... muuta ei voi sanoa. Eilen pidettiin siis pimeäntreenit. Viiden aikaan alettiin tarpoa pilkkopimeässä metsässä, vain otsalamppujen valot vilkkuivat siellä täällä. Vähänkös hirvitti, lääkäri on kieltänyt kaatumiset (niin kuin joku nyt tarkoituksella kaatuisi) ja pimeässä metsässä haahuilu on suunnilleen yhtä vaarallista siinä suhteessa kuin liukkaalla kävelykin. Hyvin kuitenkin selvittiin, ihan kaikki. Ei tarvinnut kiikuttaa ketään päivystykseen.
Wiltsu jäi tällä kertaa kotiin ja Boden kanssa haettiin Seija sekä Aune vieraileviksi tähdiksi. Bode oli - jos mahdollista - entistäkin vaisumpi. Pimeä ehkä vähän pelotti ja autossa matkusti vielä vieras koirakin. Ilmaisu ei onnistunut yhdelläkään maalimiehellä omatoimisesti, vaan jokainen joutui kehottamaan useampaankin kertaan, ennen kuin herra sai sanaa suustaan.
Viimeiseltä maalimieheltä Bode lähti tulemaan minua vastaan. Vierastiko maalimiestä, häiritsikö joku sitä vai tuliko vain mamia auttamaan? Teen varmaan väärin siinä, että pyydän siltä apua hankalammissa paikoissa keskilinjalle päin tultaessa. En kuitenkaan ole koskaan pyytänyt apua maalimiehelle päin mentäessä, mutta ehkä mamman mussukka halusi vain olla avuksi.
Nyt tulee pieni pakollinen tauko treeneihin, mikä voi tehdä Bodelle ihan hyvää. Katsotaan, kunhan seuraavan kerran päästään taas hommiin.
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
tiistai 16. marraskuuta 2010
Ja taas kestävyys koetuksella
... nimittäin mun kestävyys. Koirien - jep, tällä kertaa molemmat pääsivät mukaan - kestävyyden kanssa ei ollut mitään ongelmia. Merkillepantavaa viime viikon treeneissä sen sijaan oli se, että sain viimein isännän houkuteltua (=tai ehkä paremminkin pakotettua) mukaan treeneihin.
Molemmille koirille otettiin kuusi maalimiestä. Osan kävin hakemassa ja osa toi koiran takaisin. Wiltsu oli aivan haltioissaan, kun Minna puheli mukavia koko matkan takaisin keskilinjalle. Ja vaikka Minna palkkasikin vasta keskilinjalla, sai Wiltsu siitä silti hurjasti lisää motivaatiota ja lähtö seuraavalle pistolle sujui todella mallikkaasti. Eli vaihtelu todella virkistää, ei kannata tehdä aina samanlaisia pistoja.
Bode oli hieman vaisua poikaa. Johtuiko hämmennys harvinaisen runsaasta osallistujamäärästä vai jostain muusta, tiedä häntä. Ilmaisuvaikeudesta on nyt tullut selvästi tapa. Haukkuminen ei ala ennen kuin maalimies sitä vaatii. Kotona herra komentaa pienimmästäkin asiasta, mutta vieraampia ihmisiä ei nähtävästi ole soveliasta komentaa.
Tänään on vuorossa pimeän treenit, käääk, täytyy muistaa lähtiessä varmistaa, että otsalamppu on matkassa mukana...
Molemmille koirille otettiin kuusi maalimiestä. Osan kävin hakemassa ja osa toi koiran takaisin. Wiltsu oli aivan haltioissaan, kun Minna puheli mukavia koko matkan takaisin keskilinjalle. Ja vaikka Minna palkkasikin vasta keskilinjalla, sai Wiltsu siitä silti hurjasti lisää motivaatiota ja lähtö seuraavalle pistolle sujui todella mallikkaasti. Eli vaihtelu todella virkistää, ei kannata tehdä aina samanlaisia pistoja.
Bode oli hieman vaisua poikaa. Johtuiko hämmennys harvinaisen runsaasta osallistujamäärästä vai jostain muusta, tiedä häntä. Ilmaisuvaikeudesta on nyt tullut selvästi tapa. Haukkuminen ei ala ennen kuin maalimies sitä vaatii. Kotona herra komentaa pienimmästäkin asiasta, mutta vieraampia ihmisiä ei nähtävästi ole soveliasta komentaa.
Tänään on vuorossa pimeän treenit, käääk, täytyy muistaa lähtiessä varmistaa, että otsalamppu on matkassa mukana...
torstai 11. marraskuuta 2010
Valokuvatorstai: isä
Valokuvatorstain haasteen aiheena on sunnuntaina juhlinnan kohteena oleva isä. Ja haastekuvan myötä: Oikein hyvää isänpäivää!
Isin kanssa on kiva puuhailla kaikkea kivaa, vaikka vain kävellä pihalla edes takaisin lumikolan perässä. (Kuva helmikuulta 2010.)
Isin kanssa on kiva puuhailla kaikkea kivaa, vaikka vain kävellä pihalla edes takaisin lumikolan perässä. (Kuva helmikuulta 2010.)
tiistai 9. marraskuuta 2010
Joko tänään saataisiin lunta?
Täällä on vasta muutamana päivänä satanut lunta. Tosin ihan vähän ja maahan se ei ole jäänyt kuin hetkeksi. Mikähän mulla on, kun jo niin odotan lunta? Isäntä saisi kohtauksen, jos tietäisi... Se ei viime talven jäljiltä haluaisi nähdä enää hiutalettakaan.
Tälle päivälle on Etelä-Suomeen luvattu lumimyräkkää ja huonoa keliä. Myräkästä en niinkään välittäisi, mutta lumi olisi kyllä ihan kiva; ei olisi enää niin pimeää. Paikkakuntakohtaisen säätiedotuksen mukaan meille on kuitenkin etupäässä odotettavissa vesisadetta. Eli todennäköisesti maa ei vielä tänäänkään muutu valkoiseksi.
Ei auta kuin muistella hymyssä suin koirien - ja etenkin Boden touhuja viime talven lumikinoksissa.
Bode pelaa niin keskittyneesti palloa, ettei huomaa lumihiutaleiden leijailevan hiljalleen maahan - ja sulavan saman tien pois.
Tälle päivälle on Etelä-Suomeen luvattu lumimyräkkää ja huonoa keliä. Myräkästä en niinkään välittäisi, mutta lumi olisi kyllä ihan kiva; ei olisi enää niin pimeää. Paikkakuntakohtaisen säätiedotuksen mukaan meille on kuitenkin etupäässä odotettavissa vesisadetta. Eli todennäköisesti maa ei vielä tänäänkään muutu valkoiseksi.
Ei auta kuin muistella hymyssä suin koirien - ja etenkin Boden touhuja viime talven lumikinoksissa.
Bode pelaa niin keskittyneesti palloa, ettei huomaa lumihiutaleiden leijailevan hiljalleen maahan - ja sulavan saman tien pois.
maanantai 8. marraskuuta 2010
Kestävyystreenit
Sunnuntaiaamuna hörppäilin kaikessa rauhassa aamukahvia, kun puhelin ilmoitti tekstiviestin saapumisesta. Ensimmäisenä tuli mieleen, että jaahas, hakutreenit on peruttu. Mutta ei, viestissä luki, että ottakaa 4-6 namipurkkia/koira, treenataan kestävyyttä.
Treenimaasto oli suht helppo, mutta koska Wiltsu täytti juuri 11 vuotta ja on melkoinen sohvaperuna, ja kun isäntä vielä lupasi lenkittää poitsin oikein kunnolla, päätin jättää sen kotiin. Mukaan lähti siis vain Bode. (Tämä on virallinen versio, totuus on, että vaikka koirien kestävyys riittäisikin, niin ohjaajan kunto ei mitenkään kestä niin montaa pistoa. Mutta siitä ei hiiskuta kenellekään!)
Pakkasin Bodelle kuusi purkkia nakkeja ja aamupala jätettiin väliin (siis Boden, ei mun). Siten varmistin motivaation riittävyyden kuuteen pistoon. Täydellä vatsalla ei nakkien vetovoima välttämättä riittäisi enää viimeisten maalimiesten kohdalla.
Paikalle saapui vain neljä koirakkoa, joten päätimme talloa ainoastaan alueen rajat sekä käyttää siirtyviä maalimiehiä. Tämä sopi mulle mainiosti, ei tarvinnut tarpoa kilometrikaupalla vaihteeksi taas tönköksi turvonneen polven kanssa.
Aukealla oleva kivi = nakkipurkki
Tuulesta ei ollut tietoakaan, joten päätin arviosta lähettää Boden ensin alaspäin viettävälle vasemmalle puolelle, missä oli enimmäkseen aukeaa. Bode äkkäsi hieman alueen ulkopuolella olevan isohkon kiven ja suunnisti sinne. Pariin otteeseen piti kivi kiertää, koska fiksu poika on jo oppinut, että aukeilla paikoilla olevien kivien juurelta löytyy melkoisella varmuudella nakkipurkki. Vaan eipä löytynyt tällä kertaa.
Kiven ympäristön tarkistettuaan, Bode juoksi laajaa ympyrää aukealla, eikä millään tahtonut mennä aukean laidalla olevan pienen kuusikon taakse, missä tiesin Niinan loikoilevan. Meinasi jo usko loppua niin minulta kuin Bodeltakin, joka jo muutamaan otteeseen pysähtyi katsomaan minuun päin odottaen ohjeita. Lopulta napanuora antoi sen verran periksi, että Bode kävi kurkkaamassa kuusikon taakse ja sieltä se nakkipurkki löytyikin.
Mikä ihmeen napanuora?
Toiselle puolelle lähettäessäni tuskailin mielessäni, että eihän se mamman oma pieni mussukka lähde varmaan yhtään mihinkään, kun näköyhteys katkeaa saman tien. Vai vielä. Lähetys ja Bode häipyi taakseen vilkaisematta pois näköpiiristäni.
Aki oli pressun alla poterossa vai bunkkeriko se on, no sellaisessa maakuopassa kuitenkin. Kotipihalla on pressuja siellä täällä ja yleensä niiden alla on puita tai jotain rojua, joten fiksuna poikana Bode poisti ensin pressun ja tarkisti, onko siellä alla varmasti jotain sellaista, minkä takia mami kannattaa paikalle kutsua, ennen kuin alkoi haukkua.
Et kai sinä vaan lehahda lentoon?
Kolmannelle pistolle lähdettiin taas alaspäin viettävälle aukealle ja lähetyksiä piti tehdä useampia ja äänimerkkejäkin tarvittiin, kun herra ei millään olisi halunnut lähteä muutamaa metriä pidemmälle. Kun lopulta malttoi mennä tarpeeksi pitkälle ja maalimies löytyi, lehahti vierestä lintu lentoon. Pienelle briardipojalle linnun lähteminen lentoon on käsittämättömän karmiva juttu.
Pientä poikaa hirvitti oikein toden teolla ja maalimieskin muuttui siinä samassa pelottavaksi. Piti hiipiä hiljaa takajalat venyen haistamaan hieman poskea. Niinahan se siinä vaan taas olikin ja pysyi onneksi kiltisti visusti maankamaralla. Ei muuta kuin nakit naamaan ja etsimään taas Akia.
Tolppa ei ole maalimies
Tällä kertaa Aki seisoi tunnelimaisen suojan keskiosan syvennyksessä. Näin kuinka Bode laskeutui alas bunkkeri-poterohässäkkään ja meni sisään, joten lähdin jo valmiiksi kävelemään lähemmäs. Hetken päästä Bode tuli takaisin ulos. Pysähdyin ihmettelemään, eikö Aki olekaan siellä. Bode kierteli paikkaa ja kävi myös katolla, joten tiesin paikan olevan kuitenkin oikea, mutta tarkempi paikallistaminen ei jostain syystä oikein ottanut onnistuakseen.
Bode meni uudestaan alas tunneliin ja vihdoin alkoi ilmaisu kuulua. Aki kertoi ensin seisoneensa tunnelin syvennyksessä ja Boden menneen ohi kiinnittämättä mitään huomiota. Aki oli ajatellut näyttävänsä liikaa tolpalta, joten oli käynyt istumaan ja heti Bode oli hoksannut, kun seuraavan kerran tunneliin tuli.
Pitäisiköhän Bodelle ottaa seisovia maalimiehiä useamminkin, jos se on vaikka oppinut siihen, että maalimiehet aina joko istuvat tai makaavat ja muita ei tarvitse noteerata. Tai sitten pitäisi unohtaa laittaa ponkkari ja antaa tukan olla silmillä, jos herra sitten suvaitsisi käyttää silmien sijasta nenäänsä.
Kolmas kerta toden sanoo
Vielä kolmannen kerran piti pelastaa sekä Niina että Aki, ennen kuin ne saatiin viimein turvallisesti keskilinjalle ja sitten oli Boden urakka ohi.
Alaspäin viettävä aukea oli kaikille koirille selkeästi hankalampi puoli, joten siitä en ota turhia paineita ja koska toinen puoli meni Bodelta erinomaisesti, olen erittäin tyytyväinen treeneihin. Motivaatio pojalla riitti hienosti ihan viimeiseen asti - siitäkin huolimatta, että ne kaksi tumpeloa onnistuivat eksymään muutaman metrin matkoilla aina vaan uudestaan ja uudestaan...
Treenimaasto oli suht helppo, mutta koska Wiltsu täytti juuri 11 vuotta ja on melkoinen sohvaperuna, ja kun isäntä vielä lupasi lenkittää poitsin oikein kunnolla, päätin jättää sen kotiin. Mukaan lähti siis vain Bode. (Tämä on virallinen versio, totuus on, että vaikka koirien kestävyys riittäisikin, niin ohjaajan kunto ei mitenkään kestä niin montaa pistoa. Mutta siitä ei hiiskuta kenellekään!)
Pakkasin Bodelle kuusi purkkia nakkeja ja aamupala jätettiin väliin (siis Boden, ei mun). Siten varmistin motivaation riittävyyden kuuteen pistoon. Täydellä vatsalla ei nakkien vetovoima välttämättä riittäisi enää viimeisten maalimiesten kohdalla.
Paikalle saapui vain neljä koirakkoa, joten päätimme talloa ainoastaan alueen rajat sekä käyttää siirtyviä maalimiehiä. Tämä sopi mulle mainiosti, ei tarvinnut tarpoa kilometrikaupalla vaihteeksi taas tönköksi turvonneen polven kanssa.
Aukealla oleva kivi = nakkipurkki
Tuulesta ei ollut tietoakaan, joten päätin arviosta lähettää Boden ensin alaspäin viettävälle vasemmalle puolelle, missä oli enimmäkseen aukeaa. Bode äkkäsi hieman alueen ulkopuolella olevan isohkon kiven ja suunnisti sinne. Pariin otteeseen piti kivi kiertää, koska fiksu poika on jo oppinut, että aukeilla paikoilla olevien kivien juurelta löytyy melkoisella varmuudella nakkipurkki. Vaan eipä löytynyt tällä kertaa.
Kiven ympäristön tarkistettuaan, Bode juoksi laajaa ympyrää aukealla, eikä millään tahtonut mennä aukean laidalla olevan pienen kuusikon taakse, missä tiesin Niinan loikoilevan. Meinasi jo usko loppua niin minulta kuin Bodeltakin, joka jo muutamaan otteeseen pysähtyi katsomaan minuun päin odottaen ohjeita. Lopulta napanuora antoi sen verran periksi, että Bode kävi kurkkaamassa kuusikon taakse ja sieltä se nakkipurkki löytyikin.
Mikä ihmeen napanuora?
Toiselle puolelle lähettäessäni tuskailin mielessäni, että eihän se mamman oma pieni mussukka lähde varmaan yhtään mihinkään, kun näköyhteys katkeaa saman tien. Vai vielä. Lähetys ja Bode häipyi taakseen vilkaisematta pois näköpiiristäni.
Aki oli pressun alla poterossa vai bunkkeriko se on, no sellaisessa maakuopassa kuitenkin. Kotipihalla on pressuja siellä täällä ja yleensä niiden alla on puita tai jotain rojua, joten fiksuna poikana Bode poisti ensin pressun ja tarkisti, onko siellä alla varmasti jotain sellaista, minkä takia mami kannattaa paikalle kutsua, ennen kuin alkoi haukkua.
Et kai sinä vaan lehahda lentoon?
Kolmannelle pistolle lähdettiin taas alaspäin viettävälle aukealle ja lähetyksiä piti tehdä useampia ja äänimerkkejäkin tarvittiin, kun herra ei millään olisi halunnut lähteä muutamaa metriä pidemmälle. Kun lopulta malttoi mennä tarpeeksi pitkälle ja maalimies löytyi, lehahti vierestä lintu lentoon. Pienelle briardipojalle linnun lähteminen lentoon on käsittämättömän karmiva juttu.
Pientä poikaa hirvitti oikein toden teolla ja maalimieskin muuttui siinä samassa pelottavaksi. Piti hiipiä hiljaa takajalat venyen haistamaan hieman poskea. Niinahan se siinä vaan taas olikin ja pysyi onneksi kiltisti visusti maankamaralla. Ei muuta kuin nakit naamaan ja etsimään taas Akia.
Tolppa ei ole maalimies
Tällä kertaa Aki seisoi tunnelimaisen suojan keskiosan syvennyksessä. Näin kuinka Bode laskeutui alas bunkkeri-poterohässäkkään ja meni sisään, joten lähdin jo valmiiksi kävelemään lähemmäs. Hetken päästä Bode tuli takaisin ulos. Pysähdyin ihmettelemään, eikö Aki olekaan siellä. Bode kierteli paikkaa ja kävi myös katolla, joten tiesin paikan olevan kuitenkin oikea, mutta tarkempi paikallistaminen ei jostain syystä oikein ottanut onnistuakseen.
Bode meni uudestaan alas tunneliin ja vihdoin alkoi ilmaisu kuulua. Aki kertoi ensin seisoneensa tunnelin syvennyksessä ja Boden menneen ohi kiinnittämättä mitään huomiota. Aki oli ajatellut näyttävänsä liikaa tolpalta, joten oli käynyt istumaan ja heti Bode oli hoksannut, kun seuraavan kerran tunneliin tuli.
Pitäisiköhän Bodelle ottaa seisovia maalimiehiä useamminkin, jos se on vaikka oppinut siihen, että maalimiehet aina joko istuvat tai makaavat ja muita ei tarvitse noteerata. Tai sitten pitäisi unohtaa laittaa ponkkari ja antaa tukan olla silmillä, jos herra sitten suvaitsisi käyttää silmien sijasta nenäänsä.
Kolmas kerta toden sanoo
Vielä kolmannen kerran piti pelastaa sekä Niina että Aki, ennen kuin ne saatiin viimein turvallisesti keskilinjalle ja sitten oli Boden urakka ohi.
Alaspäin viettävä aukea oli kaikille koirille selkeästi hankalampi puoli, joten siitä en ota turhia paineita ja koska toinen puoli meni Bodelta erinomaisesti, olen erittäin tyytyväinen treeneihin. Motivaatio pojalla riitti hienosti ihan viimeiseen asti - siitäkin huolimatta, että ne kaksi tumpeloa onnistuivat eksymään muutaman metrin matkoilla aina vaan uudestaan ja uudestaan...
torstai 4. marraskuuta 2010
Wiltsu 11 v.
Eilen vietettiin Wiltsun synttäreitä. Koko jengi onnittelee 11 vuotta täyttänyttä papparaista!
Nolona täytyy tunnustaa, että meinasi tyystin unohtua. Onneksi isäntä harmitteli ääneen, ettei ehtinyt käväistä Tottakaissa ostamassa lahjaa. Hetken siinä hämmästelin, että mitä ihmeen lahjaa, ennen kuin tajusin. Kiireesti piipahdettiin Prismasta hakemassa maksalaatikko, että saatiin pojalle sentään synttärikakku tehtyä.
Kermaviili-raejuustokuorrutetun maksalaatikkokakun vieressä poseeraaminen on tosi vaikeaa, pitää yrittää olla kuin kakkua ei olisikaan, ettei vaan vahingossa lipaise.
Jähmettyneen asennon ja ilmeen sai pois vain antamalla luvan hieman lipaista ennen varsinaista tarjoilua (mitä ei luonnollisestikaan pysty kuvaamaan).
Nolona täytyy tunnustaa, että meinasi tyystin unohtua. Onneksi isäntä harmitteli ääneen, ettei ehtinyt käväistä Tottakaissa ostamassa lahjaa. Hetken siinä hämmästelin, että mitä ihmeen lahjaa, ennen kuin tajusin. Kiireesti piipahdettiin Prismasta hakemassa maksalaatikko, että saatiin pojalle sentään synttärikakku tehtyä.
Kermaviili-raejuustokuorrutetun maksalaatikkokakun vieressä poseeraaminen on tosi vaikeaa, pitää yrittää olla kuin kakkua ei olisikaan, ettei vaan vahingossa lipaise.
Jähmettyneen asennon ja ilmeen sai pois vain antamalla luvan hieman lipaista ennen varsinaista tarjoilua (mitä ei luonnollisestikaan pysty kuvaamaan).
Valokuvatorstai: !
Valokuvatorstain haasteen aiheena on lyhyesti ja ytimekkäästi: !
Kuvailin joskus kesällä pihallamme käytyä hurjaa kisaa. Esteitä oli reitillä jos jonkinmoisia; välillä kilpailijat menivät ihan mukkelismakkelis kumoon ja taas jatkettiin vauhdilla eteenpäin. Tapahtuma oli niin pitkä, etten ehtinyt jäädä katsomaan loppuun asti, joten voittajaa en valitettavasti tiedä. Sen tiedän, että huutomerkkejä kisaan sisältyi lukematon määrä. Tööööööt!
Tööt! Tööt!
Kuvailin joskus kesällä pihallamme käytyä hurjaa kisaa. Esteitä oli reitillä jos jonkinmoisia; välillä kilpailijat menivät ihan mukkelismakkelis kumoon ja taas jatkettiin vauhdilla eteenpäin. Tapahtuma oli niin pitkä, etten ehtinyt jäädä katsomaan loppuun asti, joten voittajaa en valitettavasti tiedä. Sen tiedän, että huutomerkkejä kisaan sisältyi lukematon määrä. Tööööööt!
Tööt! Tööt!
Tilaa:
Kommentit (Atom)