Täältä ei löytynyt ketään, jatketaan matkaa.
Alueella oli useita rakennuksia ja etsittäviä paikkoja oli erilaisia. Mukavaa vaihtelua perinteisiin metsähakutreeneihin. Piilot olivat uusia ja antoivat haastetta. Hauskaa oli kaikilla, niin koirilla kuin ihmisilläkin.
Mistä tuonne rakennukseen pääsee sisään, kiire kiire!
Ensimmäinen maalimies oli vanhan toimistorakennuksen perimmäisessä nurkassa sijaitsevassa vessassa. Tehtävä ei ollut ihan helppo, vaan Wiltsu ilmaisi ensin rikkinäisen ikkunan toisella puolella seisovan treenien vetäjän. Kun löytöä ei kelpuutettu, juoksi poika kertaalleen vielä ulos ja tarkisti seinän toiselta puolelta, löytyisikö kadonnut sieltä. Lopulta jouduin hieman ohjaamaan näyttämällä vessaan johtavaa ovea. Se riitti, Wiltsu työnsi nenänsä ovenrakoon ja avasi oven ja siellähän se maalimies lymyili.
Kadonnut olisi ikävä kyllä jäänyt kadonneeksi, mikäli en olisi tiennyt, että toimistossa on yksi maalimies. Wiltsu kyllä merkkasi kadonneen, mutta niin epämääräisesti, etten olisi hoksannut, mistä pitää hakea. Eihän sitä tosin Wiltsu itsekään oikein tiennyt.
Jossain se täällä on...
Ohjeeksi olin antanut, ettei rappusten yläpäähän ketään ja yksi toimistoon, joten kaksi maalimiestä oli sellaisissa paikoissa, mistä mulla itselläni ei ollut aavistustakaan. Täytyi siis luottaa koiraan (miksi se on aina niin hirveän vaikeaa?).
Toimistosta päästyämme syöksyi Wiltsu roskalavojen sekaan. Ei tarvinnut miettiä hetkeäkään, selkeästi se oli paikallistanut toisen maalimiehen niille paikkeille. Enää piti tarkentaa löyto.
Täällä se on, täällä!
Pienen tovin se pyöri lavojen seassa, kunnes maalimiehen sijainti selvisi. Ei minkäänlaista epäröintiä, ilmaisi heti oikean lavan ja kadonnut löytyi.
Jippii, Tuija ja nakkipurkki löytyivät!
Ja matka jatkui. Muutama rakennus ja niissä sijaitsevat huoneet (tai mitä nyt ikinä olivatkaan) jäivät matkanvarrella tarkistamatta, kun Wiltsu syöksyi vauhdilla kohti seuraavaa kadonnutta. Olen jo oppinut olemaan kiljumatta sitä tarkistamaan väliin jääneitä alueita, ei se tule, jos on jo merkannut seuraavan maalimiehen.
Kolmas maalimies löytyi sorakasojen takaa, niin uskomattomalta kuin se ohjaajasta tuntuikin!
Wiltsu ampaisi perimmäisessä rakennuksessa sijaitsevaan huoneeseen, missä oli isoja sorakasoja. Olin aivan ihmeissäni, kun Wiltsu kiipesi takaseinällä sijaitsevan sorakasan päälle ja jäi (mielestäni) ensin tuijottamaan nurkkaan vilkuillen välillä ylöspäin, kunnes laskeutui hieman sorakasan taakse ja alkoi haukkua. Kasan yläpuolella ei näkynyt tikkaita eikä mitään, minne joku uskalias olisi voinut kiivetä piiloon. Ehdin jo miettiä, ilmaiseeko se seinän toisella puolella olevaa maalimiestä, kun treenien vetäjä sanoi, että usko jo koiraasi, on se maalimies siellä. Ja totta, sorakasan ja seinän välistä löytyi maalimies. Oikeassa poika oli ;-)
Ritiläportaat eivät tuntuneet kivalta tassunpohjissa.
Lopuksi testattiin vielä ritiläportaat. Wiltsu tuli perässäni rappusten puoleenväliin, mutta sitten riitti ja poika kääntyi takaisin. En vaatinut enempää, pääasia, että tuli edes vähän matkaa. Toisia, todella jyrkkiä puuportaita ei edes kokeiltu. En usko, että Wiltsu olisi niitä vapaaehtoisesti suostunut edes yrittämään ja riski, että olisi satuttanut itsensä, oli liian suuri.
Aivan mahtavat treenit, tällaisia toivoo lisää sekä koira että ohjaaja!
Oma kamerakin oli kyllä mukana, mutta viihtyi niin hyvin repussa, ettei sillä tullut otettua yhtään kuvaa... Onneksi Hanne hoiti kuvaajan tehtäviä uudella kamerallaan, joten sain Wiltsun treeneistä upeita kuvia! Kiitos Hanne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti