Täällä tulee siis vettä, mutta ei taivaalta. Pikkuisen ehdin jo säikähtää, kun meillä meinasi vuosi vaihtua ilman raanasta tulevaa vettä :o Ja joo, kyllä sitä vettä tarvitaan vuodenvaihteessakin. Koirille juotavaksi, Boden ruuan turvottamiseen, kahvin keittoon ja olisi ihan kiva välillä hieman peseytyäkin jos ei muuta niin ainakin käsiä huuhtaista...
Aamulla käsiä pestessäni alkoi vedentulo hiipua. Juuri ja juuri sain viimeisetkin saippuanrippeet huuhdeltua käsistäni kun vettä tuli enää tipoittain. Onneksi olin ehtinyt laittaa jo kahvin tulemaan. Mihinkään en nimittäin olisi päässyt edes aamukahville, kun molemmat autot olivat Peten työpaikalla. Tai olisinhan voinut tietysti soittaa äitilleni ja pyytää hakemaan tai ehkä naapurissa olisi kahvit keitetty, jos olisin kauniisti pyytänyt...
Pumppu rikki vai putket jäässä?
Vesipumpun mittari meni nollille joka kerta, kun avasin raanan ja vedentulo loppui. Laittaessani raanan kiinni, nousi viisari mittarissa ylöspäin. Otin hetkeksi pumpun kokonaan pois päältä. Ei hyvä idea. Sen jälkeen mittari ei enää noussut kuin aavistuksen nollan yläpuolelle.
Päässäni raksutti kuumeisesti; oliko pumppu sanonut työsopimuksensa irti vai - haa - putket jäässä. Siinähän se. Vasta vähän aikaa sitten hämmästeltiin, oliko putkenlämmitin mennyt rikki vai oliko jompi kumpi laittanut lämmityksen pois päältä, kun kylmä vesi oli taas kylmää. Kumpikaan ei muistanut laittaneensa lämmitystä pois päältä, mutta ei taidettu asiaa tarkistaakaan. Nyt tarkistin ja pois päältähän se oli. Ei muuta kuin lämmitys takaisin päälle ja peukut sekä varpaat pystyyn, että putket vielä sulavat ja vesi alkaa taas virrata.
Ja alkoihan se, jihuu! Kiireesti koirien vesikupit täyteen, pyykit ja astiat koneisiin ja koneet pyörimään, eihän sitä koskaan tiedä, milloin vedentulo seuraavan kerran tyrehtyy. Onneksi ei sentään tarvinnut alkaa sulattaa lunta koirille juotavaksi ;-)
Onnea ja menestystä vuodelle 2010!
Joulu tuli ja meni sellaista vauhtia, etten saanut ajoissa laitettua toivotuksia tänne blogiin enkä kotisivuillenikaan, mutta vuodenvaihdetta juhlistetaan vähemmän kiireisissä merkeissä, joten nyt on aikaa ja intoa näpytelläkin hieman.
Vauhdikasta vuodenvaihdetta!
Ai niin, täytyykin muistaa laittaa pullo kuohuvaa jääkaappiin... Railakasta vuodenvaihdetta ja onnea uudelle vuosikymmenelle! Kippis!
torstai 31. joulukuuta 2009
tiistai 29. joulukuuta 2009
Suru-uutisia ja uuden opettelua
Tänään havahduin huomaamaan, että olin taas pitkästä aikaa ajatuksissani Missun viimeisessä päivässä. Ja itkultahan ei tietenkään voinut välttyä. Paluun murheen laakson aiheutti - mitä todennäköisimmin - se, kun kuulin eilen Wiltsun morsiamen, Maijan, kuolleen syöpään keväällä ja kun pitkästä aikaa kävin vierailemassa Maijan sivuilla, huomasin myös Wiltsun ja Maijan pennun Nemon - Wiltsun ainoan pojan - kuolleen vain neljän vuoden ikäisenä :-(
Nemo ja Lotta paimentamassa.
Nemo oli aivan ihana poika. Tapasin Nemon sekä omistajansa Lotan paimennuksen merkeissä lokakuussa 2005. Nemon kuolemasta on jo lähes vuosi, mutta haluan lähettää tätäkin kautta sylillisen lämpimiä ajatuksia Lotalle ja toivon, että niistä neljästä Nemon kanssa vietetystä vuodesta on jäänyt ihania muistoja koko loppuelämäksi! Kiitos, että annoit Nemolle hyvän elämän ja rakastavan kodin!
Ja samoin myös Kristiinalle lämpöisiä ajatuksia tätäkin kautta! Emme unohda Wiltsun kanssa suloista ja ihanaa Maijaa! Kiitos Kristiina, että kasvatit Wiltsun ainoan pentueen!
Kunnonkohotustalkoot
Ja ettei taas menisi pelkäksi vetistelyksi, niin palataanpa lopuksi vielä vähän iloisempiin (?) aiheisiin. Pukki toi mulle sauvat, itse olin ostanut kunnon liukuestekengät, Wiltsulle valjaat, talutusvyön ja niihin välikappaleen... Tarkoituksena aloittaa kunnonkohotus, mikä on tarpeen meille molemmille. Ja tänään sitten käytiin testaamassa :o
Täytyy tunnustaa, että vaatii hieman harjoittelua! Onneksi täällä meidän kulmilla ei liiku juuri ketään, joten saimme sählätä ihan kahdestaan. Boden olin varmuuden vuoksi sulkenut sisään. Ei sitä pitele aidat kesälläkään ja koska nyt on sen verran lunta maassa, niin ei sen tarvitsisi edes ponnistaa päästäkseen aidan yli ja meidän perään.
Olin tosi onnellinen, että Pete kielsi lähtemästä Boden kanssa mihinkään. Pulassa olisin ollut, kun Wiltsukin meinasi vetää mut hankeen. Löysi niiiin ihanan puun, minkä luo oli pakko päästä, vaikka lunta oli hurjasti. Jo Wiltsun kiskaisemanakin nytkähdin eteenpäin, mutta onneksi sekä vyö että talutin joustivat sen verran, etten lentänyt turvalleni hankeen... Ja hetken päästä perässämme tuli irrallaan oleva ajokoira. Siitä onneksi päästiin, kun ärähdin, että menee matkoihinsa.
Ja ne sauvat sitten... Tasaisesti eteenpäin kävellessä kaikki sujui hyvin, mutta kaikessa muussa ne mokomat olivat koko ajan tiellä. Heti kun vauhti hidastui, pyörähti Wiltsu ja remmi kiertyi kaulan ali (mikä ei kaulapannan kanssa aiheuta mitään ongelmia, mutta valjaiden kanssa kyllä). Siinä sitä sitten yritin auttaa ja olla osumatta sauvojen kanssa koiraan... Puhumattakaan kun Wiltsu lähti muutamaan kertaan kiertämään minua ja kiertokäskyä takaisin päin olen aina tehostanut käsimerkein, niin nyt huomasin huitovani epämääräisesti sauvojen kanssa sinne sun tänne. Voi peeveli sentään. Mutta eiköhän tuo lähde sujumaan, kun vähän harjoitellaan - toivottavasti!
Nemo ja Lotta paimentamassa.
Nemo oli aivan ihana poika. Tapasin Nemon sekä omistajansa Lotan paimennuksen merkeissä lokakuussa 2005. Nemon kuolemasta on jo lähes vuosi, mutta haluan lähettää tätäkin kautta sylillisen lämpimiä ajatuksia Lotalle ja toivon, että niistä neljästä Nemon kanssa vietetystä vuodesta on jäänyt ihania muistoja koko loppuelämäksi! Kiitos, että annoit Nemolle hyvän elämän ja rakastavan kodin!
Ja samoin myös Kristiinalle lämpöisiä ajatuksia tätäkin kautta! Emme unohda Wiltsun kanssa suloista ja ihanaa Maijaa! Kiitos Kristiina, että kasvatit Wiltsun ainoan pentueen!
Kunnonkohotustalkoot
Ja ettei taas menisi pelkäksi vetistelyksi, niin palataanpa lopuksi vielä vähän iloisempiin (?) aiheisiin. Pukki toi mulle sauvat, itse olin ostanut kunnon liukuestekengät, Wiltsulle valjaat, talutusvyön ja niihin välikappaleen... Tarkoituksena aloittaa kunnonkohotus, mikä on tarpeen meille molemmille. Ja tänään sitten käytiin testaamassa :o
Täytyy tunnustaa, että vaatii hieman harjoittelua! Onneksi täällä meidän kulmilla ei liiku juuri ketään, joten saimme sählätä ihan kahdestaan. Boden olin varmuuden vuoksi sulkenut sisään. Ei sitä pitele aidat kesälläkään ja koska nyt on sen verran lunta maassa, niin ei sen tarvitsisi edes ponnistaa päästäkseen aidan yli ja meidän perään.
Olin tosi onnellinen, että Pete kielsi lähtemästä Boden kanssa mihinkään. Pulassa olisin ollut, kun Wiltsukin meinasi vetää mut hankeen. Löysi niiiin ihanan puun, minkä luo oli pakko päästä, vaikka lunta oli hurjasti. Jo Wiltsun kiskaisemanakin nytkähdin eteenpäin, mutta onneksi sekä vyö että talutin joustivat sen verran, etten lentänyt turvalleni hankeen... Ja hetken päästä perässämme tuli irrallaan oleva ajokoira. Siitä onneksi päästiin, kun ärähdin, että menee matkoihinsa.
Ja ne sauvat sitten... Tasaisesti eteenpäin kävellessä kaikki sujui hyvin, mutta kaikessa muussa ne mokomat olivat koko ajan tiellä. Heti kun vauhti hidastui, pyörähti Wiltsu ja remmi kiertyi kaulan ali (mikä ei kaulapannan kanssa aiheuta mitään ongelmia, mutta valjaiden kanssa kyllä). Siinä sitä sitten yritin auttaa ja olla osumatta sauvojen kanssa koiraan... Puhumattakaan kun Wiltsu lähti muutamaan kertaan kiertämään minua ja kiertokäskyä takaisin päin olen aina tehostanut käsimerkein, niin nyt huomasin huitovani epämääräisesti sauvojen kanssa sinne sun tänne. Voi peeveli sentään. Mutta eiköhän tuo lähde sujumaan, kun vähän harjoitellaan - toivottavasti!
perjantai 20. marraskuuta 2009
Viikon koirakuva: inhimillinen
Viikon koirakuvan toiseksi viimeisessä haasteessa on aiheena inhimillinen. Nämäkö elukat inhimillisiä? Kyllä!
Bode on tainnut "periä" isännältä raivostuttavan tavan harata vastaan vähän joka asiassa. Bode kellii selällään monta kertaa päivässä, mutta auta armias, jos sitä käskee kääntymään selälleen, niin hysteerinen paniikki päällä; en tasan varmasti kelli, kun niin haluat. Ja vastaavia tilanteita on vaikka kuinka paljon (isännän niskuroinnit liittyvät pikkuisen eri asioihin, mutta niistä ei sen enempää...). Ai että osaavat olla raivostuttavia!
Wiltsu rakastaa pehmeitä paikkoja. Se ei vahingossakaan nuku lattialla, vaan aina sohvalla, nojatuolilla tai omassa boxissaan myllätyn vällykasan päällä. Meillä ei yleensä ole sohvalla tyynyjä, mutta silloin harvoin kun ne eivät ole lentäneet kaaressa lattialle, käy näin:
Näin noi kaksjalkaisetkin röhnöttävät sohvalla päät tyynyllä, miksen siis minäkin...
Seuraavan kuvan inhimillisyydestä voi tietysti olla montaa mieltä... Ei meillä kukaan ihminen kaljakorin ääreen ole vielä nukahtanut, mutta sohvalla saattaa joskus joku torkahtaa kaljapullo kädessään :o Siis en tietenkään minä, en ikimaailmassa, vaan tuo isäntä ja onkohan näin tapahtunut kerran, mutta olen kyllä kuullut, että on ihmisiä joille niin käy useinkin ;-)
Nää on mun isin kaljat ja näihin ei kukaan koske!
Bode on tainnut "periä" isännältä raivostuttavan tavan harata vastaan vähän joka asiassa. Bode kellii selällään monta kertaa päivässä, mutta auta armias, jos sitä käskee kääntymään selälleen, niin hysteerinen paniikki päällä; en tasan varmasti kelli, kun niin haluat. Ja vastaavia tilanteita on vaikka kuinka paljon (isännän niskuroinnit liittyvät pikkuisen eri asioihin, mutta niistä ei sen enempää...). Ai että osaavat olla raivostuttavia!
Wiltsu rakastaa pehmeitä paikkoja. Se ei vahingossakaan nuku lattialla, vaan aina sohvalla, nojatuolilla tai omassa boxissaan myllätyn vällykasan päällä. Meillä ei yleensä ole sohvalla tyynyjä, mutta silloin harvoin kun ne eivät ole lentäneet kaaressa lattialle, käy näin:
Näin noi kaksjalkaisetkin röhnöttävät sohvalla päät tyynyllä, miksen siis minäkin...
Seuraavan kuvan inhimillisyydestä voi tietysti olla montaa mieltä... Ei meillä kukaan ihminen kaljakorin ääreen ole vielä nukahtanut, mutta sohvalla saattaa joskus joku torkahtaa kaljapullo kädessään :o Siis en tietenkään minä, en ikimaailmassa, vaan tuo isäntä ja onkohan näin tapahtunut kerran, mutta olen kyllä kuullut, että on ihmisiä joille niin käy useinkin ;-)
Nää on mun isin kaljat ja näihin ei kukaan koske!
tiistai 10. marraskuuta 2009
Rtg-kuvat tulivat
Sain Missun röntgenkuvat Kouvolan eläinlääkäriasemalta jo perjantaina. Todella nopeaa toimintaa, olivat polttaneet ne saman tien cd:lle ja pistäneet matkaan. Vähän pelkäsin etukäteen, miten pahalta niitä tuntuu katsoa, mutta yllättäen siitä tulikin levollinen olo. Tiesin kyllä tehneeni oikean ratkaisun, mutta asia varmistui kun sain katsella kuvia vielä uudestaan kaikessa rauhassa ja pahimmasta järkytyksestä selvittyäni.
Lisäsin kuvat Missun muistokirjoitukseen.
Luin pyrtsipalstalta kehotuksen päivittää geenitutkimukseen osallistuneiden koirien terveystietoja. Ihan hyvä huomautus, ei ollut käynyt mielessäkään, että sekä Wiltsun että Missun osalta päivitettävää on. Molemmilla on todettu kasvain näytteenoton jälkeen, joten otin ja täytin lomakkeet uudestaan.
Lisäsin kuvat Missun muistokirjoitukseen.
Luin pyrtsipalstalta kehotuksen päivittää geenitutkimukseen osallistuneiden koirien terveystietoja. Ihan hyvä huomautus, ei ollut käynyt mielessäkään, että sekä Wiltsun että Missun osalta päivitettävää on. Molemmilla on todettu kasvain näytteenoton jälkeen, joten otin ja täytin lomakkeet uudestaan.
perjantai 6. marraskuuta 2009
DogFriday: leikki
Viimeksi jäi DogFriday-kuvahaasteeseen osallistuminen viimeiselle päivälle, nyt korjaan asian osallistumalla jo heti haasteen ensimmäisenä päivänä :-)
Bode ja pallo ovat erottamattomat. Bodesta on äärimmäisen vaikea - jos ei peräti mahdotonta - saada kuvaa ilman, että pallo näkyy myös jossain. Etenkin pihahommia tehdessä vaikeusastetta lisää, kun pallo on aina jaloissa. Jos pallo ei ole edessä jaloissasi, se on luultavasti takanasi... Kun haravoit, ilmestyy pallo haravan viereen. Kun lapioit, on lapioitavana hetkessä myös pallo. Kun kyykit kukkapenkissä, tupsahtaa penkkiin nenäsi eteen pallo - mikäpä muu.
Onhan se kuitenkin kiva, kun koiralla on hauskaa ;-) Joitain sen pallotouhuja pitäisi kyllä saada videolle. Sen verran omituisia ne ovat etteivät sanat eikä valokuvat riitä kuvailemaan niitä.
Potkase Missu, potkase! Bodelle kelpaa pelikaveriksi ihan kuka vain. Nämä olivat vaan Missun viimeisinä päivinä hieman vaarallisia tilanteita, kun palloon kompastuminen saattoi kaataa koko mummelin :-(
Bode ja pallo - erottamaton parivaljakko - kuvattuna reilu viikko sitten. On täällä nyt jo aavistus valkoista maassa siellä täällä.
Bode ja pallo ovat erottamattomat. Bodesta on äärimmäisen vaikea - jos ei peräti mahdotonta - saada kuvaa ilman, että pallo näkyy myös jossain. Etenkin pihahommia tehdessä vaikeusastetta lisää, kun pallo on aina jaloissa. Jos pallo ei ole edessä jaloissasi, se on luultavasti takanasi... Kun haravoit, ilmestyy pallo haravan viereen. Kun lapioit, on lapioitavana hetkessä myös pallo. Kun kyykit kukkapenkissä, tupsahtaa penkkiin nenäsi eteen pallo - mikäpä muu.
Onhan se kuitenkin kiva, kun koiralla on hauskaa ;-) Joitain sen pallotouhuja pitäisi kyllä saada videolle. Sen verran omituisia ne ovat etteivät sanat eikä valokuvat riitä kuvailemaan niitä.
Potkase Missu, potkase! Bodelle kelpaa pelikaveriksi ihan kuka vain. Nämä olivat vaan Missun viimeisinä päivinä hieman vaarallisia tilanteita, kun palloon kompastuminen saattoi kaataa koko mummelin :-(
torstai 5. marraskuuta 2009
Ei niin onnistunut kuva
Aamupäivä meni taas itkiessä ikävää :-( Mutta eiköhän olisi jo pikkuhiljaa aika siirtyä murheen laaksosta vähän iloisempiin aiheisiin...
DogFriday-kuvahaasteessa tämän viikon aiheena on: "Oliko sun ihan pakko liikahtaa just, kun nappasin kuvan?" eli "ei niin onnistunut kuva". Ja niitähän riittää.
Terassilla Wiltsu ja viikko sitten enkelikoiraksi lähtenyt Missu :-(
etualalla päätön Bode - ja sitä se on kyllä ihan oikeastikin siis kuvainnollisesti ;-)
Tässä todistusaineistoa siitä, että Bodella on oikeasti pää.
Tämä kuva saaaaattaa kyllä olla isännän ottama :o en ole ihan varma. Mutta hyväksyttäneen kuvahaasteeseen kuitenkin mukaan, jos ei muuten niin todisteeksi siitä, että herra pöhelöllä on oikeasti pää, vaikka nenu puuttuukin ;-)
DogFriday-kuvahaasteessa tämän viikon aiheena on: "Oliko sun ihan pakko liikahtaa just, kun nappasin kuvan?" eli "ei niin onnistunut kuva". Ja niitähän riittää.
Bode prkl, oliko pakko tunkea kuvaan?
Tarkoitukseni oli viime uudenvuodenyönä napata kuva, missä Missu kuuntelee rakettien pauketta, mutta eiköhän paikalle änkeä yksi säheltäjä juuri, kun painan laukaisinta...
Jostain kumman syystä lähes kaikki epäonnistuneet otokset liittyvät jollain tavalla Bodeen. Joko se liikauttaa päätään (tai ottaa ja häipyy koko jätkä) juuri silloin, kun painan laukaisinta tai sitten se tunkeutuu kuvattavan kohteen eteen/taakse/sivulle niin, ettei kuvasta tule sellaista kuin suunnittelin.
Tosin myös Wiltsusta olen napannut liudan epäonnistuneita kuvia, mutta niitä ei nyt tähän hätään löydy. Osan olen varmaan jo hävittänytkin. Wiltsu kääntää usein päätään juuri kun olen ottamassa kuvan, mutta eniten epäonnistuneita otoksia Wiltsusta on liikekuvissa. Wiltsu on niin nopea, etten ole onnistunut saamaan siitä juurikaan vauhtikuvia :-( Osasyy on ehkä kamerassa, mutta unohtaa ei myöskään voi kuvaajan taitoja tai paremminkin niiden puutetta...
Tarkoitukseni oli viime uudenvuodenyönä napata kuva, missä Missu kuuntelee rakettien pauketta, mutta eiköhän paikalle änkeä yksi säheltäjä juuri, kun painan laukaisinta...
Jostain kumman syystä lähes kaikki epäonnistuneet otokset liittyvät jollain tavalla Bodeen. Joko se liikauttaa päätään (tai ottaa ja häipyy koko jätkä) juuri silloin, kun painan laukaisinta tai sitten se tunkeutuu kuvattavan kohteen eteen/taakse/sivulle niin, ettei kuvasta tule sellaista kuin suunnittelin.
Tosin myös Wiltsusta olen napannut liudan epäonnistuneita kuvia, mutta niitä ei nyt tähän hätään löydy. Osan olen varmaan jo hävittänytkin. Wiltsu kääntää usein päätään juuri kun olen ottamassa kuvan, mutta eniten epäonnistuneita otoksia Wiltsusta on liikekuvissa. Wiltsu on niin nopea, etten ole onnistunut saamaan siitä juurikaan vauhtikuvia :-( Osasyy on ehkä kamerassa, mutta unohtaa ei myöskään voi kuvaajan taitoja tai paremminkin niiden puutetta...
Terassilla Wiltsu ja viikko sitten enkelikoiraksi lähtenyt Missu :-(
etualalla päätön Bode - ja sitä se on kyllä ihan oikeastikin siis kuvainnollisesti ;-)
Tässä todistusaineistoa siitä, että Bodella on oikeasti pää.
Tämä kuva saaaaattaa kyllä olla isännän ottama :o en ole ihan varma. Mutta hyväksyttäneen kuvahaasteeseen kuitenkin mukaan, jos ei muuten niin todisteeksi siitä, että herra pöhelöllä on oikeasti pää, vaikka nenu puuttuukin ;-)
Yhä riittää kyyneliä
Siitä on nyt lähes tunnilleen tasan viikko, kun Missu lähti enkelikoiraksi. Pahin on jo takanapäin, mutta itku yhä edelleen herkässä ja ikävä suuri.
Selailin eilen muistokirjoituksia tarkoituksenani tehdä Missulle in memoriam-ilmoitus Briard-lehteen. Kauniita kirjoituksia löytyi paljonkin, mutta Pete käski unohtaa valmiit ja kirjoittaa itse omin sanoin. Niinpä tämä aamupäivä onkin sitten mennyt itkua vääntäessä. Luulisi kyynelkanavien olevan jo tyhjät.
Soitin myös Kouvolan eläinlääkäriasemalle ja pyysin Missun röntgenkuvat, sekä nämä viimeiset että ne pari kuukautta aiemmin otetut. Haluan nähdä ne vielä kaikessa rauhassa uudestaan nyt, kun olen toipunut pahimmasta järkytyksestä. Mulla on vain hyvin hatara muistikuva siitä, miltä kuvat näyttivät. Muistan vain tuijottaneeni niitä voimatta käsittää näkemääni. Tiedän kuitenkin tehneeni oikean ratkaisun. Siitä huolimatta haluan vielä nähdä ja varmistua asiasta.
Selailin eilen muistokirjoituksia tarkoituksenani tehdä Missulle in memoriam-ilmoitus Briard-lehteen. Kauniita kirjoituksia löytyi paljonkin, mutta Pete käski unohtaa valmiit ja kirjoittaa itse omin sanoin. Niinpä tämä aamupäivä onkin sitten mennyt itkua vääntäessä. Luulisi kyynelkanavien olevan jo tyhjät.
Soitin myös Kouvolan eläinlääkäriasemalle ja pyysin Missun röntgenkuvat, sekä nämä viimeiset että ne pari kuukautta aiemmin otetut. Haluan nähdä ne vielä kaikessa rauhassa uudestaan nyt, kun olen toipunut pahimmasta järkytyksestä. Mulla on vain hyvin hatara muistikuva siitä, miltä kuvat näyttivät. Muistan vain tuijottaneeni niitä voimatta käsittää näkemääni. Tiedän kuitenkin tehneeni oikean ratkaisun. Siitä huolimatta haluan vielä nähdä ja varmistua asiasta.
keskiviikko 4. marraskuuta 2009
Wiltsu 10 vuotta!
Niin se aika vaan vierähtää; Wiltsukin täytti eilen jo 10 vuotta.
Wiltsu ja kermaviilillä kuorrutettu maksalaatikkokakku nakkikoristein.
Elämä ympärillä jatkuu, vaikka oma maailmani onkin hetkeksi pysähtynyt. Missun lähdön aiheuttama iso tyhjä aukko imee mua sisäänsä, mutta poikien takia pitää yrittää pinnistellä sieltä ylös. Eihän Wiltsu synttäreistään mitään tajua, mutta minä en anna itselleni anteeksi, jos niitä ei mitenkään juhlita. Ei sitä koiran elämässä pyöreitä vuosia juhlita kuin kerran.
Ai että on ihana tuoksu. Ota nyt ne kuvat, että pääsen maistamaan.
Tarkoitus oli järjestää oikein kunnon juhlat kun 10 vuotta tulee täyteen, mutta Missun kuolema ja mun flunssainen olo sotkivat suunnitelmat. Maksalaatikkokakulla toki herkuteltiin eilen ja keksitään kyllä vielä jotain kivaa sitten, kun mun tauti tästä vähän hellittää.
Wiltsu on nyt ollut laumaamme jäsen 5,5 vuotta ja toivottavasti vuosia tulee vielä monta lisää!
Onnittelut pikkuiselle pusupojalle!
Ei mami varmaan huomaa, jos äkkiä pikkaisen maistan...
Wiltsu ja kermaviilillä kuorrutettu maksalaatikkokakku nakkikoristein.
Elämä ympärillä jatkuu, vaikka oma maailmani onkin hetkeksi pysähtynyt. Missun lähdön aiheuttama iso tyhjä aukko imee mua sisäänsä, mutta poikien takia pitää yrittää pinnistellä sieltä ylös. Eihän Wiltsu synttäreistään mitään tajua, mutta minä en anna itselleni anteeksi, jos niitä ei mitenkään juhlita. Ei sitä koiran elämässä pyöreitä vuosia juhlita kuin kerran.
Ai että on ihana tuoksu. Ota nyt ne kuvat, että pääsen maistamaan.
Tarkoitus oli järjestää oikein kunnon juhlat kun 10 vuotta tulee täyteen, mutta Missun kuolema ja mun flunssainen olo sotkivat suunnitelmat. Maksalaatikkokakulla toki herkuteltiin eilen ja keksitään kyllä vielä jotain kivaa sitten, kun mun tauti tästä vähän hellittää.
Wiltsu on nyt ollut laumaamme jäsen 5,5 vuotta ja toivottavasti vuosia tulee vielä monta lisää!
Onnittelut pikkuiselle pusupojalle!
Ei mami varmaan huomaa, jos äkkiä pikkaisen maistan...
tiistai 3. marraskuuta 2009
Päivä kerrallaan
Poikien takia pitäisi yrittää jaksaa eteenpäin. Tällä hetkellä se vain tuntuu niin kovin vaikealta.
Pojat pihalla. Haravoiminen jäi kesken, kun Missu lähti pois.
Muutaman ensimmäisen päivän ajan elin viimeistä eläinlääkärikäyntiä uudelleen ja uudelleen. Kuinkahan monta kertaa kävelinkään Esan perässä huoneeseen, minne Missu tuotiin saamaan viimeiset piikkinsä. Ei Missu varmaankaan tajunnut läsnäoloani, kun oli kuvauksen takia yhä unessa, mutta siitä huolimatta halusin olla rakkaan kultamussukkani vierellä viimeiseen hengenvetoon asti.
Nyt olen siirtynyt jo ajassa hieman taaksepäin. Käyn läpi viimeisiä viikkoja ja asioita, joissa tein vääriä ratkaisuja. Miksi en kuvauttanut kyynärpäätä aiemmin, miksi vein sen vielä viimeisen kerran vesijumppaan. Tiedän, että on turhaa vatvoa näitä ja tulen ajatuksistani vain entistä surullisemmaksi, mutta en mahda sille mitään. Kai se on osa surutyötä, mikä on pakko käydä läpi ennen kuin voin palata ajassa vielä kauemmas taaksepäin ja muistella kaikkia niitä ihania hetkiä, joita saimme yhdessä kokea. Tärkeintä ja kiirellisintä olisi kuitenkin palata nykyhetkeen ja keskittyä noihin kahteen - vielä elossa olevaan - poikaan, jotka ovat kovin ymmällään, kun mami itkee on niin hirmu surullinen.
Wiltsu tekee kaikkensa piristääkseen mua. Se hyörii yliaktiivisesti ympärillä, pomppii päällä ja pussaa kiihkeästi koko naaman - samaa se kyllä tekee normaalistikin, mutta nyt tuntuu kuin kaikki tapahtuisi vielä extra-kiihkolla. Bode ottaa rauhallisemmin, se pussaa kyyneleet poskiltani ja silmistäni ja tekee kaikkensa täyttääkseen Missun paikan.
Kun Riina aikanaan kuoli, olimme Missun kanssa molemmat yhtä masentuneita. Minä lojuin sohvalla ja Missu vieressäni nojatuolissa. Kumpikaan ei juurikaan liikahtanut, jos ei ollut pakko. Onneksi pojat ovat niin energisiä, että Missun kuolemasta toipuminen sujuu varmasti paljon nopeammin, kuin Riinan kuolemasta toipuminen. Pojat eivät suostu siihen, että vain olen enkä huomioi heitä.
Vihoviimeinen kuva Missusta :-(
Olin juuri raahannut ison kasan oksia pois pihalta ja haravoinnut niiden alta jo puoliksi maatuneet lehdet. Missu asettui samantien siihen maate, oli varmaan mukavan viileä paikka ja teki hyvää kipeällä kyynärpäälle. Joitakin videoita on vielä samalta päivältä, mutta niitä en ole pystynyt vielä katsomaan.
Toivon, että mahdollisimman pian tulee aika, jolloin voin muistella Missua hymyssäsuin ja ilman kyyneliä sekä keskittyä täysillä näihin täällä vielä oleviin, koskaanhan ei tiedä, kuinka kauan meillä on yhteistä aikaa jäljellä! Vielä en kuitenkaan ole päässyt sinne asti.
Pojat pihalla. Haravoiminen jäi kesken, kun Missu lähti pois.
Muutaman ensimmäisen päivän ajan elin viimeistä eläinlääkärikäyntiä uudelleen ja uudelleen. Kuinkahan monta kertaa kävelinkään Esan perässä huoneeseen, minne Missu tuotiin saamaan viimeiset piikkinsä. Ei Missu varmaankaan tajunnut läsnäoloani, kun oli kuvauksen takia yhä unessa, mutta siitä huolimatta halusin olla rakkaan kultamussukkani vierellä viimeiseen hengenvetoon asti.
Nyt olen siirtynyt jo ajassa hieman taaksepäin. Käyn läpi viimeisiä viikkoja ja asioita, joissa tein vääriä ratkaisuja. Miksi en kuvauttanut kyynärpäätä aiemmin, miksi vein sen vielä viimeisen kerran vesijumppaan. Tiedän, että on turhaa vatvoa näitä ja tulen ajatuksistani vain entistä surullisemmaksi, mutta en mahda sille mitään. Kai se on osa surutyötä, mikä on pakko käydä läpi ennen kuin voin palata ajassa vielä kauemmas taaksepäin ja muistella kaikkia niitä ihania hetkiä, joita saimme yhdessä kokea. Tärkeintä ja kiirellisintä olisi kuitenkin palata nykyhetkeen ja keskittyä noihin kahteen - vielä elossa olevaan - poikaan, jotka ovat kovin ymmällään, kun mami itkee on niin hirmu surullinen.
Wiltsu tekee kaikkensa piristääkseen mua. Se hyörii yliaktiivisesti ympärillä, pomppii päällä ja pussaa kiihkeästi koko naaman - samaa se kyllä tekee normaalistikin, mutta nyt tuntuu kuin kaikki tapahtuisi vielä extra-kiihkolla. Bode ottaa rauhallisemmin, se pussaa kyyneleet poskiltani ja silmistäni ja tekee kaikkensa täyttääkseen Missun paikan.
Kun Riina aikanaan kuoli, olimme Missun kanssa molemmat yhtä masentuneita. Minä lojuin sohvalla ja Missu vieressäni nojatuolissa. Kumpikaan ei juurikaan liikahtanut, jos ei ollut pakko. Onneksi pojat ovat niin energisiä, että Missun kuolemasta toipuminen sujuu varmasti paljon nopeammin, kuin Riinan kuolemasta toipuminen. Pojat eivät suostu siihen, että vain olen enkä huomioi heitä.
Vihoviimeinen kuva Missusta :-(
Olin juuri raahannut ison kasan oksia pois pihalta ja haravoinnut niiden alta jo puoliksi maatuneet lehdet. Missu asettui samantien siihen maate, oli varmaan mukavan viileä paikka ja teki hyvää kipeällä kyynärpäälle. Joitakin videoita on vielä samalta päivältä, mutta niitä en ole pystynyt vielä katsomaan.
Toivon, että mahdollisimman pian tulee aika, jolloin voin muistella Missua hymyssäsuin ja ilman kyyneliä sekä keskittyä täysillä näihin täällä vielä oleviin, koskaanhan ei tiedä, kuinka kauan meillä on yhteistä aikaa jäljellä! Vielä en kuitenkaan ole päässyt sinne asti.
lauantai 31. lokakuuta 2009
Viikon koirakuva: ainutkertainen
Jokainen elämä on ainutkertainen ja valitettavasti koiraystävämme ovat täällä ilonamme vain kovin lyhyen ajan.
Wiltsu, Missu ja Bode viimeisessä yhteiskuvassa 27.10.09.
Mamman kultamussukka elokuussa.
Missu, Chaccado Naomi C.
2.6.1997-29.10.2009
Pitkästä aikaa kävin alkuviikolla vilkaisemassa viikon koirakuvaa ja kauhistus, ovat pistämässä pillit pussiin. Syynä kovasti harventunut osallistujamäärä... niinpä niin, tässä yksi, joka ei ole aikoihin osallistunut :-( Mutta nyt osallistun taas ja tällä kertaa aiheena on ainutkertainen.
Aloin kirjoittaa tekstiä jo tiistaina, kun olin päivällä näpsinyt koirista kuvia. Kuvat piti vielä lisätä tekstiin, mutta ennen kuin sen ehdin tehdä, jouduin tekemään raskaan päätöksen. Kuvista tulikin nyt todella ainutkertaisia; viimeiset kuvat Missusta ja viimeinen yhteiskuva kolmikosta.
→ Missu on poissa.
2.6.1997-29.10.2009
Pitkästä aikaa kävin alkuviikolla vilkaisemassa viikon koirakuvaa ja kauhistus, ovat pistämässä pillit pussiin. Syynä kovasti harventunut osallistujamäärä... niinpä niin, tässä yksi, joka ei ole aikoihin osallistunut :-( Mutta nyt osallistun taas ja tällä kertaa aiheena on ainutkertainen.
Aloin kirjoittaa tekstiä jo tiistaina, kun olin päivällä näpsinyt koirista kuvia. Kuvat piti vielä lisätä tekstiin, mutta ennen kuin sen ehdin tehdä, jouduin tekemään raskaan päätöksen. Kuvista tulikin nyt todella ainutkertaisia; viimeiset kuvat Missusta ja viimeinen yhteiskuva kolmikosta.
→ Missu on poissa.
Wiltsu, Missu ja Bode viimeisessä yhteiskuvassa 27.10.09.
Mamman kultamussukka elokuussa.
perjantai 30. lokakuuta 2009
Missu on poissa
In Memoriam
Missu
2.6.1997 - 29.10.2009
2.6.1997 - 29.10.2009
Jos olisin tiennyt, että ilta on elämäsi viimeinen,
olisin vienyt sinut mummolaan herkuttelemaan ja hellittäväksi
niin kuin olin suunnitellut tekeväni, kun lähdön aika koittaa.
Olisin antanut sinulle herkkuluun iltapalaksi,
nukkunut vierelläsi koko yön ja pitänyt sinua tiukasti sylissäni.
olisin vienyt sinut mummolaan herkuttelemaan ja hellittäväksi
niin kuin olin suunnitellut tekeväni, kun lähdön aika koittaa.
Olisin antanut sinulle herkkuluun iltapalaksi,
nukkunut vierelläsi koko yön ja pitänyt sinua tiukasti sylissäni.
Jos olisin tiennyt, että aamu on elämäsi viimeinen,
olisin painanut jokaisen äänen mieleeni - tarkasti.
Mutta en osannut aavistaa, etten enää ikinä kuule tassujesi töminää,
haukuntaasi, kun vaadit meitä heräämään, ärinääsi, kun leikität veikkaasi,
että seuraavana aamuna tutut äänet ovat poissa, on vain hiljaisuus.
olisin painanut jokaisen äänen mieleeni - tarkasti.
Mutta en osannut aavistaa, etten enää ikinä kuule tassujesi töminää,
haukuntaasi, kun vaadit meitä heräämään, ärinääsi, kun leikität veikkaasi,
että seuraavana aamuna tutut äänet ovat poissa, on vain hiljaisuus.
Jos olisin tiennyt, että eläinlääkärireissu on elämäsi viimeinen
olisin istunut kanssasi lattialle, tuudittanut sinut sylissäni uneen.
Kuiskannut korvaasi kuinka paljon sinua rakastan.
Mutta en voinut tietää, ettet enää herää,
että tänään on se päivä, kun sydämesi lyö viimeisen lyönnin.
Sillä uskoin, että herättyäsi lähdemme yhdessä kotiin.
Mutta sinä jäit ja minä jouduin lähtemään - yksin,
silmät itkusta sumeina, sydän surua täynnä.
olisin istunut kanssasi lattialle, tuudittanut sinut sylissäni uneen.
Kuiskannut korvaasi kuinka paljon sinua rakastan.
Mutta en voinut tietää, ettet enää herää,
että tänään on se päivä, kun sydämesi lyö viimeisen lyönnin.
Sillä uskoin, että herättyäsi lähdemme yhdessä kotiin.
Mutta sinä jäit ja minä jouduin lähtemään - yksin,
silmät itkusta sumeina, sydän surua täynnä.
Jos olisin tiennyt kuinka kipeä olit, olisin laskenut sinut aiemmin pois,
vaikka sydämeni lähdöstäsi särkyikin.
Sillä niin paljon sinua rakastan - nyt ja aina. Tiedäthän sen?
vaikka sydämeni lähdöstäsi särkyikin.
Sillä niin paljon sinua rakastan - nyt ja aina. Tiedäthän sen?
- Susku
* * * * * * * * * *
Missu, mamman oma pieni mussukka, lähti eilen enkelikoiraksi sateenkaarisillalle. Kolmen ja puolen kuukauden kärsimys on ohi. Meillä oli ennalta sovittu kontrollikäynti Kouvolan eläinlääkäriasemalla, tarkoituksena kuvata kyynärnivel ja ottaa nivelnestenäyte. Elokuussa otetuissa röntgenkuvissa ei näkynyt mitään, mikä olisi selittänyt Missun ontumisen, myös verikokeet olivat kaikki ok. Kyynärnivel oli kuitenkin selkeästi kipeä, turvoksissa ja nivelneste verta.
Vasemmalla oleva kuva otettu 18.8.2009, oikealla oleva 29.10.2009
Eilisissä röntgenkuvissa näkyi kuinka oikean jalan kyynärluusta puuttui iso pala ja ohuimmasta kohdasta luu oli jo mennyt poikki. Elokuussa, hieman yli kaksi kuukautta sitten otetuissa kuvissa ei näkynyt merkkiäkään luusyövästä, joten noin aggressiivinen eteneminen ei antanut minkäänlaista toivoa. Tosin lähes 12,5-vuotiaan koiran jalan amputoiminen olisi muutenkin tuntunut väärältä ratkaisulta.
Missu oli loppuun asti oma iloinen, reipas ja aktiivinen itsensä. Viimeisenä aamunaankin se yritti vielä leikittää Bodea, vaikka jalan on täytynyt olla aivan hirveän kipeä. Ainoastaan kerran se sanoi ääneen, että nyt sattuu. Oltiin viimeisen kerran lähdössä matkaan ja autoon noustessa otteeni lipesi terveestä etujalasta jolloin kipeä jalka koukistui liikaa.
Oma rakas pieni pusutyttöni, kaikkea ei olisi tarvinnut kestää, olisit sanonut aiemmin, että nyt sattuu liikaa! Anna anteeksi, että kesti näin kauan ennen kuin ymmärsin kuinka kipeä todella olit!
Tuskaa lievittää hieman tieto siitä, että Missulla on nyt hyvä olla, ei ole enää kipuja, saa leikkiä Riina-mamman ja muiden kavereiden kanssa, kaluta keppejä sekä luita mielin määrin. Siitä huolimatta suru täyttää sydämen ja silmät ovat itkusta sumeat. Ikävä on sanoinkuvaamaton :'(
Kiitos Esa Kestille ja koko Kouvolan eläinlääkäriaseman henkilökunnalle Missun hyvästä hoidosta! Erityiskiitos kauniista ja rauhallisesta tilasta jättää jäähyväiset rakkaimmalleni!
Edit: lisätty muistosanat, rtg-kuvat ja kiitokset.
perjantai 23. lokakuuta 2009
Myrskyn kourissa
Käväistiin syyskuun lopulla Venetsiassa ja toin sieltä itselleni tuliaiseksi viikon kestävän vatsataudin. Pete selvisi taudista nopeammin, mutta yhtä kaikki, veneen nostaminen venähti sängynpohjalla makailun takia aiottua pidemmälle. Ja niinhän siinä tietysti kävi, että ensimmäinen syysmyrsky iski juuri ennen kuin toivuttiin tolpillemme.
Sateisena ja synkkänä, myrsky-yön jälkeisenä, päivänä pakattiin Missu ja Wiltsu autoon ja lähdettiin katsomaan, onko vene vielä hengissä. Bode oli veljeni perheen luona hoidossa, ettei huusholli mene remonttiin tekemisen puutteen takia. Käveltiin vähän matkaa laituria pitkin ja sitten Missulle iski paniikki. Laituri heilui ja tyrskyt sekä veneet iskivät laituria vasten. Vähän matkaa vielä jatkettiin ja sitten iski paniikki mullekin. Ei muuta kuin käännyin koirien kanssa takaisin rantaan ja Pete jatkoi yksin laiturin päähän venettä katsomaan.
DogFriday: paikka
Kamera oli matkassa mukana, joten kun sade hetkeksi taukosi ja sää hieman selkeni, nappasin kameran esiin ja ajattelin ottaa muutaman poseerauskuvan laiturin alkupäässä. Nämä sopinevat myös DogFriday-valokuvahaasteeseen, missä aiheena on paikka. Siinä sana, jota hoin kuvia näpsiessäni monen monituista kertaa. Hankalaa sinänsä, kun en itsekään oikein tiennyt, millaisia poseerauskuvia halusin...
Joo joo, olen ihan paikallani. Hei, mikä ääni tuolta kuului?
Ihmeellinen ääni... Hei se kuuluu tuoltakin. Joo, oon ihan paikallani, älä rähjää!
Miksiköhän mun pitää tässä seisoa? Tylsää, voitaisko mennä jo?
Sateisena ja synkkänä, myrsky-yön jälkeisenä, päivänä pakattiin Missu ja Wiltsu autoon ja lähdettiin katsomaan, onko vene vielä hengissä. Bode oli veljeni perheen luona hoidossa, ettei huusholli mene remonttiin tekemisen puutteen takia. Käveltiin vähän matkaa laituria pitkin ja sitten Missulle iski paniikki. Laituri heilui ja tyrskyt sekä veneet iskivät laituria vasten. Vähän matkaa vielä jatkettiin ja sitten iski paniikki mullekin. Ei muuta kuin käännyin koirien kanssa takaisin rantaan ja Pete jatkoi yksin laiturin päähän venettä katsomaan.
DogFriday: paikka
Kamera oli matkassa mukana, joten kun sade hetkeksi taukosi ja sää hieman selkeni, nappasin kameran esiin ja ajattelin ottaa muutaman poseerauskuvan laiturin alkupäässä. Nämä sopinevat myös DogFriday-valokuvahaasteeseen, missä aiheena on paikka. Siinä sana, jota hoin kuvia näpsiessäni monen monituista kertaa. Hankalaa sinänsä, kun en itsekään oikein tiennyt, millaisia poseerauskuvia halusin...
Joo joo, olen ihan paikallani. Hei, mikä ääni tuolta kuului?
Ihmeellinen ääni... Hei se kuuluu tuoltakin. Joo, oon ihan paikallani, älä rähjää!
Miksiköhän mun pitää tässä seisoa? Tylsää, voitaisko mennä jo?
keskiviikko 21. lokakuuta 2009
Tarto 31.7.-2.8.09
Niin se matkakertomushan mun piti naputella... On vaan ehtinyt jo vierähtää hivenen pitkä aika reissusta, mutta jospa yrittäisin nyt vihdoin edes jotain siitä muistella.
Käytiin siis taas viime kesänä pyörähtämässä Virossa. Tällä kertaa matkattiin Tartoon, Bettyn ja Haakin perheen kotikaupunkiin.
Perjantaiaamuna herättiin toooosi aikaisin (tai yötähän se vielä oli) ja lähdettiin unenpöppöröisinä ajamaan kohti Helsinkiä. Oltiin sovittu treffit lauttarantaan Teijan ja Sarin porukoiden kanssa, kun matkapaperit olivat Teijalla ja yhtä matkaahan sitä oltiin menossa. Ja ei muuta kuin suoraan aamupalapöytään heti kun lautalle päästiin.
Meille oli järjestetty oikein tilava ja siisti majoitus parhaillaan remontoitavana olevasta asuntolasta. Asetuimme ensin taloksi ja sitten lähdettiinkin viettämään iltaa Haakin perheen luo. Aivan mielettömän upeat tarjoilut, kiitos koko Haakin perheelle! Mahat olivat täynnä vielä pitkään!
Lauantaina oli reissun pakollinen - ja toisarvoisin - osuus eli näyttelyssä pyörähtäminen. Tuomari, Marianne Baden, oli aivan uppo-outo, nimi ei sanonut mitään, joten minkäänlaista etukäteisarviota ei ollut siitä, mitä tuleman pitää. Teija esitti jälleen Boden ja hyvin esittikin taas, kiitos Teija!
Kuoharit esiin!
Bode sijoittui avoimen luokan uroksissa toiseksi, matkakumppani Ossin viedessä luokkavoiton. Myös paras uros -kilpailussa Ossi oli ykkönen ja Bode kakkonen. Narttujen ykkönen oli niin ikään matkakumppanimme Feta, josta lopulta leivottiin ROP. Feta myös sijoittui upeasti isossa kehässä kolmanneksi! Harmitti vietävästi, kun näyttelyn jälkeen lähdimme kiertelemään kaupungille eikä muistettu vilkuilla tarpeeksi tarkkaan kelloa ja siksi jäi ryhmäsijoitus näkemättä :-(
Arvaatte varmaan, että illalla oli syytä juhliin! Korkattiin pullo kuohuvaa Fetan kunniaksi ja käytiin porukalla illallisella. Onnittelut vielä kerran rop-Fetalle ja Lauralle sekä vsp-Ossille ja Sarille!
Vielä kerran isot kiitokset matkakumppaneille ja erityisesti Haakin perheelle niin majoituksen järjestämisestä kuin kaikesta avusta ja kestitsemisestä - oli aivan mahtava reissu! Kiitos myös Ellille ja Joonakselle Missun ja Wiltsun hoitamisesta!
Lopuksi pari linkkivinkkiä:
Bode ja Teija kehässä, Pete seuraa taustalla.
Meidän huoneessa oli kolme sänkyä. Kolmehan meitä tietysti oli majoittujaakin, ja vaikkei Boden olisi sängyllä tietysti tarvinnut hyppiä, niin kaikkia sänkyjä sen oli kuitenkin ihan pakko päästä testaamaan.
Bode ja Teija kehässä
Käytiin siis taas viime kesänä pyörähtämässä Virossa. Tällä kertaa matkattiin Tartoon, Bettyn ja Haakin perheen kotikaupunkiin.
Ylös, ulos ja matkaan
Perjantaiaamuna herättiin toooosi aikaisin (tai yötähän se vielä oli) ja lähdettiin unenpöppöröisinä ajamaan kohti Helsinkiä. Oltiin sovittu treffit lauttarantaan Teijan ja Sarin porukoiden kanssa, kun matkapaperit olivat Teijalla ja yhtä matkaahan sitä oltiin menossa. Ja ei muuta kuin suoraan aamupalapöytään heti kun lautalle päästiin.
Meille oli järjestetty oikein tilava ja siisti majoitus parhaillaan remontoitavana olevasta asuntolasta. Asetuimme ensin taloksi ja sitten lähdettiinkin viettämään iltaa Haakin perheen luo. Aivan mielettömän upeat tarjoilut, kiitos koko Haakin perheelle! Mahat olivat täynnä vielä pitkään!
Lauantaina oli reissun pakollinen - ja toisarvoisin - osuus eli näyttelyssä pyörähtäminen. Tuomari, Marianne Baden, oli aivan uppo-outo, nimi ei sanonut mitään, joten minkäänlaista etukäteisarviota ei ollut siitä, mitä tuleman pitää. Teija esitti jälleen Boden ja hyvin esittikin taas, kiitos Teija!
Kuoharit esiin!
Bode sijoittui avoimen luokan uroksissa toiseksi, matkakumppani Ossin viedessä luokkavoiton. Myös paras uros -kilpailussa Ossi oli ykkönen ja Bode kakkonen. Narttujen ykkönen oli niin ikään matkakumppanimme Feta, josta lopulta leivottiin ROP. Feta myös sijoittui upeasti isossa kehässä kolmanneksi! Harmitti vietävästi, kun näyttelyn jälkeen lähdimme kiertelemään kaupungille eikä muistettu vilkuilla tarpeeksi tarkkaan kelloa ja siksi jäi ryhmäsijoitus näkemättä :-(
Arvaatte varmaan, että illalla oli syytä juhliin! Korkattiin pullo kuohuvaa Fetan kunniaksi ja käytiin porukalla illallisella. Onnittelut vielä kerran rop-Fetalle ja Lauralle sekä vsp-Ossille ja Sarille!
Vielä kerran isot kiitokset matkakumppaneille ja erityisesti Haakin perheelle niin majoituksen järjestämisestä kuin kaikesta avusta ja kestitsemisestä - oli aivan mahtava reissu! Kiitos myös Ellille ja Joonakselle Missun ja Wiltsun hoitamisesta!
Lopuksi pari linkkivinkkiä:
- Feta - juustolla on nyt omat kotisivut.
- Ab Imo Pectore - Bettylle on tulossa pentuja!
Bode ja Teija kehässä, Pete seuraa taustalla.
Meidän huoneessa oli kolme sänkyä. Kolmehan meitä tietysti oli majoittujaakin, ja vaikkei Boden olisi sängyllä tietysti tarvinnut hyppiä, niin kaikkia sänkyjä sen oli kuitenkin ihan pakko päästä testaamaan.
tiistai 20. lokakuuta 2009
Juhlimassa
Olimme perjantaina Boden kanssa viettämässä Mimmi Napero Níemelän ristiäisiä ja Napun nimipäivää.
Sisällä oli hieman ongelmallista, kun pöydällä oli luonnollisesti mokkaruutuja sun muuta herkkua eikä Bode oikein sulattanut Mimmin tuloa ruokapöydän lähelle. Kaikki herkuthan oli tietysti Bodelle varattuja.
Kun mahat oli saatu täyteen, lähdettiin koirien kanssa pihalle. Siellä ei ollut minkäänlaista ongelmaa. Bode spurttaili intoa täynnä, juoksi piharakennusta ympäri ja siksakkia pensaiden ja kaivon välillä. Mimmi yritti epätoivoisesti pysyä edes muutaman askeleen perässä ja väistellä tuhatta ja sataa kohti kiitävää höyryjyrää. Hauskaa niillä oli selvästi molemmilla, vaikka kokoero hieman hankaluuksia aiheuttikin. Puhumattakaan Mimmin hieman puutteellisesta raajojen hallinnasta ;-)
Hurjan riehunnan jälkeen tuli jano ja Bode tuttuun tapaansa meni pihalammen reunalle taltuttamaan janoaan. Mimmi hetken ihmeteltyään meni perässä ja tietysti halusi tehdä samoin kuin serkkupoikansakin. Pikkutytölle se ei ollutkaan yhtä helppo homma; meinasi ressukka pudota lampeen. Mutta fiksuna tyttönä keksi kuitenkin konstin ja kiersi hieman matalampaan paikkaan, missä juominen onnistui hyvin.
Oppi tytsy kerrasta. On tämän yhden ainokaisen oppitunnin jälkeen käynyt kuulemma jo useasti lammesta juomassa ihan yksin ;-)
K
Mitä tuo serkkupoika oikein tekee?
Minäkin haluaisin, mutta eihän tämä onnistu, tipun kuitenkin tuonne lammikkoon :o
Hei, mutta nyt keksin, tästä kohtaa onnistun, jihuu!
Päivänsankarit kuvattuna pari päivää aiemmin mummolassa.
Sisällä oli hieman ongelmallista, kun pöydällä oli luonnollisesti mokkaruutuja sun muuta herkkua eikä Bode oikein sulattanut Mimmin tuloa ruokapöydän lähelle. Kaikki herkuthan oli tietysti Bodelle varattuja.
Kun mahat oli saatu täyteen, lähdettiin koirien kanssa pihalle. Siellä ei ollut minkäänlaista ongelmaa. Bode spurttaili intoa täynnä, juoksi piharakennusta ympäri ja siksakkia pensaiden ja kaivon välillä. Mimmi yritti epätoivoisesti pysyä edes muutaman askeleen perässä ja väistellä tuhatta ja sataa kohti kiitävää höyryjyrää. Hauskaa niillä oli selvästi molemmilla, vaikka kokoero hieman hankaluuksia aiheuttikin. Puhumattakaan Mimmin hieman puutteellisesta raajojen hallinnasta ;-)
Hurjan riehunnan jälkeen tuli jano ja Bode tuttuun tapaansa meni pihalammen reunalle taltuttamaan janoaan. Mimmi hetken ihmeteltyään meni perässä ja tietysti halusi tehdä samoin kuin serkkupoikansakin. Pikkutytölle se ei ollutkaan yhtä helppo homma; meinasi ressukka pudota lampeen. Mutta fiksuna tyttönä keksi kuitenkin konstin ja kiersi hieman matalampaan paikkaan, missä juominen onnistui hyvin.
Oppi tytsy kerrasta. On tämän yhden ainokaisen oppitunnin jälkeen käynyt kuulemma jo useasti lammesta juomassa ihan yksin ;-)
K
Mitä tuo serkkupoika oikein tekee?
Minäkin haluaisin, mutta eihän tämä onnistu, tipun kuitenkin tuonne lammikkoon :o
Hei, mutta nyt keksin, tästä kohtaa onnistun, jihuu!
torstai 15. lokakuuta 2009
Mimmi Napero Niemelä
Boden maailma mullistui kertaheitolla, kun käytiin eilen vanhempieni luona vierailulla. Siellä oli myös Mimmi Napero Niemelä, eikä Bode oikein tiennyt miten moiseen pienokaiseen pitäisi suhtautua.
Bode Pöhelö Hemming ja Mimmi Napero Niemelä tutustuvat toisiinsa.
Veljeni perheeseen muutti lauantaina pieni partacollietyttö Mimmi (Memorylane Jumpstart the Party) ja Bode pääsi tutustumaan pienokaiseen eilen, kun oltiin kaikki yhtä aikaa mummolassa. Ensin Bode ei meinannut edes huomata Mimmiä, sitten oli nähtävissä pientä jäykistelyä, mutta kun Mimmi oli niin innoissaan, että oli ratketa liitoksistaan nähdessään pitkästä aikaa koirakaverin, rentoutui Bodekin ja hämmentyneenä yritti vähän jopa leikkiä.
Ja juuri kun Boden epävarmuus alkoi kadota ja olisi voinut todenteolla alkaa leikin, lysähti Mimmi kasaan. Bode ei voinut käsittää. Oliko se sittenkin lelukoira, kun vaan makaa paikallaan? Ei auttanut, vaikka Bode kävi hakemassa pallon eikä edes vinkulelun vinguttaminen saanut Mimmiä hereille, vähän vaan nosti päätään ja simahti taas uudestaan. Bodea harmitti vietävästi.
Onkohan tuo sittenkin lelukoira, mistä loppui patterit vai mikä ihme se on?
Bode, Tuuli ja Napu mummin ja vaarin sängyllä
Onneksi Tuuli ja Napu olivat myös mukana ja vaikka sängyssä olivatkin telkkari katsomassa, niin eivät sentään nukkuneet vaan suostuivat pitämään Bodelle seuraa Mimmin vetäessä sikeitä.
Ja sitten... se pieni riiviö heräsi taas ja tuli häiritsemään.
Bode, joka on tottunut olemaan keskipisteenä ja saamaan kaiken huomion, oli helisemässä Mimmin kanssa. Mimmiä huomioitiin ja lellittiin ja Bodea vain komennettiin. Kun Mimmi oli hereillä, piti koko ajan olla varuillaan, ettei se pieni riiviö tule ja hyökkää kimppuun. Milloin se puri hännästä, milloin hyökkäsi muuten vaan pienen Bode-reppanan kimppuun. Sänky, sohva ja nojatuolit olivat ainoat turvapaikat, niille Mimmi ei päässyt.
Ja Bodesta oli todella hämmentävää, kun juuri oli pääsemässä leikin makuun, niin rääpäle meni ja lysähti kasaan. Se oli varmaan jotenkin epäkunnossa. Täytyi olla, eihän se muuten niin olisi tehnyt. Bode ei voinut ymmärtää eikä käsittää.
Täytyy nyt vaan Boden malttaa odottaa vielä vähän aikaa ja antaa Mimmin kasvaa hieman, niin eiköhän leikki onnistu sitten kunnolla. No jotain hyvää kuitenkin; ei sentään mennyt mummolan uusi parketti heti remonttiin, kun leikki ei ehtinyt ikinä kunnolla rajuksi yltyä ennen pienokaisen simahtamista... ;-)
On toi kyl aika kiva tyyppi!
Siis oikeesti tosi kiva tyyppi!
Bode Pöhelö Hemming ja Mimmi Napero Niemelä tutustuvat toisiinsa.
Iik, se liikkuu!
Voi ei se tulee kohti!
Voi ei se tulee kohti!
Veljeni perheeseen muutti lauantaina pieni partacollietyttö Mimmi (Memorylane Jumpstart the Party) ja Bode pääsi tutustumaan pienokaiseen eilen, kun oltiin kaikki yhtä aikaa mummolassa. Ensin Bode ei meinannut edes huomata Mimmiä, sitten oli nähtävissä pientä jäykistelyä, mutta kun Mimmi oli niin innoissaan, että oli ratketa liitoksistaan nähdessään pitkästä aikaa koirakaverin, rentoutui Bodekin ja hämmentyneenä yritti vähän jopa leikkiä.
Ja juuri kun Boden epävarmuus alkoi kadota ja olisi voinut todenteolla alkaa leikin, lysähti Mimmi kasaan. Bode ei voinut käsittää. Oliko se sittenkin lelukoira, kun vaan makaa paikallaan? Ei auttanut, vaikka Bode kävi hakemassa pallon eikä edes vinkulelun vinguttaminen saanut Mimmiä hereille, vähän vaan nosti päätään ja simahti taas uudestaan. Bodea harmitti vietävästi.
Onkohan tuo sittenkin lelukoira, mistä loppui patterit vai mikä ihme se on?
Bode, Tuuli ja Napu mummin ja vaarin sängyllä
Onneksi Tuuli ja Napu olivat myös mukana ja vaikka sängyssä olivatkin telkkari katsomassa, niin eivät sentään nukkuneet vaan suostuivat pitämään Bodelle seuraa Mimmin vetäessä sikeitä.
Apua, et kai tosissasi meinaa tulla tänne?
Ja sitten... se pieni riiviö heräsi taas ja tuli häiritsemään.
Bode, joka on tottunut olemaan keskipisteenä ja saamaan kaiken huomion, oli helisemässä Mimmin kanssa. Mimmiä huomioitiin ja lellittiin ja Bodea vain komennettiin. Kun Mimmi oli hereillä, piti koko ajan olla varuillaan, ettei se pieni riiviö tule ja hyökkää kimppuun. Milloin se puri hännästä, milloin hyökkäsi muuten vaan pienen Bode-reppanan kimppuun. Sänky, sohva ja nojatuolit olivat ainoat turvapaikat, niille Mimmi ei päässyt.
Ja Bodesta oli todella hämmentävää, kun juuri oli pääsemässä leikin makuun, niin rääpäle meni ja lysähti kasaan. Se oli varmaan jotenkin epäkunnossa. Täytyi olla, eihän se muuten niin olisi tehnyt. Bode ei voinut ymmärtää eikä käsittää.
Täytyy nyt vaan Boden malttaa odottaa vielä vähän aikaa ja antaa Mimmin kasvaa hieman, niin eiköhän leikki onnistu sitten kunnolla. No jotain hyvää kuitenkin; ei sentään mennyt mummolan uusi parketti heti remonttiin, kun leikki ei ehtinyt ikinä kunnolla rajuksi yltyä ennen pienokaisen simahtamista... ;-)
On toi kyl aika kiva tyyppi!
Siis oikeesti tosi kiva tyyppi!
torstai 8. lokakuuta 2009
Kompurointia Kouvolassa
Käytiin taas Missun kanssa Kouvolassa. Ensin oli eläinlääkärin kontrolli ja heti perään allasjumppa. Viime viikolla allasjumpat jäikin kokonaan väliin, kun minä makasin sängynpohjalla vatsataudissa ja Missu joutui lojumaan sohvalla.
Esa totesi, että hyvään suuntaan ollaan menossa. Tällä kertaa ei vielä otettu uutta nivelnestenäytettä eikä kuvia, mutta seuraava kontrolli sovittiin 2-3 viikon päähän, katsotaan ne sitten. Silloin harkitaan myös, josko antibiootit voitaisiin lopettaa.
Allasjumppa vietiin hieman lyhyempänä läpi, koska Missu aristi selkeästi kyynärniveltään. Ja oliko tuo ihmekään, kun lääkäri oli juuri hetki sitten sitä väännellyt ja käännellyt kovasti. Ja kun vielä kaiken kukkuraksi Missu taas vaihteeksi kompuroi altaassa, niin kipeäähän se tekee. Tällä kertaa Missu ei sentään mennyt ihan umpisukelluksiin, kuten viimeksi, kun pikku ressukan pääkin meni kokonaan pinnan alle.
Kompuroinnin aiheuttaa kuulemma se, kun Missu ei nosta tarpeeksi kipeää jalkaansa ja tassu ei aina ehdi kääntyä oikein päin ennen kuin Missu astuu sille. Eihän se tietenkään kanna, vai miten onnistuisi astuminen jalkapöydällä... nenilleenhän siinä menisi.
Missu keksi muuten taas uuden huilauskeinon altaassa. Kyllä se vaan on sitten fiksu tyttö ;-) Nyt se ei lepuuttanut jalkojaan kovinkaan paljon reunoilla, vaan kallistui aina välillä nojaamaan altaan seinämää vasten.
Esa totesi, että hyvään suuntaan ollaan menossa. Tällä kertaa ei vielä otettu uutta nivelnestenäytettä eikä kuvia, mutta seuraava kontrolli sovittiin 2-3 viikon päähän, katsotaan ne sitten. Silloin harkitaan myös, josko antibiootit voitaisiin lopettaa.
Allasjumppa vietiin hieman lyhyempänä läpi, koska Missu aristi selkeästi kyynärniveltään. Ja oliko tuo ihmekään, kun lääkäri oli juuri hetki sitten sitä väännellyt ja käännellyt kovasti. Ja kun vielä kaiken kukkuraksi Missu taas vaihteeksi kompuroi altaassa, niin kipeäähän se tekee. Tällä kertaa Missu ei sentään mennyt ihan umpisukelluksiin, kuten viimeksi, kun pikku ressukan pääkin meni kokonaan pinnan alle.
Kompuroinnin aiheuttaa kuulemma se, kun Missu ei nosta tarpeeksi kipeää jalkaansa ja tassu ei aina ehdi kääntyä oikein päin ennen kuin Missu astuu sille. Eihän se tietenkään kanna, vai miten onnistuisi astuminen jalkapöydällä... nenilleenhän siinä menisi.
Missu keksi muuten taas uuden huilauskeinon altaassa. Kyllä se vaan on sitten fiksu tyttö ;-) Nyt se ei lepuuttanut jalkojaan kovinkaan paljon reunoilla, vaan kallistui aina välillä nojaamaan altaan seinämää vasten.
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
Kremppakuvia ja sairauspäivityksiä
Kuvia on kyllä tullut näpsittyä, mutta niiden tänne laittaminen on vähän takunnut. Tässä vihdoin muutama kremppakuva. (Joo ja se matkakertomus antaa yhä odotuttaa itseään... yritän näpytellä mahdollisimman pian - ennen kuin unohdan senkin vähän, mitä siitä vielä muistan.)
Pyreneittenkarvatonkoira alkaa pikkuhiljaa palata juurilleen pyreneittenpaimenkoiraksi
Wiltsu ei kuulemma näytä ollenkaan niin pahalta, miltä olen sen saanut kuulostamaan, joten täytyy laittaa (tosin jo useamman viikon takainen) kuva näytille. Karvat ovat alkaneet vihdoin pikkuhiljaa kasvaa takaisin ja vatsassakin on jo reilun sentin mittaista haituvaa! Ehkei sittenkään tarvitse lähteä kalliisiin testeihin :-D
Missu nivelen huuhtelun jälkeen. Rappuset ovat vähän hankalat, kun nivel on jäykkä ja kipeä.
Bodea harmittaa vietävästi, kun Missusta ei ole leikkikaveriksi.
Missun kyynärnivelvaivasta ei oikein ota tolkkua. Alkaa jo pikkuhiljaa mietityttää huijaako mummeli ihan urakalla... Se nimittäin viuhtoo menemään sellaista vauhtia ja jalkaansa juurikaan varomatta innostuessaan jostain kovasti. Viimeksi sunnuntaina, kun käytiin rannassa kävelemässä viikon sohvalla makoilun jälkeen (minä makasin viikon sängyssä vatsataudissa ja Missu lojui sen ajan sohvalla), ei Missun jalka tuntunut vaivaavan ollenkaan. Niin innoissaan mummeli oli, että ontuminen meinasi unohtua useaankin otteeseen. Eilen taas jalka äityi oikein kipeäksi ja ontuminen oli todella pahan näköistä, kun mummeli komennettiin sisälle, vaikka hän olisi halunnut lähteä mukaan kyläilyreissulle... Että ota noista nyt sitten selvää.
Pyreneittenkarvatonkoira alkaa pikkuhiljaa palata juurilleen pyreneittenpaimenkoiraksi
Wiltsu ei kuulemma näytä ollenkaan niin pahalta, miltä olen sen saanut kuulostamaan, joten täytyy laittaa (tosin jo useamman viikon takainen) kuva näytille. Karvat ovat alkaneet vihdoin pikkuhiljaa kasvaa takaisin ja vatsassakin on jo reilun sentin mittaista haituvaa! Ehkei sittenkään tarvitse lähteä kalliisiin testeihin :-D
Missu nivelen huuhtelun jälkeen. Rappuset ovat vähän hankalat, kun nivel on jäykkä ja kipeä.
Bodea harmittaa vietävästi, kun Missusta ei ole leikkikaveriksi.
Missun kyynärnivelvaivasta ei oikein ota tolkkua. Alkaa jo pikkuhiljaa mietityttää huijaako mummeli ihan urakalla... Se nimittäin viuhtoo menemään sellaista vauhtia ja jalkaansa juurikaan varomatta innostuessaan jostain kovasti. Viimeksi sunnuntaina, kun käytiin rannassa kävelemässä viikon sohvalla makoilun jälkeen (minä makasin viikon sängyssä vatsataudissa ja Missu lojui sen ajan sohvalla), ei Missun jalka tuntunut vaivaavan ollenkaan. Niin innoissaan mummeli oli, että ontuminen meinasi unohtua useaankin otteeseen. Eilen taas jalka äityi oikein kipeäksi ja ontuminen oli todella pahan näköistä, kun mummeli komennettiin sisälle, vaikka hän olisi halunnut lähteä mukaan kyläilyreissulle... Että ota noista nyt sitten selvää.
torstai 24. syyskuuta 2009
Ilmaisutreeniä
Oltiin tiistaina Boden kanssa hakumetsässä harjoittelemassa ilmaisua. Vaikeaa se on vieläkin, mutta nyt se haukkui jo maalimiehille ilman mun käskyjä. Välillä piti kuitenkin vilkaista minuun päin ja varmistaa, että tämä on ok.
Otettiin kolme tosi lyhyttä pistoa ja panostettiin ilmaisuharjoituksiin, sitä tehdään nyt jatkossakin, kunnes ilmaisu tulee kunnolla. Jokainen pieni risahdus, autosta kuuluva haukahdus tai vaatteiden kahadus sai Boden keskittymisen herpaantumaan, mutta jospa sen keskittymiskyky tästä pikkuhiljaa paranisi.
Vaikka kotona olen saanut Boden haukkumaan ilman käskyä pitämällä namia tai palloa kädessä tai vähän härnäämällä sillä, niin treeneissä vastaava ei tahtonut toimia, vaan käsky piti olla. Onneksi Bode kelpuutti nyt kuitenkin muidenkin käskyt kuin vain mun. Kotona jatketaan ilmaisutreeniä. Täytyy yrittää saada vähän vieraampia ihmisiä avuksi myös kotitreeneihin.
Otettiin kolme tosi lyhyttä pistoa ja panostettiin ilmaisuharjoituksiin, sitä tehdään nyt jatkossakin, kunnes ilmaisu tulee kunnolla. Jokainen pieni risahdus, autosta kuuluva haukahdus tai vaatteiden kahadus sai Boden keskittymisen herpaantumaan, mutta jospa sen keskittymiskyky tästä pikkuhiljaa paranisi.
Vaikka kotona olen saanut Boden haukkumaan ilman käskyä pitämällä namia tai palloa kädessä tai vähän härnäämällä sillä, niin treeneissä vastaava ei tahtonut toimia, vaan käsky piti olla. Onneksi Bode kelpuutti nyt kuitenkin muidenkin käskyt kuin vain mun. Kotona jatketaan ilmaisutreeniä. Täytyy yrittää saada vähän vieraampia ihmisiä avuksi myös kotitreeneihin.
Mitähän tästäkin tulee...
Seitsemän tuntia meni herra kapteenilla ja varakapteenilla tuoda vene lauantaina Helsingistä Pyhtäälle. Mentiin Boden kanssa vastaan ja hyvä etten mennyt mahallani pitkin laituria, kun Bodella oli niin vietävä kiire isin luo.
Tuleva merimies ei hätkähtänyt uutta ilmestystä, vaan olisi ollut heti valmis astumaan veneeseen.
Olin ollut koko päivän bh-kokeessa töissä ja ehdin kotiin vasta puoli kolmen kieppeillä. Hyvä että ehdin syödä ja vähän pissattaa koiria, kun soitettiin ja ilmoitettiin, että kohta ollaan satamassa. Ei muuta kuin Bode autoon ja matkaan. Noh, ei se tietysti ihan noin ripeästi sujunut, vaan ensin piti Missu saada pysymään sisällä, kiljuttua Wiltsu pariinkin otteeseen pihalta sisälle (livahtaa pahus niin nopeasti ovenraosta, ettei sitä tahdo huomata). Ja kun ulko-oven oli vihdoin saanut kiinni ja Boden portin ulkopuolelle, niin sitten meni vielä iäisyys saada herra riittävän lähelle autoa, että sen jaksoi retuuttaa paksin lähelle ja survoa boxiin sisälle, huokaus.
Tottahan vene oli jo laiturissa, kun me satamaan ehdittiin, mutta onneksi ei ollut kiirettä mihinkään. Paitsi Bodella laiturin päähän, mistä kuului isin ääni. Kaksin käsin sain pitää remmistä kiinni, kun vauhdilla mentiin.
Ihme ja kumma, mutta vene ei hetkauttanut Bodea mitenkään. Ei vaikka se heilahteli laineissa ja hakkasi laituria vasten. Poika oli muutamaan otteeseen hyppäämässä veneeseen sisällekin, mutta vielä se ei sinne päässyt. Katsotaan sitten ensi kerralla. Tai todennäköisesti vasta ensi kesänä, kun kohtahan tuo jo pitäisi nostaa ylös.
Vähän kyllä hirvittää ajatus veneilystä koirien kanssa. Enpä osaa edes arvella kumman kanssa tulee vaikeampaa, Wiltsun vai Boden... :o
Tuleva merimies ei hätkähtänyt uutta ilmestystä, vaan olisi ollut heti valmis astumaan veneeseen.
Olin ollut koko päivän bh-kokeessa töissä ja ehdin kotiin vasta puoli kolmen kieppeillä. Hyvä että ehdin syödä ja vähän pissattaa koiria, kun soitettiin ja ilmoitettiin, että kohta ollaan satamassa. Ei muuta kuin Bode autoon ja matkaan. Noh, ei se tietysti ihan noin ripeästi sujunut, vaan ensin piti Missu saada pysymään sisällä, kiljuttua Wiltsu pariinkin otteeseen pihalta sisälle (livahtaa pahus niin nopeasti ovenraosta, ettei sitä tahdo huomata). Ja kun ulko-oven oli vihdoin saanut kiinni ja Boden portin ulkopuolelle, niin sitten meni vielä iäisyys saada herra riittävän lähelle autoa, että sen jaksoi retuuttaa paksin lähelle ja survoa boxiin sisälle, huokaus.
Tottahan vene oli jo laiturissa, kun me satamaan ehdittiin, mutta onneksi ei ollut kiirettä mihinkään. Paitsi Bodella laiturin päähän, mistä kuului isin ääni. Kaksin käsin sain pitää remmistä kiinni, kun vauhdilla mentiin.
Ihme ja kumma, mutta vene ei hetkauttanut Bodea mitenkään. Ei vaikka se heilahteli laineissa ja hakkasi laituria vasten. Poika oli muutamaan otteeseen hyppäämässä veneeseen sisällekin, mutta vielä se ei sinne päässyt. Katsotaan sitten ensi kerralla. Tai todennäköisesti vasta ensi kesänä, kun kohtahan tuo jo pitäisi nostaa ylös.
Vähän kyllä hirvittää ajatus veneilystä koirien kanssa. Enpä osaa edes arvella kumman kanssa tulee vaikeampaa, Wiltsun vai Boden... :o
perjantai 18. syyskuuta 2009
Vesiterapiaa, osa 2
Eilen oltiin taas Missun kanssa vesiterapiassa. Nyt mummeli meni jo huomattavasti helpommin altaaseen sisälle.
Ihan vapaaehtoisesti ei Missu kuitenkaan altaaseen mennyt, mutta ei sentään tarvinnut kuin pikkuisen pökätä pyllystä niin sitten jo meni ihan kiltisti ja nurisematta. On se vaan niin kiltti tyttö!
Kamerankin muistin ottaa mukaan - ja ihan terapiahuoneeseen asti! Kuvat eivät valitettavasti onnistuneet kovin hyvin, mutta sainpahan kuitenkin muutaman vähän sinnepäin olevan otoksen näpsästyä muistoksi.
Taas otettiin kaksi kävelytuokiota ja viiden minuutin tauko siinä välissä. Ensimmäinen jakso oli kahdeksan minuuttia ja toinen viisi eli pari minuuttia lisättiin aikaa edellisiin. Vähän teki Missun taas mieli lintsata, mutta tällä kertaa vain oikea takajalka hakeutui jatkuvasti altaan reunalle, pois juoksumatolta.
Ei oikein kuvat onnistuneet, kun juoksumatto oli käynnissä... :-(
Jumppa päättyy, kun vesi on valunut altaasta pois.
Missu odottelee kaikessa rauhassa altaan täyttymistä. Enää ei tarvitse seisoa kauhusta jäykkänä vedenpinnan noustessa, kun tietää jo mitä tuleman pitää.
Ihan vapaaehtoisesti ei Missu kuitenkaan altaaseen mennyt, mutta ei sentään tarvinnut kuin pikkuisen pökätä pyllystä niin sitten jo meni ihan kiltisti ja nurisematta. On se vaan niin kiltti tyttö!
Kamerankin muistin ottaa mukaan - ja ihan terapiahuoneeseen asti! Kuvat eivät valitettavasti onnistuneet kovin hyvin, mutta sainpahan kuitenkin muutaman vähän sinnepäin olevan otoksen näpsästyä muistoksi.
Taas otettiin kaksi kävelytuokiota ja viiden minuutin tauko siinä välissä. Ensimmäinen jakso oli kahdeksan minuuttia ja toinen viisi eli pari minuuttia lisättiin aikaa edellisiin. Vähän teki Missun taas mieli lintsata, mutta tällä kertaa vain oikea takajalka hakeutui jatkuvasti altaan reunalle, pois juoksumatolta.
Ei oikein kuvat onnistuneet, kun juoksumatto oli käynnissä... :-(
Jumppa päättyy, kun vesi on valunut altaasta pois.
Uusi perheenjäsen - tai vain vene
Kaupat tehty!
Vaikka uudesta perheenjäsenestä olen jo ehtinyt kertoa, niin ei se kuulemma sellainen olekaan... onkin vain vene. Noh, aika näyttää millaiseen asemaan se laumassa asettuu.
Keskiviikkona käytiin tekemässä kaupat ja heitettiin samalla pieni koeajo. Tajusin siinä, että mulla on hivenen opettelemista jos aion joskus olla muutakin kuin vapaamatkustajana mukana... on se sen verran iso, ettei Pete sitä yksin hoitele eli pakko siinä on apuri olla mukana.
Vene on vielä Vuosaaren satamassa, mutta lauantaina - eli jo huomenna - tulossa synnyinseudulleen Pyhtäälle! Jännää! Mitähän koirat sanovat :o
torstai 17. syyskuuta 2009
Wiltsu raunioilla
Kovasti teki mieli ottaa Bode tiistaina taas rauniotreeneihin, kun sitä ilmaisua on nyt aktiivisesti treenattu ja olen saanut pojan jo haukkumaan ilman käskyä. Eli nyt on jo hyvinkin mahdollista, että herra suostuisi haukkumaan myös vieraille, kun ei tarvitse sanoa käskyä oikealla äänensävyllä. Mutta koska Wiltsu tarvitsi enemmän tekemistä kuin Bode, niin Wiltsu pääsi vuorostaan mukaan. Jospa Bode pääsisi hakumetsään sitten ensi viikolla testaamaan onko oppi mennyt perille...
Wiltsulle otettiin kaksi äijää, kun meitä oli taas vain kourallinen ihmisiä treeneissä. Pari ryhmään kuulumatontakin tuli myöhemmin paikalle, joten lopuille koirille saatiin kolme maalimiestä.
Vieraileva treenien vetäjä, Minna, kysyi millainen suunnitelma meillä oli, mutta koska Wiltsu ei ollut mulle suunnitelmastaan kertonut, niin sanoin, etten tiedä mitä herra on päättänyt tehdä. Kuten aina, Wiltsulla oli suunnitelmat hyvissä ajoin valmiina. Laskin sen remmistä irti ja sinne meni.
Muutaman spurtin jälkeen herra keskittyi työskentelyyn ja ensimmäinen äijä löytyi betoniputkesta, toinen oli roskiksessa. Ilmaisu ei ollut kovin kehuttavaa, koska Wiltsu haluaisi niin mielellään nähdä maalimiehen ennen ilmaisua ja yritti nytkin epätoivoisesti päästä ensin maalimiehen luo, ennen kuin päästi äännähdystäkään.
Wiltsulle otettiin kaksi äijää, kun meitä oli taas vain kourallinen ihmisiä treeneissä. Pari ryhmään kuulumatontakin tuli myöhemmin paikalle, joten lopuille koirille saatiin kolme maalimiestä.
Vieraileva treenien vetäjä, Minna, kysyi millainen suunnitelma meillä oli, mutta koska Wiltsu ei ollut mulle suunnitelmastaan kertonut, niin sanoin, etten tiedä mitä herra on päättänyt tehdä. Kuten aina, Wiltsulla oli suunnitelmat hyvissä ajoin valmiina. Laskin sen remmistä irti ja sinne meni.
Muutaman spurtin jälkeen herra keskittyi työskentelyyn ja ensimmäinen äijä löytyi betoniputkesta, toinen oli roskiksessa. Ilmaisu ei ollut kovin kehuttavaa, koska Wiltsu haluaisi niin mielellään nähdä maalimiehen ennen ilmaisua ja yritti nytkin epätoivoisesti päästä ensin maalimiehen luo, ennen kuin päästi äännähdystäkään.
tiistai 15. syyskuuta 2009
Vesiterapiaa
Eilen käytiin Missun kanssa Kouvolassa kontrollikäynnillä. Jalka on selkeästi paremmassa kunnossa. Viime kertaisen huuhtelun jälkeen se oli noin viikon verran entistä kipeämpi, mutta pikkuhiljaa ollaan menossa taas parempaan suuntaan.
Pitkästä aikaa mummeli pysyi horjumatta pystyssä, kun Esa nosti vasemman etujalan ylös. Ei tehnyt tiukkaakaan seisoa kipeällä jalalla! Hyvä ettei itku tullut, olin niin onnellinen. Lääkitystä jatketaan entiseen malliin eli antibiootteja ja kipulääkettä. Seuraava kontrollikäynti noin parin viikon kuluttua ja silloin kuvataan sekä otetaan nivelnestenäyte.
Ei mikään tyhmä tyttö
Esa suositteli vesiterapiaa kaksi kertaa viikossa ja Missu pääsikin jo heti eilen lääkäriajan jälkeen kokeilemaan vesiterapia-allasta ensimmäistä kertaa elämässään. Oli aika huvittavaa hommaa. Hivenen jännitti mennä altaaseen, mutta pienellä maanittelulla mummeli marssi kyllä laatikkoon sisälle. Kun luukut oli laitettu kiinni ja vesi alkoi pikkuhiljaa nousta, jähmettyi Missu ja silmät järkytyksestä pyöreinä seisoi hievahtamatta paikallaan.
Kun vettä oli puoleen väliin olkaniveltä, lähti juoksumatto liikkeelle rauhalliseen kävelyvauhtiin. Alkuun Missu liukui takaluukkuun kiinni, ennen kuin ymmärsi ruveta askeltamaan. Mutta eihän Missu mikään tyhmä tyttö ole; ei kestänyt kuin hetken, kun Missu keksi, että ihan altaan reunalla "maa" pysyy paikallaan ja siellä voi lepuuttaa toisen puolen jalkoja. Ja kun reunalta työnnettiin tyttöä vähän keskemmälle, siirtyi hän toiselle laidalle ;-)
Kuuden minuutin kävelyn jälkeen pidettiin pieni tauko ja tarkoitus oli jatkaa toinen samanlainen jakso. Missu alkoi kuitenkin melko nopeasti aristaa jalkaansa ja astella pompahtaen, joten lopetettiin siihen, ettei jalka kipeydy liikaa. Otettiin seuraava allasaika torstaille. Pitää yrittää muistaa ottaa kameran mukaan.
Pitkästä aikaa mummeli pysyi horjumatta pystyssä, kun Esa nosti vasemman etujalan ylös. Ei tehnyt tiukkaakaan seisoa kipeällä jalalla! Hyvä ettei itku tullut, olin niin onnellinen. Lääkitystä jatketaan entiseen malliin eli antibiootteja ja kipulääkettä. Seuraava kontrollikäynti noin parin viikon kuluttua ja silloin kuvataan sekä otetaan nivelnestenäyte.
Ei mikään tyhmä tyttö
Esa suositteli vesiterapiaa kaksi kertaa viikossa ja Missu pääsikin jo heti eilen lääkäriajan jälkeen kokeilemaan vesiterapia-allasta ensimmäistä kertaa elämässään. Oli aika huvittavaa hommaa. Hivenen jännitti mennä altaaseen, mutta pienellä maanittelulla mummeli marssi kyllä laatikkoon sisälle. Kun luukut oli laitettu kiinni ja vesi alkoi pikkuhiljaa nousta, jähmettyi Missu ja silmät järkytyksestä pyöreinä seisoi hievahtamatta paikallaan.
Kun vettä oli puoleen väliin olkaniveltä, lähti juoksumatto liikkeelle rauhalliseen kävelyvauhtiin. Alkuun Missu liukui takaluukkuun kiinni, ennen kuin ymmärsi ruveta askeltamaan. Mutta eihän Missu mikään tyhmä tyttö ole; ei kestänyt kuin hetken, kun Missu keksi, että ihan altaan reunalla "maa" pysyy paikallaan ja siellä voi lepuuttaa toisen puolen jalkoja. Ja kun reunalta työnnettiin tyttöä vähän keskemmälle, siirtyi hän toiselle laidalle ;-)
Kuuden minuutin kävelyn jälkeen pidettiin pieni tauko ja tarkoitus oli jatkaa toinen samanlainen jakso. Missu alkoi kuitenkin melko nopeasti aristaa jalkaansa ja astella pompahtaen, joten lopetettiin siihen, ettei jalka kipeydy liikaa. Otettiin seuraava allasaika torstaille. Pitää yrittää muistaa ottaa kameran mukaan.
tiistai 8. syyskuuta 2009
Hieronnat hierottu
Missulla oli toinen hieronta. Kipeään jalkaan laitettiin magneetit ja muualta hierottiin. Mari sanoi, että häneltä loppuisivat työt, jos kaikkien koirien lihakset olisivat yhtä hyvässä kunnossa kuin Missulla :-D Eli Missu osaa käyttää terveitä raajojaan niin oikeaoppisesti, ettei yhden raajan lepuuttaminen kuormita muita yhtään lisää.
Olisin varannut vielä kolmannenkin hieronnan, mutta Mari oli sitä mieltä, ettei siihen ole tarvetta. Missun lihakset ovat kunnossa muilta osin ja kipeään niveleen ei hieronnalla saada apua. Kotiin saatiin homeopaattista liuosta, mikä on Missun mielestä äärettömän hyvää.
Jalka on kipeä edelleen, mutta vähän parempaan suuntaan ollaan menossa!
Olisin varannut vielä kolmannenkin hieronnan, mutta Mari oli sitä mieltä, ettei siihen ole tarvetta. Missun lihakset ovat kunnossa muilta osin ja kipeään niveleen ei hieronnalla saada apua. Kotiin saatiin homeopaattista liuosta, mikä on Missun mielestä äärettömän hyvää.
Jalka on kipeä edelleen, mutta vähän parempaan suuntaan ollaan menossa!
sunnuntai 6. syyskuuta 2009
Terapiakoira
Mamman mussukka, pieni Bode-poika, oli ensimmäistä kertaa yksin yökylässä. Veljeni perheessä on suuren suuri - briardin kokoinen - aukko kun Isa lähti sateenkaarisillalle, joten he halusivat Boden hetkeksi aikaa "lainaksi".
Hyvin oli kuulemma mennyt. Bode oli nukkunut sängyssä, maannut sohvalla, lenkkeillyt paljon ja pelannut palloa pihalla. Oli varmasti tosi mahtavaa olla kaiken huomion keskipisteenä ainoana koirana.
Hyvin oli kuulemma mennyt. Bode oli nukkunut sängyssä, maannut sohvalla, lenkkeillyt paljon ja pelannut palloa pihalla. Oli varmasti tosi mahtavaa olla kaiken huomion keskipisteenä ainoana koirana.
lauantai 5. syyskuuta 2009
Bode raunioilla
Bode pääsi piiiitkästä aikaa mukaan treeneihin. Siis sellaisiin, missä on muitakin mukana, keskenäänhän me ollaan kyllä treenailtu.
Haku- ja rauniotreenitauon aikana Bode on opetellut ilmaisua. Kallistuttiin nyt kuitenkin haukun puolelle, kun rullan kanssa ei oikein päästy eteenpäin (mun tietämättömyyttä/laiskuutta). Bodella on vaan vähän paha tapa jumittua tiettyihin rutiineihin ja tiukasti. Nyt se on päättänyt, että hauku-käsky pitää tulla tietyllä äänensävyllä ja tiettyyn tapaan ja minä olen lähestulkaan ainoa, joka osaa antaa käskyn oikealla tavalla.
Siispä treeneissäkin päädyttiin tekemään niin, että minä annoin käskyn ja muut palkkasivat. Kati kyllä taisi saada pojan haukahtamaan kertaalleen tai jopa parikin, että kyllä se siitä. Ilmaisua ei edes yritetty kuin ensimmäisellä maalimiehellä, ettei tule liian vaativaa treeniä, muut kaksi maalimiestä palkkasivat suoraan vaatimatta haukkua. Tai kaksi ja puoli, kun toisesta piilosta Bode löysi äidin ja lapsen ;-) Kiva, kun on välillä eri kokoisia ja näköisiä maalimiehiä!
Kamera mulla oli kyllä mukana, mutta se jäi reppuun, kun lähdettiin Boden kanssa radalle. Muutaman kuvan nappasin pikaisesti ennen autoon menoa, kun kaikki ukot oli jo löydetty.
Haku- ja rauniotreenitauon aikana Bode on opetellut ilmaisua. Kallistuttiin nyt kuitenkin haukun puolelle, kun rullan kanssa ei oikein päästy eteenpäin (mun tietämättömyyttä/laiskuutta). Bodella on vaan vähän paha tapa jumittua tiettyihin rutiineihin ja tiukasti. Nyt se on päättänyt, että hauku-käsky pitää tulla tietyllä äänensävyllä ja tiettyyn tapaan ja minä olen lähestulkaan ainoa, joka osaa antaa käskyn oikealla tavalla.
Siispä treeneissäkin päädyttiin tekemään niin, että minä annoin käskyn ja muut palkkasivat. Kati kyllä taisi saada pojan haukahtamaan kertaalleen tai jopa parikin, että kyllä se siitä. Ilmaisua ei edes yritetty kuin ensimmäisellä maalimiehellä, ettei tule liian vaativaa treeniä, muut kaksi maalimiestä palkkasivat suoraan vaatimatta haukkua. Tai kaksi ja puoli, kun toisesta piilosta Bode löysi äidin ja lapsen ;-) Kiva, kun on välillä eri kokoisia ja näköisiä maalimiehiä!
Kamera mulla oli kyllä mukana, mutta se jäi reppuun, kun lähdettiin Boden kanssa radalle. Muutaman kuvan nappasin pikaisesti ennen autoon menoa, kun kaikki ukot oli jo löydetty.
perjantai 4. syyskuuta 2009
Missu hierottavana
Missun jalka vaikutti kipeämmältä kyynärnivelen huuhtelemisen jälkeen. Vai johtuiko siitä, että kortisonin vaikutus alkoi hiipua? Joka tapauksessa päätin, että jotain on tehtävä ja soitin Rissasen Marille, joka hieroi Wiltsua keväällä. Sain Missulle ajan keskiviikolle.
Mari sanoi, että oikean jalan lihakset ovat lähes kokonaan kadonneet ja verenkierto on olematon, nivelessä tuntui myös selkeästi olevan tulehdus päällä (ja antibioottikuurihan sillä on meneillään kaiken aikaa). Jalan käyttämättömyys siis osaltaan johtunee lihasten puutteesta ja voi hyvin olla myös osin psyykkinen; on jo tottunut hyppelemään kolmella jalalla. Ja psyykepuoltahan tässä on mietitty aiemminkin. Nyt olisi ensisijaisena tavoitteena saada verenkierto toimimaan ja sitten lihaksia palautettua sen mitä vielä on mahdollista.
Missun niska oli täynnä herneitä ja rutisi, pitkä (tai iso/leveä vai mikä se nyt olikaan nimeltään) selkälihas aivan jumissa, samoin pakaralihakset. Yllättäen mummeli oli kuitenkin hyvässä kunnossa vasemmalta puolelta, vaikka olisi luullut hankalan kävelyn aiheuttavan ties mitä kremppoja terveelle puolelle, mutta ei - onneksi!
Seuraava hierontakerta on tiistaina. Toivottavasti saadaan mummeli parempaan kuntoon ja pian!
Mari sanoi, että oikean jalan lihakset ovat lähes kokonaan kadonneet ja verenkierto on olematon, nivelessä tuntui myös selkeästi olevan tulehdus päällä (ja antibioottikuurihan sillä on meneillään kaiken aikaa). Jalan käyttämättömyys siis osaltaan johtunee lihasten puutteesta ja voi hyvin olla myös osin psyykkinen; on jo tottunut hyppelemään kolmella jalalla. Ja psyykepuoltahan tässä on mietitty aiemminkin. Nyt olisi ensisijaisena tavoitteena saada verenkierto toimimaan ja sitten lihaksia palautettua sen mitä vielä on mahdollista.
Missun niska oli täynnä herneitä ja rutisi, pitkä (tai iso/leveä vai mikä se nyt olikaan nimeltään) selkälihas aivan jumissa, samoin pakaralihakset. Yllättäen mummeli oli kuitenkin hyvässä kunnossa vasemmalta puolelta, vaikka olisi luullut hankalan kävelyn aiheuttavan ties mitä kremppoja terveelle puolelle, mutta ei - onneksi!
Seuraava hierontakerta on tiistaina. Toivottavasti saadaan mummeli parempaan kuntoon ja pian!
torstai 27. elokuuta 2009
Kouvolassa ravaamista
Tiistaina Missu kävi Kouvolan eläinlääkäriasemalla kontrollissa ja tänään käytiin nivelen huuhtelussa. Vielä en hypi riemusta, mutta varovaisen toiveikas olen, jospa voitaisiin sittenkin jättää vaikeat päätökset tekemättä.
Edelleen Missu loikkii useimmiten kolmella jalalla, mutta ottaa neljännen käyttöön, kun sitä asiasta muistuttaa. Eli jalan käyttämättömyys on jo muodostunut tavaksi eikä välttämättä aina johdu kivusta. Missu pystyy myös jo kannattelemaan painoaan hetken aikaa kipeällä jalalla.
Antibiooteilla jatketaan edelleen ja viikon päästä voidaan aloittaa kipulääkitys, kun kortisonipiikistä on kulunut riittävän pitkä aika. Seuraava kontrolli on reilun kahden viikon päästä.
Kotihoitona kyynärnivelen varovaista koukistusta ja suoristusta kivun sallimissa rajoissa useita kertoja päivässä. Uimaan mennään myös kunhan haava on parantunut riittävästi.
Tuollahan tuo mussukka nyt nukkuu sohvalla. Bode ja Wiltsu ovat vähän ihmeissään, mutta antavat Missun onneksi olla suht rauhassa. Ei Bode ehkä enää riehukaveria Missusta saa, mutta toivottavasti paraneminen etenee niin, että jalka tulee kävelykuntoon!
Edelleen Missu loikkii useimmiten kolmella jalalla, mutta ottaa neljännen käyttöön, kun sitä asiasta muistuttaa. Eli jalan käyttämättömyys on jo muodostunut tavaksi eikä välttämättä aina johdu kivusta. Missu pystyy myös jo kannattelemaan painoaan hetken aikaa kipeällä jalalla.
Antibiooteilla jatketaan edelleen ja viikon päästä voidaan aloittaa kipulääkitys, kun kortisonipiikistä on kulunut riittävän pitkä aika. Seuraava kontrolli on reilun kahden viikon päästä.
Kotihoitona kyynärnivelen varovaista koukistusta ja suoristusta kivun sallimissa rajoissa useita kertoja päivässä. Uimaan mennään myös kunhan haava on parantunut riittävästi.
Tuollahan tuo mussukka nyt nukkuu sohvalla. Bode ja Wiltsu ovat vähän ihmeissään, mutta antavat Missun onneksi olla suht rauhassa. Ei Bode ehkä enää riehukaveria Missusta saa, mutta toivottavasti paraneminen etenee niin, että jalka tulee kävelykuntoon!
keskiviikko 19. elokuuta 2009
Omituinen tapaus
Eilen käytiin Missun kanssa Kouvolan eläinlääkäriasemalla ortopedin luona näyttämässä kipeää jalkaa. Missu liikkuu nykyään enimmäkseen kolmella jalalla ja jännittyy heti, kun kyynärniveltä alkaa taivutella.
Lääkäri totesi ensimmäiseksi, että lähettävän lääkärin kertomus tapauksesta ja kuvat olivat kuin kahdesta eri koirasta. Mutta nyt näki omin silmin, kuinka kipeä jalka on. Halusi vielä itse kuvata kyynärnivelen (näinköhän vieläkin epäili, ettei kuvat olleet kuitenkaan samasta koirasta ;-) ) ja päättää jatkosta vasta kuvat nähtyään.
Kuvat olivat samanlaiset kuin muutama viikko aiemmin Marvetissa otetut. Eli Missusta olivat olleet ne aiemmatkin kuvat ;-) eikä mitään muutosta ollut kuvausten välissä tapahtunut. Nivelneste oli verta ja vetistä ja siitä otettiin näyte tutkittavaksi. Myös erinäisiä verikokeita otettiin. Onneksi mulle on ehtinyt jo kertyä sen verran kokemusta eläinlääkärissä ramppaamisesta, että jätin varmuuden vuoksi aamuruuan ja -lääkkeet antamatta, joten Missu sai myös kortisonipiikin (ei olisi saanut, jos olisin antanut kipulääkkeen aamulla). Nyt Missu on antibioottikuurilla.
Vaikea päätös edessä?
Juuri äsken sain tiedon, että verikokeista ei löytynyt mitään syytä tähän. Nivelnestenäytteestä tehtiin myös viljely, sen tuloksia odotetaan vielä. Kontrollikäynnille mennään viikon kuluttua. Parissa viikossa pitäisi jalan olla kunnossa, mikäli hoidosta on apua. Mikäli ei ole, on aika tehdä vaikeita päätöksiä. Tässä kohtaa tuli pieni paussi ja pala ehti jo nousta kurkkuun, mutta onneksi vaikea päätös ei kuitenkaan ollut niin vaikea, mitä ehdin jo pelätä. Vaihtoehdoiksi sain joko kyynärnivelen jäykistämisen tai amputaation. Mutta... odotetaan ja toivotaan, ettei siihen tarvitse mennä, vaan jalka paranisi kortisonin ja antibioottien avulla!
Kaiken kaikkiaan kyseessä on kuulemma omituinen tapaus. Kuvien mukaan nivelen ei pitäisi olla noin kipeä.
Lääkäri totesi ensimmäiseksi, että lähettävän lääkärin kertomus tapauksesta ja kuvat olivat kuin kahdesta eri koirasta. Mutta nyt näki omin silmin, kuinka kipeä jalka on. Halusi vielä itse kuvata kyynärnivelen (näinköhän vieläkin epäili, ettei kuvat olleet kuitenkaan samasta koirasta ;-) ) ja päättää jatkosta vasta kuvat nähtyään.
Kuvat olivat samanlaiset kuin muutama viikko aiemmin Marvetissa otetut. Eli Missusta olivat olleet ne aiemmatkin kuvat ;-) eikä mitään muutosta ollut kuvausten välissä tapahtunut. Nivelneste oli verta ja vetistä ja siitä otettiin näyte tutkittavaksi. Myös erinäisiä verikokeita otettiin. Onneksi mulle on ehtinyt jo kertyä sen verran kokemusta eläinlääkärissä ramppaamisesta, että jätin varmuuden vuoksi aamuruuan ja -lääkkeet antamatta, joten Missu sai myös kortisonipiikin (ei olisi saanut, jos olisin antanut kipulääkkeen aamulla). Nyt Missu on antibioottikuurilla.
Vaikea päätös edessä?
Juuri äsken sain tiedon, että verikokeista ei löytynyt mitään syytä tähän. Nivelnestenäytteestä tehtiin myös viljely, sen tuloksia odotetaan vielä. Kontrollikäynnille mennään viikon kuluttua. Parissa viikossa pitäisi jalan olla kunnossa, mikäli hoidosta on apua. Mikäli ei ole, on aika tehdä vaikeita päätöksiä. Tässä kohtaa tuli pieni paussi ja pala ehti jo nousta kurkkuun, mutta onneksi vaikea päätös ei kuitenkaan ollut niin vaikea, mitä ehdin jo pelätä. Vaihtoehdoiksi sain joko kyynärnivelen jäykistämisen tai amputaation. Mutta... odotetaan ja toivotaan, ettei siihen tarvitse mennä, vaan jalka paranisi kortisonin ja antibioottien avulla!
Kaiken kaikkiaan kyseessä on kuulemma omituinen tapaus. Kuvien mukaan nivelen ei pitäisi olla noin kipeä.
perjantai 7. elokuuta 2009
Paha nivelrikko - vai onko?
No niin, pitkästä aikaa taas... Ja mitä sitä ollaankaan puuhailtu tässä blogin ollessa "lomalla". Treenailtu kyllä ja Virossa pistäydyttiin viime viikonloppuna Tarton näyttelyssä, mutta taidan aloittaa krempoilla. Täällä kun ollaan enemmän tai vähemmän raihnaisia ;-)
Wiltsun leikkaushaavat ovat parantuneet täysin. Myös se, mistä herra poisti itse tikit. Sillä näkyy vaan siististi kaksi pyllynreikää allekkain ;-) Kieltämättä aika huvittavan näköinen.
Karvoitus on yhä poissa. Eli kastraatio ei auttanut siihen. Siispä lisätutkimuksiin mennään kunhan saadaan jostain revittyä rahaa hammaskivenpoistoon, kilpparikokeisiin sekä biopsiaan cushingin taudin varalta. Niin ja sitä ennen pitää saada Missu hoidettua kuntoon, mihin menee varmaan seteli jos toinenkin...
Paha nivelrikko - ei mitään tehtävissä
Missu on nimittäin taas jonkin aikaa ontunut oikeaa etujalkaansa. Pahaksi ontuminen yltyi heti, kun oma eläinlääkärimme jäi kesälomalle. Kuinkas muuten. Käytin sitä kunnan eläinlääkärillä cartrophen pistoksilla eikä neljän pistoksen kuurista ollut mitään apua, ei myöskään kipulääkkeistä. Kaksi eri eläinlääkäriä ehdittiin siinä tavata ja molemmat olivat sitä mieltä, että Missulla on paha nivelrikko ja muuta ei ole tehtävissä kuin pistokset ja särkylääkkeet.
En taatusti suostu nielemään moista tuomiota ennen kuin asiaa on kunnolla tutkittu. Niinpä mentiin Marvetiin, kun palasivat lomalta. Missu-mussukka kilttinä tyttönä suostui väänneltäväksi ja käänneltäväksi ilman rauhoitusta vaikka jalka todella kipeä olikin. Kolme kuvaa otettiin kyynärnivelestä ja edelleenkään siinä ei näkynyt pahaa nivelrikkoa (ei ollut silloin puolitoistavuotta sittenkään, kun edellisen kerran ontui). Pientä muutosta oli kyllä, mutta ei mitään sellaista, mikä selittäisi näin kovat kivut.
Nivelessä on jonkin verran nestettä, mutta sitä ei lähdetty nyt poistamaan vaan laitettiin kuvat ja lausuntopyyntö Esa Kestille ja nyt odotetaan, mitä mieltä hän on. Lähdetään mahdollisesti Kouvolaan tähystykseen jolloin samalla rauhoituskerralla voidaan tehdä kaikki tarvittavat toimenpiteet. Ei viitsi 12-vuotiasta mummelia rauhoittaa yhtään ylimääräistä kertaa.
Vai vielä paha nivelrikko eikä mitään tehtävissä... Hyvä etten uskonut!
Tässä nämä kremppapäivitykset tältä erää. Matkakertomus tulee, kunhan saan purettua kuvat kamerasta.
Wiltsun leikkaushaavat ovat parantuneet täysin. Myös se, mistä herra poisti itse tikit. Sillä näkyy vaan siististi kaksi pyllynreikää allekkain ;-) Kieltämättä aika huvittavan näköinen.
Karvoitus on yhä poissa. Eli kastraatio ei auttanut siihen. Siispä lisätutkimuksiin mennään kunhan saadaan jostain revittyä rahaa hammaskivenpoistoon, kilpparikokeisiin sekä biopsiaan cushingin taudin varalta. Niin ja sitä ennen pitää saada Missu hoidettua kuntoon, mihin menee varmaan seteli jos toinenkin...
Paha nivelrikko - ei mitään tehtävissä
Missu on nimittäin taas jonkin aikaa ontunut oikeaa etujalkaansa. Pahaksi ontuminen yltyi heti, kun oma eläinlääkärimme jäi kesälomalle. Kuinkas muuten. Käytin sitä kunnan eläinlääkärillä cartrophen pistoksilla eikä neljän pistoksen kuurista ollut mitään apua, ei myöskään kipulääkkeistä. Kaksi eri eläinlääkäriä ehdittiin siinä tavata ja molemmat olivat sitä mieltä, että Missulla on paha nivelrikko ja muuta ei ole tehtävissä kuin pistokset ja särkylääkkeet.
En taatusti suostu nielemään moista tuomiota ennen kuin asiaa on kunnolla tutkittu. Niinpä mentiin Marvetiin, kun palasivat lomalta. Missu-mussukka kilttinä tyttönä suostui väänneltäväksi ja käänneltäväksi ilman rauhoitusta vaikka jalka todella kipeä olikin. Kolme kuvaa otettiin kyynärnivelestä ja edelleenkään siinä ei näkynyt pahaa nivelrikkoa (ei ollut silloin puolitoistavuotta sittenkään, kun edellisen kerran ontui). Pientä muutosta oli kyllä, mutta ei mitään sellaista, mikä selittäisi näin kovat kivut.
Nivelessä on jonkin verran nestettä, mutta sitä ei lähdetty nyt poistamaan vaan laitettiin kuvat ja lausuntopyyntö Esa Kestille ja nyt odotetaan, mitä mieltä hän on. Lähdetään mahdollisesti Kouvolaan tähystykseen jolloin samalla rauhoituskerralla voidaan tehdä kaikki tarvittavat toimenpiteet. Ei viitsi 12-vuotiasta mummelia rauhoittaa yhtään ylimääräistä kertaa.
Vai vielä paha nivelrikko eikä mitään tehtävissä... Hyvä etten uskonut!
Tässä nämä kremppapäivitykset tältä erää. Matkakertomus tulee, kunhan saan purettua kuvat kamerasta.
torstai 25. kesäkuuta 2009
Säikähdyksellä selvittiin!
Wiltsu kävi tiistaina lääkärissä jälkitarkastuksessa. Ja mikä helpotuksen huokaus, patologin lausunnon mukaan kiveksessä ollut kasvaintyyppi tulee yleensä kokonaan poistetuksi kastraation yhteydessä! Selvittiin siis säikähdyksellä!
Karvattomuus on vielä kuitenkin arvoitus. Kasvain ei todennäköisesti ollut hormonaalisesti aktiivinen, koska toinen kives oli normaali ja kummassakin oli toimiva siittiötuotanto. Nähtäväksi siis jää, palautuuko karvoitus siltikin nyt normaaliksi vai otetaanko seuraavaksi kilpparikokeet.
Kastraatiohaava ja kivespussit ovat parantuneet hyvin, mutta mutta... Wiltsu perhana onnistui repimään juhannuksen alla tikit peräaukon ja kivesten välisestä haavasta, mistä tietysti seurasi tulehdus. Ei muuta kuin antibioottikuuri päälle, kipulääkkeet ja suihkuttelua pari kertaa päivässä.
Niinpä, ihan oma oli syyni. Pistin nimittäin pojalle pöksyt jalkaan ja otin kaulurin pois, kun se oli hangannut kaulan pahasti ruvelle. Kotona kyllä oltiin - ei ollut aikomustakaan jättää sitä yksin ilman kauluria, mutta ei tullut mieleenkään, että sitä olisi pitänyt herkeämättä vahtia. Jossain vaiheessa herra oli onnistunut repimään pöksyt jalasta ja hoitamaan tikit pois. Ehkä päätti hieman helpottaa eläinlääkärin hommia... Teki sen vaan ihan liian aikaisin ja nyt haava repsottaa ja on tosi ikävän näköinen.
Tähän asti olen ihmetellyt, kuinka koira muka itse repii tikit pois, tyttöjen kanssa kun ei ole ollut sellaisia ongelmia. Mutta nyt tiedän, ettei kyseessä ole mikään urbaanilegenda. Ehkä tämä on taas joku poikien juttu? Toivottavasti Bodelle ei koskaan tule mitään tuollaisia operaatioita, sillä kun ei todennäköisesti kaulurikaan pysyisi päässä :o
Karvattomuus on vielä kuitenkin arvoitus. Kasvain ei todennäköisesti ollut hormonaalisesti aktiivinen, koska toinen kives oli normaali ja kummassakin oli toimiva siittiötuotanto. Nähtäväksi siis jää, palautuuko karvoitus siltikin nyt normaaliksi vai otetaanko seuraavaksi kilpparikokeet.
Kastraatiohaava ja kivespussit ovat parantuneet hyvin, mutta mutta... Wiltsu perhana onnistui repimään juhannuksen alla tikit peräaukon ja kivesten välisestä haavasta, mistä tietysti seurasi tulehdus. Ei muuta kuin antibioottikuuri päälle, kipulääkkeet ja suihkuttelua pari kertaa päivässä.
Niinpä, ihan oma oli syyni. Pistin nimittäin pojalle pöksyt jalkaan ja otin kaulurin pois, kun se oli hangannut kaulan pahasti ruvelle. Kotona kyllä oltiin - ei ollut aikomustakaan jättää sitä yksin ilman kauluria, mutta ei tullut mieleenkään, että sitä olisi pitänyt herkeämättä vahtia. Jossain vaiheessa herra oli onnistunut repimään pöksyt jalasta ja hoitamaan tikit pois. Ehkä päätti hieman helpottaa eläinlääkärin hommia... Teki sen vaan ihan liian aikaisin ja nyt haava repsottaa ja on tosi ikävän näköinen.
Tähän asti olen ihmetellyt, kuinka koira muka itse repii tikit pois, tyttöjen kanssa kun ei ole ollut sellaisia ongelmia. Mutta nyt tiedän, ettei kyseessä ole mikään urbaanilegenda. Ehkä tämä on taas joku poikien juttu? Toivottavasti Bodelle ei koskaan tule mitään tuollaisia operaatioita, sillä kun ei todennäköisesti kaulurikaan pysyisi päässä :o
tiistai 16. kesäkuuta 2009
Apua, mun pallo karkas
Bode portilla pylly pystyssä, nenä työnnettynä portin alitse... Mitä ihmettä?
Mikäpä muu moisen paniikin olisikaan voinut aiheuttaa, kuin rakkaan pallon vieriminen pois pihalta ja Boden ulottuvilta. Aika uskomattoman pitkälle se oli yltänyt tassujensa kanssa sutimaan. Vahinko vaan, että oli todennäköisesti samalla onnistunut työntämään palloa koko ajan kauemmas.
Kauankohan sen olisi pitänyt saada urakoida rauhassa, että olisi onnistunut kaivamaan sen kokoisen kuopan, mistä olisi päässyt portin alitse palloa hakemaan?
Mitä ihmettä tässä kuvassa tapahtuu? Yrittääkö tuo höpsö tosissaan kaivautua portin ali?
Vilkaisin terassilta portille päin ja hämmästyin, kun näin Boden siellä pylly pystyssä, hmm... Mitä ihmettä se nyt oikein touhuaa ja mitä sillä mahtaa olla mielessä?
Pakko oli mennä katsomaan lähempää ja kun selvisi mistä oli kyse, niin ei auttanut muu kuin lähteä hakemaan kameraa, sen verran huvittava tilanne oli.
Suunnitteleekohan herra kaivavansa tunnelin portin alitse?
Vilkaisin terassilta portille päin ja hämmästyin, kun näin Boden siellä pylly pystyssä, hmm... Mitä ihmettä se nyt oikein touhuaa ja mitä sillä mahtaa olla mielessä?
Pakko oli mennä katsomaan lähempää ja kun selvisi mistä oli kyse, niin ei auttanut muu kuin lähteä hakemaan kameraa, sen verran huvittava tilanne oli.
Suunnitteleekohan herra kaivavansa tunnelin portin alitse?
Olisihan tuo pitänyt arvata, pallohan se oli tietysti vierinyt portin ulkopuolelle ja aiheuttanut hysteerisen kuopimisurakan.
Mikäpä muu moisen paniikin olisikaan voinut aiheuttaa, kuin rakkaan pallon vieriminen pois pihalta ja Boden ulottuvilta. Aika uskomattoman pitkälle se oli yltänyt tassujensa kanssa sutimaan. Vahinko vaan, että oli todennäköisesti samalla onnistunut työntämään palloa koko ajan kauemmas.
Kauankohan sen olisi pitänyt saada urakoida rauhassa, että olisi onnistunut kaivamaan sen kokoisen kuopan, mistä olisi päässyt portin alitse palloa hakemaan?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)