Wiltsu hakuilemassa taas

Wiltsu oli onnesta mykkyrällään, kun pääsi eilen taas hakuilemaan. Koko päivän oli ollut kaunis ja aurinkoinen ilma, mutta eiköhän alkanut tuulilasiin tulla pisaroita, kun lähdettiin matkaan... Kuinkas muuten.

Viime kerralla mulla oli kumisaappaat ja tuulipuvun housut jalassa. Silloin menin nurin märässä kohdassa ja housut kastuivat läpi. Tällä kertaa mulla oli vedenpitävät housut, mutta ei kumisaappaita. No enköhän onnistunut nyt kastelemaan lenkkarini aluetta tallottaessa. Onneksi saappaat olivat kuitenkin autossa, joten sain vaihdettua jalkineet. Pitäisi varmaan aina varautua treeneihin sadevehkein, oli keli mikä tahansa.

Hampaanjälki kaulassa :-(

Jaloitellessamme Wiltsun kanssa ennen omaa vuoroamme, aloin katsella että ihan kuin jätkän kaulalla näkyisi jotain punaista. Tarkempi tutkiminen osoitti, että vertahan siinä on ja hampaanjälki kaulassa. Voi perhana ja itkujen itku! Pojilla oli taas pieni erimielisyys vähän ennen treeneihin lähtöä, mutta se oli niin nopeasti ohi, etten arvannut mitään ehtineen tapahtua, enkä siksi tarkistanut kuin pikaisesti. Liian pikaisesti näköjään, kun en kotona huomannut mitään :-( Täytyy putsata heti, kun päästään takaisin kotiin. Toivottavasti ei vaan tulehdu!

Vaikea, vaikeampi, helppo

Ensimmäinen äijistä meni ojan yli. Niinpä, taas oli ojia enemmän kuin tarpeeksi. Onneksi tällä kertaa niistä pääsi yli aina jostain kohtaa, vaikka paikoin leveitä olivatkin. Lähetin Wiltsun ensimmäistä äijää kohti. Poika eteni ojalle asti ja kaarsi siitä sitten toiselle puolelle aluetta. Argh, toinen äijä oli jo paikoillaan, mutta ei Wiltsu sentään sinne asti vielä löytänyt. Aikansa siksakattuaan tuli takaisin ja pyydettiin äijältä äänimerkki, että haahuilija lähtisi tällä kertaa oikeaan suuntaan.

Äänimerkin tultua, lähetin poitsin uudestaan matkaan - ja koska pitää ottaa askel eteenpäin lähetettäessä, niin siitä meinasi seurata yhteentörmäys... Wiltsu ei nimittäin tälläkään kertaa lähtenyt suoraan sinne minne sen lähetin vaan kaartoi heti oikealle ja suoraan mun eteen. Onnistuin kuitenkin - ihme kyllä - säilyttämään tasapainoni, vaikka jouduinkin hädissäni väistämään, etten kompastu koiraan. Noh, sopiva ojanylityspaikka kuitenkin löytyi (näinköhän sillä oli edellisen kerran muliminen vielä muistissa?) ja sen jälkeen löytyi äijäkin nopeasti.

Toinen maalimies oli kiivennyt kivelle ja siinä Wiltsu joutui jo tekemään enemmänkin töitä. Vaikea oli löytää. Jännä on nähdä, kuinka Wiltsu hakeutuu usein korkeammille paikoille, kumpareiden ja kallioiden päälle, saadakseen apuja, niin se teki nytkin. Ja kun se viimein paikallisti äijän johonkin kivien lähettyville, niin sitten ei kestänyt enää kauaa, kun hoksasi ja kiipesi tarkistamaan, että onko sulla purkki, sutko mun piti löytää ;-)

Kolmas olikin jo helppo homma. Suoraan äijän luo ja se oli siinä :-)

Kotimatkalla oli jo tosi hämärää ja tihkutti. Pikkaisen säpsähdytti, kun näin hirven toikkelehtimassa ihan tien vieressä. Hyvä muistutus. Kannattaa seurailla myös tienpiennarta eikä pelkästään tietä.

Korvanapin korvaan laittaminenkin on tosi hyvä idea ;-) se ei vie kauaa aikaa vaikka kuinka kiire olisi... (tämä oli lähinnä muistutus itselleni!) Miten sitä ennen muinoin onkin tullut toimeen ilman kännykkää? Nytkin treenimatka sujui tosi kätevästi, kun sain parikin ilmoitusta, että kannattaa valita toinen reitti treenipaikalle, kun normaalireitillä on esteitä! Kiitoksia ilmoituksista!