maanantai 10. syyskuuta 2007

Raju takamukseen tökkijä

Voi ei, paljonko mun pitäisi vielä yrittää jaksaa lykkiä...


Eilen yritin siistiä pihaa. Nurmikko on kasvanut jo reippaasti ylipitkäksi ja niin märkääkin se oli, ettei käsipelillä työntäminen oikein millään ottanut onnistuakseen. Ihan pienen pienen pläntin, vain murto-osan piha-alueesta, sain parturoitua ja sitten oli pakko pitää paussi, olin aivan puhkipoikki. Tauko venyi kuitenkin lopulta ennakoitua pidemmäksi, kun vettä alkoi ropista taivaalta. Ruoho kastui siis entisestäänkin, joten päätin siirtää urakan myöhempään. Ehkä annan sen kasvaa ihan rauhassa vielä jonkin aikaa ja otan sitten viikatteen käyttöön.

En kuitenkaan uskalla ruveta viikatteen kanssa riehumaan jos koirat eivät ole visusti sisällä ja lukkojen takana. Varsinkin Bode. Ruohonleikkuri sai onneksi tällä kertaa olla rauhassa. Homma oli ihan riittävän rankkaa, ilman että joku olisi koko ajan ollut hyökkäilemässä kapistuksen kimppuun. Joskus aiemmin Wiltsu on yrittänyt käydä pyöriin kiinni, mutta tottelee onneksi kuitenkin hyvin, kun sille ärähtää eli ei ole ollut kovin lähellä kielen tai kuonon typistys :o Bode ei ollut yhtään kiinnostunut ruohonleikkurista, mutta käveli jatkuvasti mun perässä (tai pyöri muuten ympärillä) ja tökki mua takapuoleen. Jessus, että se on kovakourainen, sattuu niin vietävästi kun se tökkäisee rajusti kuonollaan takamukseen.

Kohta pitäisi siirtää myös pihakalusteet säilytykseen. Pihavajan katto vain on romahtamispisteessä. Ei tule kestämään ensi talven lumia. Pete sanoi kyllä saavansa sopivaa puutavaraa siihen (pistepistepiste) ja minä mielessäni järkeilin, että se myös korjaisi katon. Mutta eihän se niin sanonut, joten näinköhän täydensin ja ymmärsin - taas kerran - epämääräisesti ilmaan heitetyn lauseen väärin :-( Noh, sen näkee sitten joskus.

Vähän kyllä harmittaa, että jäi niin paljon sellaista keskeneräiseksi, mitä minä en yksin saa valmiiksi. Remonttihommia lähinnä: talosta on yksi seinä maalattu, kolme maalaamatta. Aitatarvikkeitakin on valmiina odottamassa, kun aitaa oli tarkoitus korjailla ja parannella paremmin Bodea piteleväksi (jos sitä nyt ylipäätään on mahdollista millään keinoin saada pysymään visusti pihalla...) jne. jne. Ja suunnitelmissa muutenkin oli paljon kaikenlaista kivaa, mutta mutta... Ja eikun hakemuksia lähettelemään - remonttitaitoiselle miehelle on täällä paikka avoinna ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti