Wiltsu hakuilemassa

Eilen oli vaihteeksi Vili-Vilpertin vuoro päästä hakumetsään töihin. Ja kyllä jätkänpätkä olikin onnellinen, ei oikein tiennyt miten päin olisi ollut.

Ojanylitys ei mennyt Wiltsulta ihan tyylipuhtaasti. Olisinkohan ollut itse yhtä märkä, jos olisin joutunut ylitystä yrittämään?

Mulle sen sijaan tuli äitiä ikävä, kun huomasin, millainen alue meillä oli. Hervottoman leveä ja syvä oja meni koko alueen läpi siten, että suurin osa alueesta oli ojan toisella puolella. Kiva. Ei apua saappaista, ei pienintäkään toivoa päästä ojan yli. Alueen tallominen jäi siis mun osalta aika vähiin. Ehti jo käydä mielessä, että olisi pitänyt jäädä kotiin... :-( mutta olihan sentään etukulmat, joihin pääsin läpikahlattavien ojien yli, huh! Ei sentään ihan hukkareissu siis.

Wiltsulle otettiin äijät molempiin etukulmiin. Vaikka sillä on tosi pitkä aika edellisestä hakukerrasta, niin ajattelin sen pelaavan vanhasta muistista. Siispä valmiit ukot. Ensimmäisellä ei mitään ongelmia, mitä nyt risukot piti kaartaa - tietenkin, kyseessähän oli Wiltsu ;-)

Toisen kohdalla oli jo enemmän ongelmia. Kiersi ja kiersi. Teki töitä kyllä, mutta kun äijä oli tiheässä kuusipöheikössä, niin ei tainnut paikallistaminen oikein onnistua. Ja kun sitten lopulta hoksasi, niin piilon vieressä olevasta autosta kuului paha ärähdys ja Wiltsu pakitti kauemmas. Taisi olla vielä liian tuoreessa muistissa viikonlopun tappelu Boden kanssa :-( Rohkaisi se kuitenkin lopulta mielensä ja autosta kuuluvista äänistä huolimatta meni äijän luo.

Kolmas äijä olikin jo tosi vaikea. Se oli sittenkin mennyt ojan yli... mutta ihan siihen ojan reunalle, joten mun ei tarvinnut mulia eikä teloa itseäni vaan menin vastaan ojan reunalle. Ei tahtonut Wiltsultakaan onnistua ojan ylitys. Haki ja haki paikkaa. Oli kuulemma ollut ihan vastakkaisella "rannalla" katsomassa suoraan maalimiestä, mutta epäröi ylimenoa. Aikansa ojanreunaa juostuaan, päätti kuitenkin yrittää ja hyvin meni (kuulemma). Takaisintulo ei sitten ihan niin hyvin mennytkään, vaan pojalta loppui liito kesken ja plumps. Märkä, mutta reipas ja onnellinen jätkä pääsi autoon huilimaan.

Parin viimeisen koirakon kohdalla oli jo ihan pimeää. Ja otsalamppu edelleen eteisen kaapissa... Täytyy muistaa ottaa ja pakata se taas takaisin treenireppuun, eihän se mitään hyödytä jos ei ole mukana!