Keskiviikkona treenattiin taas Boden kanssa. Mahtava uusi treenipaikka. Oli bunkkereita, poteroita ja vaikka mitä mukavaa vaihtelua normitreeneihin. Mutta tunnelmaa hieman kyllä latisti tieto siitä, että jossain tien toisella puolella oli ihan oikeasti kateissa henkilö.
Treenit menivät taas suht koht hyvin. Haamuina otettiin kaikki kolme ja kaikki toivat pojan syötellen takaisin keskilinjalle. Viimeinen maalimies oli Bodelle ihan vieras, joten jonkin verran arastelua ilmeni taas. Meni kuitenkin ihan luo ja tuli muutaman lipeämisen jälkeen maalimiehen kanssa pois. Tällä kertaa olin muistanut pilkkoa nakit sen verran pieniksi, että maalimiehet saivat annettua aina palan kerrallaan. Bodehan oli närkästynyt viime kerralla, kun arvon herralle ei oltu annettu koko palaa vaan olisi pitänyt puraista vain osa. Bode oli ottanut hatkat. "Jos en saa kokonaan, en huoli ollenkaan." Nyt ei ollut sitä ongelmaa.
Treenien kääntyessä loppusuoralle, alkoi jo hämärtää ja iso liuta sotapoikia odotteli yhä ohjeita aloittaakseen etsintätehtävät. Myös hälyryhmäläisiä oli ennättänyt paikalle. Hirvitti ajatellakaan, kuinka peloissaan itse olisi jos olisi ollut jo tuntikaupalla metsässä eksyksissä. Hyvin on muistissa se treenikerta, kun ajatuksissani tarvoin reippaasti yli alueen ja olin lopulta autuaan tietämätön missä olin. Onneksi oli puhelin matkassa ja onneksi törmäsin sähkölinjaan. Oli helppo antaa jonkinlaista ohjeistusta olinpaikastani. Noh, Ada sai silloin ihan oikean pintahaun... Eli ei ehkä sitten kuitenkaan niin paha juttu, vai :-)
Mutta tosiaan ilman puhelinta ja tietoa onko etsijöitä tulossa ja jos niin milloin... Kauhea ajatus! Pimeäkin alkoi jo olla, kun käynnistin auton kohti kotia. Toivottavasti kadonnut löytyi ja oli kunnossa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti