millään tahtonut mennä tarpeeksi pitkälle, vaan pysähtyi toistuvasti suunnilleen keski- ja takalinjan puoleenväliin ja koska maalimiehet olivat kaikki pidemmällä, ei hommasta meinannut tulla yhtään mitään. Yritin kovasti säästellä polveani, minkä onnistuin aluetta tallottaessa vaihteeksi telomaan, joten annoin maalimiehille tehtäväksi palkata koira ja tulla sen kanssa takaisin keskilinjalle. Vaan eihän siitä mitään tullut, kun jouduin kävelemään lähes piiloille asti, kun herra ei millään tahtonut irrota tarpeeksi pitkälle.
Viimeiselle äijälle Wiltsu meni sentään ihan itse ja sain odottaa keskilinjalla. Viimeinen otettiin peräänajona ja lopulta vielä haamuna, kun Wiltsu kadotti suuntavaistonsa - taas noin puolivälissä matkaa. Sillä taitaa olla sama ongelma kuin ohjaajallaankin... Mulle on myös yleensä (tai no ainakin joskus) keskilinjalla ihan selvää, minne olen matkalla, mutta jossain vaiheessa keskellä aluetta alan hädissäni pyöriä ja katsella, että oliko se nyt tämä kivi vai tuo tuolla edempänä, minkä taakse mun piti käydä maate... Wiltsulla on varmaan sama juttu, kauempaa maisema näyttää ihan erilaiselta, kuin mitä läheltä. Tosin Wiltsun pitäisi tietysti hakea nenällään, ei silmillään, mitä se kyllä aika paljon harrastaa.
Mutta tästä eteenpäin otetaankin Wiltsulle kaikki äijät tosi pitkälle, että se oppii irtoamaan kunnolla eikä pysähdy ja jää haahuilemaan liian aikaisessa vaiheessa. Niin ja Missu tuo kyllä sitä kakkua jossain vaiheessa. Tuomingit eivät kuulemma nollaudu vuodenvaihteessa... tai sitten jää useammatkin syömingit loppuvuonna väliin. Eli Missu hoitaa kyllä tarjoilunsa ja yritetään jopa ehtiä ennen seuraavia synttäreitä!
torstai 11. joulukuuta 2008
Tuskien taival
Bode lähti tiistaina mukaan hakutreeneihin - vastahakoisesti kuten yleensäkin, mutta sillä erotuksella, että tällä kertaa sillä tökki ihan koko treenien ajan. Normaalisti se reipastuu treenipaikalle päästyämme ja vain varsinainen lähtö on se maailman kauhein asia.
Ensimmäinen äijä oli vieras, joten kiertelyn, kaartelun ja välinpitämättömyyden ymmärsin - sitähän se usein tekee vieraiden ihmisten kanssa. Noin miljoonannen lähetyksen ja maalimiehen kutsujen jälkeen meni lopulta luo ja sai palkkansa.
Toinen maalimies oli tuttu, mutta eipä tahtonut herra lähteä nytkään matkaan. Lopulta kävimme liinassa hakemassa hajun, palattiin keskilinjalle ja uusi lähetys. Kissanviikset se mihinkään lähti :-( Ei muuta kuin koira autoon miettimään, mitä oltiinkaan tekemässä.
Pari muuta koiraa otettiin siinä välissä ja sitten oli taas Boden vuoro tulla kokeilemaan josko nyt huvittaisi hommat. Maalimies meni samaan piiloon ja Boden kanssa käytiin taas liinan kanssa pyörähtämässä lähistöllä hakemassa haju ja palattiin lähelle keskilinjaa. Lähetys, koira palasi pienen kaarroksen jälkeen, uusi lähetys ja koira palasi taas miltei saman tien... Sitten sain käskyn: "Nyt lähetät sen niin, että pysyt itse ihan liikahtamatta lähetyksen jälkeen!"
Lähetin pojan uudestaan ja hetken päästä oli pakko ottaa edessä oleva jalka toisen viereen, kun asento oli vähän paha... ja koira palasi. "Enkö minä just sanonut, ettet hievahdakaan!" Ei tarvinnut kuin vaatteet vähän kahahtaa, niin herra kääntyi ja palasi luokseni. Vielä yksi lähetys ja tällä kertaa katsoin, että jäin sellaiseen asentoon, ettei tarvinnut liikahtaakaan. Ja wau, Bode meni maalimiehen luo! Ihan itse ja erikseen pyytämättä!
Jestas että oli taas vaikeaa. Olisi ihan kiva tietää, mitä tuon epelin päässä oikein liikkuu. Miksi sille nyt riitti pientäkin pienempi ja tahaton ääni luoksetuloon, kun välillä saan huutaa pää punaisena eikä korvaansa lotkauta? Noh, ei auta muu, kuin yrittää keksiä jotain millä sen saisi innostumaan hommasta tai sitten pidetään vähän pidempi tauko hakuilussa ja katsotaan tuottaisiko se tulosta.
Ensimmäinen äijä oli vieras, joten kiertelyn, kaartelun ja välinpitämättömyyden ymmärsin - sitähän se usein tekee vieraiden ihmisten kanssa. Noin miljoonannen lähetyksen ja maalimiehen kutsujen jälkeen meni lopulta luo ja sai palkkansa.
Toinen maalimies oli tuttu, mutta eipä tahtonut herra lähteä nytkään matkaan. Lopulta kävimme liinassa hakemassa hajun, palattiin keskilinjalle ja uusi lähetys. Kissanviikset se mihinkään lähti :-( Ei muuta kuin koira autoon miettimään, mitä oltiinkaan tekemässä.
Pari muuta koiraa otettiin siinä välissä ja sitten oli taas Boden vuoro tulla kokeilemaan josko nyt huvittaisi hommat. Maalimies meni samaan piiloon ja Boden kanssa käytiin taas liinan kanssa pyörähtämässä lähistöllä hakemassa haju ja palattiin lähelle keskilinjaa. Lähetys, koira palasi pienen kaarroksen jälkeen, uusi lähetys ja koira palasi taas miltei saman tien... Sitten sain käskyn: "Nyt lähetät sen niin, että pysyt itse ihan liikahtamatta lähetyksen jälkeen!"
Lähetin pojan uudestaan ja hetken päästä oli pakko ottaa edessä oleva jalka toisen viereen, kun asento oli vähän paha... ja koira palasi. "Enkö minä just sanonut, ettet hievahdakaan!" Ei tarvinnut kuin vaatteet vähän kahahtaa, niin herra kääntyi ja palasi luokseni. Vielä yksi lähetys ja tällä kertaa katsoin, että jäin sellaiseen asentoon, ettei tarvinnut liikahtaakaan. Ja wau, Bode meni maalimiehen luo! Ihan itse ja erikseen pyytämättä!
Jestas että oli taas vaikeaa. Olisi ihan kiva tietää, mitä tuon epelin päässä oikein liikkuu. Miksi sille nyt riitti pientäkin pienempi ja tahaton ääni luoksetuloon, kun välillä saan huutaa pää punaisena eikä korvaansa lotkauta? Noh, ei auta muu, kuin yrittää keksiä jotain millä sen saisi innostumaan hommasta tai sitten pidetään vähän pidempi tauko hakuilussa ja katsotaan tuottaisiko se tulosta.
tiistai 2. joulukuuta 2008
Pintahakua myllätyssä maastossa
Saatiinpa taas pitkästä aikaa hakuporukkaa sen verran kasaan, että pystyttiin treenit pitämään. Otin Wiltsun matkaan, että herra sai hoidettua synttäritarjoilunsa kun oltiin "vain" kuukausi myöhässä. Missun synttäreistähän on aikaa vierähtänyt jo peräti puolivuotta, eikä se ole vieläkään mitään vienyt :o Täytyy pitää kiirettä tai joutuu vielä tarjoamaan kahdet synttäriherkut samalla kertaa ;-)
Treenit oli tällä kertaa jo aamulla yhdeksältä. Pete raukka joutui heräämään aikaisemmin kuin normaalityöaamuina, kun lähtötohinat oli nyt molemmilla samoihin aikoihin ja Bode ressukalla sekosi pasmat, kun aamutoimet ei sujuneetkaan normaalin kaavan mukaan. Ihmeen hyvin siitä kuitenkin selvittiin ja minä olin peräti ensimmäisenä treenipaikalla (vaikkakin viisi minuuttia myöhässä). Niin outoa se oli, että ihan pakko oli soittaa ja kysyä olenko oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan, kun ketään muuta ei näkynyt. Ja kyllä, olin just siellä missä pitikin.
Toinen maalimies oli löytänyt oikein kunnolla lumisen piilopaikan.
Meitä oli treeneissä vain kolme plus vetäjä, joten otettiin pintahakua. Wiltsu viiletti alkuun kuin metsälenkillä oltaisiin oltu (paitsi että metsää ei enää ollut, kaikki on pistetty matalaksi näköjään vähän joka suunnalla). Melko lähelle ensimmäistä äijää päästiin, ennen kuin Wiltsu hoksasi, että täältähän löytyykin nakkipurkkeja ;-) Vähän matkaa risteiltiin vielä eteenpäin ja sitten törmättiinkin jo toiseen äijään. Ja päivän urakka oli siinä. Hienosti meni!
Maasto oli kaikkea muuta kuin mukava. Metsäkoneet olivat myllännet oikein kunnolla ja paikoin oli aivan hirvittävää kuravelliä. Onneksi oli saappaat jalassa, vaikka muutamaan otteeseen mietityttikin riittääkö varsien pituus... Ja kertaalleen oli tosi lähellä, etten mennyt nenilleni, kun kuravelli imaisi saappaan sen verran tiukasti, ettei jalka tahtonut nousta ylös muun kropan jatkaessa matkaa. Mutta kertaakaan en kuitenkaan onnistunut rönyämään, hyvä minä!
Suurin osa alueesta oli kuravelliä, missä lumesta ei ollut tietoakaan.
Treenit oli tällä kertaa jo aamulla yhdeksältä. Pete raukka joutui heräämään aikaisemmin kuin normaalityöaamuina, kun lähtötohinat oli nyt molemmilla samoihin aikoihin ja Bode ressukalla sekosi pasmat, kun aamutoimet ei sujuneetkaan normaalin kaavan mukaan. Ihmeen hyvin siitä kuitenkin selvittiin ja minä olin peräti ensimmäisenä treenipaikalla (vaikkakin viisi minuuttia myöhässä). Niin outoa se oli, että ihan pakko oli soittaa ja kysyä olenko oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan, kun ketään muuta ei näkynyt. Ja kyllä, olin just siellä missä pitikin.
Toinen maalimies oli löytänyt oikein kunnolla lumisen piilopaikan.
Meitä oli treeneissä vain kolme plus vetäjä, joten otettiin pintahakua. Wiltsu viiletti alkuun kuin metsälenkillä oltaisiin oltu (paitsi että metsää ei enää ollut, kaikki on pistetty matalaksi näköjään vähän joka suunnalla). Melko lähelle ensimmäistä äijää päästiin, ennen kuin Wiltsu hoksasi, että täältähän löytyykin nakkipurkkeja ;-) Vähän matkaa risteiltiin vielä eteenpäin ja sitten törmättiinkin jo toiseen äijään. Ja päivän urakka oli siinä. Hienosti meni!
Maasto oli kaikkea muuta kuin mukava. Metsäkoneet olivat myllännet oikein kunnolla ja paikoin oli aivan hirvittävää kuravelliä. Onneksi oli saappaat jalassa, vaikka muutamaan otteeseen mietityttikin riittääkö varsien pituus... Ja kertaalleen oli tosi lähellä, etten mennyt nenilleni, kun kuravelli imaisi saappaan sen verran tiukasti, ettei jalka tahtonut nousta ylös muun kropan jatkaessa matkaa. Mutta kertaakaan en kuitenkaan onnistunut rönyämään, hyvä minä!
Suurin osa alueesta oli kuravelliä, missä lumesta ei ollut tietoakaan.
torstai 2. lokakuuta 2008
Koskeminen kielletty!
Tiistaina oli hakutreenit. Ihan viime hetkeen asti pähkäilin, otanko Missun mukaan vai Boden. Wiltsu ontuu edelleen silloin tällöin ravatessaan, ei paljon, mutta kuitenkin, joten sillä jatkuu vielä lepo. Missu on ollut todella hyvässä kunnossa jo pitkään eikä jalkakaan ole vaivannut yhtään. Mutta koska oltiin menossa isojen ojien alueelle, niin varmuuden vuoksi päädyin kuitenkin Bodeen. Missu olisi saattanut intoutuessaan repiä itsensä hajalle.
Liina mukana mutta ei taaskaan kaulapantaa...
Tällä kertaa olin muistanut ottaa Bodelle liinan mukaan (edellisissä treeneissä saatiin onneksi lainata Katin liinaa, kiitos siitä!) Mutta eipä ollut taaskaan Bodelle kaulapantaa mukana. Voi että mun kanssa :-( kaikki tarpeellinen ja ehkä-tarpeellinen pitäisi aina olla valmiina autossa mukana, kun ei lähtökiireessä ehdi eikä muista ottaa mitään mukaan! Onneksi autossa kuitenkin lojuu lyhyt ketjukaulain, minkä yltää just ja just Boden kaulan ympäri, joten sitä käytettiin taas.
Tuulesta ei ollut tietoakaan, mutta ensimmäiselle maalimiehelle mentiin kuitenkin liinassa risteillen noin parin metrin päähän, kunnes Bode hoksasi piilon. Palattiin takaisin keskilinjalle ja lähetin Boden matkaan. Hienosti meni. Oli jopa käynyt ihan omatoimisesti maahan odottamaan ohjaajaa paikalle!
Ole nyt jo hiljaa!
Toinen laitettiin valmiiksi ja maalimiehen luo päästäkseen piti ylittää tie. Viime kerrallahan tienylitys onnistui Bodelta ilman ongelmia.
Vaan ei onnistunut tällä kertaa. Bode risteili keskilinjan puolella tietä ja tarkastaen kaikki mahdolliset paikat. Minä muutamaan otteeseen kutsuin sitä takaisin ja lähetin uudestaan, kun ei millään meinannut mennä tien yli. Lopulta treenien vetäjä komensi olemaan hiljaa ja antamaan koiran tehdä töitä, kun se selvästi kuitenkin haki. Kun sain suuni suppuun, niin hetken kuluttua Bode menikin tien yli ja äijä löytyi.
Minuun ei saa koskea!
Tarkoitus oli, että toinen maalimies tuo pojan syötellen pois. Ja hyvinhän se menikin ihan näköetäisyydelle asti. Maalimies kulki "oikeaa" (eli Boden valitsemaa) reittiä pitkin. Ehtivät takaisin tien yli ja olivat jo suht lähellä keskilinjaa, kun maalimies päätti kehua Bodea taputtaen sitä. Herra jähmettyi paikoilleen: "Toi koski mua!" Ja siihen loppui Boden matka. Ei tullut enää maalimiehen mukana vaan lähti kohti kolmatta, joka oli jo edennyt treenien vetäjän kanssa keskilinjaa pitkin seuraavalle lähetyspaikalle...
Aikansa maaniteltuaan, sai maalimies kuitenkin Boden palaamaan takaisin luokseen ja selvisivät lopulta yhdessä keskilinjalle mun luo. On mulla vaan kertakaikkisen omituinen koira, ihan höperö! En ole toiseen vastaavaan persoonaan ikinä törmännyt. Ei saa koskea, pitää kulkea herran valitsemaa reittiä, ei saa pilkkoa nakkeja, ei saa pitää nakista kiinni vaan antaa koko pala kerrallaan... ja mitähän muita sääntöjä Bodella vielä olikaan, noi nyt varmaan tärkeimpinä. Onneksi maalimiehillä alkaa olla jo suht hyvin kokemusta, että tietävät miten pitää käyttäytyä saadakseen Boden kulkemaan kanssaan keskilinjalle ;-)
Missä olen, minne pitäisi mennä?
Kolmannen maalimiehen kohdalla alkoi jo vähän hämärtää ja aikaa tuhraantui taas ylimääräiseen kiertelyyn, kaarteluun ja juoksenteluun. Nälkäkin alkoi jo olla kova (siis mulla) ja ehdin jo vähän tuskailla, että olisi pitänyt lopettaa ensimmäiseen, kun se meni niin hyvin. Lopulta äijä löytyi ja Bode oli taas käynyt ihan omatoimisesti maahan odottamaan, että löydän paikalle. Ihan helppoa se ei ollut. Epätoivoisesti suunnistin sinne, missä olin koiran viimeksi nähnyt, mutta alkoi olla jo sen verran hämärää, etten oikein tiennyt missä olen ja minne pitäisi mennä. Löysin kuitenkin perille ja koko konkkaronkka löydettiin vielä poiskin piilolta :-)
Viimeiset kaksi koirakkoa saivatkin sitten treenata jo pimeässä. Taitaa olla kohta aika siirtyä viikonlopputreeneihin.
Liina mukana mutta ei taaskaan kaulapantaa...
Tällä kertaa olin muistanut ottaa Bodelle liinan mukaan (edellisissä treeneissä saatiin onneksi lainata Katin liinaa, kiitos siitä!) Mutta eipä ollut taaskaan Bodelle kaulapantaa mukana. Voi että mun kanssa :-( kaikki tarpeellinen ja ehkä-tarpeellinen pitäisi aina olla valmiina autossa mukana, kun ei lähtökiireessä ehdi eikä muista ottaa mitään mukaan! Onneksi autossa kuitenkin lojuu lyhyt ketjukaulain, minkä yltää just ja just Boden kaulan ympäri, joten sitä käytettiin taas.
Tuulesta ei ollut tietoakaan, mutta ensimmäiselle maalimiehelle mentiin kuitenkin liinassa risteillen noin parin metrin päähän, kunnes Bode hoksasi piilon. Palattiin takaisin keskilinjalle ja lähetin Boden matkaan. Hienosti meni. Oli jopa käynyt ihan omatoimisesti maahan odottamaan ohjaajaa paikalle!
Ole nyt jo hiljaa!
Toinen laitettiin valmiiksi ja maalimiehen luo päästäkseen piti ylittää tie. Viime kerrallahan tienylitys onnistui Bodelta ilman ongelmia.
Vaan ei onnistunut tällä kertaa. Bode risteili keskilinjan puolella tietä ja tarkastaen kaikki mahdolliset paikat. Minä muutamaan otteeseen kutsuin sitä takaisin ja lähetin uudestaan, kun ei millään meinannut mennä tien yli. Lopulta treenien vetäjä komensi olemaan hiljaa ja antamaan koiran tehdä töitä, kun se selvästi kuitenkin haki. Kun sain suuni suppuun, niin hetken kuluttua Bode menikin tien yli ja äijä löytyi.
Minuun ei saa koskea!
Tarkoitus oli, että toinen maalimies tuo pojan syötellen pois. Ja hyvinhän se menikin ihan näköetäisyydelle asti. Maalimies kulki "oikeaa" (eli Boden valitsemaa) reittiä pitkin. Ehtivät takaisin tien yli ja olivat jo suht lähellä keskilinjaa, kun maalimies päätti kehua Bodea taputtaen sitä. Herra jähmettyi paikoilleen: "Toi koski mua!" Ja siihen loppui Boden matka. Ei tullut enää maalimiehen mukana vaan lähti kohti kolmatta, joka oli jo edennyt treenien vetäjän kanssa keskilinjaa pitkin seuraavalle lähetyspaikalle...
Aikansa maaniteltuaan, sai maalimies kuitenkin Boden palaamaan takaisin luokseen ja selvisivät lopulta yhdessä keskilinjalle mun luo. On mulla vaan kertakaikkisen omituinen koira, ihan höperö! En ole toiseen vastaavaan persoonaan ikinä törmännyt. Ei saa koskea, pitää kulkea herran valitsemaa reittiä, ei saa pilkkoa nakkeja, ei saa pitää nakista kiinni vaan antaa koko pala kerrallaan... ja mitähän muita sääntöjä Bodella vielä olikaan, noi nyt varmaan tärkeimpinä. Onneksi maalimiehillä alkaa olla jo suht hyvin kokemusta, että tietävät miten pitää käyttäytyä saadakseen Boden kulkemaan kanssaan keskilinjalle ;-)
Missä olen, minne pitäisi mennä?
Kolmannen maalimiehen kohdalla alkoi jo vähän hämärtää ja aikaa tuhraantui taas ylimääräiseen kiertelyyn, kaarteluun ja juoksenteluun. Nälkäkin alkoi jo olla kova (siis mulla) ja ehdin jo vähän tuskailla, että olisi pitänyt lopettaa ensimmäiseen, kun se meni niin hyvin. Lopulta äijä löytyi ja Bode oli taas käynyt ihan omatoimisesti maahan odottamaan, että löydän paikalle. Ihan helppoa se ei ollut. Epätoivoisesti suunnistin sinne, missä olin koiran viimeksi nähnyt, mutta alkoi olla jo sen verran hämärää, etten oikein tiennyt missä olen ja minne pitäisi mennä. Löysin kuitenkin perille ja koko konkkaronkka löydettiin vielä poiskin piilolta :-)
Viimeiset kaksi koirakkoa saivatkin sitten treenata jo pimeässä. Taitaa olla kohta aika siirtyä viikonlopputreeneihin.
keskiviikko 24. syyskuuta 2008
Tynkätreenit
Tarkoitus oli siis ottaa tällä kertaa Wiltsulle ensimmäiseksi ukoksi haamu, mutta koska se oli jo ehditty laittaa valmiiksi, niin ei muuta kuin kokeilemaan... Ja ihme tapahtui; Wiltsu lähti saman tien töihin. Ei turhia haahuiluja, vaan heti aloitti etsinnän. Valitettavasti se ei vaan malttanut mennä tarpeeksi pitkälle, oli kuulemma muutamaan otteeseen käynyt noin kymmenen metrin päässä piilolta ja kaartanut pois. Lopulta eteni riittävän pitkälle, jolloin maalimieskin löytyi.
Jotain oli kuitenkin matkanvarrella tapahtunut, kun poitsi ontui toista etujalkaansa :-( Wiltsusta ei tosin tiedä, sille riittää välillä pieni risunpätkä karvoissa, ettei voi kunnolla liikkua. Tahtia ontuminen ei haitannut, vaan jätkä juoksenteli innokkaasti nilkuttaen keskilinjaa pitkin, kun pähkäiltiin, mitä sen kanssa tehdään... Varmuuden vuoksi päätettiin huutaa toinen maalimies reippaasti lähemmäs haamuilemaan ja otettiin se ihan lyhyenä pistona. Saatiin pojalle yksi hyvin onnistunut suoritus ja lopetettiin hommat siihen, ettei jalka kipeydy turhaan enempää.
Wiltsu olisi kyllä mielellään jatkanut vielä kolmannenkin ukon etsintää. Mulla teetti pikkuisen hommia saada se pois alueelta, kun jätkä oli aivan varma, että yksi äijä on vielä kateissa eikä olisi millään malttanut lähteä pois ;-)
Muutamia risuja Wiltsun jalasta ja kainalosta löytyi, mutta muuten siinä ei näkynyt mitään eikä aristanut jalkaa yhtään. Illalla ja vielä tänään aamulla ontui jonkun verran, joten täytyy nyt ottaa rauhallisesti ja seurata tilannetta. Toivottavasti on vain venähdys ja menee levolla ohi!
Niin ja ne Viron tuliaiset... muistin ottaa mukaan ja muistin jopa ihan omatoimisesti tarjotakin, hyvä minä! ;-)
Jotain oli kuitenkin matkanvarrella tapahtunut, kun poitsi ontui toista etujalkaansa :-( Wiltsusta ei tosin tiedä, sille riittää välillä pieni risunpätkä karvoissa, ettei voi kunnolla liikkua. Tahtia ontuminen ei haitannut, vaan jätkä juoksenteli innokkaasti nilkuttaen keskilinjaa pitkin, kun pähkäiltiin, mitä sen kanssa tehdään... Varmuuden vuoksi päätettiin huutaa toinen maalimies reippaasti lähemmäs haamuilemaan ja otettiin se ihan lyhyenä pistona. Saatiin pojalle yksi hyvin onnistunut suoritus ja lopetettiin hommat siihen, ettei jalka kipeydy turhaan enempää.
Wiltsu olisi kyllä mielellään jatkanut vielä kolmannenkin ukon etsintää. Mulla teetti pikkuisen hommia saada se pois alueelta, kun jätkä oli aivan varma, että yksi äijä on vielä kateissa eikä olisi millään malttanut lähteä pois ;-)
Muutamia risuja Wiltsun jalasta ja kainalosta löytyi, mutta muuten siinä ei näkynyt mitään eikä aristanut jalkaa yhtään. Illalla ja vielä tänään aamulla ontui jonkun verran, joten täytyy nyt ottaa rauhallisesti ja seurata tilannetta. Toivottavasti on vain venähdys ja menee levolla ohi!
Niin ja ne Viron tuliaiset... muistin ottaa mukaan ja muistin jopa ihan omatoimisesti tarjotakin, hyvä minä! ;-)
tiistai 23. syyskuuta 2008
Kohellustreenit
Keskiviikkona oltiin Wiltsun kanssa hakumetsässä. Meitä oli aika monta koirakkoa mukana ja koska treenit alkoivat vasta 17.30, niin tiedossa oli, että loppupää saa hoitaa hommansa pimeässä...
Edellisissä treeneissä mulla oli reissutuliaisina karkkia matkassa mukana, mutta unohdin tarjota niitä, kun kukaan ei kysellyt. Tällä kertaa kysyttiin kyllä, mutta nyt olin unohtanut ottaa ne mukaan :-( argh! Muistin sentään, että karkit jäivät, kun olin ajanut vasta muutaman sata metriä. En kuitenkaan enää viitsinyt kääntyä takaisin, etten olisi taas myöhästynyt (olin kerrankin ajoissa matkassa). Tänään on taas treenipäivä ja nyt on karkit jo valmiiksi pakattuna mukaan! Toivottavasti joku muistaa nyt kysellä niiden perään, ettei käy taas köpelösti ;-)
Kohellusta ja sinne tänne juoksentelua
Alkupään koirilla kesti työskentely hieman pidempään ja koska Wiltsu oli toiseksi viimeisenä, niin meidän vuorolla olikin sitten jo ihan säkkipimeää. Onneksi oli otsalamppu mukana, näki edes jotain.
Wiltsun treenit menivät vanhan kaavan mukaisesti. Alkuun kohellusta ja sinne tänne juoksentelua ja kun herra viimein malttoi aloittaa työskentelyn, niin sitten homma sujui mallikkaasti.
Ensimmäinen äijä otettiin muistikuvana, kun ajattelin, että herra malttaisi keskittyä nopeammin etsintätehtävään, mutta ei sillä ollut mitään merkitystä :-( Toinen äijä oli valmis ja aivan samanlaista vouhkaamista oli molempien maalimiesten kohdalla ennen kuin herra sai työvaihteen päälle. Kolmatta en enää viitsinyt ottaa. Kello oli jo paljon ja oli niin pahuksen pimeääkin jo, enkä uskonut, että viimeinen olisi yhtäkkiä ollut sellainen nappisuoritus, että sen takia olisi kannattanut vielä yksi ottaa.
Taidankin ottaa ensi kerralla ensimmäiseksi haamun, josko se sitten intoutuisi lähtemään vauhdikkaammin suoraan maalimiehelle?
Edellisissä treeneissä mulla oli reissutuliaisina karkkia matkassa mukana, mutta unohdin tarjota niitä, kun kukaan ei kysellyt. Tällä kertaa kysyttiin kyllä, mutta nyt olin unohtanut ottaa ne mukaan :-( argh! Muistin sentään, että karkit jäivät, kun olin ajanut vasta muutaman sata metriä. En kuitenkaan enää viitsinyt kääntyä takaisin, etten olisi taas myöhästynyt (olin kerrankin ajoissa matkassa). Tänään on taas treenipäivä ja nyt on karkit jo valmiiksi pakattuna mukaan! Toivottavasti joku muistaa nyt kysellä niiden perään, ettei käy taas köpelösti ;-)
Kohellusta ja sinne tänne juoksentelua
Alkupään koirilla kesti työskentely hieman pidempään ja koska Wiltsu oli toiseksi viimeisenä, niin meidän vuorolla olikin sitten jo ihan säkkipimeää. Onneksi oli otsalamppu mukana, näki edes jotain.
Wiltsun treenit menivät vanhan kaavan mukaisesti. Alkuun kohellusta ja sinne tänne juoksentelua ja kun herra viimein malttoi aloittaa työskentelyn, niin sitten homma sujui mallikkaasti.
Ensimmäinen äijä otettiin muistikuvana, kun ajattelin, että herra malttaisi keskittyä nopeammin etsintätehtävään, mutta ei sillä ollut mitään merkitystä :-( Toinen äijä oli valmis ja aivan samanlaista vouhkaamista oli molempien maalimiesten kohdalla ennen kuin herra sai työvaihteen päälle. Kolmatta en enää viitsinyt ottaa. Kello oli jo paljon ja oli niin pahuksen pimeääkin jo, enkä uskonut, että viimeinen olisi yhtäkkiä ollut sellainen nappisuoritus, että sen takia olisi kannattanut vielä yksi ottaa.
Taidankin ottaa ensi kerralla ensimmäiseksi haamun, josko se sitten intoutuisi lähtemään vauhdikkaammin suoraan maalimiehelle?
torstai 11. syyskuuta 2008
Mikä juttu tää taas olikaan?
Pitkä treenitauko hakuilusta on vihdoin taaksejäänyttä aikaa, tiistaina päästiin taas tositoimiin. Tai ainakin jotain sinnepäin...
Päätin jo hyvissä ajoin, että otan Boden mukaani. Bode tarvitsee eniten toimintaa ja sille tekee myös hyvää tavata "vieraita" ihmisiä. Päätöksessäni myös pysyin, vaikka se aiheutti mulle taas tukun harmaita hiuksia lisää :-(
Lähtöön pitäisi varata vähintään puoli tuntia
Koko jengi oli pihalla, kun aloin tehdä lähtöä. Hyvissä ajoin kerrankin! Bode luimisteli vähän kauempana ja yritti olla mahdollisimman huomaamaton, kun tajusi, mitä tuleman pitää. Missu ja Wiltsu olivat molemmat innoissaan ja valmiina lähtemään mukaan. Missun sain suht kivuttomasti sisälle. Ei se mielellään tullut, mutta laahusti kuitenkin hitaasti tajuttuaan, ettei pääse mukaan. Wiltsu perhana taas ei millään halunnut ymmärtää, että senkin pitää mennä sisälle. Se oli ihan varma, että pääsee mukaan, kun tarpeeksi innokkaalta näyttää. Kymmenisen minuuttia sitä vuoroin houkuttelin nätisti ja vuoroin komensin tiukasti, ennen kuin lopulta sain sen sisälle. Että osaa olla vaikeaa.
Onneksi Boden autoon sullominen onnistui tällä kertaa suht helposti. Eihän se mielellään tullut, luimisteli ja jäi jäkittämään muutaman metrin päähän autosta, mistä jouduin sen retuuttamaan ja tietenkin nostamaan autoon... Ei kuitenkaan nyt lähtenyt huitelemaan tietä pitkin karkuun! Noh, ei siinä muuta, kuin äkkiä viesti treenien vetäjälle, että tulossa ollaan, vaikka vähän myöhässä - taas :-( Ja kiireesti matkaan.
Miksi tuo kyykyssä oleva ihminen kutsuu mua?
Halusin Bodelle ensin makkararingin, kun poika oli taas vähän hämillään. Sama vanha ongelma jatkuu edelleen. Ei voi mennä niiden ihmisten luo, jotka kutsuvat, niissä on jotain epäilyttävää. Niiden luo voi kyllä mennä, jotka eivät kutsu. Mun piti kävellä mukana, että herra suvaitsi mennä kutsujien luo :-( Ja ensimmäiset nakinpalat sylkäisi mokoma suustaan pois, mutta sen jälkeen nakit kyllä kuitenkin kelpasivat.
Otettiin reilusti takapakkia ja palattiin ihan lähtöpisteeseen asti eli koira liinaan ja risteilemään aluetta. Alkuun Bode matkasi nenä maassa ja etsi jälkeä. Kai se joitain jälkiä seurasikin. Lopulta kuitenkin pää alkoi aina välillä kohota ja muutamaan kertaan kääntyi katsomaan mua kuin kysyen: Mikä juttu tää nyt taas olikaan? Ja kun viimein sai hajun maalimiehestä, niin lamppu syttyi pikkumiehen pään päälle ja eikun lähetys ja äijä löytyi kuusien seasta.
Toinen äijä otettiin samalla tavalla. Ja tällä kertaa oli mukana myös tienylitys. Todella upeasti poitsi meni lähetyksen jälkeen tien yli. Tosin jouduin lähettämään myöhemmin uudestaan tieltä, kun palasi takaisin löytämättä äijää, mutta siis ensimmäisellä lähetyksellä ei tienylitys aiheuttanut minkäänlaista epävarmuutta. Hienoa!
Kolmatta ei enää otettu, kun oltiin jo "tuhlattu" aikaa makkararinkiin (meitä oli harvinaisen monta tällä kertaa treeneissä). Tosin hyvä oli myös jättää kahteen, kun molemmat menivät niin hienosti. Kolmas jos olisi tyritty, niin olisi harmittanut ja pahasti.
En se minä ollut, se oli Bode!
Niin ja täytyy vielä oikein kehaista, että enpäs mulinut kertaakaan, vaikka useampaan otteeseen jouduin (taas niitä halvatun) ojia ylittämään, hyvä minä! Vettä oli tosin sen verran vähän, että pääsin pikkuisen lintsaamaan - ei tarvinnut ihan koko ojanmittaa edes yrittää ylittää. Toisin kävi Bodelle. Molskis vain kuului, kun pojan loikka jäi vähän lyhyeksi ;-) Heti täytyi hihkaista, että se en sitten ollut minä ;-)
Ja olihan mulla tietysti mukana Haapsalun tuliaisina pussillinen karkkeja treenikavereille, mutta kun kukaan ei tuliaisten perään kysellyt, niin eikös pussi tullut avaamattomana takaisin kotiin... Yritän muistaa ottaa sen mukaan myös ensi kerralla! Josko sitten joku niitä kyselisi tai muistaisin jopa ihan omatoimisesti tarjota...
Päätin jo hyvissä ajoin, että otan Boden mukaani. Bode tarvitsee eniten toimintaa ja sille tekee myös hyvää tavata "vieraita" ihmisiä. Päätöksessäni myös pysyin, vaikka se aiheutti mulle taas tukun harmaita hiuksia lisää :-(
Lähtöön pitäisi varata vähintään puoli tuntia
Koko jengi oli pihalla, kun aloin tehdä lähtöä. Hyvissä ajoin kerrankin! Bode luimisteli vähän kauempana ja yritti olla mahdollisimman huomaamaton, kun tajusi, mitä tuleman pitää. Missu ja Wiltsu olivat molemmat innoissaan ja valmiina lähtemään mukaan. Missun sain suht kivuttomasti sisälle. Ei se mielellään tullut, mutta laahusti kuitenkin hitaasti tajuttuaan, ettei pääse mukaan. Wiltsu perhana taas ei millään halunnut ymmärtää, että senkin pitää mennä sisälle. Se oli ihan varma, että pääsee mukaan, kun tarpeeksi innokkaalta näyttää. Kymmenisen minuuttia sitä vuoroin houkuttelin nätisti ja vuoroin komensin tiukasti, ennen kuin lopulta sain sen sisälle. Että osaa olla vaikeaa.
Onneksi Boden autoon sullominen onnistui tällä kertaa suht helposti. Eihän se mielellään tullut, luimisteli ja jäi jäkittämään muutaman metrin päähän autosta, mistä jouduin sen retuuttamaan ja tietenkin nostamaan autoon... Ei kuitenkaan nyt lähtenyt huitelemaan tietä pitkin karkuun! Noh, ei siinä muuta, kuin äkkiä viesti treenien vetäjälle, että tulossa ollaan, vaikka vähän myöhässä - taas :-( Ja kiireesti matkaan.
Miksi tuo kyykyssä oleva ihminen kutsuu mua?
Halusin Bodelle ensin makkararingin, kun poika oli taas vähän hämillään. Sama vanha ongelma jatkuu edelleen. Ei voi mennä niiden ihmisten luo, jotka kutsuvat, niissä on jotain epäilyttävää. Niiden luo voi kyllä mennä, jotka eivät kutsu. Mun piti kävellä mukana, että herra suvaitsi mennä kutsujien luo :-( Ja ensimmäiset nakinpalat sylkäisi mokoma suustaan pois, mutta sen jälkeen nakit kyllä kuitenkin kelpasivat.
Otettiin reilusti takapakkia ja palattiin ihan lähtöpisteeseen asti eli koira liinaan ja risteilemään aluetta. Alkuun Bode matkasi nenä maassa ja etsi jälkeä. Kai se joitain jälkiä seurasikin. Lopulta kuitenkin pää alkoi aina välillä kohota ja muutamaan kertaan kääntyi katsomaan mua kuin kysyen: Mikä juttu tää nyt taas olikaan? Ja kun viimein sai hajun maalimiehestä, niin lamppu syttyi pikkumiehen pään päälle ja eikun lähetys ja äijä löytyi kuusien seasta.
Toinen äijä otettiin samalla tavalla. Ja tällä kertaa oli mukana myös tienylitys. Todella upeasti poitsi meni lähetyksen jälkeen tien yli. Tosin jouduin lähettämään myöhemmin uudestaan tieltä, kun palasi takaisin löytämättä äijää, mutta siis ensimmäisellä lähetyksellä ei tienylitys aiheuttanut minkäänlaista epävarmuutta. Hienoa!
Kolmatta ei enää otettu, kun oltiin jo "tuhlattu" aikaa makkararinkiin (meitä oli harvinaisen monta tällä kertaa treeneissä). Tosin hyvä oli myös jättää kahteen, kun molemmat menivät niin hienosti. Kolmas jos olisi tyritty, niin olisi harmittanut ja pahasti.
En se minä ollut, se oli Bode!
Niin ja täytyy vielä oikein kehaista, että enpäs mulinut kertaakaan, vaikka useampaan otteeseen jouduin (taas niitä halvatun) ojia ylittämään, hyvä minä! Vettä oli tosin sen verran vähän, että pääsin pikkuisen lintsaamaan - ei tarvinnut ihan koko ojanmittaa edes yrittää ylittää. Toisin kävi Bodelle. Molskis vain kuului, kun pojan loikka jäi vähän lyhyeksi ;-) Heti täytyi hihkaista, että se en sitten ollut minä ;-)
Ja olihan mulla tietysti mukana Haapsalun tuliaisina pussillinen karkkeja treenikavereille, mutta kun kukaan ei tuliaisten perään kysellyt, niin eikös pussi tullut avaamattomana takaisin kotiin... Yritän muistaa ottaa sen mukaan myös ensi kerralla! Josko sitten joku niitä kyselisi tai muistaisin jopa ihan omatoimisesti tarjota...
keskiviikko 21. toukokuuta 2008
Wiltsu kirmailee metsässä
Oltiin vaihteeksi Wiltsun kanssa perjantaina hakuilemassa. Viime aikoina sillä on ollut hieman keskittymisvaikeuksia ja päätön juoksentelu sekä merkkailu ovat olleet päällimmäisinä mielessä. Siispä päätin ottaa kaikki äijät haamuina, että olisi edes jotain tolkkua herran toiminnassa...
Ensimmäisen äijän kohdalla näytti siltä, kuin varsa olisi päässyt ensimmäistä kertaa kesälaitumelle - jätkä kirmaili onnesta soikeana sinne tänne (pöhkö!). Jonkin aikaa sähellettyään, ryhtyi kuitenkin viimein töihin ja etsi äijän.
Toinen meni jo hivenen paremmin, joskin jouduin lähettämään useampaan otteeseen, kun poitsi tahtoi kaartaa vasemmalle vain vähän matkaa edettyään :-( Lopulta se eteni suoraan ja pidemmälle, jolloin äijäkin löytyi.
Viimeinen olikin jo sitten suht ripeä suoritus. Taisi pikkupullero olla jo vähän puhki, kun ei enää ollut intoa ylimääräisiin pyrähdyksiin, vaan lähti suoraan äijälle.
Joo, Wiltsu on pikkuisen pyöristynyt :-( Täytyi jo vähän löysätä liivejä, että mahtuivat päälle :o Ei auta muu kuin lisätä liikuntaa ja vähentää ruokamäärää. Bodella olisi taas ihan päinvastainen aiheellista, mutta jospa sillä vain lisättäisiin ruokaa ;-) Liikuntaa siltä olisikin täysin mahdoton vähentää. Tai sitten pitäisi piilottaa kaikki maailman pallot... eikä sekään ehkä riittäisi. Pöhelö kun keksii omatoimisesti ja aktiivisesti puuhaa kaiken aikaa ihan yksikseenkin.
Niin ja meikäläinen sai taas kuulla pottuilua: "Koita nyt ainakin pysyä alueella!" sanottiin, kun olin lähdössä maalimieheksi. Ai miten niin muka? Minäkö en osaisi mennä aina oikeaan piiloon ja pysyä tarkalleen alueella? Höh, kaikkea sitä kuuleekin. Enhän kuitenkaan ole aikoihin eksynyt kunnolla ja ihan oikeasti reilusti alueen ulkopuolelle... Ja sitä paitsi silloin sai Ada ihan oikean pelastushakuharjoituksen! Ei huono juttu, vai?
Ensimmäisen äijän kohdalla näytti siltä, kuin varsa olisi päässyt ensimmäistä kertaa kesälaitumelle - jätkä kirmaili onnesta soikeana sinne tänne (pöhkö!). Jonkin aikaa sähellettyään, ryhtyi kuitenkin viimein töihin ja etsi äijän.
Toinen meni jo hivenen paremmin, joskin jouduin lähettämään useampaan otteeseen, kun poitsi tahtoi kaartaa vasemmalle vain vähän matkaa edettyään :-( Lopulta se eteni suoraan ja pidemmälle, jolloin äijäkin löytyi.
Viimeinen olikin jo sitten suht ripeä suoritus. Taisi pikkupullero olla jo vähän puhki, kun ei enää ollut intoa ylimääräisiin pyrähdyksiin, vaan lähti suoraan äijälle.
Joo, Wiltsu on pikkuisen pyöristynyt :-( Täytyi jo vähän löysätä liivejä, että mahtuivat päälle :o Ei auta muu kuin lisätä liikuntaa ja vähentää ruokamäärää. Bodella olisi taas ihan päinvastainen aiheellista, mutta jospa sillä vain lisättäisiin ruokaa ;-) Liikuntaa siltä olisikin täysin mahdoton vähentää. Tai sitten pitäisi piilottaa kaikki maailman pallot... eikä sekään ehkä riittäisi. Pöhelö kun keksii omatoimisesti ja aktiivisesti puuhaa kaiken aikaa ihan yksikseenkin.
Niin ja meikäläinen sai taas kuulla pottuilua: "Koita nyt ainakin pysyä alueella!" sanottiin, kun olin lähdössä maalimieheksi. Ai miten niin muka? Minäkö en osaisi mennä aina oikeaan piiloon ja pysyä tarkalleen alueella? Höh, kaikkea sitä kuuleekin. Enhän kuitenkaan ole aikoihin eksynyt kunnolla ja ihan oikeasti reilusti alueen ulkopuolelle... Ja sitä paitsi silloin sai Ada ihan oikean pelastushakuharjoituksen! Ei huono juttu, vai?
keskiviikko 23. huhtikuuta 2008
Maalimiehet petraavat
Bode oli taas hakumetsässä kouluttamassa maalimiehiä ja hyvinhän nuo tuntuivat oppivan...
Tällä kertaa otettiin kaikki kolme maalimiestä haamuina ja jokainen toi Boden syötellen pois. Toiveenani oli, että Bode lähtisi matkaan suorinta tietä. Ja hienosti toiveeni toteutuikin! Vielä kun maalimiehetkin oppisivat palaamaan keskilinjalle suorinta tietä (siis sitä tietä, minkä Bode on valinnut), niin kaikki olisi hyvin ;-)
Ensimmäisen äijän kohdalla kävi vähän köpelösti, kun mokoma lähti tulemaan väärää reittiä takaisin keskilinjalle. Sellainenhan ei tietenkään Bodelle sovi, vaan herra tuli omineen takaisin ja jätti maalimiehen kulkemaan yksin väärää reittiään... Hetken maanittelun jälkeen Bode kuitenkin suostui palaamaan takaisin maalimiehen luo ja tulivat lopulta yhtä matkaa takaisin.
Toiselle maalimiehelle meinasi käydä samalla tavalla. Bode oli jo lähdössä pois, kun reitti alkoi mennä pieleen, mutta maalimies toimi nopeasti, ehti kutsua herran takaisin ennen lopullista lipeämistä ja vaihtoi reittiä. Maalimies oli siis selvästi ottanut edellisestä opikseen ja loppu sujuikin hyvin. Bode oli tyytyväinen uuteen paluureittiin.
Kolmannen kohdalla ei enää ollut ongelmia. Bode oli tyytyväinen reittivalintaan.
Ymmärrän hyvin Boden logiikan. Jos kerran maalimies on jo kertaalleen onnistunut eksymään, niin eihän sellaiseen "törppöön" voi missään nimessä luottaa. Parempi siis kulkea niitä reittejä, mitkä pelastaja valitsee, etteivät kohta ole eksyksissä sekä pelastaja että pelastettava...
Tällä kertaa otettiin kaikki kolme maalimiestä haamuina ja jokainen toi Boden syötellen pois. Toiveenani oli, että Bode lähtisi matkaan suorinta tietä. Ja hienosti toiveeni toteutuikin! Vielä kun maalimiehetkin oppisivat palaamaan keskilinjalle suorinta tietä (siis sitä tietä, minkä Bode on valinnut), niin kaikki olisi hyvin ;-)
Ensimmäisen äijän kohdalla kävi vähän köpelösti, kun mokoma lähti tulemaan väärää reittiä takaisin keskilinjalle. Sellainenhan ei tietenkään Bodelle sovi, vaan herra tuli omineen takaisin ja jätti maalimiehen kulkemaan yksin väärää reittiään... Hetken maanittelun jälkeen Bode kuitenkin suostui palaamaan takaisin maalimiehen luo ja tulivat lopulta yhtä matkaa takaisin.
Toiselle maalimiehelle meinasi käydä samalla tavalla. Bode oli jo lähdössä pois, kun reitti alkoi mennä pieleen, mutta maalimies toimi nopeasti, ehti kutsua herran takaisin ennen lopullista lipeämistä ja vaihtoi reittiä. Maalimies oli siis selvästi ottanut edellisestä opikseen ja loppu sujuikin hyvin. Bode oli tyytyväinen uuteen paluureittiin.
Kolmannen kohdalla ei enää ollut ongelmia. Bode oli tyytyväinen reittivalintaan.
Ymmärrän hyvin Boden logiikan. Jos kerran maalimies on jo kertaalleen onnistunut eksymään, niin eihän sellaiseen "törppöön" voi missään nimessä luottaa. Parempi siis kulkea niitä reittejä, mitkä pelastaja valitsee, etteivät kohta ole eksyksissä sekä pelastaja että pelastettava...
sunnuntai 6. huhtikuuta 2008
Ääk, oikea äijä metsässä :o
Meillä oli pitkästä aikaa vieraita ihmisiä enemmänkin hakutreeneissä mukana. Ja mikä parasta, oli myös yksi "harvinaisemman" sukupuolen edustaja.
Päätin siis ottaa Bodelle ensimmäiseksi makkararinkiä, että sai hieman tuntumaa uusiin ihmisiin. Tuttujen ihmisten luo meneminen ei ollut ongelma eikä mikään, vieraita naisia se ensin vähän vilkuili, mutta pienellä avustuksella meni kyllä hakemaan nakinpalasensa. Isoakin isompi järkytys sen sijaan oli, kun kutsuja oli mies. Bode oli aivan hämmennyksissä: "Mitä tuo tuollainen täällä tekee?" Mun oli pakko mennä edeltä, että Bodekin uskaltautui.
Vaikea, helpohko ja tooosi helppo
Maalimiehet jaettiin siten, että ensin meni kaikkein "vaikein" tapaus peräänajona. Matka oli todella lyhyt ja piilo helppo, riittävästi vaikeutta kun oli siinä, että maalimies oli ihan oikeastikin mies ;-) Bode lähti hienosti ja haki hienosti, mutta ei mennyt ihan lähelle. Nakkipurkin se tuli kuitenkin tyhjentämään reippaasti, kun pääsin perille ja annoin siihen luvan.
Toinen maalimies oli vieras nainen ja muistikuva. Ei ongelmia alun haahuiluja lukuun ottamatta. Bode meni ihan viereen ja tuli yhdessä maalimiehen kanssa pois piilolta (olivat menneet iiiison ja leveän ojan yli ja minä odotin toisella puolella, kun en kuitenkaan olisi yli päässyt).
Kolmas maalimies olikin sitten tooosi helppo tapaus. Tuttu nainen ja valmis. Ei ongelmia.
Tuuli oli todella olematon, joten haahuilua esiintyi vähän jokaisen kohdalla, mutta muuten olen kyllä todella tyytyväinen reippaasti toimineeseen poikaan! Oli sentään kaksi ihan vierasta maalimiestäkin. Ja se on todella harvinaista meidän treeneissä!
Treenien päätteeksi Bode tarjosi vielä rahkapiirakkaa synttäreidensä kunniaksi. Paniikki vaan meinasi iskeä, kun olin palstalta laskenut, että meitä olisi kuusi paikalla, mutta autoja ja ihmisiä olikin reippaasti enemmän. Hyvin tarjoilut kuitenkin riitti, joskin osa ei edes uskaltanut ottaa, kun minä hölmö kauhistelin ääneen, että näinköhän siitä kaikille riittää... Niinpä, sitä teippiä tarvitsisi joskus muulloinkin suun eteen, kuin vain koirien kanssa!
Päätin siis ottaa Bodelle ensimmäiseksi makkararinkiä, että sai hieman tuntumaa uusiin ihmisiin. Tuttujen ihmisten luo meneminen ei ollut ongelma eikä mikään, vieraita naisia se ensin vähän vilkuili, mutta pienellä avustuksella meni kyllä hakemaan nakinpalasensa. Isoakin isompi järkytys sen sijaan oli, kun kutsuja oli mies. Bode oli aivan hämmennyksissä: "Mitä tuo tuollainen täällä tekee?" Mun oli pakko mennä edeltä, että Bodekin uskaltautui.
Vaikea, helpohko ja tooosi helppo
Maalimiehet jaettiin siten, että ensin meni kaikkein "vaikein" tapaus peräänajona. Matka oli todella lyhyt ja piilo helppo, riittävästi vaikeutta kun oli siinä, että maalimies oli ihan oikeastikin mies ;-) Bode lähti hienosti ja haki hienosti, mutta ei mennyt ihan lähelle. Nakkipurkin se tuli kuitenkin tyhjentämään reippaasti, kun pääsin perille ja annoin siihen luvan.
Toinen maalimies oli vieras nainen ja muistikuva. Ei ongelmia alun haahuiluja lukuun ottamatta. Bode meni ihan viereen ja tuli yhdessä maalimiehen kanssa pois piilolta (olivat menneet iiiison ja leveän ojan yli ja minä odotin toisella puolella, kun en kuitenkaan olisi yli päässyt).
Kolmas maalimies olikin sitten tooosi helppo tapaus. Tuttu nainen ja valmis. Ei ongelmia.
Tuuli oli todella olematon, joten haahuilua esiintyi vähän jokaisen kohdalla, mutta muuten olen kyllä todella tyytyväinen reippaasti toimineeseen poikaan! Oli sentään kaksi ihan vierasta maalimiestäkin. Ja se on todella harvinaista meidän treeneissä!
Treenien päätteeksi Bode tarjosi vielä rahkapiirakkaa synttäreidensä kunniaksi. Paniikki vaan meinasi iskeä, kun olin palstalta laskenut, että meitä olisi kuusi paikalla, mutta autoja ja ihmisiä olikin reippaasti enemmän. Hyvin tarjoilut kuitenkin riitti, joskin osa ei edes uskaltanut ottaa, kun minä hölmö kauhistelin ääneen, että näinköhän siitä kaikille riittää... Niinpä, sitä teippiä tarvitsisi joskus muulloinkin suun eteen, kuin vain koirien kanssa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)