Sain Missun röntgenkuvat Kouvolan eläinlääkäriasemalta jo perjantaina. Todella nopeaa toimintaa, olivat polttaneet ne saman tien cd:lle ja pistäneet matkaan. Vähän pelkäsin etukäteen, miten pahalta niitä tuntuu katsoa, mutta yllättäen siitä tulikin levollinen olo. Tiesin kyllä tehneeni oikean ratkaisun, mutta asia varmistui kun sain katsella kuvia vielä uudestaan kaikessa rauhassa ja pahimmasta järkytyksestä selvittyäni.
Lisäsin kuvat Missun muistokirjoitukseen.
Luin pyrtsipalstalta kehotuksen päivittää geenitutkimukseen osallistuneiden koirien terveystietoja. Ihan hyvä huomautus, ei ollut käynyt mielessäkään, että sekä Wiltsun että Missun osalta päivitettävää on. Molemmilla on todettu kasvain näytteenoton jälkeen, joten otin ja täytin lomakkeet uudestaan.
Aikamoinen ero oli noissa Missun röntgenkuvissa. Nopeasti syöpä on edennyt niin kuin kai tuolla luusyövällä usein on tapana. Tosi salakavala tauti.
VastaaPoistaRapsutuksia pojille ja leppoisaa alkutalvea!
Hurja ero noissa kuvissa! Miten noin lyhyessä ajassa ehtiikään tulla tuollaiset muutokset.=( Päätös oli varmasti oikea ja Missun on nyt hyvä olla.
VastaaPoistaEro on uskomaton. Muistan kuinka eläinlääkärin vastaanotolla tuijotin kuvia järkytyksestä sekaisin, enkä millään tahtonut ymmärtää, mitä näin. En edelleenkään käsitä, miten Missu ei yhtään valittanut, vaikka sen on täytynyt olla aivan hirveän kipeä :-(
VastaaPoistaKyllä teki tiukkaa tulla katsastamaan Missun viimeisiä hetkiä :( Karmaisevaa katsottavaa nuo viimeiset röntgen kuvat. Kurjaa on, että koiran kipua on ihan mahdoton nähdä päälle päin. Jaksamisia ...
VastaaPoistaNiin ja minäkin jo ehdin kuvitella, että Missu huijaa. Riinahan teki sitä yhdessä vaiheessa, mutta kun huomasin sen ontuvan välillä oikeaa, välillä vasenta jalkaa, niin tajusin olla välittämättä asiasta, jolloin ontuminen lakkasi. Oli turhaa, kun ei saanut enää huomiota...
VastaaPoistaMissu pomppi innoissaan, kun luuli pääsevänsä mukaan, mutta kun se komennettiin sisälle, alkoi tosi paha ontuminen. Väkisinkin tuli mieleen, että mummeli vaan esittää, mutta ehkä into sai sen hetkeksi unohtamaan kivun?
Kamalalta tuntuu edelleen ajatella, kuinka se raukka vaan kärsi hiljaa valittamatta, enkä minä idiootti tajunnut, missä mennään :-(