Isäntä kävi eilen ostamassa koiranruokasäkin ja toi samalla Bodelle uuden pallon. Nappasin äkkiä kuvan, ennen kuin Bode sai sen suuhunsa. On todistusaineistona siitä, kuinka sileä ja kiiltävä pallo oli ostettaessa.
Uutuuttaan kiiltelevä pallo hetkeä ennen Boden suureen suuhun joutumista.
Vain hetki Boden hallussa ja se siitä sileydestä. Noin puoli vuorokautta myöhemmin, tänään aamupäivällä, on pallo jo täynnä hampaanjälkiä, karvoja sekä pihalta tarttunutta heinää ja hiekkaa.
Boden eilen illalla saama pallo on jo tänään aamupäivällä kaikkea muuta kuin uutuuttaan kiiltelevä ja sileä.
Hyvä pallo tämä siinä mielessä on, ettei vanhakaan rikki mennyt, muutti vain muotoaan soikeaksi. Ainoa ikävä puoli on se, kun pinta menee hetkessä röpelöiseksi, jolloin se kerää kaiken moskan itseensä. Ja meillä kun pallo kulkee herra Pöhelssönin mukana ulos ja sisään ja ulos ja sisään... niin kaikki se roska kulkeutuu siinä mukana :-( Mutta minkäs teet. Pallo ja Bode on erottamaton kaksikko. Tai oikeasti yksikkö, koska Bode ei ole kokonainen ilman palloa.
torstai 29. syyskuuta 2011
keskiviikko 28. syyskuuta 2011
Ruskea
Makrotexin aiheena on tällä viikolla ruskea. Kävin äsken ottamassa syyskuvia ladosta ja matkalla näkyi ruskeaa pilvin pimein. Makroviikoille sai kunnian osallistua pihatien varrella olevan pihlajan lehti.
Pihlajanlehti käpristyy ja ruskistuu.
Teemaextraan laitoin hetken harkinnan jälkeen Boden kuvan. Tarkoitus ei ole väittää herra Pöhelssöniä ruskeakieliseksi eikä hän ole ihan oikeasti edes ruskeaverikkö, vaan on virallisesti fawn-värinen koira. Fawn on kuitenkin useimmille, etenkin ei-koiraihmisille, vieras käsite ja siksi se yleensä ruskeaksi mielletään.
Ei ole mulla ruskea kieli, katsokaa vaikka.
Pihlajanlehti käpristyy ja ruskistuu.
Teemaextraan laitoin hetken harkinnan jälkeen Boden kuvan. Tarkoitus ei ole väittää herra Pöhelssöniä ruskeakieliseksi eikä hän ole ihan oikeasti edes ruskeaverikkö, vaan on virallisesti fawn-värinen koira. Fawn on kuitenkin useimmille, etenkin ei-koiraihmisille, vieras käsite ja siksi se yleensä ruskeaksi mielletään.
Ei ole mulla ruskea kieli, katsokaa vaikka.
Pitkäkyntiset
Silppusin eilen sipulia ja läheltä liippasi ettei mennyt pala omaa kynttä samalla. Mutta en ole meidän perheen ainoa pitkäkyntinen, hyvin kuulee myös missä Wiltsu liikkuu, kun sen kynnet kopisee lattiaan. Ei muuta kuin kynsisakset heilumaan.
Näyttäisi taas olevan aika leikata kynnet.
Alkukirjaimissa haetaan KY-alkuisia sanaa.
Näyttäisi taas olevan aika leikata kynnet.
Alkukirjaimissa haetaan KY-alkuisia sanaa.
maanantai 26. syyskuuta 2011
Vauhdin hurmaa
Mustavalkomaanantaita vietetään vauhdin merkeissä. Potkin äsken Bodelle palloa pihalla ja näpsin kuvia, kun se toi sitä takaisin.
lauantai 24. syyskuuta 2011
Lauantaiaamu
Lauantaiaamu valkeni ja kello oli hieman yli yhdeksän, kun kömmin sängystä ylös. Rappusten yläpäästä aukeni tällainen näky:
Mami nousi ylös, kohta saa aamupalaa, jippii!
Tu jo äkkiiiii!
Valokuvatorstaissa kerätään tällä viikolla mahdollisimman kattava kuvapeitto lauantaiaamusta.
Mami nousi ylös, kohta saa aamupalaa, jippii!
Tu jo äkkiiiii!
Valokuvatorstaissa kerätään tällä viikolla mahdollisimman kattava kuvapeitto lauantaiaamusta.
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Muistelot jatkuvat
Makroviikoilla ja teemaextrassa ollaan samoilla linjoilla mustavalkomaanantain kanssa. Eli muistelot jatkuvat.
Tämä kamera ei ole se, mikä jätti minut pulaan Pulan reissulla (vai oliko syy yksin minun?). Se vanhus on jo aikoja sitten päässyt eläkkeelle. Ostin tämän uudemman version, puoliautomaattikameran, kun luulin vanhan kameran menneen rikki. Siinä ei nimittäin valotusmittarin viisari enää värähtänytkään ja siksi iso osa etenkin Pompein kuvista (mitkä filmille osuivat) oli joko yli- tai alivalottuneita, kun arvioni menivät harmillisen usein pieleen.
Paljon, paljon myöhemmin ja monen väärin valottuneen kuvan jälkeen selvisi, ettei kamera ollutkaan rikki, siitä oli vain patteri loppunut.
Noihin pieniin väkäsiin, piti filmin kolot saada asettumaan tai kävi köpelösti. (Älkää huomatko pölyä!)
Teemaextraan laitan mummini maalaamat kisuastiat. Muki on mennyt jo aikoja sitten rikki, mutta en raaski heittää sitä pois. Matala lautanen on ollut kovassa käytössä ja kisu kulunut sen mukaisesti. Sarjaan on äitini mukaan kuulunut myös syvä lautanen, mutta siitä mulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa. On nähtävästi mennyt rikki jo silloin, kun olin pieni.
Muki on harmittavasti pudonnut ja mennyt rikki.
Tämä kamera ei ole se, mikä jätti minut pulaan Pulan reissulla (vai oliko syy yksin minun?). Se vanhus on jo aikoja sitten päässyt eläkkeelle. Ostin tämän uudemman version, puoliautomaattikameran, kun luulin vanhan kameran menneen rikki. Siinä ei nimittäin valotusmittarin viisari enää värähtänytkään ja siksi iso osa etenkin Pompein kuvista (mitkä filmille osuivat) oli joko yli- tai alivalottuneita, kun arvioni menivät harmillisen usein pieleen.
Paljon, paljon myöhemmin ja monen väärin valottuneen kuvan jälkeen selvisi, ettei kamera ollutkaan rikki, siitä oli vain patteri loppunut.
Noihin pieniin väkäsiin, piti filmin kolot saada asettumaan tai kävi köpelösti. (Älkää huomatko pölyä!)
Teemaextraan laitan mummini maalaamat kisuastiat. Muki on mennyt jo aikoja sitten rikki, mutta en raaski heittää sitä pois. Matala lautanen on ollut kovassa käytössä ja kisu kulunut sen mukaisesti. Sarjaan on äitini mukaan kuulunut myös syvä lautanen, mutta siitä mulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa. On nähtävästi mennyt rikki jo silloin, kun olin pieni.
Muki on harmittavasti pudonnut ja mennyt rikki.
tiistai 20. syyskuuta 2011
Voro
Alkukirjaimissa etsitään VO-alkuista sanaa. Meillä asuu voro. Nimittäin kenkävoro. Samainen yksilö on toisinaan myös hanska- ja hattuvoro, mutta kengät ovat hänen erikoisalaansa.
Alla olevat kuvat on lavastettu. Jätin kengän tarkoituksella vähän keskemmälle, että onnistun edes joten kuten tähtäilemään kameran kanssa, kun voro hiippailee paikalle. Ja hiippailihan se, kun hetken malttoi odottaa.
Hmm, mamin kenkä.
Ei se mitään huomaa, kun nappaan tämän tästä ihan varovasti ja hiljaa.
Alla olevat kuvat on lavastettu. Jätin kengän tarkoituksella vähän keskemmälle, että onnistun edes joten kuten tähtäilemään kameran kanssa, kun voro hiippailee paikalle. Ja hiippailihan se, kun hetken malttoi odottaa.
Hmm, mamin kenkä.
Ei se mitään huomaa, kun nappaan tämän tästä ihan varovasti ja hiljaa.
maanantai 19. syyskuuta 2011
Pulassa Pulassa
Tämä ikimuistoinen matka tehtiin kauan kauan sitten. Matkanjärjestäjä teki konkurssin ja New Yorkin matkan sijasta saimme valita joko Sorrenton Italiassa tai jonkun Kreikan saarista, en enää muista mikä. Kumpikaan ei kiinnostanut, koska New Yorkin matkaa oltiin jo kauan suunniteltu ja sinne haluttiin. Sorrentoon lopulta päädyttiin. Sieltä pääsisi ainakin halutessaan helposti pois.
Sorrento osoittautui yllättävän kivaksi tukikohdaksi. Pistäydyttiin Caprilla, Pompeissa sekä kiivettiin Vesuviolle. Ryhmän mukana lähdimme myös Roomaan, missä Vatikaaniin tutustumisen jälkeen jättäydyimme porukasta ja lähdimme omille teillemme kohti Pohjois-Italiaa.
Triestessä havahduimme siihen tosiasiaan, että Italiassa on pankit viikonloppuisin kiinni... Meillä oli rahat lähes loppu eikä mitään havaintoa luottokorttien tunnusluvuista (siihen maailman aikaan rahat nostettiin pääasiassa pankin tiskiltä). Kiva viikonloppu siis edessä.
Onneksi auton sai vuokrattua luottokortilla, joten päätimme lähteä ajelemaan Jugoslaviaan. Oltiin aina naureskeltu, että joskus olisi kiva käydä Pulassa lähettämässä postikortti: Olemme Pulassa. Nyt saimme lähettää kortin, missä luki: Rahat loppu, olemme pulassa Pulassa!
Loppujen lopuksi ei enää kovin pahasti harmittanut, ettei päästy New Yorkiin. Sen sijaan joku onneton (syyttävä sormi osoittaa minua) oli vaihtanut Pompeissa huolimattomasti filmin kameraan ja reilusti yli 30 "kuvan" jälkeen Venetsiassa alkoi ihmetyttää, kuinka monen kuvan filmi kamerassa oikein oli. Filmi ei ollut pyörinyt, joten osa Pompein ja Venetsian kuvista, kaikki Vesuvion, Rooman, Vatikaanin, San Marinon ja Jugoslavian kuvat jäivät vain muistitallenteina omaan päähän. Sekä alla oleva lappu, mihin on kirjattu, mitä milloinkin on kuvattu.
Listasta näkyy, missä kuvia on näpsitty.
Tähän reissuun liittyy niin paljon muistoja, että tarina jatkuisi vielä pitkään, mutta koska mustavalkomaanantaissa toivotaan vain lyhyttä tarinaa muiston alkuperästä, niin ei tällä kertaa tästä tämän enempää.
Sorrento osoittautui yllättävän kivaksi tukikohdaksi. Pistäydyttiin Caprilla, Pompeissa sekä kiivettiin Vesuviolle. Ryhmän mukana lähdimme myös Roomaan, missä Vatikaaniin tutustumisen jälkeen jättäydyimme porukasta ja lähdimme omille teillemme kohti Pohjois-Italiaa.
Triestessä havahduimme siihen tosiasiaan, että Italiassa on pankit viikonloppuisin kiinni... Meillä oli rahat lähes loppu eikä mitään havaintoa luottokorttien tunnusluvuista (siihen maailman aikaan rahat nostettiin pääasiassa pankin tiskiltä). Kiva viikonloppu siis edessä.
Onneksi auton sai vuokrattua luottokortilla, joten päätimme lähteä ajelemaan Jugoslaviaan. Oltiin aina naureskeltu, että joskus olisi kiva käydä Pulassa lähettämässä postikortti: Olemme Pulassa. Nyt saimme lähettää kortin, missä luki: Rahat loppu, olemme pulassa Pulassa!
Loppujen lopuksi ei enää kovin pahasti harmittanut, ettei päästy New Yorkiin. Sen sijaan joku onneton (syyttävä sormi osoittaa minua) oli vaihtanut Pompeissa huolimattomasti filmin kameraan ja reilusti yli 30 "kuvan" jälkeen Venetsiassa alkoi ihmetyttää, kuinka monen kuvan filmi kamerassa oikein oli. Filmi ei ollut pyörinyt, joten osa Pompein ja Venetsian kuvista, kaikki Vesuvion, Rooman, Vatikaanin, San Marinon ja Jugoslavian kuvat jäivät vain muistitallenteina omaan päähän. Sekä alla oleva lappu, mihin on kirjattu, mitä milloinkin on kuvattu.
Listasta näkyy, missä kuvia on näpsitty.
Tähän reissuun liittyy niin paljon muistoja, että tarina jatkuisi vielä pitkään, mutta koska mustavalkomaanantaissa toivotaan vain lyhyttä tarinaa muiston alkuperästä, niin ei tällä kertaa tästä tämän enempää.
keskiviikko 14. syyskuuta 2011
Viallinen tiskiallas
Oletteko törmänneet viallisiin tiskialtaisiin? Meillä on sellainen. Se ei yksinkertaisesti toimi, vaan on aina täynnä likaisia astioita. Vai voisiko vika sittenkin olla kotiorjassa? Ei kai sentään. Kyllä se vika tiskialtaasta löytyy, eikö vain?
Makroviikkojen aiheena on tällä kertaa vika/virhe.
Makroviikkojen aiheena on tällä kertaa vika/virhe.
Coupe du Monde
1998 olin Ranskassa katsomassa briardien erikoisnäyttelyä. Näyttelyn jälkeen, ajomatkalla kohti Pariisia, vahdittiin silmä tarkkana kelloa. Jalkapallon maailmanmestaruusfinaali oli alkamaisillaan, vastakkain Ranska ja Brasilia.
Hetki ennen finaalin alkua pysähdyimme Vatanin kylään ja otimme hotellihuoneen. Mutta voi itkujen itku: hotellissa ei ollut telkkaria. Ei muuta kuin ulos ja etsimään kuppilaa, missä näkisimme pelin. Kadut olivat karmaisevan autiot. Oli aavemaisen hiljaista eikä missään näkynyt ainuttakaan ihmistä.
Vihdoin alkoi kuulua huudahteluja. Suuntasimme kiireesti kohti ääniä. Väkeä oli ahtautunut valtavasti pieneen baariin eivätkä kaikki edes mahtuneet sisään. Peliä emme oven pielestä nähneet yhtään, mutta kuulimme ja aistimme kaikki maalit ja läheltä piti tilanteet.
Pelin päätyttyä osa porukasta lähti juhlimaan muualle ja mahduimme vihdoin sisään. Vietimme Vatanissa unohtumattoman illan, aina aamun valkenemiseen saakka, uusien ranskalaisten ystäviemme kanssa.
Ja että mitenkö tämä liittyy alkukirjaimien SI-haasteeseen? Isäntä oli sitä mieltä, ettei kukaan tiedä. Mutta tietäähän teistä edes joku, tietäähän?
Lentokentältä lähti matkamuistoksi mukaan pari viinipulloa.
Hetki ennen finaalin alkua pysähdyimme Vatanin kylään ja otimme hotellihuoneen. Mutta voi itkujen itku: hotellissa ei ollut telkkaria. Ei muuta kuin ulos ja etsimään kuppilaa, missä näkisimme pelin. Kadut olivat karmaisevan autiot. Oli aavemaisen hiljaista eikä missään näkynyt ainuttakaan ihmistä.
Vihdoin alkoi kuulua huudahteluja. Suuntasimme kiireesti kohti ääniä. Väkeä oli ahtautunut valtavasti pieneen baariin eivätkä kaikki edes mahtuneet sisään. Peliä emme oven pielestä nähneet yhtään, mutta kuulimme ja aistimme kaikki maalit ja läheltä piti tilanteet.
Pelin päätyttyä osa porukasta lähti juhlimaan muualle ja mahduimme vihdoin sisään. Vietimme Vatanissa unohtumattoman illan, aina aamun valkenemiseen saakka, uusien ranskalaisten ystäviemme kanssa.
Ja että mitenkö tämä liittyy alkukirjaimien SI-haasteeseen? Isäntä oli sitä mieltä, ettei kukaan tiedä. Mutta tietäähän teistä edes joku, tietäähän?
Lentokentältä lähti matkamuistoksi mukaan pari viinipulloa.
maanantai 12. syyskuuta 2011
Nenä vs. kirsu
Joidenkin koirilla on kirsu, mutta meidän koirilla on nenä. Nenä pois pöydältä tai pelkkä nenä pois, ovat erittäin tuttuja huudahduksia torpassamme.
Alkukirjaimissa on haasteena NE, joten tässä pari NEnua:
Wiltsun pieni nenu ei yllä kovin korkealle, mutta Boden jättinenu yltää ihan minne vain haluaa.
Boden aamiainen, vai onko? Bode hätääntyi, kun isäntä sai puhelun kesken aamiaisen; yksi leipä jäi, hei huomaatteko, yksi leipä jäi!
NEnähän se tässä tuhisee, eikö vain?
Alkukirjaimissa on haasteena NE, joten tässä pari NEnua:
Wiltsun pieni nenu ei yllä kovin korkealle, mutta Boden jättinenu yltää ihan minne vain haluaa.
Boden aamiainen, vai onko? Bode hätääntyi, kun isäntä sai puhelun kesken aamiaisen; yksi leipä jäi, hei huomaatteko, yksi leipä jäi!
NEnähän se tässä tuhisee, eikö vain?
keskiviikko 7. syyskuuta 2011
Raidallinen
Ja lisää haastekuvia pukkaa. Makroviikkojen ja teemaextran aiheena on raidallinen. Mietin ensin, heittäisinkö lattialle jotain raidallista pyykkiä ja nappaisin kuvan, kun Wiltsu käy siihen piehtaroimaan, mutta päädyin auringon ja sälekaihtimien yhteistyön tulokseen.
Tuolin selkänojaan ilmestyy aina välillä hauskoja raitoja.
Raidat saa aikaan sälekaihtimien välistä paistava aurinko.
Makroviikkon säännöissä luki aiemmin, että vanhoilla kuvilla ei saa osallistua. Nyt ko. tekstiä ei enää sivupalkin ohjeissa näy, joten uskaltaudun laittamaan vielä yhden, keväällä otetun raitakuvan. Ja hupsista, koirankarvakin on päässyt mukaan. Ei meillä yleensä niitä missään näy...
Tuolin selkänojaan ilmestyy aina välillä hauskoja raitoja.
Raidat saa aikaan sälekaihtimien välistä paistava aurinko.
Makroviikkon säännöissä luki aiemmin, että vanhoilla kuvilla ei saa osallistua. Nyt ko. tekstiä ei enää sivupalkin ohjeissa näy, joten uskaltaudun laittamaan vielä yhden, keväällä otetun raitakuvan. Ja hupsista, koirankarvakin on päässyt mukaan. Ei meillä yleensä niitä missään näy...
Aamupala
Voi Tiina minkä teit... Ei hullua saisi yllyttää, tietäähän mitä siinä käy.
Tiinan vinkistä löysin siis taas yhden haasteblogin Get Inspired!, missä kuvauskohteena on aamupala.
Survottua banaania, turkkilaista luomujogurttia, auringonkukan- sekä pellavansiemeniä ja goji-marjoja kera maitokahvin, niillä lähtee päivä käyntiin.
Tiinan vinkistä löysin siis taas yhden haasteblogin Get Inspired!, missä kuvauskohteena on aamupala.
Survottua banaania, turkkilaista luomujogurttia, auringonkukan- sekä pellavansiemeniä ja goji-marjoja kera maitokahvin, niillä lähtee päivä käyntiin.
maanantai 5. syyskuuta 2011
Rapinaa pakussa ja pahvilaatikossa
Auto oli ajettu pihan puolelle ja olimme juuri tyhjentäneet sen edellisen päivän kalusteostoista, kun sieltä alkoi kuulua rapinaa. Rottia meillä ei ole näkynyt, joten melkoisella varmuudella kyseessä oli hieman isompi karvakasa.
Ja kyllä, hetken päästä sivuovesta kurkisti intoa täynnä oleva Wiltsu. "Koska lähdetään, minne mennään, joko nyt lähdetään?" Herra oli hypännyt pakuun petaamaan itselleen sopivaa makuupaikkaa, jos vaikka onnistuisi pääsemään mukaan. Pettymys kuitenkin valtasi mielen. Ei lähdetty yhtään mihinkään. Auto vain siirrettiin takaisin pihan ulkopuolelle.
Bode kiersi auton varmuuden vuoksi sen verran kaukaa, ettei kukaan vaan vahingossa onnistu pylläämään sitä sisään. Se on ainoa koirista, joka ei ole halukas lähtemään yhtään mihinkään. Wiltsu on heti autossa, kun ovi on vähänkään raollaan, samoin olivat aikoinaan Missu ja Riina.
Joko lähdetään? Minne mennään?
Sisällä purettiin kalusteet pahvilaatikoistaan ja hetken kuluttua huomasin yhden pahvilaatikoista heilahtelevan omituisesti. Myös sen sisältä alkoi kuulua rapinaa. Kamera käteen ja tutkimaan tilannetta.
Ihanaa, sain uuden pesän.
Täällä saan olla ihan rauhassa, Bode ei varmasti uskalla tulla tänne.
Voi Wiltsua, se on kyllä yksi tavan höppänä sekin.
Ja kyllä, hetken päästä sivuovesta kurkisti intoa täynnä oleva Wiltsu. "Koska lähdetään, minne mennään, joko nyt lähdetään?" Herra oli hypännyt pakuun petaamaan itselleen sopivaa makuupaikkaa, jos vaikka onnistuisi pääsemään mukaan. Pettymys kuitenkin valtasi mielen. Ei lähdetty yhtään mihinkään. Auto vain siirrettiin takaisin pihan ulkopuolelle.
Bode kiersi auton varmuuden vuoksi sen verran kaukaa, ettei kukaan vaan vahingossa onnistu pylläämään sitä sisään. Se on ainoa koirista, joka ei ole halukas lähtemään yhtään mihinkään. Wiltsu on heti autossa, kun ovi on vähänkään raollaan, samoin olivat aikoinaan Missu ja Riina.
Joko lähdetään? Minne mennään?
Sisällä purettiin kalusteet pahvilaatikoistaan ja hetken kuluttua huomasin yhden pahvilaatikoista heilahtelevan omituisesti. Myös sen sisältä alkoi kuulua rapinaa. Kamera käteen ja tutkimaan tilannetta.
Ihanaa, sain uuden pesän.
Täällä saan olla ihan rauhassa, Bode ei varmasti uskalla tulla tänne.
Voi Wiltsua, se on kyllä yksi tavan höppänä sekin.
torstai 1. syyskuuta 2011
Kuin sieniä sateella
Syksy on saapunut ja luonnossa liikkuessaan voi nähdä sinihomejuustomuruja ripoteltuna sinne tänne... Vai sittenkin jotain ihan muuta?
Syksyn tultua on jälleen aika palata aktiivisemmin koneen ääreen ja osallistua myös kuvahaasteisiin. Makroviikoilla kuvataan syksyä läheltä. Kesän laiskottelun jälkeen päätin ottaa vielä, ainakin tällä kertaa, rennosti ja valitsin hyvin helpon ja perinteisen ratkaisun: sieniä ja väriään vaihtavia lehtiä.
Teematiistaihin en ole vielä koskaan ennen osallistunut, mutta kun se nyt yhdistyy makroviikkoihin ja aihekin on sama, niin lähdin mukaan. Samoja kuvia en kuitenkaan halua käyttää, joten koska syksyyn kuuluu myös säilöntä, valikoitui kuvaan purkkeja ja pulloja täynnä erilaisia herkkuja.
Syksyn tultua on jälleen aika palata aktiivisemmin koneen ääreen ja osallistua myös kuvahaasteisiin. Makroviikoilla kuvataan syksyä läheltä. Kesän laiskottelun jälkeen päätin ottaa vielä, ainakin tällä kertaa, rennosti ja valitsin hyvin helpon ja perinteisen ratkaisun: sieniä ja väriään vaihtavia lehtiä.
Teematiistaihin en ole vielä koskaan ennen osallistunut, mutta kun se nyt yhdistyy makroviikkoihin ja aihekin on sama, niin lähdin mukaan. Samoja kuvia en kuitenkaan halua käyttää, joten koska syksyyn kuuluu myös säilöntä, valikoitui kuvaan purkkeja ja pulloja täynnä erilaisia herkkuja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)