Olipa märät hakutreenit meillä eilen. Maa oli kyllä valkoinen ja lunta satoi kaiken aikaa, mutta märkää se oli! Minä taitavana tyttönä onnistuin kastelemaan itseni kunnolla jo heti aluetta tallottaessa. Maa oli siis valkoinen, joten ei tarkkaa käsitystä minne milloinkin astui... mutta kun jalka upposi vähän normaalia syvemmälle ja kastui sukkia myöten, niin tiesin astuneeni johonkin vähän enemmänkin märkään kuin vaan kosteaan lumeen :-( Kiva!
En ollut laittanut kumisaappaita jalkaan, kun ajattelin, että tulee pikkupakkasessa liian kylmä ja koska maa oli lumen alla paikoin tosi liukas, niin kumisaappaat ei ole kaikkein turvallisimmat jalkineet. Noh, onneksi ei ollut montaa koirakkoa mukana, niin en ihan umpijäähän ehtinyt vaikka jalka ihan märkä olikin jo ennen treenien alkua.
Eikä märkyys jäänyt pelkästään toisen jalan kastumiseen. Satoi sen verran paljon lunta ja niin märkää sellaista, että kosteus meni päällysvaatteista läpi. Eikä märässä lumessa pitkällään pötköttäminenkään ihan kuivaa (eikä täysipäisen) puuhaa ollut.
Minähän en sitä kautta tule!
Bodea ei märkyys haitannut. Ensimmäinen äijä otettiin haamuna, joka toi pojan syötellen pois. Todennäköisesti pyörivä tuuli vähän häiritsi, kun Bode joutui hakemaan ja kiertelemään, mutta löytyi äijä kuitenkin lopulta. Ja taas saatiin ihmetellä, kun maalimiehen piti maanitella jähmettyneenä paikallaan seisovaa Bodea mukaansa (nakit oli kyllä pilkottu ihan pieniksi!). Ja jästipääksikin maalimies mokoma haukkui, oliko se sitten ihme, kun Bode totesi, että mene ihan vaan keskenäsi... Mutta selvisihän taas ongelman ydin; maalimies ei ymmärtänyt mitä reittejä kuului tulla pois piilolta eikä Bode halunnut kulkea vääriä polkuja tallovan maalimiehen kanssa... Hohhoijaa!
Toinen maalimies oli muistikuvana ja tämäkin toi pojun syötellen pois. Piilo oli niin tiheässä risukossa, ettei keskilinjalle kyllä nähnyt yhtään miten ja missä jätkä meni. Mutta pois tuli yhdessä maalimiehen kanssa, joten hyvin kai sujui.
Kolmas äijä oli jälleen muistikuvana ja minä kävin hakemassa piilolta. Piilo oli lähellä paikkaa, missä aluetta talloessani onnistuin kastelemaan jalkani, joten piti katsoa tarkkaan askeliaan... Mutta hyvin meni, niin Bodella kuin itsellänikin! Täytyy olla taas tyytyväinen!
Toivottoman hidas ohjaaja :-(
Muistilistalle tuli lisättävää. Remmi ajoissa pois ja lähetys heti, kun koira on valmis. Ensimmäiselle äijälle Bode nimittäin lähti kun remmi roikkui vielä perässä. Älähdyksestäni stoppasi kyllä ja sain remmin pois. Mutta monta nytkähdystä ehti jo tulla ennen kuin sain annettua käskyn. Ja viimeiselle äijälle Bode lähtikin sitten omatoimisesti. Olin kai liian hidas käskyn kanssa. Samaahan tekee Wiltsu - etenkin raunioradalla, ei se jaksa odottaa, että saan käskysanan suustani... Eli mun toimintaa pitäisi petrata ja paljon, etten hidastaisi ja sotkisi koirien työskentelyä... Jospa minä joskus kehityn lähemmäs koirieni tasoa - toivossa on hyvä elää! ;-)
maanantai 25. helmikuuta 2008
torstai 21. helmikuuta 2008
Missun jalka hyvässä kunnossa
Koirien voinneista on kyselty, joten tässä lyhyt päivitys tilanteeseen.
Missun jalka ei ole enää juurikaan vaivannut. Cartrophen-pistoksia ei olla käyty enää hakemassa eikä särkylääkettäkään ole tarvinnut antaa kuin pari kertaa pistoskuurin jälkeen. Silloin tällöin on vähän jäykkyyttä ja pientä ontumista ollut, mutta ne on olleet lyhytaikaisia vaivoja ja Missu on ollut tosi pirteä ja hyvävointisen oloinen.
Joka-aamuinen riehuntatuokio Boden kanssa on ihan pakollinen kuvio ;-) ja virtaa tuntuu Missussa riittävän rutkasti. Bode joutuu välillä käymään huilitauolla aidan ulkopuolella, kun Missu käy liian riehakkaaksi. Eipä aina uskoisi, että Bode on kohta 2-vuotias ja Missu täyttää kesällä jo 11.
Wiltsukin kunnossa!
Wiltsulla ei ole kohtauksia ollut. Ei ainakaan niin, että niitä oltaisiin huomattu. Täytyy miettiä, missä vaiheessa katsotaan taas maksa-arvot, josko niissä olisi tapahtunut muutoksia. Lokakuussahan ne katsottiin edellisen kerran, joten ei nyt ihan lähiaikoina ole kiirettä tutkimuksiin, mutta jossain vaiheessa kuitenkin. Ehkä seuraavien rokotusten yhteydessä, jos ei mitään muuta tässä välissä ilmene.
Kaikki näyttää siis olevan kunnossa - ihanaa!
Missun jalka ei ole enää juurikaan vaivannut. Cartrophen-pistoksia ei olla käyty enää hakemassa eikä särkylääkettäkään ole tarvinnut antaa kuin pari kertaa pistoskuurin jälkeen. Silloin tällöin on vähän jäykkyyttä ja pientä ontumista ollut, mutta ne on olleet lyhytaikaisia vaivoja ja Missu on ollut tosi pirteä ja hyvävointisen oloinen.
Joka-aamuinen riehuntatuokio Boden kanssa on ihan pakollinen kuvio ;-) ja virtaa tuntuu Missussa riittävän rutkasti. Bode joutuu välillä käymään huilitauolla aidan ulkopuolella, kun Missu käy liian riehakkaaksi. Eipä aina uskoisi, että Bode on kohta 2-vuotias ja Missu täyttää kesällä jo 11.
Wiltsukin kunnossa!
Wiltsulla ei ole kohtauksia ollut. Ei ainakaan niin, että niitä oltaisiin huomattu. Täytyy miettiä, missä vaiheessa katsotaan taas maksa-arvot, josko niissä olisi tapahtunut muutoksia. Lokakuussahan ne katsottiin edellisen kerran, joten ei nyt ihan lähiaikoina ole kiirettä tutkimuksiin, mutta jossain vaiheessa kuitenkin. Ehkä seuraavien rokotusten yhteydessä, jos ei mitään muuta tässä välissä ilmene.
Kaikki näyttää siis olevan kunnossa - ihanaa!
Koirakuvat-viikkohaaste: vapaa
Riina ja Missu nauttivat vapaudesta ja vauhdinhurmasta Muurlan mökillä. Siellä oli koirilla mielinmäärin tilaa juosta ja temmeltää.
Kuva otettu joskus 90-luvun lopulla.
Koirakuvat-viikkohaasteen aiheena on tällä kertaa vapaa. Tässä on nyt tarjolla enimmäkseen vanhoja kuvia ajoilta, jolloin vierailimme koirien kanssa vanhempieni kesäasunnoilla. Kuvissa esiintyy myös jo vuonna 2003 enkelikoiraksi siirtynyt Riina.
Mukana on myös muutama vähän tuoreempi otos, pitäähän kuviin saada mukaan kaikki kolme nykyistä kultamussukkaakin... :-)
Missu ja Bode pihalla kisailemassa kepistä kesällä 2006.
Kuva otettu joskus 90-luvun lopulla.
Koirakuvat-viikkohaasteen aiheena on tällä kertaa vapaa. Tässä on nyt tarjolla enimmäkseen vanhoja kuvia ajoilta, jolloin vierailimme koirien kanssa vanhempieni kesäasunnoilla. Kuvissa esiintyy myös jo vuonna 2003 enkelikoiraksi siirtynyt Riina.
Mukana on myös muutama vähän tuoreempi otos, pitäähän kuviin saada mukaan kaikki kolme nykyistä kultamussukkaakin... :-)
Missu ja Bode pihalla kisailemassa kepistä kesällä 2006.
Riina isolla kivellä keväällä 2000.
Purolan mökillä oli paljon kiviä
ja Riina valloitti ne kaikki,
niin isot kuin pienetkin.
Riina ja Missu saivat aikoinaan lenkkeillä vapaasti mökkireissuilla ja sellaisilla alueilla, missä ei ollut pelkoa törmätä muihin ihmisiin tai eläimiin - satunnaisia koiranulkoiluttajia ja muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Riinalla etenkin oli aikoinaan tapana käydä tarkistamassa kaikki lähistöllä liikkuvat ja koiria pelkäävälle ei ole mitenkään kiva juttu, kun iso (ei saa urputtaa vastaan, kyllä Riina oli ISO - ainakin koiria pelkäävien mielestä...) koira tulee vauhdilla luo ja usein vielä haukkuen.
Muurlan mökillä lenkkeillessämme vuosia vuosia sitten, törmäsimme mustikoita keräävään mieheen. Matkaa oli välissämme rutkasti, emmekä edes olleet menossa kohti vaan sivuitse ohi. Mutta siitä huolimatta Riina lähti haukkuen tarkistamaan, millä asioilla mies liikkui. Onneksi tämä ei näyttänyt pelästyvän, ei noussut edes pystyyn, vaan kaikessa rauhassa siinä kyykkiessään näytti Riinalle mustikkakippoaan, kuin todeten "Näitä minä täällä vain keräilen." Se tieto riitti Riinalle, tuli tyytyväisenä ja rauhallisin mielin takaisin ja matka jatkui.
Purolan mökillä oli paljon kiviä
ja Riina valloitti ne kaikki,
niin isot kuin pienetkin.
Riina ja Missu saivat aikoinaan lenkkeillä vapaasti mökkireissuilla ja sellaisilla alueilla, missä ei ollut pelkoa törmätä muihin ihmisiin tai eläimiin - satunnaisia koiranulkoiluttajia ja muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Riinalla etenkin oli aikoinaan tapana käydä tarkistamassa kaikki lähistöllä liikkuvat ja koiria pelkäävälle ei ole mitenkään kiva juttu, kun iso (ei saa urputtaa vastaan, kyllä Riina oli ISO - ainakin koiria pelkäävien mielestä...) koira tulee vauhdilla luo ja usein vielä haukkuen.
Muurlan mökillä lenkkeillessämme vuosia vuosia sitten, törmäsimme mustikoita keräävään mieheen. Matkaa oli välissämme rutkasti, emmekä edes olleet menossa kohti vaan sivuitse ohi. Mutta siitä huolimatta Riina lähti haukkuen tarkistamaan, millä asioilla mies liikkui. Onneksi tämä ei näyttänyt pelästyvän, ei noussut edes pystyyn, vaan kaikessa rauhassa siinä kyykkiessään näytti Riinalle mustikkakippoaan, kuin todeten "Näitä minä täällä vain keräilen." Se tieto riitti Riinalle, tuli tyytyväisenä ja rauhallisin mielin takaisin ja matka jatkui.
Wiltsu ihailemassa maisemia pihan ulkopuolella olevan puunrungon päällä alkuvuodesta 2005. Tokihan maisemat näyttävät paremmilta aidatun alueen ulkopuolelta kuin sisäpuolta katsoessa...
Nykyisin meillä on iso aidattu piha-alue, missä koirilla riittää tilaa juoksennella "vapaana". Tai Boden kohdalla ihan oikeastikin vapaana, koska sen mielestä aita on pystytetty vain ja ainoastaan hyppyesteeksi häntä varten... Ja niinpä Bode treenaa hyppyjä useinkin yksikseen... Ja käy Wiltsukin aidan ulkopuolella, jos tarvetta tulee. Missu sentään kilttinä tyttönä pysyy aidan sisäpuolella ja niin pysyi aikoinaan Riinakin. Siis molemmat tytöt! Poikia ei aidat pidättele. Tosin eivät pojatkaan muualle lähde, pistäytyvät vain "vihreämmän ruohon puolella" ja tulevat taas takaisin pihalle.
"Kuka sitä nyt vapaana haluaisi olla, kun maailmaa on niin paljon kivempi katsella kaltereiden takaa - ja ihan vapaaehtoisesti..." Ihmetteli Wiltsu taas kerran tässä muutama päivä sitten, kun tähtäilin sitä kameran kanssa.
Riina nauttii vapaudesta Purolan mökillä. Kaikki kivet piti aina valloittaa - niin isot kuin pienetkin. Kuva vuoden 2000 alkupuolelta.
Nykyisin meillä on iso aidattu piha-alue, missä koirilla riittää tilaa juoksennella "vapaana". Tai Boden kohdalla ihan oikeastikin vapaana, koska sen mielestä aita on pystytetty vain ja ainoastaan hyppyesteeksi häntä varten... Ja niinpä Bode treenaa hyppyjä useinkin yksikseen... Ja käy Wiltsukin aidan ulkopuolella, jos tarvetta tulee. Missu sentään kilttinä tyttönä pysyy aidan sisäpuolella ja niin pysyi aikoinaan Riinakin. Siis molemmat tytöt! Poikia ei aidat pidättele. Tosin eivät pojatkaan muualle lähde, pistäytyvät vain "vihreämmän ruohon puolella" ja tulevat taas takaisin pihalle.
"Kuka sitä nyt vapaana haluaisi olla, kun maailmaa on niin paljon kivempi katsella kaltereiden takaa - ja ihan vapaaehtoisesti..." Ihmetteli Wiltsu taas kerran tässä muutama päivä sitten, kun tähtäilin sitä kameran kanssa.
Riina nauttii vapaudesta Purolan mökillä. Kaikki kivet piti aina valloittaa - niin isot kuin pienetkin. Kuva vuoden 2000 alkupuolelta.
maanantai 18. helmikuuta 2008
Eihän pikkupoika tietä yksin ylitä...
Eilen oli Wiltsun vuoro päästä mukaan hakutreeneihin. Wili-Wilpertin kohdalla ei juuri kerrottavaa treeneistä ole... mutta täytyyhän sitä nyt muutama rivi edes yrittää raapustaa ;-)
Poika oli intoa täynnä jo pelkästään mukaan pääsemisestä ja huomatessaan, mihin päädyttiin, oli ratketa liitoksistaan - motivaatio oli siis kohdallaan! Ensimmäinen äijä oli tiheässä ryteikössä. Heti ensimetreillä Wiltsu joutui loikkaamaan ison risun yli, mikä hieman takertui jalkaan, mutta se ei - ihme kyllä - tahtia yhtään haitannut. Normaalisti herra hienohelma häiriintyy risuista, mutta nyt oli niin paljon tarmoa, ettei mikään estänyt työskentelyä.
Ensimmäinen äijä löytyi hetkessä ja eikun kohti seuraavaa. Toinen olikin sitten jo huomattavasti hankalampi pisto. Meillä on aika harvoin tienylityksiä ja ne tuottavat uskomattoman paljon vaikeuksia. Nytkin matka oli kyllä lyhyt, mutta kun äijä oli tien toisella puolella, niin vauhti tyssäsi siihen. Muutamaan otteeseen jouduin Wiltsua lähettämään uudestaan, kun tien kohdalla suunta muuttui tienmyötäiseksi. Yli ei olisi millään mennyt. Lopulta kuitenkin onnistui tienylitys ja sitten löytyi maalimieskin helposti.
Kolmas äijä oli taas risukkoisella puolella, mutta siinä ei ollut mitään ongelmia. On se vaan niin taitava jätkä!
Poika oli intoa täynnä jo pelkästään mukaan pääsemisestä ja huomatessaan, mihin päädyttiin, oli ratketa liitoksistaan - motivaatio oli siis kohdallaan! Ensimmäinen äijä oli tiheässä ryteikössä. Heti ensimetreillä Wiltsu joutui loikkaamaan ison risun yli, mikä hieman takertui jalkaan, mutta se ei - ihme kyllä - tahtia yhtään haitannut. Normaalisti herra hienohelma häiriintyy risuista, mutta nyt oli niin paljon tarmoa, ettei mikään estänyt työskentelyä.
Ensimmäinen äijä löytyi hetkessä ja eikun kohti seuraavaa. Toinen olikin sitten jo huomattavasti hankalampi pisto. Meillä on aika harvoin tienylityksiä ja ne tuottavat uskomattoman paljon vaikeuksia. Nytkin matka oli kyllä lyhyt, mutta kun äijä oli tien toisella puolella, niin vauhti tyssäsi siihen. Muutamaan otteeseen jouduin Wiltsua lähettämään uudestaan, kun tien kohdalla suunta muuttui tienmyötäiseksi. Yli ei olisi millään mennyt. Lopulta kuitenkin onnistui tienylitys ja sitten löytyi maalimieskin helposti.
Kolmas äijä oli taas risukkoisella puolella, mutta siinä ei ollut mitään ongelmia. On se vaan niin taitava jätkä!
lauantai 16. helmikuuta 2008
Piinalla kylässä
Eilen käväistiin Boden kanssa Piinan luona kylässä. Viimeksi Bode ja Piina ovat nähneet toisensa syksyllä 2006, kun Piina oli vielä ihan pieni eikä Bodekaan ollut kuin puolivuotias. Vuodenvaihteessa Piinastakin tuli pyhtääläinen, joten jatkossa nähdään varmasti useammin!
Mikähän paikka tämä on? Mielenkiintoisia hajuja täällä ainakin on!
Alkuun oli vähän vaisua, kun Bodea jännitti niin kovasti. Se keskittyi haistelemaan vieraita hajuja pihalla ja yritti olla huomioimatta Piinaa. Jännitys kuitenkin laukesi nopeasti ja sitten sitä kisailtiin ja juostiin pitkin pihaa - onnesta sekaisin molemmat!
Nuorellaparilla oli niin hauskaa temmeltää keskenään, etteivät millään olisi malttaneet lopettaa!
Kun poislähdön aika koitti, lähti Bode Piinan kanssa kohti ovea. "Heippa, minä jään tänne, täällä on kivempaa kuin kotona, mene sinä vaan yksin!" Eihän se ihan niin kuitenkaan onnistunut, vaan poikareppana piti raahata puoliväkisin autoon - kotiin oli lähdettävä. Mutta varmasti mennään taas joku päivä uudestaan peuhaamaan!
Piti sitten lopuksi vielä malttaa olla sen verran paikoillaan, että mami ehti napata kuvan, mikä olisi edes jotenkuten julkaisukelpoinen - riehuntakuvien onnistumisesta kun ei ollut takeita :-)
Mikähän paikka tämä on? Mielenkiintoisia hajuja täällä ainakin on!
Alkuun oli vähän vaisua, kun Bodea jännitti niin kovasti. Se keskittyi haistelemaan vieraita hajuja pihalla ja yritti olla huomioimatta Piinaa. Jännitys kuitenkin laukesi nopeasti ja sitten sitä kisailtiin ja juostiin pitkin pihaa - onnesta sekaisin molemmat!
Nuorellaparilla oli niin hauskaa temmeltää keskenään, etteivät millään olisi malttaneet lopettaa!
Kun poislähdön aika koitti, lähti Bode Piinan kanssa kohti ovea. "Heippa, minä jään tänne, täällä on kivempaa kuin kotona, mene sinä vaan yksin!" Eihän se ihan niin kuitenkaan onnistunut, vaan poikareppana piti raahata puoliväkisin autoon - kotiin oli lähdettävä. Mutta varmasti mennään taas joku päivä uudestaan peuhaamaan!
Piti sitten lopuksi vielä malttaa olla sen verran paikoillaan, että mami ehti napata kuvan, mikä olisi edes jotenkuten julkaisukelpoinen - riehuntakuvien onnistumisesta kun ei ollut takeita :-)
perjantai 15. helmikuuta 2008
Koirakuvat-viikkohaaste: ystävä
Tämän viikon koirakuvat-viikkohaasteen aiheena on ystävä. Lähestulkoon kaikki koneelta ja kamerasta löytyvät ystävä-kuvat on jo blogissa olleet esillä, mutta yksi ihan tuore kuva on sentään laittaa tähän:
Bode pistäytyi tänään Piina-kaverin luona leikkimässä ja pitihän sitä hetkeksi istahtaa poseeraamaankin.
Koirien välisestä ystävyydestä löytyy vino pino kuvia, mutta tässä muutama harvinaisempi otos, missä kuvaan on eksynyt myös ihmislajin edustajia:
Missu antaa äiskälle pusun ja Wiltsu makaa iskän kanssa sohvalla.
Bode pistäytyi tänään Piina-kaverin luona leikkimässä ja pitihän sitä hetkeksi istahtaa poseeraamaankin.
Koirien välisestä ystävyydestä löytyy vino pino kuvia, mutta tässä muutama harvinaisempi otos, missä kuvaan on eksynyt myös ihmislajin edustajia:
Missu antaa äiskälle pusun ja Wiltsu makaa iskän kanssa sohvalla.
maanantai 11. helmikuuta 2008
Apua, pelottaa!
Sunnuntaina meillä oli hämärä-/pimeätreenit. Aloitettiin hakuilut neljältä, joten alkupään koirilla oli ihan hyvä näkyvyys vielä, mutta loppua kohden alkoi hämärtää ja viimeisillä olikin sitten jo ihan pilkkopimeää.
Nyt olin varautunut hyvin palkkapurkkien kanssa. Nakit oli pilkottu tarpeeksi pieniksi, ettei maalimiesten tarvitsisi järkyttää Bodea napsaisemalla niitä enää yhtään pienemmiksi... Yksi asia oli siis hoidossa, mutta... Matkalla treenipaikalle tuli tuskanhiki. En muistanut ennen lähtöä tarkistaa, oliko otsalamppu varmasti repussa. Samperi soikoon! Illalla kävi mielessä, että täytyy muistaa varmistaa hyvissä ajoin ennen lähtöä, mutta enpä tietystikään muistanut. Onneksi lamppu kuitenkin oli matkassa! Eihän siitä muuten olisi mitään tullut.
Huhhahhei, kohta on pilkkopimeää - ei siis haamuja meille
Boden vuoro koitti viidentenä (ainakin noin suunnilleen...) ja silloin alkoi olla jo kunnolla hämärää. Ensin otettiin makkararinki ja tällä kertaa riitti porukkaa oikein kunnon rinkiin. Bode oli hieman hämillään: "Mitä ihmettä nuo täällä pimeässä metsässä kyykkivät?" Mutta meni suht reippaasti kutsujien luo hakemaan nakinpalasia.
Päädyttiin taas kahteen äijään makkararingin jälkeen, mutta nyt ei ollut oikein mahdollista ottaa haamuja, kun näkyvyyttä ei enää juurikaan ollut. Tehtiin niin, että äijä lähti kävelemään piilolle ja me käveltiin Boden kanssa vähän matkaa perässä. Käännyttiin sitten poispäin ja jatkettiin vähän matkaa suoraan keskilinjan yli toiselle puolelle. Käännyttiin ympäri, palattiin keskilinjalle ja lähetin pojan normaalisti matkaan.
Iiik, tuolla on mörköjä!
Lähtö sujui tuttuun malliin, Bode lähti reippaasti töihin ja etenikin suht hyvin. Sitten iski paniikki. Tuolla on ihan pimeää ja pimeässä on aivan varmasti mörköjä :o Pakko oli palata keskilinjalle mamin jalkoihin turvaan. Muutama lähetysyritys - ei tulosta, poika eteni ihan lyhyen matkan ja sitten tuli stoppi. Lähdin kävelemään pienen matkan mukana ja viimein poika rohkaisi mielensä ja eteni ihan itsekseen piilolle asti ja maalimies toi jätkän syötellen pois.
Toinen maalimies lähti piilolle samalla tavalla. Käveltiin muutama metri perään, käännyttiin ja jatkettiin vähän matkaa toiseen suuntaan, käännyttiin taas takaisin ja lähetys keskilinjalta. Nyt stoppasi matka miltei heti. Pimeys oli jo lähes täydellistä. Ei siis auttanut muu kuin lähteä kävelemään mukana. Bode rohkaisi mielensä ja eteni reippaasti maalimiehelle asti, mun yrittäessä epätoivoisesti suunnistaa perässä kompuroiden piilolle. Hyvä, että menin mukana. Maalimies ei huomannut Boden saapuneen, ennen kuin otsalamppuni valo tuli tarpeeksi lähelle ;-) Kaulapannan kilinä oli kyllä kuulunut, mutta puun takana odottavaa koiraa ei maalimies huomannut.
Kotiläksyjä
Me saatiin Boden kanssa kotiläksyksi pimeässä metsässä liikkumista :o Apua! Kummallehan se meistä onkaan vaikeampaa... Bodehan liikkuu kyllä, kun sillä on seuralainen mukana, mutta yksikseen eteneminen... Onneksi kohta on jo kesä ja valoisaa!
Nyt olin varautunut hyvin palkkapurkkien kanssa. Nakit oli pilkottu tarpeeksi pieniksi, ettei maalimiesten tarvitsisi järkyttää Bodea napsaisemalla niitä enää yhtään pienemmiksi... Yksi asia oli siis hoidossa, mutta... Matkalla treenipaikalle tuli tuskanhiki. En muistanut ennen lähtöä tarkistaa, oliko otsalamppu varmasti repussa. Samperi soikoon! Illalla kävi mielessä, että täytyy muistaa varmistaa hyvissä ajoin ennen lähtöä, mutta enpä tietystikään muistanut. Onneksi lamppu kuitenkin oli matkassa! Eihän siitä muuten olisi mitään tullut.
Huhhahhei, kohta on pilkkopimeää - ei siis haamuja meille
Boden vuoro koitti viidentenä (ainakin noin suunnilleen...) ja silloin alkoi olla jo kunnolla hämärää. Ensin otettiin makkararinki ja tällä kertaa riitti porukkaa oikein kunnon rinkiin. Bode oli hieman hämillään: "Mitä ihmettä nuo täällä pimeässä metsässä kyykkivät?" Mutta meni suht reippaasti kutsujien luo hakemaan nakinpalasia.
Päädyttiin taas kahteen äijään makkararingin jälkeen, mutta nyt ei ollut oikein mahdollista ottaa haamuja, kun näkyvyyttä ei enää juurikaan ollut. Tehtiin niin, että äijä lähti kävelemään piilolle ja me käveltiin Boden kanssa vähän matkaa perässä. Käännyttiin sitten poispäin ja jatkettiin vähän matkaa suoraan keskilinjan yli toiselle puolelle. Käännyttiin ympäri, palattiin keskilinjalle ja lähetin pojan normaalisti matkaan.
Iiik, tuolla on mörköjä!
Lähtö sujui tuttuun malliin, Bode lähti reippaasti töihin ja etenikin suht hyvin. Sitten iski paniikki. Tuolla on ihan pimeää ja pimeässä on aivan varmasti mörköjä :o Pakko oli palata keskilinjalle mamin jalkoihin turvaan. Muutama lähetysyritys - ei tulosta, poika eteni ihan lyhyen matkan ja sitten tuli stoppi. Lähdin kävelemään pienen matkan mukana ja viimein poika rohkaisi mielensä ja eteni ihan itsekseen piilolle asti ja maalimies toi jätkän syötellen pois.
Toinen maalimies lähti piilolle samalla tavalla. Käveltiin muutama metri perään, käännyttiin ja jatkettiin vähän matkaa toiseen suuntaan, käännyttiin taas takaisin ja lähetys keskilinjalta. Nyt stoppasi matka miltei heti. Pimeys oli jo lähes täydellistä. Ei siis auttanut muu kuin lähteä kävelemään mukana. Bode rohkaisi mielensä ja eteni reippaasti maalimiehelle asti, mun yrittäessä epätoivoisesti suunnistaa perässä kompuroiden piilolle. Hyvä, että menin mukana. Maalimies ei huomannut Boden saapuneen, ennen kuin otsalamppuni valo tuli tarpeeksi lähelle ;-) Kaulapannan kilinä oli kyllä kuulunut, mutta puun takana odottavaa koiraa ei maalimies huomannut.
Kotiläksyjä
Me saatiin Boden kanssa kotiläksyksi pimeässä metsässä liikkumista :o Apua! Kummallehan se meistä onkaan vaikeampaa... Bodehan liikkuu kyllä, kun sillä on seuralainen mukana, mutta yksikseen eteneminen... Onneksi kohta on jo kesä ja valoisaa!
torstai 7. helmikuuta 2008
Koirakuvat-viikkohaaste: numero
Tällä kertaa koirakuvat-viikkohaasteen aiheena on numero. Ja melkoisen haastava aihe onkin.
Mikähän olisi se meidän numero? Kolme? Koska koiria on kolme kappaletta. Vai neljä, kun koiria on kaiken kaikkiaan ollut neljä? Tai kenties 11, kun vanhin koirista täyttää kesällä 11 vuotta.
Kakkonenkin se voisi olla, koska nuorin koirista täyttää huhtikuussa kaksi vuotta ja kaksin aina kaunihimpi, kolmas lisää jännitettä ja aiheuttaa mustasukkaisuutta (hmm siinähän vilahti taas se kolmonenkin…).
Bode on vielä hetken aikaa yksi vuotta, Wiltsu on marraskuun alkuun asti kahdeksan, Missu kesäkuulle kymmenen... Numeroita siis riittää, onpa vaikea valinta...
Taidetaan kuitenkin päätyä kolmoseen, joten tässä pari ihan uunituoretta kolmoskuvaa ;-)
Kolme koiraa poseeraa - vastahakoisesti... "Voi itku, joko taas? Onko ihan pakko?"
Bode sekä Boden kolme rakasta lelua
Mikähän olisi se meidän numero? Kolme? Koska koiria on kolme kappaletta. Vai neljä, kun koiria on kaiken kaikkiaan ollut neljä? Tai kenties 11, kun vanhin koirista täyttää kesällä 11 vuotta.
Kakkonenkin se voisi olla, koska nuorin koirista täyttää huhtikuussa kaksi vuotta ja kaksin aina kaunihimpi, kolmas lisää jännitettä ja aiheuttaa mustasukkaisuutta (hmm siinähän vilahti taas se kolmonenkin…).
Bode on vielä hetken aikaa yksi vuotta, Wiltsu on marraskuun alkuun asti kahdeksan, Missu kesäkuulle kymmenen... Numeroita siis riittää, onpa vaikea valinta...
Taidetaan kuitenkin päätyä kolmoseen, joten tässä pari ihan uunituoretta kolmoskuvaa ;-)
Kolme koiraa poseeraa - vastahakoisesti... "Voi itku, joko taas? Onko ihan pakko?"
maanantai 4. helmikuuta 2008
Hetkinen hei, ne on MUN nakit!
Sunnuntaiaamuna meni joululahjaksi saatu heräämisvalo räpsähtäen pimeäksi. Ei hemmetti, edellinen lamppu kesti noin kuukauden, menikö tämä nyt jo viikossa... Hetken siinä ehdittiin manailla, ennen kuin huomattiin, että myös kello oli pimeänä. Kyseessä olikin siis sähkökatkos.
Katkos kesti ja kesti. Alkoi jo vähän hirvittää. Kohta pitäisi nousta sängystä ylös jos meinaa ehtiä hakutreeneihin. Ei vaan huvittanut nousta, kun ei ollut sähköjä eikä siis onnistuisi kahvinkeittäminen, aamupala (leivät pakkasessa) ei edes pesulla käynti. Mielessä ehti jo käydä, että pitääkö tästä lähteä vanhempieni luokse aamutoimille, kun sähköt vihdoin noin tunnin odottelun jälkeen palautuivat. Ja eikun kiireesti ylös ja valmistautumaan lähtöön.
Voi sitä väenpaljoutta...
Matkalla sain tiedon, että meitä on tulossa peräti kolme koirakkoa treeneihin. Voi itku! Kiva käydä tunnin kestävissä treeneissä, kun matkoihin menee saman verran aikaa. Noh, tulipahan kuitenkin jonkinmoiset treenit pidettyä ja pidempään ei välttämättä olisi ollut kiva treenatakaan, kun oli niin hirmuisen kova ja kylmä tuuli.
Makkararinkiä ei Bodelle tällä kertaa otettu. Eipä sitä kahdella ihmisellä rinkiä oikein onnistu tekemäänkään, joten tyydyttiin siihen mitä oli: kahteen äijään. Molemmat otettiin haamuina.
Ensimmäinen oli todella helppo. Tuuli juuri sopivasti niin, ettei tehnyt heikkoakaan suunnata suoraan äijän luo. Siinä sitten aikani seisoskelin keskilinjalla ja odottelin, että maalimies tuo pojan syötellen pois. Mitään ei tapahtunut. Jaa... eikö siitä ollutkaan puhetta, ehkä siellä odotellaan minua saapuvaksi. Ja eikun vauhdilla piilolle. No siellähän sitä maattiin risukossa ja Bode ihmeissään, kun ei nakkia tipu ;-)
Kosketko ihan tosissas mun nakkeihin?
Toiselle maalimiehelle annettiin ohjeet tuoda poika syötellen pois. Tällä kertaa oli vähän hankalampi pisto, kun tuuli "väärästä" suunnasta. Mutta tarpeeksi pitkälle kun malttoi irtautua, niin jo onnistui. Isompia ongelmia tuli sen sijaan piilolta pois tullessa. Katseltiin keskilinjalla, kun maalimies käveli yksinään - Bode seisoi jähmettyneenä vähän matkan päässä takana. Mikähän sillä nyt on? Maalimiehen onnistui kuitenkin houkutella Bode taas matkaan. Ja hetken päästä sama juttu: Bode jää seisomaan maalimiehen jatkaessa matkaa. Argh!
Kaksikon päästyä keskilinjalle sain selityksen käytökselle. Maalimies mokoma oli mennyt ja pilkkonut Boden nakkeja vähän pienemmiksi, että riittäisivät koko matkalle. Ja sehän ei käy päinsä! Boden ruokaan ei kosketa! Bode oli pysähtynyt närkästyneenä joka kerta, kun maalimies oli napsauttanut nakinpalaa pienemmäksi. Samaa se on tehnyt ennenkin. Yhden maalimiehen se jätti aikoinaan metsään, kun tämä kehtasi pitää nakinpalasta kiinni niin, ettei Bode saanut koko palaa suuhunsa vaan olisi pitänyt puraista vain pikkupala. Bode päätti, että pidä nakinpalasi, minä en niitä enää halua ja häipyi.
Muuten treenit menivät oikein hyvin. Täytyy vaan palata ajassa taaksepäin ja muistaa taas pilkkoa nakit ihan pieniksi, että onnistuu syötellen poistuonti. On se Bode vaan niin hassu jätkä ;-)
Katkos kesti ja kesti. Alkoi jo vähän hirvittää. Kohta pitäisi nousta sängystä ylös jos meinaa ehtiä hakutreeneihin. Ei vaan huvittanut nousta, kun ei ollut sähköjä eikä siis onnistuisi kahvinkeittäminen, aamupala (leivät pakkasessa) ei edes pesulla käynti. Mielessä ehti jo käydä, että pitääkö tästä lähteä vanhempieni luokse aamutoimille, kun sähköt vihdoin noin tunnin odottelun jälkeen palautuivat. Ja eikun kiireesti ylös ja valmistautumaan lähtöön.
Voi sitä väenpaljoutta...
Matkalla sain tiedon, että meitä on tulossa peräti kolme koirakkoa treeneihin. Voi itku! Kiva käydä tunnin kestävissä treeneissä, kun matkoihin menee saman verran aikaa. Noh, tulipahan kuitenkin jonkinmoiset treenit pidettyä ja pidempään ei välttämättä olisi ollut kiva treenatakaan, kun oli niin hirmuisen kova ja kylmä tuuli.
Makkararinkiä ei Bodelle tällä kertaa otettu. Eipä sitä kahdella ihmisellä rinkiä oikein onnistu tekemäänkään, joten tyydyttiin siihen mitä oli: kahteen äijään. Molemmat otettiin haamuina.
Ensimmäinen oli todella helppo. Tuuli juuri sopivasti niin, ettei tehnyt heikkoakaan suunnata suoraan äijän luo. Siinä sitten aikani seisoskelin keskilinjalla ja odottelin, että maalimies tuo pojan syötellen pois. Mitään ei tapahtunut. Jaa... eikö siitä ollutkaan puhetta, ehkä siellä odotellaan minua saapuvaksi. Ja eikun vauhdilla piilolle. No siellähän sitä maattiin risukossa ja Bode ihmeissään, kun ei nakkia tipu ;-)
Kosketko ihan tosissas mun nakkeihin?
Toiselle maalimiehelle annettiin ohjeet tuoda poika syötellen pois. Tällä kertaa oli vähän hankalampi pisto, kun tuuli "väärästä" suunnasta. Mutta tarpeeksi pitkälle kun malttoi irtautua, niin jo onnistui. Isompia ongelmia tuli sen sijaan piilolta pois tullessa. Katseltiin keskilinjalla, kun maalimies käveli yksinään - Bode seisoi jähmettyneenä vähän matkan päässä takana. Mikähän sillä nyt on? Maalimiehen onnistui kuitenkin houkutella Bode taas matkaan. Ja hetken päästä sama juttu: Bode jää seisomaan maalimiehen jatkaessa matkaa. Argh!
Kaksikon päästyä keskilinjalle sain selityksen käytökselle. Maalimies mokoma oli mennyt ja pilkkonut Boden nakkeja vähän pienemmiksi, että riittäisivät koko matkalle. Ja sehän ei käy päinsä! Boden ruokaan ei kosketa! Bode oli pysähtynyt närkästyneenä joka kerta, kun maalimies oli napsauttanut nakinpalaa pienemmäksi. Samaa se on tehnyt ennenkin. Yhden maalimiehen se jätti aikoinaan metsään, kun tämä kehtasi pitää nakinpalasta kiinni niin, ettei Bode saanut koko palaa suuhunsa vaan olisi pitänyt puraista vain pikkupala. Bode päätti, että pidä nakinpalasi, minä en niitä enää halua ja häipyi.
Muuten treenit menivät oikein hyvin. Täytyy vaan palata ajassa taaksepäin ja muistaa taas pilkkoa nakit ihan pieniksi, että onnistuu syötellen poistuonti. On se Bode vaan niin hassu jätkä ;-)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)