Sunnuntaina meillä oli hämärä-/pimeätreenit. Aloitettiin hakuilut neljältä, joten alkupään koirilla oli ihan hyvä näkyvyys vielä, mutta loppua kohden alkoi hämärtää ja viimeisillä olikin sitten jo ihan pilkkopimeää.
Nyt olin varautunut hyvin palkkapurkkien kanssa. Nakit oli pilkottu tarpeeksi pieniksi, ettei maalimiesten tarvitsisi järkyttää Bodea napsaisemalla niitä enää yhtään pienemmiksi... Yksi asia oli siis hoidossa, mutta... Matkalla treenipaikalle tuli tuskanhiki. En muistanut ennen lähtöä tarkistaa, oliko otsalamppu varmasti repussa. Samperi soikoon! Illalla kävi mielessä, että täytyy muistaa varmistaa hyvissä ajoin ennen lähtöä, mutta enpä tietystikään muistanut. Onneksi lamppu kuitenkin oli matkassa! Eihän siitä muuten olisi mitään tullut.
Huhhahhei, kohta on pilkkopimeää - ei siis haamuja meille
Boden vuoro koitti viidentenä (ainakin noin suunnilleen...) ja silloin alkoi olla jo kunnolla hämärää. Ensin otettiin makkararinki ja tällä kertaa riitti porukkaa oikein kunnon rinkiin. Bode oli hieman hämillään: "Mitä ihmettä nuo täällä pimeässä metsässä kyykkivät?" Mutta meni suht reippaasti kutsujien luo hakemaan nakinpalasia.
Päädyttiin taas kahteen äijään makkararingin jälkeen, mutta nyt ei ollut oikein mahdollista ottaa haamuja, kun näkyvyyttä ei enää juurikaan ollut. Tehtiin niin, että äijä lähti kävelemään piilolle ja me käveltiin Boden kanssa vähän matkaa perässä. Käännyttiin sitten poispäin ja jatkettiin vähän matkaa suoraan keskilinjan yli toiselle puolelle. Käännyttiin ympäri, palattiin keskilinjalle ja lähetin pojan normaalisti matkaan.
Iiik, tuolla on mörköjä!
Lähtö sujui tuttuun malliin, Bode lähti reippaasti töihin ja etenikin suht hyvin. Sitten iski paniikki. Tuolla on ihan pimeää ja pimeässä on aivan varmasti mörköjä :o Pakko oli palata keskilinjalle mamin jalkoihin turvaan. Muutama lähetysyritys - ei tulosta, poika eteni ihan lyhyen matkan ja sitten tuli stoppi. Lähdin kävelemään pienen matkan mukana ja viimein poika rohkaisi mielensä ja eteni ihan itsekseen piilolle asti ja maalimies toi jätkän syötellen pois.
Toinen maalimies lähti piilolle samalla tavalla. Käveltiin muutama metri perään, käännyttiin ja jatkettiin vähän matkaa toiseen suuntaan, käännyttiin taas takaisin ja lähetys keskilinjalta. Nyt stoppasi matka miltei heti. Pimeys oli jo lähes täydellistä. Ei siis auttanut muu kuin lähteä kävelemään mukana. Bode rohkaisi mielensä ja eteni reippaasti maalimiehelle asti, mun yrittäessä epätoivoisesti suunnistaa perässä kompuroiden piilolle. Hyvä, että menin mukana. Maalimies ei huomannut Boden saapuneen, ennen kuin otsalamppuni valo tuli tarpeeksi lähelle ;-) Kaulapannan kilinä oli kyllä kuulunut, mutta puun takana odottavaa koiraa ei maalimies huomannut.
Kotiläksyjä
Me saatiin Boden kanssa kotiläksyksi pimeässä metsässä liikkumista :o Apua! Kummallehan se meistä onkaan vaikeampaa... Bodehan liikkuu kyllä, kun sillä on seuralainen mukana, mutta yksikseen eteneminen... Onneksi kohta on jo kesä ja valoisaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti