Wiltsun kanssa käytiin piiiitkästä aikaa raunioilla - ja hui, 13. päivä perjantaina :o Joo-o, hurjalta kuulostaa, mutta hengissä selvittiin kaikki eikä tarvinnut ketään viedä sairaalaan paikkailtavaksikaan :-)
Wiltsu oli treenivuorossa tällä kertaa ensimmäisenä. Sain herran sekunniksi istumaan, otin pannan pois... ja sinne meni. Taaskaan en ollut tarpeeksi nopea, että olisin ehtinyt antaa lähtökäskyn :-(
Wiltsu pysähtyi heti ensimmäisen piiloryppään kohdalle tutkailemaan. Silmäilin pikaisesti lähistön piilot ja totesin, että molemmat sivupiilot olivat tyhjiä (niihin näin sisälle) ja etupuolella putken edessä ei ollut estettä, joten sen täytyi olla tyhjä samaten kuin siinä vieressä oleva luukullinen piilo, koska luukku oli auki. Mutta Wiltsu vaan jatkoi siinä pyörimistä, joten jossain lähistöllä täytyi äijän olla. Röykkiön takana poika kävi vain pistäytymässä, joten siellä ketään tuskin oli, mutta mutta...
Lopulta Wiltsu näytti paikallistavan äijän siihen luukullisen - mutta siis avonaisen - piilon kohdille. Meinasi jopa koheltaessaan tippua piiloon sisälle. Minä hämmentyneenä kysyn, että onko maalimies todella tuolla? Ja eiköhän siinä vieressä oltu riemuissaan, kun huijaus onnistui täydellisesti. Luukku oli tarkoituksella ohjaajan hämäämiseksi jätetty auki. Onneksi en sentään alkanut hoputtaa Wiltsua jatkamaan matkaa, vaikka aivan varma olinkin, ettei siellä ketään ollut. Wiltsu kuitenkin niin selkeästi oli saanut hajun, että tiesin äijän jossain lähistöllä olevan. Niinpä niin, taas sai huomata, että koiraan täytyy luottaa, vaikka kuinka kuvittelisi tietävänsä paremmin!
Seuraava piilo oli ihan uusi meille. Ei ole roskalaatikkorivistöjä ollut aiemmin meidän aikanamme. Ja Wiltsu ottikin ja meni sujuvasti niiden ohi. Kutsuin sen takaisin tarkistamaan rivistön ja sieltähän se löytyi seuraava äijä. Viimeinen piilo olikin taas vanha tuttu ja helppo homma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti