perjantai 28. joulukuuta 2007

Surullinen etsintätehtävä

Olin juuri valmistautumassa ottamaan joulukorttikuvaa kuun puolenvälin tienoilla, kun sain ikävän puhelun. Lähistöllä oli kadonnut koira remmi perässään.

Ei auttanut muu, kuin ottaa pikapikaa edes jonkinlainen kuva koirista korttia varten (kortit piti ehtiä vielä illalla tulostaa ja kirjoittaa, että ne sai seuraavana päivänä postiin - kuka käski taas jättää homman viime tippaan...). Noh sain napattua kuvan, mikä oli edes sinnepäin mitä olin ajatellut, joten ei muuta kuin äkkiä vähän ruokaa naamaan, Wiltsu autoon ja menoksi.

Wiltsu töissä

Käveltiin Wiltsun kanssa alueella, missä koira oli lähtenyt teilleen. Lähettelin Wiltsua hakemaan. Ei olla koskaan haettu muuta kuin ihmisiä, joten ei mitään käsitystä, miten poika olisi toiminut jos olisi koiran metsästä löytänyt. Arvelin sen käytöksen kuitenkin sen verran muuttuvan, että huomaisin, jos se koiran siellä havaitsisi.

Vaan ei näkynyt eikä kuulunut yhtään mitään.

Seuraavana päivänä oli porukkaa enemmänkin etsimässä ja laajemmalta alueelta eikä meitä tarvittu mukaan. Perjantaina käytiin vielä illalla kävelemässä Wiltsun kanssa omilla nurkilla, Pete tähyili taskulampun kanssa tienvierustoja ja minä tarkkailin Wiltsua, jos se havaitsisi jonkun olevan lähistöllä. Ei näkynyt eikä kuulunut mitään.

Suruviesti

Joulun jälkeen sain ikävän viestin. Omistaja oli saanut tiedon, että koira oli jäänyt auton alle ja menehtynyt. Epätietoisuus koiran kohtalosta oli omistajille varmaan kaikkein pahinta, joten vaikka uutinen oli ikävä ja surullinen, niin se antoi mahdollisuuden päästää irti ja aloittaa surutyö. Olisin niin toivonut onnellista loppua enkä voinut itkulta välttyä minäkään, vaikken koiraa ollut ikinä edes tavannut. Toivottavasti ei itse joudu koskaan kokemaan samaa omalla kohdallaan!

Voimia ja jaksamista kaikille menetyksen kokeneille!

maanantai 10. joulukuuta 2007

Bode messarissa


Bode sai Teijalta lahjaksi ihanan joulupiparin!

Joulukuun alun epätoivoinen kampausurakka takana - tuntui, ettei Bodea voinut sekunniksikaan laskea silmistään tai se onnistui heti hankkimaan pari takkua turkkiinsa :o Yhden kohdan kun sai selväksi, niin toiseen ilmaantui uusia takkuja.

Pikkuisen stressasi myös ajatus tietöistä ja uudistuksista messarin parkkialueilla. Ja etenkin, kun edellisenä iltana kuulin, että myöhästymisiä oli ollut runsaasti, kun tietyöt aiheuttivat pahaa ruuhkaa messariin tullessa. Onneksi Paula oli mukana, ei tarvinnut mennä yksin ja hätätilassa olisin voinut hypätä Boden kanssa kyydistä ja Paula olisi jäänyt parkkeeraamaan autoa. Kaikki sujui kuitenkin hienosti, pääsimme helposti ja ajoissa perille. Kiitos matkaseurasta Paula!

Pikkupojalle oli vähän hämmentävä juttu joutua metsän keskeltä ihmisvilinään ja nähdä kerralla paljon vieraita ihmisiä ja koiria. Yllättävän hyvin jätkä kuitenkin järkytyksestään selvisi ja esiintyi hienosti Virpin kanssa kehässä, kiitos Virpi! Bode sijoittui paras urosluokan neljänneksi ja sai varasertin. Arvostelu löytyy Boden tuloksista.

Aivan ihana yllätys odotti kehän jälkeen, kun Bode sai Teijalta lahjaksi joulupiparin :-) kiitos Teija!

maanantai 26. marraskuuta 2007

Missu hakuilemassa

Missu-mussukka pääsi pitkästä aikaa töihin ja kokeilemaan tykkääkö jalka huonoa vähän enemmästä toiminnasta.

Otettiin kaksi maalimiestä helppokulkuiseen maastoon ja ihan lyhyillä matkoilla. Missu oli onnesta mykkyrällä päästessään taas hommiin. Se kirmasi kuin nuori tytönhupakko etsimään äijiä eikä jalka vaivannut yhtään. Vasta seuraavana päivänä ilmeni vähän jäykkyyttä taas, mutta ei onneksi mitenkään pahasti. Eli jatkossakin tyttö pääsee aina silloin tällöin mielenterveystreeneihin, otetaan vaan rauhallisemmin ja kunnon mukaan.

Oli niin ihana seurata Missun riemua ja nautintoa hakumetsässä! Riittää taas muisteltavaa mummelille pitkäksi aikaa... tai ainakin joksikin aikaa ;-)

tiistai 20. marraskuuta 2007

Koirakuvat-viikkohaaste: herkku

Tällä kertaa koirakuvat-viikkohaasteen aiheena on herkku. Näillä karvakasoilla pitäisi vain olla jättiherkut, että niitä karvojen seasta näkyisi :-D mutta on niillä kuvissa herkut, katsokaa tarkasti ;-)


Bode on jättänyt oman luunsa ovenrakoon ja tarkistaa, onko Wiltsu kenties saanut jotain parempaa. Ei onnistuisi enää nykyään tuollainen "lähentely" vastaavassa tilanteessa :-( Kuva kesältä 2006.


Tämä viime vuoden marraskuussa otettu kuva olisi sopinut loistavasti myös aiemmin olleeseen hassu-aiheiseen koirakuvat-viikkohaasteeseen, valitettavasti en silloin vielä ollut löytänyt haaste-sivustoa.
Bode herkuttelee luulla ja on näppäränä poikana ratkaissut ahtaan penkin ongelman: takapuoli selkänojalle ja johan on tilaa riittävästi isommallekin pojalle :-D



Missu on aivan puhki. Oma solmuluu on ahmittu ja mamman luun kanssa tekee jo tiukkaa. Pakko siis pitää välillä huilitauko, luu on tietysti visusti jalkojen välissä, ettei mamma vaan tule ja nappaa omaansa takaisin ;-) Kuva vuodelta 1999.

Meidän jengille käy herkuiksi kaikki koiran- ja kissannamit sekä lähestulkoon kaikki mitä ihmisetkin syövät, ehkä salaatinlehtiä lukuun ottamatta ;-) Paitsi tietysti Bodelle, joka ei "äijänä" paljon vihanneksista ja hedelmistä perusta. Missulle ja Wiltsulle uppoaa ihan kaikki niin ruuan seassa kuin muutenkin. Bode sen sijaan häiriintyy jos ruokaan on lisätty jotain "rehuja" tai muuta ylimääräistä ja silloin syöminen kestää, kun lisukkeet pitää siirtää syrjään että ruuan saa syötyä ensin.

maanantai 19. marraskuuta 2007

Otsalampputreenit

Tällä kertaa meille tulikin pimeäntreenit raunioilla, kun aloitettiin sen verran myöhään ja paikalle oli ilmaantunut yllättävän monta koirakkoa. Onneksi en ottanut Bodea mukaan :o sydän kurkussa olisin saanut olla koko ajan, kun olisin pelännyt pojan telovan itsensä siellä, huh! Mutta Wiltsun kanssa ei ongelmia :-) pikkujätkä hoiti taas tehtävän tuttuun tapaansa - vauhdilla! Ohjaajalla oli jälleen kerran vaikeuksia pysyä edes jotenkuten perässä, mutta sekin on varsin normaalia :-(

Tällä kertaa ennakoin ja annoin käskyn samaan aikaan, kun otin remmin pois poitsun kaulasta... ei se varmaan edes kuunnellut, mutta ehdinpä kuitenkin, ennen kuin koira katosi näkymättömiin. Ja tällä kertaa se todella katosi näkymättömiin ja nopeasti, sen verran pimeää alkoi jo meidän vuorolla olla. Onneksi oli otsalamppu päässä, joten ei tullut kompuroitua maassa lojuviin tiiliskiviin sun muihin rojuihin.

Ensimmäinen äijä löytyi hetkessä ja kimeä haukunta alkoi kuulua betonilohkareiden seasta. Tällä kertaa ei ollut luukkua edessä, joten Wiltsu pääsi ongelmitta ihan maalimiehen korvanjuureen konsertoimaan (onneksi mun ei itse tarvitse olla sille maalimiehenä!).

Toinen äijä löytyikin sitten reilusti kauempaa. Mistä ihmeestä se ääni oikein kantautui? Hivenen oli ohjaajalla paikallistamisvaikeuksia ja sitten ilmaisukin vielä katkesi. Kiva. Ei auttanut muu kuin hihkaista jätkälle, että jos nakkeja haluaa, niin olisi syytä avustaa mut paikalle... Onneksi ilmaisu alkoi jälleen kuulua ja löysin perille. Maalimies kertoi, että ilmaisun katkeaminen johtui siitä, että Wiltsu oli keksinyt pienen raon luukun sivusta ja taiteillut siitä piiloon sisälle.

Viimeinen piilo olikin sitten sellainen, ettei Wiltsu onnistunut pääsemään maalimiehen luo, joten pakko oli ilmaista ulkopuolella. Voi poikareppanaa, on se niin julmaa, kun ei saa aina mennä ihan äijän viereen mekastamaan ;-)

Työt sujuivat tosi vauhdilla. Siinä ei Wiltsulla kauaa nokka tuhissut, mutta sitten sitä aikaa tuhraantuikin, kun ohjaaja yritti saada pikakiitäjän kiinni... Niinpä, se haavi on edelleen hankkimatta! Sillä kyllä saisi Wiltsun kätevästi napattua, kun se kuitenkin ihan viereen monesti tulee. Mutta kun en ollut tarpeeksi nopea koppaamaan kiinni, niin jatkoi aina vaan uudestaan matkaansa. Pyydystykseen meni varmaan yhtä kauan aikaa kuin itse työskentelyyn, voih! Täytyy kirjoittaa joulupukille, jospa se toisi mulle koiranpyydystyshaavin ;-)

perjantai 16. marraskuuta 2007

Koirakuvat-viikkohaaste: ulkoilija

Parin viikon tauon jälkeen osallistutaan taas koirakuvat-viikkohaasteeseen. Aiheena on tällä kertaa ulkoilija.

Täällä etelärannikolla oli vielä eilen aivan lumetonta:


Boden ehdoton lempparilelu - niin sisällä kuin ulkonakin - on pallo!


Missu järsii polttopuita, Wiltsu keppejä tai kaarnaa ja Bode juoksentelee pallo suussa.

Mutta tänään, marraskuun 16. päivänä, on lunta maassa:


Juna matkaa pihalla, Missu edellä ja Wiltsu perässä...


Leiki mun kaa! Bode on pudottanut pallonsa Wiltsun viereen
ja odottaa toimintaa (pallo näkyy Wiltsun mahan alla)


Viime vuonna marraskuun alkupuolella oli tilanne aivan toinen :o Pikkuisen on lumitilanteessa eroa :-)


Bodella on painot jalassa ;-)

tiistai 13. marraskuuta 2007

Synttärikemut raunioilla

Perjantaina käytiin aamupäivällä Wiltsun kanssa rauniotreeneissä. Missu on yhä edelleen jalkansa kanssa rajoitetulla liikunnalla, joten se ei ennakkosuunnitelmista poiketen päässytkään mukaan :-( Ja koska Wiltsu vei pikkupizzoja ja pullaa treeneihin synttäreidensä kunniaksi, niin olihan nyt oikeastaan sen treenivuoro jo siksikin.

Treenit menivät loistavasti, kuten rauniotreenit yleensäkin. Siis kunhan ei ole liian tarkka... Koiran ohjaaminen kun nyt oli vähän niin ja näin. Käskyä en ehtinyt antaa, vaan Wiltsu ampaisi matkaan heti, kun remmistä irti pääsi (aivan liian hidas ohjaaja!). Suurimmaksi osaksi mulla ei ollut mitään havaintoa koirasta, mutta oletin, että se kävi omatoimisesti alueen suht tarkasti läpi :o

Ensimmäinen ilmaisu kuului jostain tosi "syvältä". Hetken aikaa pyörin betonilohkarekasan ympärillä, ennen kuin osasin paikallistaa, mistä haukku kuului. Wiltsu oli taas tuttuun tapaansa onnistunut änkeämään maalimiehen luo piiloon. Täytyy olla tosi tiivis umpipiilo, että Wiltsun saa pysymään ulkopuolella. Se onnistuu luikertelemaan mitä pienimmistäkin koloista ja raoista.

Toisen äijän luona se liukuili noin 45 asteisen betoniseinämää pitkin useampaan otteeseen, kun kuvitteli pääsevänsä siitä jotenkin äijän luo. Jonkin ajan kuluttua kiersi viimein lohkareen sivulle ja sitten minäkin jo hoksasin, missä maalimies luuraa.

Kolmannen kohdalla alkoi olla jo vähän enemmänkin kohellusvaihetta päällä. Wiltsu juoksi päättömästi sinne tänne ja lopulta meinasi niskat nyrjähtää, kun kesken vauhdin havaitsi viimeisenkin kadonneen...

Lopuksi testattiin vielä uusia "kiipeilytelineitä". En tiedä mikä kolmikerroksinen hökötys radalle on ilmestynyt ja mikä sen tarkoitus on, mutta Wiltsu kävi sitä kuitenkin vähän katsastamassa. Samoin kontin päälle menevät ritiläportaat tuli testattua. Omatoimisesti meni pikkaisen matkaa ylöspäin ja Katin perässä sitten ihan ylös asti. Ei näyttänyt olevan mitään ongelmia.

Kotona taas

Brysselin reissu heitetty ja kotona ollaan taas. Tai oltu jo toista viikkoa, mutta en ole aiemmin jaksanut ja ennättänyt tänne mitään näpytellä.

Reissu meni oikein hienosti ja koiratkin olivat kuulemma olleet rauhallisempia ja käyttäytyneet paremmin poissa ollessani, hmm. Eipä mua taidettu hirveästi kaivata :-( Mutta onneksi sain kuitenkin tulla takaisin kotiin :-)

Wiltsu sai myöhästyneet synttäriherkut kotiin päästyäni, kun itse syntymäpäivänään ei ollut saanut muuta extraa kuin vähän maksalaatikkoa ruuan sekaan. Pikku ressukkaparka :-(

Pistokset pistetty

Missu on nyt saanut kaikki neljä Cartrophen-pistosta. Eilen käytiin hakemassa sarjan viimeinen. Viime viikolla annoin kertaalleen särkylääkettä, kun Missu-mussukka ontui taas. Edellisellä viikolla se sai särkylääkettä muutamaankin otteeseen ja nytkin se on jo ehtinyt ontua, joten ei ainakaan vielä ole pistoksista ollut hirveästi hyötyä. Tosin paremmassa kunnossa se on kuin ennen pistoksia, joten jonkinlainen hyöty nyt kuitenkin. Täytyy tehdä jatkossa niin, että käydään kerran kuussa hakemassa pistos, mikäli oireilu jatkuu.

Kovasti tekisi mieli ottaa Missu mukaan seuraaviin rauniotreeneihin, mutta se ei taida olla kovin järkevä ajatus. Katsotaan sitten jossain vaiheessa myöhemmin, jos jalka olisi vähän paremmassa kunnossa.

keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Ontuu, ei onnu, ontuu...

Maanantaina käytiin Missun kanssa hakemassa toinen Cartrophen-pistos. Lääkäri sanoi, että kuulostaa oikein hyvältä, kun kerroin, että perjantaihin asti kaikki oli paremmin kuin hyvin ja vasta viikonloppuna Missu alkoi jälleen vähän ontua. Nyt ei enää tarvitse antaa särkylääkettäkään kuin vain tarvittaessa. Hieno homma!

Mutta särkylääke se on selkeästi ainakin toistaiseksi ollut, mikä on avun tuonut. Tällä viikolla en ole vielä särkylääkettä antanut ja jo tiistai-iltana Missu alkoi vähän ontua :-( joten pistoksista ei näytä vielä olleen juurikaan apua. Pari pistosta se saa vielä ja toivottavasti jalkakipu on sen jälkeen kokonaan historiaa!

Rajoitettu liikunta on vaan vähän vaikeampi juttu toteuttaa... Missu riehuisi Boden kanssa enemmän kuin mielellään. Totta kai, kun nyt ei ole jalka enää niin kipeä, niin pitäisi ottaa takaisin kaikki se menetetty aika, minkä on joutunut kipeän jalan takia pysymään rauhallisena. Ja kaikkein pahinta on juuri peuhaamisleikit, äkilliset jarrutukset ja käännökset, missä nivel joutuu suurimmalle rasitukselle :-(

Vaikeampaa mulle kuin koirille?

Huomenna on reissuun lähtö. Kirjalliset koirienhoito-ohjeet on valmiina, matkakassi otettu esille, passin voimassaolo ja sijainti tarkistettu (löytyi ja on voimassa!). Nyt pitäisi vielä katsoa, mitä kaikkea ottaa matkalle mukaan. Niin ja kaupassa pitää vielä käydä ja laittaa ruuat, että on elukoille ja koirienhoitajalle, mitä tarvitsevat. Toivottavasti pärjäävät! Ja toivottavasti Wiltsu saa jotain herkkua lauantaina, kun se täyttää 8 vuotta, lauleta sille ei kuulemma ainakaan ;-) Noh, herkkuja saavat koko jengi ainakin sitten viimeistään sunnuntai-iltana, kun tulen kotiin!

Taitaa vaan tämä reissuun lähtö olla vaikeampaa mulle kuin koirille... Toivottavasti haluavat mut kuitenkin vielä takaisin! Tai sitten pitää yrittää lahjoa ne jotenkin ;-)

perjantai 26. lokakuuta 2007

Herra hienohelma jäljellä

Hakumetsästä Wiltsun kanssa kotiuduttuamme menin lähes samoilla vauhdeilla tekemään Bodelle jälkeä. Edellisenä päivänä olin menossa ensin aamupäivällä, mutta ei onnistunut, kun kuului ajokoiran louskutusta ja sen jälkeen pyssyjen pauketta. Päätin siirtää jäljen iltapäivään, mutta eikös silloin alkanut kuulua hirvimiesten ääniä. Tänään oli sitten pakko mennä, kun halusin jäljen tällä viikolla ehdottomasti tehdä, viikonloppunahan metsään ei ole mitään asiaa, jos ei halua leikkiä hengellään.

Annoin jäljen vanheta taas tunnin verran. Alku meni tosi hyvin. Keskivaiheilla takkusi, Bode eksyi jäljeltä, en tiedä lähtikö seuraamaan jonkun eläimen jälkeä vai mitä teki. Nenä maassa se jatkoi, mutta jatkoi selkeästi (ja tästä olen täysin varma) väärään suuntaan. Otin sen takaisin ja ohjasin oikeaan suuntaan. Sen jälkeen meni taas pätkä ihan hyvin, kunnes... herra hienohelma menetti keskittymiskykynsä, kun karvoihin oli tarttunut risuja. Osa matkasta mentiin niin, että se liukui eteenpäin pää ja maha maassa. Mikä tietysti tarkoitti sitä, että karvoihin tarttui noin miljoona risua lisää. Voi apua!

Noh, otin herran puhutteluun ja nappasin pari isompaa risua siitä pois ja loppu menikin sitten taas oikein hyvin. Loppupalkka oli purkissa ja Bode kävi maahan odottamaan. Ja sitä ei ole treenattu yhtään. Pitäisiköhän jo alkaa kokeilla jälkeä keppien kanssa... vai ahnehdinko liian paljon, liian nopeasti, hmm...

Hakuilua aamutuimaan

Tänään oli hakutreenit jo kymmeneltä aamulla tai toisten mukaan vasta, että minä sain muka aamulla vähän nukkua. Ai miten niin? Puoli kahdeksalta oli kello soimassa... Ei täältä korvesta, tällaisen lauman keskeltä noin vain kahdessa minuutissa singahdeta yhtään mihinkään. Aamutoimiin pitää varata toista tuntia aikaa, ihan ehdottomasti. Etenkin nykyään, kun Wiltsu ja Bode pitää pissattaa eri aikaan.

Mutta saatiin sentään treeneissä aamupalaksi jauheliha- ja lohipiirakoita sekä cappuccinokakkua. Eli kannatti herätä! :-D Ada kyllä lupasi tarjota kaurapuuroa, mutta olikin onneksi muuttanut mielensä ;-)

Tällä kertaa olin varustautunut hyvin. Muistin laittaa vällyn autossa pinon päällimmäiseksi... ja silti se meinasi unohtua, mutta viime hetkellä muistin kuitenkin, huh! Joten ensimmäisellä ja viimeisellä maalimiehellä oli välly mukanaan, minkä alle piiloutuivat. Wiltsun oli siis tehtävä töitä nenällään, kun äijiä ei näkynyt.

Hienosti meni hakuilut. Ensin piti spurtata pahimmat höyryt pois juoksemalla tietä edestakaisin ja sitten ensimmäiselle äijälle. Piti vielä päästä vällyn alle kurkkaamaan, että onko tämä ihan varmasti haukkumisen arvoinen möykky tässä ;-) Olihan se. Kannatti ilmaista, sai nakkeja palkaksi.

Toinen oli vähän vaikeampi. Ei ollut pitkällä, mutta sellaisessa kuusipöheikössä, ettei Wiltsu meinannut osata paikallistaa. Tai paikallisti se siihen pusikkoon kyllä, mutta kun sen on ehdottomasti päästävä äijän luo, ennen kuin voi ilmaista, niin haki vähän aikaa, että mistä sinne oikein pääsee. (Hieno mies kun on, ei oikein voi mennä risukkoihin.)

Kolmas oli taas vällyn alla ja sitä piti vähän töniä, kun palkkaa ei meinannut alkaa tippua. No ei tipu, kun ohjaajalla välillä vähän kestää köpötellä piilolle...

Mutta kaiken kaikkiaan siis oikein hienosti meni treenit. Ja koska niinkin ajoissa oltiin, niin kipinkapin kotiin ja tekemään Bodelle jälkeä...

torstai 25. lokakuuta 2007

Mitä, jalka ei olekaan kipeä?

Missu ei ole ontunut enää yhtään! Maanantaina se sai päivällä eläinlääkärissä piikin ja illalla kotona särkylääkettä. Särkylääkettä se on nyt lääkärissäkäynnin jälkeen saanut joka ilta ja näin jatketaan sunnuntaille asti. Ensi viikon maanantaina on seuraava pistos.

Tiistaina koirat olivat illalla pihalla ja kun avasin oven kysyäkseni, onko kukaan tulossa sisään, nousi Missu terassilla olevalta pehmustetulta makuupaikaltaan hyvin varovasti. Ensin näytti, että se tulee taas todella pahasti ontuen, mutta ilme muuttuikin hyvin hämmästyneeksi. Astui ensin tosi varovasti oikealla etujalallaan, mutta kun se ei nähtävästi tuntunutkaan enää kipeältä, niin Missu-mussukka käveli ihan normaalisti sisään :-D En tiedä heiluiko sen häntä siksi kun minä olin niin riemuissani vai oliko se itse onnellinen, kun jalkaan ei sattunutkaan. Ehkä vähän molempia.

Mutta ennen kuin ratkean riemusta, täytyy todeta, että todennäköisesti suurin vaikutus tässä on särkylääkkeellä. Lääkäri sanoikin, ettei pistoksista ole heti näkyvissä selvää vaikutusta, vaan niitä on jatkettava jonkin aikaa. Joten katsotaan tilanne uudestaan, kun särkylääke lopetetaan. Vai jatketaanko sitä taas pistoksen jälkeen, en tiedä vielä, maanantaina selviää.

tiistai 23. lokakuuta 2007

Maksa-arvot lähes kohdallaan

Lääkäri soitti tänään Wiltsun maksa-arvoista. Alat on yhä edelleen hieman koholla, mutta vähemmän kuin keväällä ja kaikki muut maksa-arvot normaalit.

Selailin tässä nettiä ja tutkailin, mitä siellä sanotaan vastaavista tilanteista. Onneksi Wiltsu ei ole dobberi. Muutenhan olisin jo helisemässä. Mitään oireita Wiltsulla ei ole ollut. Se kyllä juo enemmän kuin muut koirat, mutta on juonut samalla tavalla aina, joten ei liene kovin hälyttävää. Ruoka maistuu paremmin kuin hyvin ja töitä se jaksaa ja haluaa paiskia hakumetsässä ihan normaalisti. Eli ainoa ongelma näyttäisi olevan yhden maksa-arvon lievä koholla olo. Ja tietysti ne muutamat huimauskohtaukset...

No nyt sitten äsken kuului alakerrassa joku oksentavan... syöksyin katsomaan kuka on kyseessä. Ja tietysti se oli Wiltsu! Täytyy yrittää pysyä rauhallisena ja jonkinlainen suhteellisentajukin olisi hyvä säilyttää. Jossain vaiheessa otetaan kyllä taas maksa-arvoista kontrolli ja silmä tarkkana seurailen Wiltsun vointia muutenkin. Toivotaan, ettei ole mitään aihetta huoleen!

Koirakuvat-viikkohaaste: pieni

Taas osallistutaan koirakuvat-viikkohaasteeseen. Aiheena on tällä kertaa pieni.

Wiltsusta ei ole kuvia pienenä (ei edes pienelle kerällä kääriytyneenä, mikä siltä kyllä onnistuu...), koska se muutti laumaamme vasta 4,5-vuotiaana. Boden vauvakuvat (kaksi ensimmäistä) ovat kesältä 2006, Missun kesältä 1997 ja jo edesmenneen Riinan kuva vuodelta 1992.


Ei uskalla pieni poika mennä isoveikan perässä suuren suureen viidakkoon, vaikka mieli tekisi ;-)


Kumpi voittaa juoksukilpailun, iso vai pieni?


Missu, pallo ja Riina-mamma (paita päällä, ettei Missu pääsisi enää "ruokakaapille")


Riina rentoutuu :-D

maanantai 22. lokakuuta 2007

Ei näy nivelrikkoa!

Tänään käytiin näyttäytymässä eläinlääkärille Haminan Marvetissa Missun ja Wiltsun kanssa. Missulta tutkittiin oikeaa etujalkaa ja Wiltsulta otettiin maksa-arvojen kontrolli.

Aluksi esiteltiin Missun liikkeitä. Vain hyvin pientä ontumista oli nähtävissä. Eläinlääkäri piti kyynärpäätä taivutuksissa jonkin aikaa ja heti perään uusi näyte liikkeistä, nyt ontuminen oli jo todella selvää. Toimenpidehuoneessa lääkäri kävi koko jalan läpi, ei tuntunut mitään normaalista poikkeavaa, myös liikeradat olivat normaalit. Kyynärpäätä koukistettaessa kipu tuntui selkeästi (koko koira jäykistyi).

Röntgenkuvassa ei näy muutoksia luustossa, mutta koska ongelma on niin selvästi nivelessä, saa Missu nyt Cartrophen-pistoksia kuukauden verran ja lisäksi alkuun kipulääkettä. Katsotaan josko niistä olisi apua. Toinen mahdollinen vaihtoehto on luusyöpä :-( Toivottavasti ei ole sitä! Täytyy tarkkailla mahdollista kipukohtaa - ja varoa painelemasta niin aktiivisesti, etten itse saa sitä aiheutettua liiallisella varmistelulla :o

Samalla reissulla otettiin vihdoin viimein Missusta verinäyte dna-pankkiin lähetettäväksi. Wiltsun näytehän on jo lähetetty aikaa sitten. Enää on jäljellä Bode ja sitten on koko meidän jengi "talletettuna pankkiin" :-)

Nälkiintyneet pikkuressukat

Ihme ja kumma, aamu sujui ongelmitta, vaikkei jengi saanutkaan aamuruokaa. Olivat reppanat niin hämmentyneitä, etteivät ymmärtäneet nostaa meteliä ;-) Ruokailu venyi lopulta peräti neljään asti, kun lääkärissä meni sen verran kauan aikaa. Noh, iltaruoka tulee sitten myös reilusti normaalia myöhemmin.

Ja Bode ylitti itsensä, jihuu! Poika oli ihan yksin kotona lähes kolme tuntia, kun kävin vanhusten kanssa lääkärissä, eikä se ollut tehnyt mitään tuhoja! :-D Vähänkös olen ylpeä ja tyytyväinen!

Nuori tytönhupakko

Tänä aamuna sai Bode liikuntaa oikein kunnolla. Missu intoutui jahtaamaan sitä ihan todenteolla. Bode joutui kertaalleen jopa hyppäämään aidan yli, että sai hetken huilata, ennen kuin palasi takaisin pihanpuolelle jatkamaan takaa-ajoleikkiä.

Laukatessa ei jalka näyttänyt vaivaavan Missua yhtään, mutta heti siirtyessä raviin, alkoi ontua :-( eikä lopussa enää varannut jalanpäälle paikallaan seisoessaan. Muutamaan otteeseen mietin, pitäisikö viheltää peli poikki, ettei se ole kohta ihan raatona, mutta annoin mennä. Oli mamin mussukka niin onnellisen näköinen, etten raaskinut rauhoittaa tilannetta. Ja Bode tykkäsi myös. Se jatkoi juoksenteluaan vielä senkin jälkeen, kun Missu alkoi jo väsähtää.

Missu saa välillä hauskoja kakarakohtauksia :-D Eilen illalla se kanniskeli pyrrien erkkarissa arpajaisista voitettua tossua ja esitteli lelua onnellisena. En muista milloin viimeksi sitä on lelut kiinnostaneet. Kepit kyllä, mutta siis ihan oikeat lelut.

sunnuntai 21. lokakuuta 2007

Aino lentää

Potkaisin tässä yhtenä iltana Bodelle palloa terassilta pihalle. Jalassa oli Aino-tossut ja kun niitä normaalisti pidän villasukkien tai muiden paksumpien sukkien kanssa ja nyt olikin vain paksut sukkahousut, niin Ainopa ottikin ja lensi jalasta pallon perään... Vähän on liian isot töppöset ilman riittävää, kunnon täytettä ;-)

Kiireesti piti kinkata hakemaan tossu turvaan, kun Bode oli hetken kahden vaiheilla: lähdenkö hakemaan palloa vai otanko tuon tossun, mitä en eilen saanut pureskella, vaikka mieli teki... Eikä mamin jalkakaan ollut aina siellä tossun sisällä, niin ei siltikään saanut pureskella... Kummallista, kun lapsi ei saa leikkiä millä haluaa, on se niin väärin ;-)

Kolme aikuista koiraa?

Sohva on jo toistamiseen säilynyt lisävaurioitta, vaikka unohdin laittaa tuolit siihen päälle lähtiessäni viikolla tupperi-kutsuille. Bodesta on siis ihan oikeasti tullut aikuinen... onhan? Kolme tuntia, vähän reilu, olin poissa ja sohva - sekä kaikki muutkin paikat - oli saanut olla ihan rauhassa! Nyt olen varovaisen toiveikas, että mulla olisi kolme aikuista koiraa...

Epäreilua kylläkin, että minä ainoana autoilevana jouduin tyytymään kahviin, kun muut saivat tupperi-illassa viiniä ja konjakkia (päärynänmakuistako se oli?), nyyh. Ehkä olisi kuitenkin ollut vähän liian pitkä matka kävellä eikä kuskiakaan olisi tainnut mistään saada värvättyä. Sellaista se on, kun koiralauman takia muuttaa keskelle korpea. Sitä konjakkia pitää kyllä päästä maistamaan, näytti niin hyvin maistuvan - toisille... Josko saisi Brysselin reissulla ostettua. Nimeä en enää muista, mutta eiköhän pullon näkeminen riitä.

Puolitoista viikkoa enää reissuun. Täytyy varmaan pestä pyykkiä pari koneellista päivässä koko loppuaika, että on puhdasta vaatetta, mistä valita matkalle mukaan. Alkuviikosta siellä on ollut vielä 20 astetta lämmintä, mutta luvattu kuulemma viilenevää.

Nälkäisenä lääkäriin

Huomenna on eläinlääkäriin meno. Missu lähtee näyttämään jalkaansa, kun se vaivaa nyt jo koko ajan :-( Vanhuusvaiva se mitä todennäköisemmin on, mutta jos saisi jotain helpotusta siihen, särkylääkettä tai jotain. Ja Wiltsulta otetaan samalla - vihdoin ja viimein - maksa-arvokontrolli. Hankalaa tulee olemaan. Meillä on aika vasta iltapäivällä eikä jengi saa syödä aamupalaa... Saas nähdä millainen show siitä tulee... Pitää syödä tänään iltaruoka mahdollisimman myöhään, vaikka tuskin se huomisaamuista hösäämistä yhtään helpottaa...

Ja Bode jää ihan yksin kotiin :o Mitähän siitä seuraa? Toivottavasti se tosiaan on jo aikuinen, ettei tuhoa koko kämppää...

Kakkua neljälle

Eilen oli jälleen tosi suuren menestyksen saavuttaneet treenit, meitä oli tasan kaksi koirakkoa paikalla treenien alkaessa :-( Tiedossa oli, että yksi on tulossa noin puolituntia myöhässä ja toinen noin tunnin. Mutta siinäkö sitten kaikki? No, kiva :-( Ei sen puoleen, saatiinpahan enemmän synttärikakkua, lällällää :-D

Bodea varten aikoinaan hommattu välly (maalimiehelle piiloutumista varten) oli mulla autossa mukana, mutta eipä tullut mieleenkään ottaa sitä käyttöön - ei ennen kuin vasta tänään, kun siivoilin vähän autoa ja se osui silmiin... Noh, jospa sitten ensi kerralla muistaisi. Joutuisi Wiltsukin pakosta käyttämään nenäänsä, kun ei näkisi. Nykyisin kun se tuntuu ensisijassa hakevan silmillään ja nenällä vasta jos ei silmin havaitse.

Ensimmäisen äijän kohdalla oli taas haahuilua kerrakseen. Wiltsu merkkaili ja säntäili ihan sekopäisenä sinne ja tänne. Lopulta piti pyytää maalimiestä näyttäytymään, että Wiltsu malttoi keskittyä ja lähteä oikeaan suuntaan. Ja malttoihan se, tosin pelkkä äänimerkkikin olisi riittänyt. Wiltsu terävöityi heti, kun kuului risahdus, äijän kömpiessä esiin.

Toinen äijä oli kiivennyt kivelle ja Wiltsu haki taas silmillään. Se seisoi avoimella kalliolla, tähysteli joka suuntaan ja lähti lopulta oravan perään... Eiiii! Ei onneksi mennyt pitkälle vaan tuli jatkamaan hommia ja paikallisti lopulta äijän.

Kolmas meni kirkkaasti parhaiten. Wiltsu ampaisi matkaan, turhat haahuilut oli poissa ja nähtävästi "merkkailuainekin" oli jo loppu, kun siihenkään ei ollut enää tarvetta ;-) Ei kestänyt kuin hetken, kun ilmaisu alkoi kuulua. Viimeinen äijä oli kyllä niin hyvin maastoutunut, että mun piti mennä ihan viereen ennen kuin olin varma, että Wiltsu ilmaisi oikeasti maalimiestä eikä jotain muuta... Hui!

perjantai 19. lokakuuta 2007

Aamut rauhoittuneet

Uusi aamujärjestely toimii loistavasti! Ei kuulu enää ärinöitä, örinöitä eikä muutakaan urputusta - ihanaa!

Laitoin siis viimein vessanoveen hakasen takaisin. Vuosi sitten kesällä laitettu hakanen - kun Bode tuli taloon ja sopeutuminen laumaan vei aikansa - oli otettu Wiltsun yksiön porttiin. Vanhan hakasen reiät olivat merkkinä, joten ei tarvinnut mittailla eikä mitään, ruuvasin vain osat paikoilleen.

Ensimmäinen aamu meni harjoitellessa

Ensimmäinen aamu uudella järjestelyllä ei mennyt ihan tyylipuhtaasti. Laitoin Boden vessaan ja laskin Wiltsun Missun kanssa pihalle. Bode oli niin hämmentynyt asiasta, ettei edes hyppinyt vessanovea vasten eikä metelöinyt muutenkaan. Vähän kyllä ennakkoon pelkäsin, kuinka hakanen kestää Boden elämöinnin...

Kun Wiltsu oli hoitanut asiansa ja tuli kiireesti sisälle odottamaan aamupalaa, laskin Boden vessasta. Virhe! Olisi pitänyt pistää Wiltsu takaisin yksiöönsä siksi aikaa, että Bode menee ulos. Wiltsu nimittäin ampaisi ärisemään Bodelle. Ei siinä mitään kuitenkaan onneksi tapahtunut. Molemmat vain vähän ärisivät toisilleen, kunnes sain komennettua Wiltsun takaisin sisälle.

Tänä aamuna olin viisaampi. Bode taas vessaan. Ja nyt se ei enää ollutkaan yhtä hämmentynyt vaan huomautteli muutamaan otteeseen, että minä myös! Wiltsun tultua takaisin sisälle, laitoin sen yksiöönsä ja laskin Boden pihalle. Ei mitään hämminkiä! Ja aamuruuan jälkeen olivat taas koko jengi sulassa sovussa pihalla. Eli näin nyt jatketaan ainakin toistaiseksi.

Katso kenguru loikkaa - vai loikkaako sittenkään?

Mua ärsyttää suunnattomasti, ettei Wiltsu voi liikkua "normaalisti", kun kävelen ruokakuppi kädessäni. Se liikkuu pomppien kuin kenguru ja välillä aina hyppää mua vasten ja taas pomppien eteenpäin.

Tänä aamuna oltiin kahdestaan sisällä, kun Missu oli Boden kanssa pihalla. Mietin miten saisin vietyä ruokakupin paikoilleen tarvitsematta pelätä, että puolet sisällöstä on lattialla.

Lisäsin ruokiin öljyt Wiltsun vahtiessa vieressä. Otin Wiltsun ruokakupin käteeni ja komensin herran maahan. Lähdin liikkeelle, Wiltsu nousi ylös. Uusi komento: maahan ja paikka. Herra teki työtä käskettyä. Ja mun suureksi hämmästykseksi myös pysyi maassa ja paikoillaan, vaikka menin jokusen askeleen (vähän reilu pari metriä?) ruokakuppi kädessäni. Laitoin kupin maahan ja Wiltsu oli yhä edelleen maassa ja paikoillaan. Olin todella iloisesti yllättynyt. Ollaan vain muutaman kerran harjoiteltu vastaavaa namien kanssa, mutta siitä on jo hirmu kauan aikaa (aikana ennen Bodea) eikä muistaakseni koskaan ruokakupin kanssa, kun se saa Wiltsun sekoamaan ihan täysin.

Kun ruokakuppi oli maassa, kutsuin Wiltsua ja olin aivan varma, että se säntää suoraan kupille. Jälleen sain hämmästyä. Se tuli mun vierelle ja napitti suoraan silmiin: "Sano, kun saan aloittaa!"

Täytyy taas ottaa itseäni niskasta kiinni ja ruveta puuhastelemaan enemmän jokaisen koiran kanssa kahden kesken. Antaa jokaiselle "laatuaikaa" (yök mikä termi!). Selkeästi Wiltsu oli halukas näyttämään mulle, että tekisi niin kovin mielellään mun kanssa "juttuja" ihan kaksistaan.

keskiviikko 17. lokakuuta 2007

Koirakuvat-viikkohaaste: lelu

Löysinpä minäkin Koirakuvat-viikkohaaste -nimisen sivuston. Ja totta kai pitää heti osallistua, kun tämän viikon aihe on niinkin mielenkiintoinen kuin lelu!

Alla kuvia Bodesta leluineen. Kuvat ovat vuosi sitten kesällä otettuja, jolloin Bode oli ihan pienen pieni poika vasta.


Bode rakastaa muovisia esineitä. Pikkupoikana se ei saanut paljoakaan vahinkoa aikaan, mutta nykyään kaikki herran suuhun joutuvat muoviesineet ovat pikavauhtia entisiä :-(


Pallot ovat aivan ihania, ihan kaikenkokoiset ja muotoiset, ovat aina olleet!


Naru-frisbee oli ehjä vain hetken aikaa...


Tyynyt ovat parhaita leluja, niitä voi ulkoiluttaa, niiden kanssa voi painia, niitä voi riepotella, "tappaa"... ;-)


...mutta valitettavasti tyynytkään eivät kestä ihan mitä tahansa :-(

tiistai 16. lokakuuta 2007

Ilmastointiteippiä, kiitos!

Bode suoriutui kolmannesta jäljestään erinomaisesti. Ohjaaja sen sijaan tyri jälleen kerran ja pahasti :-(

Tein tällä kertaa vain hyvin lyhyen jäljen, kun päivä oli taas hurahtanut ihan huomaamatta enkä halunnut lähteä kovin hämärällä enää metsään. Ihan hyvä, eipä tullut kiusausta antaa jäljen vanhentua liian kauaa. Koiraa hämäryys tuskin haittaisi juurikaan, mutta minua sitäkin enemmän.

Alku meni hyvin. Bode hoiti hommansa jo ennen varsinaisen jäljen alkua. Kaarsi nimittäin tieltä metsään juuri siinä kohdassa, missä olin itsekin mennyt jälkeä tehdessäni. Minä olisin ajatuksissani marssinut vielä tietä eteenpäin, joten on se hyvä, kun koira tietää mitä ollaan tekemässä... ei tarvi ohjaajan olla niin hereillä aina ;-)

Fiksu koira, tyhmä ohjaaja

Reippaasti yli puolet jäljestä sujui erinomaisesti, ei mitään ongelmaa! Ei meillä kummallakaan ;-) Loppupätkällä oli 90 asteen kulma, minkä Bode hoiti myös täydellisesti, mutta ohjaaja ei. Koira osaa kyllä, sen sijaan ohjaaja otti ja tyri pahanpäiväisesti. Saisinko ilmastointiteippiä suuni eteen, kiitos! Mikä ihme sai mut siinä kulmassa perässä tullessani huomauttamaan, että yksi nami jäi? Mitä väliä sillä on? Bode oli kääntynyt kulmasta just oikein ja oli jatkamassa jälkeä juuri niin kuin pitikin. Ja minä mokaan oikein urakalla avaamalla suuren suuni.

Totta kai Bode kääntyi ympäri, tuli takaisin ja poimi maahan jääneen namin. Ja lähti sen jälkeen väärään suuntaan. Tietysti! Ainahan se, että olen kutsunut sen takaisin jostain, tarkoittaa sitä, että haluan matkan jatkuvan johonkin muuhun suuntaan. Sain sen kuitenkin palaamaan takaisin jäljelle, mutta loppupätkä oli sitten vähän hakemista. Bode varmisteli koko ajan, että ollaanko nyt menossa sinne, minne haluan. Onneksi oli enää ihan lyhyt pätkä vain jäljellä. Kyllä sieppaa oma tyhmyyteni. Ajatteleminen olisi sallittua ja erittäin suotavaa.

Ensi kerralla täytyy muistaa pysyä ihan hiljaa vaikka mikä olisi! Onkohan ihmisille olemassa puherajoittimia, jotain samantyylisiä kuin koirien haukunrajoittimet? Vai toimisikohan haukunrajoitin omassa kaulassa... pitäisiköhän kokeilla..? Ehkä se ilmastointiteippi olisi kuitenkin helpoin ja varmin ratkaisu. Tai sitten pitäisi hankkia jostain koiralle parempi ohjaaja :-(

Pissapojat

Nyt alkaa olla jo korkea aika tehdä jotain muutoksia aamutoimissa. Missu ja Bode kisailevat ja riehuvat joka aamu odottaessaan, että valun rappuset alas päästämään herrasväen ulos. Wiltsu säestää haukkumalla ja hyppien yksiönsä porttia vasten. Vielä ei ole mitään hajonnut, ei edes tärykalvoni, mutta jotain pitää tehdä, ennen kuin käy huonosti.

Tänä aamuna sain taas lisää harmaita hiuksia. Laskin - kuten normaalistikin - Missun ja Boden ensin ulos, ettei Wiltsun ja Boden välille tule ahtaissa tiloissa sotaa kun kaikki käyvät ylikierroksilla. Bode jäi tuttuun tapaansa odottamaan terassin eteen, koska Wiltsu tulee ulos. Bode ei anna Wiltsulle hetkenkään rauhaa aamuisin. Ei edes pissalla saa yksin käydä, vaan koko ajan pitää olla louskuttamassa toisen korvanjuuressa.

No kun mua just nyt pissattaa...

Minä rähjään Bodelle, että anna Wiltsun olla ja Missu säestää. Tänään Bode säntäsi Wiltsun perässä terassille ja Missu tuli rähisten siihen: "Kuuntele mitä sulle sanotaan!" ja ahdisti Boden auki olevaan ulko-oveen kiinni. Bodelta tuli tietysti hädissään pissat ulko-oveen - ja sisäpuolelle tietenkin :-[ Hetken mulla kesti ennen kuin tajusin mitä tapahtuu. Nappasin Bodea hännästä ja ilmoitin, että pissat tehdään pihalle. Menihän se terassilta alas, mutta ei ihan pihalle asti, vaan lorotti loput alimmalle rappuselle :-(

Kyllä kiehutti. Ja edellisenä päivänä koko jengi oli keskenään alakerrassa, kun itse olin ylhäällä niin eiköhän Wiltsu ollut sinä aikana tehnyt merkit keittiöön... Mikä noilla pojilla on, kun pitää lorottaa jatkuvasti paikkoihin, mihin se ei ole sallittua?

Ratkaisuja?

Olen jo jonkin aikaa miettinyt sellaista ratkaisua, että Bode odottaisi sisällä sen aikaa, kun Wiltsu ja Missu käyvät ensin aamupissalla. Sitten vasta Bode pääsisi ulos, kun Wiltsu tulee takaisin sisään. Nyt olisi ihan hyvä, jos olisi erillinen keittiö (vaikka tupakeittiöstä kovasti tykkäänkin) tai joku muu huone alakerrassa, mihin Boden saisi teljettyä siksi aikaa. Vessa on tietysti yksi vaihtoehto, mutta siihen pitää saada joku lukitussysteemi. Vaikka hakanen nyt ensihätään. Täytyy laittaa viritelmät huomisaamua varten valmiiksi.

Aamuruuan jälkeen kaikki onkin jo ihan toisin. Ei ole enää ongelmia koko jengin olla keskenään pihalla. Se on vain se hetki heti aamulla, kun kaikki ovat onnellisia uuden päivän alkamisesta ja käyvät niin kovilla kierroksilla, että ongelmia syntyy. (Toivottavasti koirienhoitaja selviää mun Brysselin reissun aikana perjantaiaamuna ajoissa töihin... :o )

Wiltsun merkkailuihin sisällä ollessa on helppo ratkaisu: herra on omassa yksiössään. Se ei merkkaile omassa yksiössään ollessaan tai jos minä olen myös alakerrassa. Aina välillä kotona ollessani yritän kuitenkin, jos sen voisi jättää samaan huoneeseen muiden seuraksi. Eipä se tosin näytä yhtään huonoa tykkäävän yksiössä olostaan, päinvastoin oikeastaan, pyytää useinkin päästä sinne.

Bodesta jo aikuinen?

Jotain hyvääkin sentään. Oltiin eilen Missun kanssa mummolassa käymässä ja kotiin tullessani hirvitti, kun muistin, että olin unohtanut laittaa tuolit sohvan suojaksi. Iloinen yllätys: Bode oli antanut sohvan olla ihan rauhassa. Yhtään ei ollut repinyt eikä tuhonnut sohvaa ja kaikki oli muutenkin kunnossa! Olisikohan siitä tulossa jo aikuinen?

perjantai 12. lokakuuta 2007

Ei me haluta nyt poseerata


Jo oli jengille yhtä tuskaa olla hetken aikaa paikoillaan kuvattavana...

Eilen yritin epätoivoisesti saada yhteiskuvaa koko jengistä. Hermothan siinä meinasivat mennä. Missu pysyy parhaiten paikoillaan, joten laitoin sen ensin istumaan. Sitten metsästämään Wiltsua. Ne kaksi vielä pysyivät jotenkuten siinä mihin ne asetin. Mutta Bode päättikin, että kyseessä on joku todella pelottava juttu, eikä suostunut tulemaan lähimaillekaan. Argh! Lopulta sain myös Boden luokse ja kun sekin oli asetettuna paikoilleen, niin eiköhän Wiltsu päättänyt, että mulle riittää nyt ja häipyi. Yhyy!

Suunnittelin jo liimaavani koko jengin paikoilleen, kun halusin ehdottomasti saada otettua kuvan juuri sillä nimenomaisella hetkellä. Niinkin tärkeä juttu oli kyseessä, kuin "oman kuvan" laittaminen skype-profiiliini ;-) No, onnistuin kuin onnistuinkin lopulta muutaman otoksen nappaamaan vaikka aikaa se veikin käsittämättömän paljon.

Siis lämmittääkö patteri todellakin vain päällä ollessaan?

Olenkohan tulossa kipeäksi :-( Vähän nuhainen olo on ollut jo jonkin aikaa, eikä sitä joka ilta sentään viitsisi juoda rommilla höystettyä teetäkään, vaikka kylmä onkin ;-) Mutta onneksi glögiä saa taas. Heti piti ostaa kaksi törppöä, kun kaupassa silmiin osui. Eilen illalla lämmitin mikrossa mukillisen (ja vähän myöhemmin toisenkin) ja seuraksi tein lämpöisiä leipiä joille viipaloin oikein reilusti valkosipulia. Näinköhän saisin orastavan taudin häädettyä heti alkuunsa... Lämmin tuli ainakin.

Tänään tosin huomasin, että alakerran kylmyys saattoi johtua niinkin yksinkertaisesta syystä, kuin kiinni olevasta patterista! Joopa joo. Ehkei tarvitsisi yrittää lämmitellä sisäisesti, jos kaikki patterit olisivat kylmillä ilmoilla päällä.

keskiviikko 10. lokakuuta 2007

Wiltsu hakuilemassa taas

Wiltsu oli onnesta mykkyrällään, kun pääsi eilen taas hakuilemaan. Koko päivän oli ollut kaunis ja aurinkoinen ilma, mutta eiköhän alkanut tuulilasiin tulla pisaroita, kun lähdettiin matkaan... Kuinkas muuten.

Viime kerralla mulla oli kumisaappaat ja tuulipuvun housut jalassa. Silloin menin nurin märässä kohdassa ja housut kastuivat läpi. Tällä kertaa mulla oli vedenpitävät housut, mutta ei kumisaappaita. No enköhän onnistunut nyt kastelemaan lenkkarini aluetta tallottaessa. Onneksi saappaat olivat kuitenkin autossa, joten sain vaihdettua jalkineet. Pitäisi varmaan aina varautua treeneihin sadevehkein, oli keli mikä tahansa.

Hampaanjälki kaulassa :-(

Jaloitellessamme Wiltsun kanssa ennen omaa vuoroamme, aloin katsella että ihan kuin jätkän kaulalla näkyisi jotain punaista. Tarkempi tutkiminen osoitti, että vertahan siinä on ja hampaanjälki kaulassa. Voi perhana ja itkujen itku! Pojilla oli taas pieni erimielisyys vähän ennen treeneihin lähtöä, mutta se oli niin nopeasti ohi, etten arvannut mitään ehtineen tapahtua, enkä siksi tarkistanut kuin pikaisesti. Liian pikaisesti näköjään, kun en kotona huomannut mitään :-( Täytyy putsata heti, kun päästään takaisin kotiin. Toivottavasti ei vaan tulehdu!

Vaikea, vaikeampi, helppo

Ensimmäinen äijistä meni ojan yli. Niinpä, taas oli ojia enemmän kuin tarpeeksi. Onneksi tällä kertaa niistä pääsi yli aina jostain kohtaa, vaikka paikoin leveitä olivatkin. Lähetin Wiltsun ensimmäistä äijää kohti. Poika eteni ojalle asti ja kaarsi siitä sitten toiselle puolelle aluetta. Argh, toinen äijä oli jo paikoillaan, mutta ei Wiltsu sentään sinne asti vielä löytänyt. Aikansa siksakattuaan tuli takaisin ja pyydettiin äijältä äänimerkki, että haahuilija lähtisi tällä kertaa oikeaan suuntaan.

Äänimerkin tultua, lähetin poitsin uudestaan matkaan - ja koska pitää ottaa askel eteenpäin lähetettäessä, niin siitä meinasi seurata yhteentörmäys... Wiltsu ei nimittäin tälläkään kertaa lähtenyt suoraan sinne minne sen lähetin vaan kaartoi heti oikealle ja suoraan mun eteen. Onnistuin kuitenkin - ihme kyllä - säilyttämään tasapainoni, vaikka jouduinkin hädissäni väistämään, etten kompastu koiraan. Noh, sopiva ojanylityspaikka kuitenkin löytyi (näinköhän sillä oli edellisen kerran muliminen vielä muistissa?) ja sen jälkeen löytyi äijäkin nopeasti.

Toinen maalimies oli kiivennyt kivelle ja siinä Wiltsu joutui jo tekemään enemmänkin töitä. Vaikea oli löytää. Jännä on nähdä, kuinka Wiltsu hakeutuu usein korkeammille paikoille, kumpareiden ja kallioiden päälle, saadakseen apuja, niin se teki nytkin. Ja kun se viimein paikallisti äijän johonkin kivien lähettyville, niin sitten ei kestänyt enää kauaa, kun hoksasi ja kiipesi tarkistamaan, että onko sulla purkki, sutko mun piti löytää ;-)

Kolmas olikin jo helppo homma. Suoraan äijän luo ja se oli siinä :-)

Kotimatkalla oli jo tosi hämärää ja tihkutti. Pikkaisen säpsähdytti, kun näin hirven toikkelehtimassa ihan tien vieressä. Hyvä muistutus. Kannattaa seurailla myös tienpiennarta eikä pelkästään tietä.

Korvanapin korvaan laittaminenkin on tosi hyvä idea ;-) se ei vie kauaa aikaa vaikka kuinka kiire olisi... (tämä oli lähinnä muistutus itselleni!) Miten sitä ennen muinoin onkin tullut toimeen ilman kännykkää? Nytkin treenimatka sujui tosi kätevästi, kun sain parikin ilmoitusta, että kannattaa valita toinen reitti treenipaikalle, kun normaalireitillä on esteitä! Kiitoksia ilmoituksista!

Takaisin maanpinnalle

Alkuun päästiin jäljellä oikein hyvin,
hetken Bode mietti, että mikäs juttu tämä nyt taas olikaan ja sitten mentiin.


Ja niinhän sitä sitten tultiin ryminällä takaisin maanpinnalle :-( Ensimmäinen jälki sujui niin hienosti, että kuvittelin homman olevan tosi helppoa Bodelle! Ahnehdin nähtävästi vähän liikaa antamalla tämänpäiväisen jäljen vanheta puolitoista tuntia. Ensimmäinen jälkihän vanheni suunnilleen tunnin, ehkä jopa vähän vajaan.

Alun perin suunnittelin, että olisin tehnyt Bodelle elämänsä toisen jäljen jo maanantaina, mutta se jäi. Koko maanantain satoi, enemmän tai vähemmän, joten päätin siirtää jäljestyksen suosiolla eteenpäin. Parempi kuitenkin tehdä nämä alkuähellykset niin, että ollaan molemmat mahdollisimman hyvillä mielin ja skarppeina.

Tänään oli hyvä ilma. Illalla oli kyllä ohjelmassa hakutreenit, mutta olin jo aiemmin päättänyt ottaa Wiltsun hakuilemaan, joten nyt olisi hyvä sauma tehdä Bodelle jälki. Jospa se ei sitten - ehkä - tuhoaisi sohvaa eikä mitään muutakaan, kun ovat Missun kanssa kahdestaan illan kotona...
Tällä kertaa olen kyllä aivan varma, että mentiin muutamat pätkät ihan jossain muualla kuin missä piti.


Muistin jopa ottaa avaimet mukaan lähtiessäni tallomaan jälkeä, hyvä minä! Enkä siis onnistunutkaan lukitsemaan itseäni ulos (ja ilman puhelinta - luonnollisesti), vaikka jotain sellaista vähän pelkäsinkin... Koskahan saisin jemmattua vara-avaimen jonnekin pihalle... Nykyään kun mulla ei ole enää autonavaimetkaan autossa, joten en voi porhaltaa vanhempieni luo avaimia hakemaan.

No palataksemme siihen jälkeen... Annoin jäljen vanheta noin puolitoista tuntia ja alkuun päästiin oikein hyvin. Bode muisti suht nopeasti, että tämähän oli se juttu, missä maasta löytyi nameja. Joten nenä maahan ja menoksi.

Nyt olen kyllä aivan varma, että ei kuljettu koko matkaa jälkeä pitkin. Pari kohtaa oli ainakin selkeästi sellaisia, mistä en ollut mennyt. Mutta mikäs minä olen sanomaan. Ehkä olen väärässä (en kuitenkaan myönnä!) Nameja se matkanvarrelta kyllä säännöllisesti löysi ja kaikki merkit sain kerättyä talteen. Mutta siitä huolimatta reitti ei vaikuttanut kaikin paikoin ihan oikealta...
Loppupätkällä Bode näkee jotain aivan hirvittävää


Jäljen loppupuolella nousee herralla pää. "Ei tämä ei ole edelleenkään hakua, joten laitapa se nenä takaisin maahan." Vaan ei se mene. Sen sijaan Bode alkaa pakittaa mun luo. Hmm. mitähän se nyt keksi? Yritän silmäillä sinne sun tänne, kunnes keksin. Haa, kanto :-D

Mietin, mikä olisi oikea ratkaisu. Pitäisikö meidän nyt mennä ja varmistaa, että kanto on vain kanto eikä siten aiheuta meille mitään vaaraa tai haittaa muutenkaan vai pitäisikö vain yrittää unohtaa ja jatkaa jälkeä pitkin? Päädyin jälkimmäiseen, koska en ollut varma onnistuttaisiinko palaamaan takaisin jäljelle niin, että jatko sujuisi suht helposti. Hetken aikaa osoiteltuani jäljen suuntaan, pääsimme jatkamaan matkaa (emme siis olleet menossa kantoa kohti).
Tuolla se kanto on.
Apua jos se tulee ja
hyökkää meidän kimppuun :o


Jäljen loppu sujuikin sitten ongelmitta. Eipä sitä enää pitkää pätkää ollut jäljelläkään. Kaikki merkitkin sain poimittua talteen - vaikka viimeisen merkin otettuani huomasin, ettei lukumäärä täsmännyt sittenkään. Hitto, laskinko äsken väärin? Pikainen silmäily taaksepäin. Ei näy merkkejä missään puiden oksilla roikkumassa. Jätin Boden nauttimaan loppupalkastaan ja lähdin kulkemaan jälkeä takaisinpäin. Ei tarvinnut pitkälle mennä, kun merkki löytyi maasta. Oli siis tippunut takistani (mihin olin ne nipsauttanut talteen poimiessani).

Hieno homma. Jälki hoidettu. Seuraavalla kerralla annan vanheta vain tunnin, josko sitten menisi taas vähän paremmin. Ja kohta Wiltsun kanssa hakumetsään...

tiistai 9. lokakuuta 2007

Sähköt poikki

Siihenhän sitä täällä korvessa asuessa on saanut tottua, että sähköt räpsähtelevät poikki säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta usein. Yleensä katkos kestää vain muutaman sekunnin, joskus useamman minuutin, harvemmin on sentään onneksi pitempiä katkoksia. Muut koirat eivät sähkökatkoksiin reagoi mitenkään (jos minä en ala hosua normaalia enempää), mutta Wiltsua katkokset hermostuttavat. En tiedä mistä se hätääntyy. Käyttäytyy vähän samalla tavalla kuin ukkosella.

Eilen räpsähti sähköt ensin vain pikaisesti poikki ja heti takaisin ja välittömästi uudestaan poikki (ei mitenkään harvinaista sinänsä), mutta nyt ei tulleetkaan enää takaisin. Odotin ja odotin. Kävin varmuuden vuoksi terassilta kurkkaamassa oliko tontille tuleva kaapeli kunnossa. Tolppa seisoi pystyssä - vinossa kyllä edelleenkin - ja johto roikkui suht matalalla, viime kerran puunrojahtamisen jäljiltä, mutta muuten näytti olevan kunnossa. Noin kolmen vartin kuluttua soitin vikailmoitukseen. Vika oli tiedossa ja korjausennuste 30 minuuttia. Selvä odotellaan kaikessa rauhassa.

Sisällä alkoi olla jo kunnolla hämärää, joten laitoin kynttilöitä palamaan, että vähän edes näki jotain. Ulkona olisi vielä ollut suht valoisaa vaikka jäljen tekoon, mutta satoi sen verran, etten viitsinyt lähteä kastelemaan itseäni. Eihän ollut tietoa, milloin sähköt varmasti tulisivat takaisin ja tuo takka kun nyt ei vaan yksinkertaisesti saa taloa nopeasti lämpöiseksi eli ilman pattereita tulee äkkiä vilu. (Tahtoo puuhellan!) Siinä sitä sitten istuin kynttilänvalossa viinilasi kädessä. Ihan kiva. Kivempi vain jos olisi ollut seuraa, siis ihmisseuraa. Koiriahan nyt tietysti jaloissa pyöri useampikin. Se on kumma, kun nykyään ei osaa yksikseen tehdä ei niin mitään ilman sähköjä.

Puoli tuntia meni. Soitin uudestaan vikailmoitusnumeroon. Edelleen nauhalla sanottiin, että korjausennuste on 30 minuuttia. Just joo. Eli nyt tämä siis kestää ja ihan kunnolla. Täytin koirien vesikipon. Vettä ei sähkökatkon aikana kauaa tule, joten sitä ei viitsi käyttää kuin ihan välttämättömään. Ruuat voi sitten hätätilassa turvottaa vaikka piimässä. Kaivolle en uskalla lähteä pimeällä ja märässä kelissä, vaikka hyvä otsalamppu onkin. Sen verran huonokulkuinen maasto sinne on.

Suklaakin on loppu, yhyyy! Mitähän tekisi? Kännykässä on vain yksi pykälä kenttää. Kummallista, liittyyköhän sekin jotenkin sähkökatkokseen? Normaalisti dna:ssa on kenttää riittänyt ihan hyvin (sen jälkeen kun ilmoitin niille, kuuluvuusongelmasta), minkään muun operaattorin liittymällähän ei täällä tee yhtään mitään. Jospa sitä tekstailisi hetken jonkun kanssa aikaa tappaakseen... Yksi pykälä riittää kyllä tekstailuun, mutta ei puheluun.

Vilu alkoi jo tulla. Liekö psyykkistä? Siispä takkaan tuli. Ihmeen hyvin syttyi, vaikkei ole pitkään aikaan ollut käytössä, ei sitten viime talven. Ja lähes samaan aikaan kun takka roihahti tuleen, palasivat sähköt. Jee! Noin kaksi tuntia siinä meni.

sunnuntai 7. lokakuuta 2007

Missu-mussukka metsässä

Wiltsun kanssa oltiin alkuviikosta hakuilemassa ja Bode pääsi jäljestämään eilen... nyt olisi siis parempi kuin hyvä aika ottaa Missu pitkästä aikaa metsään mukaan. Mutta uskallanko, ettei sen jalka vaan ala vaivata enempää? Kello oli jo varttia vaille yksi - yhdeltä piti lähteä matkaan - nakit pilkkomatta ja edelleenkin pähkäilin lähdenkö Missun kanssa vai en...

Mielessä on kuitenkin vielä kirkkaana kuinka Riina joutui viettämään leikkauksen jälkeiset - elämänsä viimeiset - kaksi viikkoa ehdottomassa riehuntakiellossa. Tikkien poiston jälkeen Riinaa ei enää riehututtanut ja seuraavana päivänähän se nukkui ikiuneen. Näin jälkiviisaana olisin tehnyt toisin. Patit olisi jätetty leikkaamatta ja Riina olisi saanut elää viimeiset viikkonsa riehuen sydämensä kyllyydestä. Tämä mielessäni päätin ottaa Missun vaivoistaan huolimatta mukaan.

Tuija haamuili ensimmäisenä maalimiehenä

Missu oli intoa täynnä, kun pääsi autosta ulos. Käveltiin kaikessa rauhassa ja verryteltiin ennen vuoroamme, että jalka olisi mahdollisimman hyvässä kunnossa. Hyvältä näytti. Ei ontunut yhtään, vaikka olikin joutunut autossa olemaan jo jonkin aikaa boxissa. Halusin ottaa sille mahdollisimman helpot ja lyhyet pistot, ettei se turhaan reuhtoisi ja kipeyttäisi itseään. Pääasiassahan meillä oli "mielenterveystreenit", ei niinkään hakutreenit ;-)

Ensimmäinen äijä otettiin haamuna, kun Missulla on niin pitkä aika edellisistä treeneistä. Hyvin meni. Ei mitään ongelmia. Polkua pitkin ja risukon läpi suoraan äijän luo - ja äijälle tuliaisiksi vino pino risuja ;-) Hieno homma. Seuraavaksi otetaankin valmis, kun homma on noin hyvin muistissa.

Tiia oli toisena maalimiehenä kuusen takana piilossa

Toinenkin meni hienosti. Tosin nyt alkoi jo hieman jalka vaivata. Maastokaan ei ollut sillä puolella paras mahdollinen Missun jalkaa ajatellen. Märkää ja pehmeää suomaastoa ja ojia noin triljoona. Kapeita kylläkin, joten niistä ei ollut sen isompaa ongelmaa ihmisille eikä eläimille - etenkään edes jonkinlaisessa kunnossa oleville... Äijä ei ollut kaukana keskilinjasta, joten paljoa ei Missun tarvinnut sillä puolella kulkea.

Sen verran alkoi kuitenkin jo huolestuttaa, että hetken mietin otetaanko viimeistä äijää ollenkaan. Se oli kuitenkin helpommalla puolella eikä kovin kaukana keskilinjasta ja koska Missu yhä edelleen puhkui intoa, niin ajattelin että vaikka se tämän jälkeen makaisikin kuukauden sohvalla, niin onpahan ainakin tosi onnellinen!

Marika piiloutui kolmantena maalimiehenä kuusikkoon

Viimeinen äijä ei kuitenkaan ollut mikään helppo :-( Missu haki ja haki. Ja juoksi varmasti aluetta enemmän läpi kuin muiden kohdalla yhteensä. Lopulta se paikallisti eksyneen kuusikon keskeltä. Intoa olisi vielä riittänyt jatkaakin ja vähän aikaa meni, ennen kuin mummeli suostui tulemaan luokse ja antoi ottaa itsensä kiinni. Tällaisissa tilanteissa siitä tulee tosi vanha ja huonokuuloinen ;-) mutta odotas jos olisin kuiskannut ruoka-ajasta tai namista, niin kuulo-ongelmia ei olisi ollut ei niin minkäänlaisia.

Kotona venyteltiin heti, kun autosta noustiin ja annoin sen jolkotella hetken aikaa ihan yksikseen ennen kuin laskin pojat pihalle. Ei näyttänyt pahalta vieläkään. Nyt on jokunen tunti treeneistä vierähtänyt, makuulta noustessaan se ontuu jalkaansa, mutta niinhän se on viime aikoina tehnyt muutenkin. Ei vaikuttaisi pahentuneen. Toivottavasti kaikki on huomennakin vielä ok. Äärimmäisen hyväntuulinen ja onnellinen se ainakin on, joten siltä osin treenit täyttivät tehtävänsä täydellisesti! Ja sehän tässä olikin pääasia!

Eli kaikki ovat tyytyväisiä, minä olen tyytyväinen, kun Marika tarjosi treeneissä voileipäkakkua ja mustikkatassuja! Missu on tyytyväinen, kun pääsi pitkästä aikaa hommiin ja pojat ovat tyytyväisiä, kun me tultiin takaisin kotiin ja kaikki saivat luut! Noh, kaikki muut paitsi minä :-D

Ensi viikolla voisi sitten taas tehdä Bodelle joku päivä jäljen...

lauantai 6. lokakuuta 2007

Bode ensimmäistä kertaa jäljellä

Sainpas viimein itseäni niskasta kiinni sen verran, että sain tehtyä Bodelle elämänsä ensimmäisen jäljen! Koira toimi ihmeen hyvin ensikertalaiseksi, olisipa sillä vaan fiksumpi ohjaaja...

Tein jäljen ihan vain tuohon lähimetsikköön, että tuli nyt vihdoin viimein ylipäätään tehtyä. Paha virhe. Koirat olivat pihalla ja seurasivat silmät tarkkoina katoamistani metsään. Tullessani takaisin pihalle, totesin pikaisen laskutoimituksen jälkeen, ettei koirien lukumäärä täsmää. BODE! Kiersin pihaa ja huutelin, vaikka tiesin satavarmasti sen hypänneen taas aidan yli. Hetken päästä herra jolkottelikin tietä pitkin portille. Kiroilin mielessäni, kiva jos se nyt on käynyt syömässä kaikki namit jäljeltä.

Jonkin aikaa pihahommien parissa huhkittuani, lähdettiin katsastamaan jälkeä. Bode liinaan ja matkaan. Ei päästy edes alkuun, kun Wiltsu saavutti meidät. Argh, millä noi pojat saisi pysymään pihalla? Ei viitsisi niitä sisälläkään pitää. Ei auttanut muu, kuin kääntyä ympäri, pistää Wiltsu autoon ja eikun uudestaan kohti jäljen alkupäätä. Sanomattakinhan on selvää, että Missu pysyi kaikenaikaa kiltisti pihalla!

Pysähdyttiin jäljen alkuun. Näytin Bodelle mistä lähdetään liikkeelle. Se katsoi ensin mua, sitten kättäni ja katse eteenpäin. "Jaa äijäkö täällä on kateissa?" Näytin uudestaan, tällä kertaa selkeämmin suoraan maahan. Ja Bode kävi maahan! Hmm. en tarkoittanut sitäkään, mitenkähän saisin sen hoksaamaan, mitä haluan. Yritin venyttää kättäni matalalla ja eteenpäin. Bode meni ryömien eteenpäin. Jaa näinkös sen ryömimisen saisikin opetettua, täytyy pistää muistiin! Hetken siinä pähkäiltiin, kunnes Bode hoksasi ensimmäisen namin suht alussa ja hurjien kehujen saattelemana lähti kulkemaan nenä maassa. Jeee, päästiin alkuun!

Ensimmäinen ongelma (sen alkusähellyksen jälkeen) tuli, kun vaadin Bodea kulkemaan puun vasemmalta puolelta. Olin aivan varma, että olin tehnyt jäljen sitä kautta. Bode olisi halunnut mennä puun oikealta puolelta, mutta kiersi vaatimuksestani vasemmalta. Ja heti puun kierrettyään kaarsi toiselle puolelle ja haki sieltä namin. Voi pyhä yksinkertaisuus! Kuinka monesti olen saanut todeta, että koiraan pitää luottaa, vaikka kuinka varma omasta tietämyksestään olisikin. En voi luottaa omaan muistiini - kyllähän mun se jo pitäisi tietää - ja koiran hajuaisti nyt vaan pelaa, miksi se ei mene mulla jakeluun, ei sitten niin millään? Loppujäljen päätin antaa Boden mennä just niin kuin se haluaa. Ja vaikka muutamassa kohdassa olinkin aivan varma, että metsään ollaan menty, niin nenilleni sain. Aina se välillä pysähtyi syömään namia ja kaikki merkit sain matkanvarrelta poimittua. Joten eiköhän me jälki kuljettu melko lailla oikein. Taitava jätkä!

Tästä innostuneena, päätettiin jatkaa jälkitreenejä Boden kanssa. Treenaillaan nyt alkuun ihan keskenämme ja pyydetään sitten jossain myöhemmässä vaiheessa päästä johonkin jälkiryhmään ainakin kuunteluoppilaiksi hakemaan lisäoppia. Ja tietysti muidenkin tallaamia jälkiä pitäisi jossain vaiheessa päästä kokeilemaan. Mutta alkuun siis opiskelemme ihan itseksemme asiaa.

keskiviikko 3. lokakuuta 2007

Wiltsu hakuilemassa

Eilen oli vaihteeksi Vili-Vilpertin vuoro päästä hakumetsään töihin. Ja kyllä jätkänpätkä olikin onnellinen, ei oikein tiennyt miten päin olisi ollut.
Ojanylitys ei mennyt Wiltsulta ihan tyylipuhtaasti. Olisinkohan ollut itse yhtä märkä, jos olisin joutunut ylitystä yrittämään?


Mulle sen sijaan tuli äitiä ikävä, kun huomasin, millainen alue meillä oli. Hervottoman leveä ja syvä oja meni koko alueen läpi siten, että suurin osa alueesta oli ojan toisella puolella. Kiva. Ei apua saappaista, ei pienintäkään toivoa päästä ojan yli. Alueen tallominen jäi siis mun osalta aika vähiin. Ehti jo käydä mielessä, että olisi pitänyt jäädä kotiin... :-( mutta olihan sentään etukulmat, joihin pääsin läpikahlattavien ojien yli, huh! Ei sentään ihan hukkareissu siis.

Wiltsulle otettiin äijät molempiin etukulmiin. Vaikka sillä on tosi pitkä aika edellisestä hakukerrasta, niin ajattelin sen pelaavan vanhasta muistista. Siispä valmiit ukot. Ensimmäisellä ei mitään ongelmia, mitä nyt risukot piti kaartaa - tietenkin, kyseessähän oli Wiltsu ;-)

Toisen kohdalla oli jo enemmän ongelmia. Kiersi ja kiersi. Teki töitä kyllä, mutta kun äijä oli tiheässä kuusipöheikössä, niin ei tainnut paikallistaminen oikein onnistua. Ja kun sitten lopulta hoksasi, niin piilon vieressä olevasta autosta kuului paha ärähdys ja Wiltsu pakitti kauemmas. Taisi olla vielä liian tuoreessa muistissa viikonlopun tappelu Boden kanssa :-( Rohkaisi se kuitenkin lopulta mielensä ja autosta kuuluvista äänistä huolimatta meni äijän luo.

Kolmas äijä olikin jo tosi vaikea. Se oli sittenkin mennyt ojan yli... mutta ihan siihen ojan reunalle, joten mun ei tarvinnut mulia eikä teloa itseäni vaan menin vastaan ojan reunalle. Ei tahtonut Wiltsultakaan onnistua ojan ylitys. Haki ja haki paikkaa. Oli kuulemma ollut ihan vastakkaisella "rannalla" katsomassa suoraan maalimiestä, mutta epäröi ylimenoa. Aikansa ojanreunaa juostuaan, päätti kuitenkin yrittää ja hyvin meni (kuulemma). Takaisintulo ei sitten ihan niin hyvin mennytkään, vaan pojalta loppui liito kesken ja plumps. Märkä, mutta reipas ja onnellinen jätkä pääsi autoon huilimaan.

Parin viimeisen koirakon kohdalla oli jo ihan pimeää. Ja otsalamppu edelleen eteisen kaapissa... Täytyy muistaa ottaa ja pakata se taas takaisin treenireppuun, eihän se mitään hyödytä jos ei ole mukana!

tiistai 2. lokakuuta 2007

Missu piristyy ilmojen viiletessä

Hyvin huomaa, että on taas tullut viileämmät ilmat. Missu on paljon pirteämpi kuin kesällä. Aamulla pukeutuessani, alkaa alakerrasta kuulua tömähtelyä. Missu ja Bode iskevät vuoronperää etujalkojaan maahan ja hakevat toisiaan pieneen kisailuun. Onneksi Wiltsu asuu yhä edelleen yksiössään, ettei tule vahinkoja. Ja erittäin mielellään Wiltsu siellä asuukin, pyytää usein päästä sinne jo ennen kuin olen nukkumaan menossakaan.

Kovasti tekisi mieli ottaa Missu joku kerta hakutreeneihin mukaan. Ottaisi sille ihan vain pari helppoa pistoa... Se nauttisi varmasti aivan valtavasti päästessään taas pitkästä aikaa töihin. Mutta kun se ontuu toista etujalkaansa sen verran, että vähän arveluttaa. Tosin ontuminen menee yleensä ohi kun on jonkin aikaa ollut liikkeellä, mutta siitä huolimatta. Joutuisihan se pitkän aikaa makaamaan autossa odottamassa vuoroaan. Noh, täytyy katsella jos vaikka ottaisi Missu-mussukan joku kerta johonkin helppoon maastoon mukaan. Ihan mielenvirkistykseksi.

Tänään lähtee kuitenkin Wiltsu taas piiiitkästä aikaa metsään. Tällä viikolla meillä on kahdet treenit, joten Wiltsu pääsee nyt ja Bode sitten loppuviikolla. Saas nähdä onnistuuko Wiltsu pysymään nahoissaan, kun huomaa, mitä ollaan menossa tekemään :-D

sunnuntai 30. syyskuuta 2007

Voimamies

Mitä ihmeen meteliä alakerrasta kuuluu? En osaa yhdistää sitä mihinkään. Sitten kuuluu lasin helinää. Ei hemmetti. Olen aivan varma, että koirat kaatoivat vanhan ison lasisen viininkäymispullon. Kiukkuisena säntään alakertaan enkä voi uskoa silmiäni. Miten tämä on mahdollista?
Rappusilta avautuu uskomaton näky.
Hetken kestää ennen kuin tajuan,
mitä on tapahtunut.


Rappusilta kurkin varovasti, mitä on tapahtunut. Silmäni hakevat epätoivoisesti viininkäymispulloa, joka kuitenkin on aivan ehjänä omalla paikallaan. Hetken aikaa kestää ennen kuin aivoni käsittävät, mitä silmäni näkevät ja lopulta tajuntaan iskee, mitä on tapahtunut...

Alakerran lasivitriini on siirtynyt reilusti paikoiltaan. Kaapin ovi on selällään ja muutama pullo tippunut sieltä ulos lattialle. Laseja on sikin sokin sekaisin kaapissa, mutta ensisilmäyksellä kaikki näyttävät onneksi säilyneen ehjinä.

Mutta miten tämä on mahdollista? En voi käsittää. Miten ihmeessä kaappi on saatu siirrettyä pois paikoiltaan ja miksi? Itse tarvitsen kaksi kättä, takapuoleni ja hirveästi ähellystä, että saan sitä liikuteltua yhtään paikoiltaan. Miten se on onnistunut koiralta? Ja miksi se on moiseen puuhaan ryhtynyt? Olen oikeasti aivan ymmyrkäisenä ihmetyksestä!
Pulloja on kaatunut ja tippunut kaapista lattialle ja laseja sikin sokin.


Kaapin takaa löysin kyllä Boden putkenpätkän. Kapistuksen jonka kanssa ollaan treenattu (aivan liian harvoin). Mutta miten ihmeessä se on joutunut kaapin taakse?

Mielessäni risteilee noin miljoona kysymystä. Putkenpätkä on ollut eteisen lipaston päällä ja siellä ei kyllä ole ennenkään ollut mikään kummaltakaan pojalta turvassa. Mutta siitä huolimatta, tämä on varmasti ensimmäinen kerta, kun Bode on putkenpätkän ottanut omatoimisesti käyttöönsä. Jollei sitten Wiltsu ole pudottanut sitä lattialle ja Bode jatkanut leikkiä siitä... Mutta siirtää nyt isoa ja painavaa kaappia pois paikoiltaan. Ei mene mun tajuntaan moinen, ei niin millään.
Tältä sen olisi pitänyt näyttää.
Seisoa suorasti keittiön kaappia vasten.


Pitäisiköhän ottaa ja pultata kaikki huonekalut varmuuden vuoksi lattiaan kiinni. Minä haluan ehdottomasti olla se, joka tässä taloudessa päättää kaappien paikan. Ja kaiken muunkin. Koirilla on kyllä jonkinlaista sananvaltaa asioihin, mutta lopulliset päätökset teen minä. Piste!

Eihän siitä mitään tule, jos isoja ja painavia huonekaluja ruvetaan siirtelemään koirien toimesta ihan miten sattuu. Ja kauhea ajatuskin, että vitriini olisi kaatunut jonkun päälle. Huonostihan siinä olisi käynyt. Se nimittäin ihan oikeasti painaa ja paljon!

Mitähän herralla on seuraavaksi suunnitelmissa tehdä... Hirvittää ajatellakaan! Tai enpä oikeasti usko pystyväni edes ajattelemaan. Enpähän olisi ikipäivänä uskonut tällaistakaan tapahtuvan!

Kyräilyä ja jäykistelyä

Pitkästä aikaa oli taas poikien välillä vähän isompi erimielisyys perjantai-iltana. En tiedä mistä oli kyse. Olin yläkerrassa, kun pihalta alkoi kuulua pahaenteistä örinää. Säntäsin parvekkeelta katsomaan ja johan pojat olivat toistensa kimpussa. Vauhdilla alakertaan ja ulko-ovi auki. Wiltsu olikin jo märkänä ja tärisevänä oven takana odottamassa sisäänpääsyä.

Vapisevin käsin tarkistin pikaisesti pikkuisen. Ihan hento verinen jälki näkyi kädessäni. Vain pintanaarmu. Huh! Säikähdyksellä selvittiin tällä kertaa. Pojilla on niin iso kokoero, että Wiltsu-reppanalla ei ole mitään mahdollisuuksia Boden suuttuessa oikeasti.

Kyräily ja jäykistely jatkuu yhä. Hiemankos harmitti, kun lauantaina oli tulossa pojille vieras mies käymään ja herkkuluut oli varattuna lievittämään Wiltsun epäluuloja. Normaalisti vieras mies (etupäässä tämä järjestely koskee miehiä) antaa herkun Wiltsulle saadakseen herran hyväksynnän ;-) Nyt en uskaltanut ajatellakaan normaalikäytäntöä. Pojille olisi taatusti tullut heti uusi sota, jos luita olisi vähänkin kauemmin heiluteltu niiden nenän edessä.

Päädyin siis itse antamaan koko jengille luut juuri ennen Jannen saapumista. Ja hyvin meni. Wiltsu vähän yritti haukahdella luu suussaan, mutta meni kuitenkin suht nopeasti herkuttelemaan.

Eikä ongelmia myöhemmässäkään vaiheessa! Jospa Wiltsu alkaa pikkuhiljaa todella uskoa ja ymmärtää, ettei vieraista miehistä ole sille minkäänlaista uhkaa. Vai huomasiko kenties mun hyvän mielen? Nyt on pihalle tuleva tienpätkä sellaisessa kunnossa, että uskaltaa ajaa tarvitsematta pelätä auton hajoavan isoihin kuoppiin. Yksin olisin saanut lapioida ja kärrätä hiekkaa pari päivää, nyt homma hoitui sukkelasti, kiitos Janne!

perjantai 28. syyskuuta 2007

Treeneissä

Keskiviikkona treenattiin taas Boden kanssa. Mahtava uusi treenipaikka. Oli bunkkereita, poteroita ja vaikka mitä mukavaa vaihtelua normitreeneihin. Mutta tunnelmaa hieman kyllä latisti tieto siitä, että jossain tien toisella puolella oli ihan oikeasti kateissa henkilö.

Treenit menivät taas suht koht hyvin. Haamuina otettiin kaikki kolme ja kaikki toivat pojan syötellen takaisin keskilinjalle. Viimeinen maalimies oli Bodelle ihan vieras, joten jonkin verran arastelua ilmeni taas. Meni kuitenkin ihan luo ja tuli muutaman lipeämisen jälkeen maalimiehen kanssa pois. Tällä kertaa olin muistanut pilkkoa nakit sen verran pieniksi, että maalimiehet saivat annettua aina palan kerrallaan. Bodehan oli närkästynyt viime kerralla, kun arvon herralle ei oltu annettu koko palaa vaan olisi pitänyt puraista vain osa. Bode oli ottanut hatkat. "Jos en saa kokonaan, en huoli ollenkaan." Nyt ei ollut sitä ongelmaa.

Treenien kääntyessä loppusuoralle, alkoi jo hämärtää ja iso liuta sotapoikia odotteli yhä ohjeita aloittaakseen etsintätehtävät. Myös hälyryhmäläisiä oli ennättänyt paikalle. Hirvitti ajatellakaan, kuinka peloissaan itse olisi jos olisi ollut jo tuntikaupalla metsässä eksyksissä. Hyvin on muistissa se treenikerta, kun ajatuksissani tarvoin reippaasti yli alueen ja olin lopulta autuaan tietämätön missä olin. Onneksi oli puhelin matkassa ja onneksi törmäsin sähkölinjaan. Oli helppo antaa jonkinlaista ohjeistusta olinpaikastani. Noh, Ada sai silloin ihan oikean pintahaun... Eli ei ehkä sitten kuitenkaan niin paha juttu, vai :-)

Mutta tosiaan ilman puhelinta ja tietoa onko etsijöitä tulossa ja jos niin milloin... Kauhea ajatus! Pimeäkin alkoi jo olla, kun käynnistin auton kohti kotia. Toivottavasti kadonnut löytyi ja oli kunnossa!

keskiviikko 26. syyskuuta 2007

Pölkyt pihalla

Bode ja limainen puupölkkykasa :o

Sainpas vihdoin heiteltyä puupölkyt pihan puolelle. Olisi vaan pitänyt ottaa ja siirtää ne talteen jo aikaa sitten, mutta kun ei niin ei. Olisi varmasti ollut paljon helpompi ja nopeampi homma, jos olisin tehnyt sen aiemmin. Nyt ne olivat jo ällöttävän limaisia ja liukkaita, osa ihan homeisiakin, yök! Eikä niitä pystynyt nostelemaan kuin yksitellen, kun meinasivat liukkauttaan livetä jatkuvasti käsistä. Onnistuin tietysti muljauttamaan ranteenikin siinä taiteillessani. Ei ole onneksi enää kipeä ja onneksi huomisessa treenipaikassa ei tarvitse yrittääkään saada autoa pyöriteltyä pienellä pläntillä ympäri - jos siis ranne tästä vielä intoutuu känkkäilemään. Mutta ei nyt näytä siltä.

Boxi liikkeellä

Hitsiläinen taas unohdin köyttää koiran boxin auton etuistuimen selkänojaan kiinni... Noh, tänään en kyllä enää jaksa. Huomenna se täytyy muistaa ennen liikkeelle lähtöä tai viimeistään ennen treeneihin lähtöä.

Olen jo muutaman päivän ajan ihmetellyt epämääräistä klonksumista ajaessani, ihan kuin takapaksi ei olisi kunnolla kiinni, vaikka sen kyllä pitäisi olla. Tässä yhtenä päivänä tuli sitten pamautettua takaluukku vähän voimallisemmin kiinni ja kauhistuin kuullessani aika ikävän helähdyksen. Boxi osui ikkunaan :o Onneksi ei mennyt lasi rikki!

Asiaa tarkemmin tutkailtuani huomasin, että kuormaköysi oli löystynyt ja boxi valunut taaksepäin ja aavistuksen vinoonkin. Mitenköhän se on mahdollista? Työnsin boxia eteenpäin ja köysi kiristyi taas. Mutta eihän siitä noin ole hyötyä, jos ei kerran boxi pysy paikoillaan :-( Täytyy siis palata entiseen systeemiin ja sitoa boxi matkalaukkuvyöllä etuistuimen selkänojaan. Eipähän pääse sitten enää valumaan taaksepäin.

tiistai 25. syyskuuta 2007

Briardipyörähdyksiä

On jo jonkin aikaa huvittanut seurata, kuinka Bode yrittää matkia Wiltsua. Wiltsuhan tekee vauhdikkaita pyrripyörähdyksiä aina innostuessaan ja Bode on nyt ottanut tavakseen tehdä samoin, kun ollaan lähdössä ulos. Huomattavasti isompi, kömpelömpi ja kankeampi briardi nyt vaan on melko huvittava tehdessään vauhdikkaita piruetteja :-D

Eilen tosin kävi köpelösti. Aamulla Bode jätti pyrripyörähdykset tekemättä ja juoksi sata lasissa ulko-ovelle. Jarrut vaan ei toimineet ja kuului hirveä kumahdus, kun äijäpoloinen törmäsi oveen... eihän siinä voinut kuin hihitellä, vaikka poika olikin hyvin rauhallisena ovella odottamassa. Taisi kerrankin vähän sattua, vaikka aiemmin mikään päähän osunut isku tai kolaus ei ole näyttänyt tuntuvan missään. Tai voihan tietysti olla, että se onnistui sen verran jarruttamaan, ettei törmännytkään pää vaan kylki edellä oveen...

Täytyy yrittää muistaa ottaa jossain vaiheessa kamera käsille, kun ollaan lähdössä johonkin. Jos vaikka saisi napattua muutaman briardipyörähdyksen videolle.

maanantai 24. syyskuuta 2007

Ihana päivä - pihahommissa


Jengi nauttii pihalla olosta

Missu piristyi eilisestä kyläilyreissusta niin, että on tänään käyttäytynyt kuin nuori tytön hupakko ;-) Aamulla Missu oli reippaana tyttönä rappusten alapäässä odottamassa, kun tulin alakertaan. Tervehti iloisesti ja piti kaikenaikaa huolen, että oli mun ja Boden välissä! Ihan hyvä juttu, eipä päässyt Bode hyppäämään vasten, mitä se nykyään innostuessaan on valitettavan usein ruvennut tekemään. Missu intoutui jopa kirputtamaan mua hihasta. Eipä ole sellaista tapahtunut aikoihin!

Anna pusu, jooko!

Tänään onkin ollut pitkästä aikaa aivan ihana päivä! Ollaan viihdytty pihalla ja minä olen jatkanut paikkojen talvikuntoon laittamista. Koirien, Boden etupäässä, pyöriessä jaloissa. Moneen otteeseen törmättiin, mutta vahinkoja ei sattunut, huh! Kertaalleen sydän hyppäsi kyllä jo kurkkuun, kun herra tuuppasi mua takaapäin juuri, kun olin menossa portaita alas... onneksi tasapaino säilyi!
Bode ja epämääräisen muotoinen möhkäle, mikä joskus on ollut pallo.


Bode pelasi koko päivän ahkerasti palloa. Tai paremminkin entistä palloa. Siitä on ilmat ollut pihalla jo ties kuinka kauan, joten eipä se juuri pallolta enää näytä... Välillä se toi palloa mulle, välillä Missulle. Jostain kumman syystä Missu ei vaan palloa potkaissut eikä heittänyt... Mutta ei se Bodea haittaa, aina kannattaa yrittää, jospa se joku kerta innostuisikin ;-)

Missu järsi ja silppusi puukalikoita, välillä komensi Bodea kauemmas tai muuten vaan ilmoitti, että nuoren herran olisi syytä taas vaihteeksi vähän rauhoittua. Wiltsu nautti raikkaasta syysilmasta ja otti aurinkoa - terassilla enimmäkseen, mutta pistäytyi nyt sentään välillä ihan pihallakin asti.
Eiköhän hei olis jo aika mennä sisään, ollaan oltu melkein koko päivä pihalla. Nälkäkin jo olisi...
Tule jo avaamaan ovi!


Nyt on olo ihan totaalisen puhkipoikki. Hyvä, että jaksaa teemukia nostaa huulille... Minä olen ihan raato ja koiratkin pötköttävät alakerrassa. Niin, paitsi Bode, joka jaksaa vielä tasaisin väliajoin rämpyttää ulko-ovenkahvaa... josko mentäisiin taas ulos... apua, en jaksa enää.

Taidankin viettää loppuillan sohvalla löhöten ja telkkaria tuijottaen. Muuhun ei taida oikein energia enää tänään riittää.

Veikkaisin, että uni tulee melko nopeasti, kun saan pään vähän myöhemmin illalla tyynyyn. Mikäli en sitten simahda sohvalle... Saas nähdä kuinka ämmän käy :-)

lauantai 22. syyskuuta 2007

"Isa" Chaccado Jackanapes 13 v.


Kuvassa oikealla synttärisankari itse, eilen 13 vuotta täyttänyt Isa,
vierellään siskonsa Saana 3v. ja Missu 10v.


Oltiin äsken Missun kanssa juhlimassa Isan 13-vuotissynttäreitä! Varsinaiset päivät oli jo eilen, mutta tänään Isa tarjosi mokkaruutuja ja kahvit. Johan tässä ehtikin yksi päivä mennä ilman, että sai mitään herkkuja... :o

Samanlaisia köpötteleviä mummeleita olivat molemmat vanhukset. Kummankin päähuomio oli kiinnittynyt pöydän antimiin ja päivänsankari jopa tyhjensi yhden pöydälle unohtuneen lautasen, kun tarjoilu ei pelannut tarpeeksi ripeästi ;-)

Missu oli onnesta soikeana, kun pääsi pitkästä aikaa mukaan ja pojat joutuivat jäämään kotiin. Käytiin samalla reissulla myös vanhempieni luona ja molemmissa kyläpaikoissa Missu-mussukka sai herkkuja ja huomiota. Kylläpä sitten olikin taas aihetta isotteluun, kun päästiin kotiin... ja siitä tietysti seurasi, että Bodelta tuli hätäpissat eteiseen :-(

Mahtavat synttärionnittelut Isalle ja koko Chaccado J-pentueelle!

perjantai 21. syyskuuta 2007

Kakkutreenit

Tänään meillä oli taas kakkutreenit. Ja tällä kertaa todellakin treenattiin ensin ja herkuteltiin kakkukahveilla vasta treenien jälkeen, tai noh, oikeastaan ennemminkin treenien lomassa. Onnittelut Niinalle siviilisäädyn vaihtamisesta ja kiitos kestityksestä!
Bode valmistautuu etsintään.
(Kuva edellisistä treeneistä, tällä kertaa kamera uinui repussa vaikka mukana olikin...)
Kuva: Kati Nieminen


Treenit meni yllättävän hyvin. Bode tervehti reippaasti kaikkia ennen töiden aloittamista, jopa ihan vierasta miestä! Alkaakohan mörköilykausi jo mennä menojaan?

Ukot otettiin taas haamuina ja jätkä tuotiin syötellen pois. Ensimmäisen ukon kohdalla kävi vähän köpelösti. Olin pilkkonut nakit kolmeen osaan ja maalimies meinasi, ettei anna koko palaa kerralla vaan piti kiinni niin, että Boden olisi pitänyt puraista pala. Herrapa otti ja närkästyi moisesta. "Jos en saa koko palaa, niin en ota ollenkaan." Ja tuli omineen keskilinjalle. Hetken maanittelemisen jälkeen palasi kyllä takaisin maalimiehen luo ja sen jälkeen kävelivät yhdessä takaisin keskilinjalle.

Toinen ja kolmas maalimies saivat ohjeistuksen nakkien syöttämisestä ja niiden kohdalla homma sujuikin sitten oikein mallikkaasti ;-) Vaikkakin läheltä piti, etten ollut kossupulloa velkaa Hannelle, kun Bode ahmi "nakkeja", joista yksi sattui olemaan Hannen sormi :o Hampaanjälki sormeen tuli, mutta ei onneksi näkynyt verta. Siinä menee meillä kossupulloraja, huh!

Haamuilut ovat tuottaneet tulosta. Poika etenee nykyisin ripeästi suoraan maalimiehen luo ja aiemmin harmina olleet turhat haahuilut ovat nyt jääneet kokonaan pois. Kiitos Virpi ja kumppanit ohjeistuksesta, hyvin toimii!

Ensi viikolla kakutellaankin sitten varmaan Adan ja Marikan Tanskanmatkan saavutusten kunniaksi... On meillä vaan niin yliveto treeniryhmä, ei voi kuin olla onnellinen, että on tähän ryhmään päässyt! :-D

torstai 20. syyskuuta 2007

Kiitos!

Vielä kerran iso kiitos kaikille koirien hoitoapua tarjonneille! Asia järjestyi parhaalla mahdollisella tavalla. Koirat saavat olla kaikki kotona, ei tarvitse hajottaa laumaa eikä jännittää miten poikien kohtaaminen sitten reissun jälkeen sujuisi. Olen oikein tyytyväinen ja voin lähteä reissuun hyvillä mielin! Sitten marraskuussa... ;-) Maltan tuskin odottaa...

tiistai 18. syyskuuta 2007

Itku pitkästä ilosta

Tänä aamuna pääsi itku :'( Ensin heräsin kriits krääts ääniin... "Bode prkl lopeta se sohvan repiminen!" Kiukku kuitenkin vaihtui nopeasti huolestuneisuuteen, kun tulin alakertaan ja huomasin Wiltsun olevan taas huonossa kunnossa. Wiltsu, tapansa mukaan, hyppäsi yksiönsä porttia vasten tervehtiäkseen mua, mutta rojahti saman tien nurin. Jalat haroivat sinne tänne ja lattialla oli oksennus. Voi itku! :-( Useampi kuukausihan tässä ehti jo vierähtääkin ilman kohtauksia.

Edellinen selkeä kohtaus oli 3. päivä huhtikuuta. Joskus alkukesällä oli joko lievä kohtaus tai sitten hädissäni vain kuvittelin koko asian. Joka tapauksessa tässä on nyt ollut todella pitkä hyvä jakso ja ehdin olla jo täysin varma, että kaikki on kunnossa. Vaan eipä ollutkaan :-(

Ja ne maksa-arvot on edelleen tarkistamatta. Vaikka se pieni ylitys ei tilannetta selitäkään, niin, täytyy silti ottaa ja varata aika uusiin verikokeisiin. Näkee ainakin mihin suuntaan - jos mihinkään - on arvot liikkuneet.

Onneksi Brysselin reissuun on vielä aikaa. Nyt tässä tilanteessa lähteminen olisi ollut mulle todella rankka paikka. Ja uudelleenharkintaan menee kyllä nyt koirien hoitokin... Voi pahus!

Niin, Wiltsu asuu nykyisin omassa yksiössään koirien ollessa keskenään. Kyllästyin joka-aamuiseen pissalänttien pyyhkimiseen, kun Wiltsu alkoi tuossa joku aika sitten merkkailla aktiivisesti reviiriään Boden seurassa ollessaan - etenkin yöaikaan ja kun ihmisiä ei ollut lähistöllä. Nyt ei enää näy merkkejä missään, kun Wiltsu on omassa huoneessaan portin takana. Liittyykö merkkailu ihan vain siihen, että Bode alkaa olla jo "iso jätkä" vai vaikuttaako osaltaan se, että Wiltsu ei ole ihan kunnossa ja yrittää epätoivoisesti pönkittää asemaansa niin kauan kuin siihen vielä pystyy..? Mistä noista tietää...

(Lue lisää: Wiltsun sairauskertomus)

maanantai 17. syyskuuta 2007

Jokohan vihdoin pääsisin Brysselissä käymään?


Jengi pihalla

Olen tässä jo useamman vuoden suunnitellut matkaa Brysseliin. Ystäväni on asunut siellä jo kahdeksan vuotta ja olen luvannut lupaamasta päästyäni, että pistäydyn kyllä kylässä, ennen kuin se sieltä kotiutuu takaisin Suomeen... En tiedä kauan mulla vielä olisi "armonaikaa", mutta nyt viimein aion reissun kyllä jollain konstilla toteuttaa. Ainoa ongelma on koirien hoito. Helpointahan olisi, jos joku majailisi täällä niiden kanssa, ettei tarvitsisi etsiä kaikille omia hoitopaikkoja (kukaanhan ei ole niin hullu, että ottaisi kolmea koiraa hoitoon).

Ja koska suunnitelmissani on vain (pidennetty) viikonloppureissu, niin uskon ja toivon koirien hoidon järjestyvän jollain konstilla! Enpä ole aikoihin ulkomailla käynytkään. (Viimekeväistä Ruotsinreissua ei tietenkään lasketa, Ruotsihan on toinen kotimaa ;-) )

Vihreänä kateudesta luen Jarin matkakertomusta. Etukäteen voivottelin, että jos sen matka käy Romanian Transsylvaniaan, niin multa tulee itku. Ja siellähän se nyt just on! Sinnekin olen kaavaillut - sitten joskus - matkustavani. Huokaus. Eipä ole juuri tullut matkusteltua enää koirien astuttua elämääni. Sitä ennen reissasin kyllä. Paljon on maita ja paikkoja koluttu, mutta niin paljon mielenkiintoista olisi vielä näkemättä...

Joo-o, se on nyt sitten syksy saapunut ihan tosissaan. Koirien juomakaukalosta (vanha lastenamme) löytyi viikonloppuna kaksi hukkunutta hiirtä :-( Oli siis korkea aika kaataa vesisaavit nurin, kun hiiret alkavat jo hipsiä lähemmäs torppaa. Voi ei, kohta se rapina taas alkaa! :-(

Herätys kukonlaulunaikaan - sunnuntaina...

Eilen oli yhdistyksen ensimmäiset pelastusjälkikokeet. Aamulla kukonlaulun aikaan (vaikkakaan ei kiekunut kukko herätystä) ylös ja auton nokka kohti Virolahtea. Töihin. Ei ole ihan järkevä harrastus mulla. Kuinka moni oikeasti lähtisi vapaaehtoisesti sunnuntaiaamuna aikaisin noin 50 kilometrin (?) päähän ensin istuskelemaan hetkeksi ja sen jälkeen seisoskelemaan hetkeksi... Kylmäkin oli ja vettä tihkutti.

Kotihommia on sen verran runsaasti rästissä, että orjatyövuoro oli mulle tarpeeksi, en viitsinyt enää lähteä jäljestystä katsomaan, vaikka ihan mielenkiintoista se olisi ollut. (Ja kai se on tunnustettava, että vähän mietitytti, jos en jäljiltä enää pois osaakaan... tottiskentältä oli riittävän selkeä reitti palata takaisin isolle tielle...)

Ja se saamarin rekkajono! Olin jo ehtinyt unohtaa koko jutun. Mutta ei, kun yhtäkkiä jossain kohtaa Haminan jälkeen oli taas pitkät rivistöt rekkoja tienpientareella. Ihan kiva ajaa keskellä tietä. Rätätätätää, auto tärisi ja rämisi, kun tien keskiosaan oli tehty räminäraidat, mutta siinä oli pakko ajaa. Lähemmäs rekkoja en uskaltanut mennä, kun siellä täällä aukesi ovi ja kuski pomppasi maahan... Määränpääkin oli outo, joten hirvitti, kun en nähnyt tienreunalla olevia kylttejä... Onneksi en sentään porhaltanut risteyksen ohi. Toisin kuin viime talvena, nyt oli sentään jätetty ihan reilusti tilaa risteysten kohdille.

Ja onneksi ei ollut Wiltsu kyydissä, sitä kun vähän hirvittää tuollaiset räminät!

torstai 13. syyskuuta 2007

Valmisteluja talven varalle


Joko saan mennä tonkimaan ja katsomaan, mitä kaikkea noihin uusiin kukkapenkkeihin on piilotettu..?

Täytyy tässä varmaan alkaa pikkuhiljaa valmistautua talven tuloon. Olen väsännyt uusia kukkapenkkejä, joihin olen siirtänyt monivuotisia kasveja ruukuista. Kädet on kyynärpäitä myöten ristissä, että Bode antaa penkkien olla rauhassa... Terassin edessä olevat kukkapenkithän saivat lähtöpassit jo heti Boden taloon tultua. Ei kestänyt niissä yksikään kukka hengissä, kun Bode mylläsi ja tallasi :-( Uudet penkit ovat kyllä suht lähellä terassia... Reunuskiviä tuli jo aiemmin raahattua valmiiksi pihan perälle, mutta nyt päätin sittenkin, että haluan penkit lähemmäs taloa. Vähän kyllä hirvittää :o Kauempana olevat istutukset se on jättänyt rauhaan, mutta ovatko nämä jo liian lähellä - toivottavasti ei!

Terassilla oleva hyllykkö alkaa täyttyä tulevien kylmien kelien varalta takkapuista. Missu, joka täällä eniten puita järsii ja kuljettelee, on aiempina vuosina antanut hyllykössä olevien puiden olla rauhassa, mutta nyt se on viime aikoina alkanut vaikuttaa sen verran vanhuudenhöppänältä, joten saas nähdä miten tänä talvena käy. Yksi iso puupökkelö oli jo ehditty raahata hyllyköstä pihalle :-[ grrrr. Missu on kuitenkin syytön, koska vain pojat olivat pihalla, kun tämä tapahtui. Eli syyllisen täytyy olla - taas kerran - Bode, koska Wiltsu ei olisi niin isoa halkoa saanut ylhäältä hyllystä otettua ja raahattua pihalle. Täytyy siis alkaa kehitellä jotain estettä, etteivät koirat pääsisi hyllyn luo.

Näinköhän tänä vuonna ennättäisin korjata pihalla lojuvat, enemmän tai vähemmän tarpeelliset ja tärkeät, tavarat talteen ennen kuin lumi peittää ne alleen... Viime talvenahan siinä kävi vähän köpelösti :o kun talvi tuli ihan yks kaks yllättäen ;-) Pääasiassa pihalla on siellä täällä koirien leluja ja erilaisia työkaluja, lapioita, istutuskauhoja yms. Olisi tietysti ihan hyvä ehtiä saada ne ajoissa talvisäilytykseen.

maanantai 10. syyskuuta 2007

Vastaus arvoitukseen


Wiltsu lepäilee sohvalla - tällä kertaa sohvan päällä, ei sisällä ;-)

Ai niin se arvaustehtävä. Jäin odottelemaan vielä vastauksia, mutta kun niitä ei enempää tullut :-( niin laitetaan sitten vastaus: Wiltsuhan se höppänä on, joka siellä sohvan sisällä luurasi :-D

Raju takamukseen tökkijä

Voi ei, paljonko mun pitäisi vielä yrittää jaksaa lykkiä...


Eilen yritin siistiä pihaa. Nurmikko on kasvanut jo reippaasti ylipitkäksi ja niin märkääkin se oli, ettei käsipelillä työntäminen oikein millään ottanut onnistuakseen. Ihan pienen pienen pläntin, vain murto-osan piha-alueesta, sain parturoitua ja sitten oli pakko pitää paussi, olin aivan puhkipoikki. Tauko venyi kuitenkin lopulta ennakoitua pidemmäksi, kun vettä alkoi ropista taivaalta. Ruoho kastui siis entisestäänkin, joten päätin siirtää urakan myöhempään. Ehkä annan sen kasvaa ihan rauhassa vielä jonkin aikaa ja otan sitten viikatteen käyttöön.

En kuitenkaan uskalla ruveta viikatteen kanssa riehumaan jos koirat eivät ole visusti sisällä ja lukkojen takana. Varsinkin Bode. Ruohonleikkuri sai onneksi tällä kertaa olla rauhassa. Homma oli ihan riittävän rankkaa, ilman että joku olisi koko ajan ollut hyökkäilemässä kapistuksen kimppuun. Joskus aiemmin Wiltsu on yrittänyt käydä pyöriin kiinni, mutta tottelee onneksi kuitenkin hyvin, kun sille ärähtää eli ei ole ollut kovin lähellä kielen tai kuonon typistys :o Bode ei ollut yhtään kiinnostunut ruohonleikkurista, mutta käveli jatkuvasti mun perässä (tai pyöri muuten ympärillä) ja tökki mua takapuoleen. Jessus, että se on kovakourainen, sattuu niin vietävästi kun se tökkäisee rajusti kuonollaan takamukseen.

Kohta pitäisi siirtää myös pihakalusteet säilytykseen. Pihavajan katto vain on romahtamispisteessä. Ei tule kestämään ensi talven lumia. Pete sanoi kyllä saavansa sopivaa puutavaraa siihen (pistepistepiste) ja minä mielessäni järkeilin, että se myös korjaisi katon. Mutta eihän se niin sanonut, joten näinköhän täydensin ja ymmärsin - taas kerran - epämääräisesti ilmaan heitetyn lauseen väärin :-( Noh, sen näkee sitten joskus.

Vähän kyllä harmittaa, että jäi niin paljon sellaista keskeneräiseksi, mitä minä en yksin saa valmiiksi. Remonttihommia lähinnä: talosta on yksi seinä maalattu, kolme maalaamatta. Aitatarvikkeitakin on valmiina odottamassa, kun aitaa oli tarkoitus korjailla ja parannella paremmin Bodea piteleväksi (jos sitä nyt ylipäätään on mahdollista millään keinoin saada pysymään visusti pihalla...) jne. jne. Ja suunnitelmissa muutenkin oli paljon kaikenlaista kivaa, mutta mutta... Ja eikun hakemuksia lähettelemään - remonttitaitoiselle miehelle on täällä paikka avoinna ;-)

sunnuntai 9. syyskuuta 2007

Isättömät lapset

Pete vei eilen viimeiset pari kuormallista tavaroitaan täältä pois. Eli ei ole mun lapsilla enää isiä. Eivät ole oikein tainneet tilannetta vielä tajuta. Kukaan ei näytä olevan ihmeissään eikä ikävöivän.

Etukäteen murehdin ja olin aivan varma, että Wiltsu ottaa tosi raskaasti, onhan se sentään aiemmassa elämässään jo eron kokenut ja joutui silloin repäistyksi irti kaikesta tutusta. Tosin toivon, että se on onnellinen kun pääsi silloin meidän laumaan... Ja ehkä se on nyt jo näiden muutaman vuoden saatossa oppinut luottamaan siihen, että minä olen ja tulen olemaan pysyvä osa sen elämää ja kuulun sen laumaan niin kauan kuin molemmat hengissä ollaan!

Missua tilanne ei hetkauta puoleen eikä toiseen ja sen tiesin kyllä. Siitä mulla ei ollut epäilystäkään. Missun kanssa meillä on yhteistä taivalta reilut kymmenen vuotta, eikä Missun ole koskaan tarvinnut epäillä, että se joutuisi omasta laumastaan pois. Aina joskus joku laumasta lähtee, niin kuin kisut ja mamma aikoinaan taivaaseen. Ja aina välillä tulee uusi ihminen tai eläin poislähteneen tilalle. Mutta yksi pysyy - aina ja ikuisesti - minä! Ja se selvästi riittää Missulle!

Boden suhtautumista mietin etukäteen epävarmana, mutten kovin huolestuneena. Bode tuntuu olevan niin onnellinen elämästä yleensä, ettei sitä näytä kovasti hetkauttavan kukaan eikä mikään ;-) Se ottaa riemuiten ja pomppien kaikki tutut vastaan ja lähtiessä katsoo vain perään "Ai sinä lähdet nyt. Oisit voinut olla pidempäänkin, mutta heippa, nähdään taas!"

Koirien sopeutumista helpottaa varmaan sekin, että Pete oli tässä lopussa viikot pois ja vain viikonloppuna täällä. Eikä se tosin kovin paljon täällä meidän seurassa muutenkaan viihtynyt, joten ehkei koirille kova ikävä pääse syntymäänkään. Ja paljonhan vaikuttaa se, miten minä suhtaudun tilanteeseen. Olo on tietysti vähän tyhjä ja apea, mutta kaikin puolin tyytyväinen olen tähän ratkaisuun ja varmasti koirat aistivat sen!

torstai 6. syyskuuta 2007

Bode hakuilemassa

Toinen metsätreeni Boden kanssa pitkän kesäloman jälkeen sujui enemmän ja vähemmän hyvin...
Ensimmäinen maalimies oli Bodesta tosi epäilyttävä.


Päätettiin ottaa Bodelle taas pari helppoa. Ensimmäinen äijä meni pusikkoon haamuilemaan. Bode oli intoa täysi ja heti valmiina lähtöön, mutta viime metreillä iski epävarmuus. "Tuo tyyppi vaikuttaa aivan vieraalta... hmm. Uskaltaakohan sinne mennä?" Ei uskaltanut. Mami joutui avustamaan. Käveltiin yhdessä lähemmäs ja lähemmäs ja kokeiltiin lähetyksiä eri etäisyyksiltä. Vihdoin, muutaman metrin etäisyydeltä, lähetys onnistui ja pikku poika uskaltautui ihan äijän luo. Tosin varuillaanhan piti tietysti olla, eihän sitä tiedä josko maalimies vaikka ottaa ja koskee :o
Toinen maalimies olikin sitten jo riittävän tuttu, ei pelottanut Bodea yhtään! Leikki olisi kyllä kiinnostanut kovasti...

Toinen maalimies otettiin myös haamuna. Sama juttu, Bode oli intopiinä heti valmiina lähtöön. Ja tällä kertaa maalimies olikin riittävän tuttu, ei ongelmia.

Bodella olisi hyvin ollut aikaa ja mielenkiintoa touhuta vaikka mitä maalimiehen kanssa, ei ollut kiire pois eikä poikaa olisi vähempää voinut kiinnostaa kun ohjaaja ilmestyi paikalle. Maalimies sai kaiken huomion (miten niin joku täällä katkerana jupisee...) niinhän sen pitäisi mennäkin.

Meitä oli taas niin vähän koirakkoja treeneissä, että kahdella äijällä mentiin, kun ei marjamummoakaan metsästä löydetty maalimieheksi, vaikka siellä sellainen kuulemma kuljeskeli ;-) Noh, eipähän kestänyt treenit pitkään.

Koskahan niitä sotamiehiä saadaan värvättyä maalimiehiksi..?

keskiviikko 5. syyskuuta 2007

tiistai 4. syyskuuta 2007

Hengissä ollaan!

Näköjään sitä sitten kuitenkin luetaan tätä meidän blogia - vaikkakin salaa, kun kommentteja raapustuksiini ei juurikaan näy eikä kuulu... Peräti pari kuukautta tässä vierähti ilman että blogia tuli päivitettyä ja nyt olen jo useammalta taholta kuullut huomautuksia asiasta ja jopa tiedusteluja, että ollaanko täällä enää hengissäkään. No ollaan ollaan! Hengissä ollaan ja muutenkin ihan kunnossa koko jengi.

Raapustelen tässä samaan syssyyn vähän useampia tapahtumia viime kuukausilta - sen mitä suinkin muistan (ettei heinä- ja elokuu jäisi sentään ihan kokonaan vaille kirjoituksia...) Mutta tässä nyt kuitenkin vain viime viikonlopun tapahtumat:

Pyrrien erkkari

Viime viikonloppu vierähti Kotkan Santalahdessa pyrrien erikoisnäyttelyssä. Paimenten kehä oli sunnuntaina ja lauantai meni ell Tarja Kolisojan avustajana polvitutkimusten ja silmäpeilausten merkeissä lomakkeita täytellessä ja silmätippoja laitellen.

Lauantaina oli aivan ihana päivä, aurinko paistoi ja oli lämmintä, mutta sunnuntaina myrskysi, satoi ja oli kylmä. Harmi, ettei molempina päivinä voinut olla hyvä ilma :-( Mutta jos sää ei suosinut, niin arpajaisonni oli kyllä erinomainen - jokainen arpa kun voitti, niin ei voinut käydä huono säkä! ;-)

Bode silmäpeilauksessa
Bode oli ilmoitettu lauantaiksi erkkariin silmäpeilaukseen, kun "vääränrotuisiakin" joukkoon mukaan mahtui. Ja koska minä olin paikalla töissä, piti Peten lähteä mukaan Boden seuralaiseksi. Ihme ja kumma, mutta mitään vastaväitteitä ei kuulunut :o Se oli erinomaisen hieno juttu, olin tosi tyytyväinen, ettei Boden tarvinnut olla yksin boxissa autossa tai puuhun sidottuna koko päivää, vaan pääsi Peten kanssa lenkkeilemään ja touhuamaan kaikenlaista peilauksen jälkeen.

Niin ne silmät, kunnossa olivat. Vähän näkyi ruskeaa pigmenttiä linssien etukapseleissa, mutta puhtaat paperit poika sai ja koodin J1. Hieno homma! Ja itse peilauskin sujui kuulemma ihan hyvin. Senkin pojat hoitivat ihan keskenään ja hyvin hoitivatkin! :-)

Wiltsu näyttelyssä
Wiltsu osallistui sunnuntaina erkkarissa valioluokkaan Seijan toimiessa handlerina. Halusin vain Wiltsun pääsevän pitkästä aikaa kehään, en odottanut näyttelyltä mitään, joten pojan sijoittuminen luokassaan oli todella iso ja positiivinen yllätys! Ensin tuomari Guido Massimello Italiasta nosti Wiltsun neljänneksi ja lopulta vielä kolmanneksi. Vähänkös olin ylpeä pikku pojastani! Kiitos Seija!

Ylpeyttä lisää vielä se, että keli oli Wiltsun kannalta mitä karmein. Wiltsu inhoaa sadetta ja varpaiden kastumista. Tuulla saa, jos tuulee edestä päin, mutta jos tuulee takaa, niin Wiltsu saa kohtauksen. Kukaan ei saa puhaltaa Wiltsun pyllyyn ;-) siitä Wiltsu ei tykkää! Noh, onneksi Seijalla oli kokemusta tästä ja muisti, ettei yritäkään asetella Wiltsua pylly tuuleen päin.

Pra-näytteitä
Erkkarissa oli myös mahdollista otattaa ilmaiseksi verinäytteitä dna-pankkiin ja samalla "verenvalutuksella" yritettiin saada värvättyä kuutta koiraa osallistumaan myös pra-tutkimukseen. Näistä kuudesta pra-sairaan koiran lähisukulaisesta vain kolme antoi näytteen - ja niistäkin yksi oli meidän Wiltsu, jonka aiemmin lähettämäni näyte on mystisesti kadonnut johonkin :-( Noh, täytyy vaan toivoa, että näistä olisi jotain hyötyä ja tutkimusta saataisiin eteenpäin niin, että tulevaisuudessa olisi mahdollisuus tunnistaa sairauden kantajat - jo ennen kuin jälkeläisiä sairastuu! En vaan oikein jaksa käsittää mikä ihmisiä vaivaa... näytteen otattaminen ei maksanut mitään, näytteenottaja ei ollut monenkaan askeleen päässä odottamassa eikä koko touhuun mennyt montaakaa minuuttia. Eikö asialla ole väliä niin kauan, kun oma koira on terve?

Näytteet - kaikki kolme - lähtivät eilen pikakirjeenä Saksaan. Toivottavasti ne ovat kelvollisia (Suomesta on kuulemma tullut paljon käyttökelvottomia näytteitä) ja toivottavasti niistä on tutkimukselle hyötyä!

torstai 30. elokuuta 2007

Pitkästä aikaa metsässä

Bode pääsi pitkästä aikaa metsään äijiä etsimään. Meillä olikin hurrrjan pitkä kesäloma treeneistä - oliko peräti pari kuukautta :o

Ihan heinäkuun alussa oli viimeiset treenit, mutta kun ei silloin heti tullut mitään raapustettua, niin eipä ole enää minkäänlaista muistikuvaa edes siitä, kuka koiruuksista oli treeneissä mukana. Puhumattakaan siitä, että muistaisin miten treenit menivät :-(

Hyvin kyllä huomasi, että treenitauko oli ollut pitkä. Bode oli hieman epävarma ja aristeli "outoja" maalimiehiä. Hirvitti mennä "vieraiden", maassa kyykkivien ihmisten luo. Ei auta muu kuin ottaa ja ruveta tapailemaan paljon vieraita ihmisiä - eri näköisiä ja kokoisia ihmisiä - ihan oikein urakalla, jos tuota epävarmuutta saisi karsittua. Muuten treenit sujuivat hyvin. Maalimiehetkin olivat loppujen lopuksi ihan kivoja, eivätkä yhtään pelottavia :-) Jospa ensi viikolla menisi vielä paremmin... Toivotaan!

maanantai 27. elokuuta 2007

Lonkka- ja kyynärniveltutkimus

Bode kävi 13.8. Marvetissa Haminassa lonkka- ja kyynärnivelkuvauksissa. Kyynärnivelet olivat ihan ok, mutta lonkat eivät ihan "täydelliset". Niinpä siinä sitten jäätiin jännittämään tuleeko Kennelliitosta B:tä vai C:tä. Sekä että tuli. Vasen lonkka on C ja oikea B. Harmittava juttu, mutta Boden kannalta asialla ei onneksi ole mitään merkitystä. Ei tarvitse varoa eikä rauhoitella menoa vaan voidaan harrastaa ihan täysipainoisesti sen mitä haluamme.