Otsalampputreenit

Tällä kertaa meille tulikin pimeäntreenit raunioilla, kun aloitettiin sen verran myöhään ja paikalle oli ilmaantunut yllättävän monta koirakkoa. Onneksi en ottanut Bodea mukaan :o sydän kurkussa olisin saanut olla koko ajan, kun olisin pelännyt pojan telovan itsensä siellä, huh! Mutta Wiltsun kanssa ei ongelmia :-) pikkujätkä hoiti taas tehtävän tuttuun tapaansa - vauhdilla! Ohjaajalla oli jälleen kerran vaikeuksia pysyä edes jotenkuten perässä, mutta sekin on varsin normaalia :-(

Tällä kertaa ennakoin ja annoin käskyn samaan aikaan, kun otin remmin pois poitsun kaulasta... ei se varmaan edes kuunnellut, mutta ehdinpä kuitenkin, ennen kuin koira katosi näkymättömiin. Ja tällä kertaa se todella katosi näkymättömiin ja nopeasti, sen verran pimeää alkoi jo meidän vuorolla olla. Onneksi oli otsalamppu päässä, joten ei tullut kompuroitua maassa lojuviin tiiliskiviin sun muihin rojuihin.

Ensimmäinen äijä löytyi hetkessä ja kimeä haukunta alkoi kuulua betonilohkareiden seasta. Tällä kertaa ei ollut luukkua edessä, joten Wiltsu pääsi ongelmitta ihan maalimiehen korvanjuureen konsertoimaan (onneksi mun ei itse tarvitse olla sille maalimiehenä!).

Toinen äijä löytyikin sitten reilusti kauempaa. Mistä ihmeestä se ääni oikein kantautui? Hivenen oli ohjaajalla paikallistamisvaikeuksia ja sitten ilmaisukin vielä katkesi. Kiva. Ei auttanut muu kuin hihkaista jätkälle, että jos nakkeja haluaa, niin olisi syytä avustaa mut paikalle... Onneksi ilmaisu alkoi jälleen kuulua ja löysin perille. Maalimies kertoi, että ilmaisun katkeaminen johtui siitä, että Wiltsu oli keksinyt pienen raon luukun sivusta ja taiteillut siitä piiloon sisälle.

Viimeinen piilo olikin sitten sellainen, ettei Wiltsu onnistunut pääsemään maalimiehen luo, joten pakko oli ilmaista ulkopuolella. Voi poikareppanaa, on se niin julmaa, kun ei saa aina mennä ihan äijän viereen mekastamaan ;-)

Työt sujuivat tosi vauhdilla. Siinä ei Wiltsulla kauaa nokka tuhissut, mutta sitten sitä aikaa tuhraantuikin, kun ohjaaja yritti saada pikakiitäjän kiinni... Niinpä, se haavi on edelleen hankkimatta! Sillä kyllä saisi Wiltsun kätevästi napattua, kun se kuitenkin ihan viereen monesti tulee. Mutta kun en ollut tarpeeksi nopea koppaamaan kiinni, niin jatkoi aina vaan uudestaan matkaansa. Pyydystykseen meni varmaan yhtä kauan aikaa kuin itse työskentelyyn, voih! Täytyy kirjoittaa joulupukille, jospa se toisi mulle koiranpyydystyshaavin ;-)