Laitoin kuvan jo aiemmin facebookiin ja siellä mulle selvitettiin barrikadi-Boden todellinen tarkoitus. Enpä ollut osannut ajatellakaan, että herran tehtävänä on pitää huoli isäntäväkensä kunnosta. Facebook-kavereideni ansiosta ymmärrän nyt, että meillä on oikeasti tosi hyvä ja vieläpä varsin edullinen personal trainer. Facebook onkin suureksi hämmästyksekseni osoittautunut varsin opettavaiseksi paikaksi tämän puolen vuoden aikana, mitä olen siellä nyt ollut.
Kulkuväylän tukkiva personal trainer
Ikioma ihana personal trainer
Ikioma personal trainerimme Bode siis treenauttaa jalkalihaksiamme tukkimalla kulkuväylän, jolloin sen yli pitää loikata piiiiitkällä askeleella. Käymällä saunan tai vessan oven eteen, Bode treenauttaa käsiämme. Saamme nimittäin työntää kaikin voimin ovea auki päästäksemme ulos. Bode liukuu siinä ehkä kaksi senttiä ja koska se ei auta asiaa, tulee seuraavaksi leuka- ja kaulalihastreeni, kun kehotamme ensin kauniisti sitten vähän voimallisemmin herraa siirtymään oven edestä. Viimein personal trainerimme siirtyy sen verran, että mahdumme juuri ja juuri puristautumaan ovenraosta - luonnolisesti vetämällä samalla vatsalihakset tiukaksi.
Ja kaikki tämä treeniapu vuorokauden ympäri viikon jokaisena päivänä ja palkaksi herra haluaa vain pallonpeluuta. Toki pallon kanssa on myös pelattava joka päivä, mutta siitä huolimatta henkilökohtainen personal trainerimme on niin edullinen, että päätin alkaa palkita häntä myös ruoalla. Tavallinen papanaruoka ei riitä palkaksi, sitä ilman personal trainerimme voi hyvin olla. Barfaukseen siirtymisen sen sijaan ajattelin olevan hänelle sellainen bonuspalkkio, ettei sen jälkeen ikinä edes harkitsisi kenenkään toisen palvelukseen siirtymistä.
Missä mun ruoka on?
Tänä aamuna Wiltsu sai broilerin siiven ja Bode isompana palan kalkkunaa. Wiltsu - joka tosin oli Seijalla ja Oskulla jo muutaman päivän opiskelemassa barffausta - alkoi syödä innoissaan. Bode tökkäsi naaman kuppiin, nuolasi kerran ja kääntyi katsomaan minua ilmeellä, mikä ei jättänyt tulkitsemisen varaa: "Et oo tosissasi, onks tää muka mun ruoka?"
Epätoivoisena hoin vain että syö, syö. Herra nuoleskeli kalkkunapalaansa kerran tai pari ja kääntyi aina välillä vilkaisemaan minua. Wiltsun huoneesta alkoi kuulua rouskutusta, kun broilerinsiipi sai kyytiä. Bode hämmentyi entisestään ja mulkoilu mun, Wiltsun ja oman ruokakuppinsa välillä vaan kiihtyi. Lopulta kysyin, haluaako herra mennä ulos syömään. En saanut selvää vastausta, ei tainnut oikein tietää itsekään, mutta meni kuitenkin.
Palkaksi lisää töitä
Hetken päästä huomasin, että oven takana odotetaan sisäänpääsyä. Bode tuli sisään, lösähti omalle pedilleen ja kalkkunanpala alkoi yhtäkkiä huveta. Viimeinkin se oli tajunnut, mistä on kyse. Kun koko pala oli kadonnut, piti kiertää vielä kaikki paikat, missä sitä oli syöty (tai nuoleskeltu) varmistamassa, ettei mitään vaan ole jäänyt.
Ei tämä ihan niin hyvä palkka personal trainerille ollutkaan, mitä luulin, mutta ehkä jo seuraavalla kerralla sujuu paremmin. Toivottavasti! Tietää nyt ainakin, että se klöntti on oikeasti syötävää, vaatii vaan vähän enemmän työtä, kuin papanaruoka. Mutta onko se oikein, että personal traineriä palkitaan antamalla sille lisää työtä? Tähän asti kun ruoan on saanut vatsaan käyttämättä hampaita ollenkaan ja nyt niillä teetetään hurjasti hommia. Kiperä kysymys, tähän vastaaminen vaatii ehdottomasti lisäselvitystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti