Bode ketteränä :-)

Päätin sitten ottaa Boden mukaani, kun mentiin hakuryhmän kanssa raunioradalle testailemaan ketteryysesteitä. Vähän kyllä hirvitti, että mitähän siitäkin tulee, mutta yllättävän hyvin meni. Ei mitään extrasähellyksiä eikä ylimääräistä panikointia, vaikka Bode ensikertalainen ketteryysesteillä olikin.

Kaikkia esteitä ei kokeiltu - eikä kaikkia esteitä edes radalta löytynyt - jollain oli nähtävästi ollut suuri ja pakottava tarve ottaa ja viedä osa raunioradan ketteryysesteitä itselleen :-(

Bode on onnellinen selvittyään putkesta hengissä!

Putki oli Boden mielestä alkuun jotain aivan järkyttävää! Millään ei poika meinannut suostua putkeen menemään. Kati kurkki ja maanitteli putken toisessa päässä, mutta ei. Etuosa meni kyllä hyvin sisälle asti, mutta takapää ei millään suostunut mukaan. Lopulta Kati ryömi jo puoliväliin putkea ja sai puolipakolla Boden astumaan sinne myös takajaloin.

Pitkän ja kärsivällisen yrittämisen sekä lukemattomien putkeen heitettyjen nakkipalojen jälkeen onnistuttiin ja poika oli riemuissaan, kun lopulta uskalsi yrittää. Muutama hyvä onnistuminen vielä heti perään ja sitten riitti. Kyllä Bode on reipas ja rohkea poika!

Epämääräisellä alustalla kävely ei tuottanut Bodelle minkäänlaisia ongelmia - kiitos nakkipurkin ;-)

Aaltopellillä (tai jotain sinnepäin) kävely sujuikin sitten jo aivan käsittämättömän hyvin. En olisi ikinä uskonut, ettei Bode juurikaan edes ehdi huomata, että tassujen alla on jotain outoa ja epämääräistä ;-)

Mulla oli nakkipurkki käsissäni ja se tietysti vei kaiken huomion. Ei ehtinyt poika rassukka noteerata ollenkaan outoa alustaa, kun katse oli tiivisti nakkipurkissa kiinni kaiken aikaa ;-)

Varmuuden vuoksi aaltopeltejä oli vain yksin kappalein (ei siis useampaa päällekäin, limittäin ja lomittain), mutta riittävän epämääräiseltä se kyllä tuntui omien jalkojenkin alla... joten kaikki kunnia koiralle - hyvin meni!

Vähänkös on hirveää kävellä tikkailla, jokohan tämä riittäisi?

Myös tikkailla kävely oli Boden mielestä aika hirveää, eikä sitä kovin paljon viitsitty yrittääkään, ettei pojalle vaan iske totaalinen kammotus koko asiaan. Muutaman askeleen verran kun päästiin etenemään niin kiitos ja palkka ja siinä se - tällä kertaa!

Kiva nähdä miten seuraava kerta onnistuu - sitten joskus!

PS. Toivottavasti laitoin kuviin kuvaajan nimen oikein! Muisti tekee tepposia... sen muistan, että tyrkkäsin kameran Hannen käteen, mutta jos joku muu tunnistaa itsensä kuvaajaksi niin laittakaa ihmeessä viestiä, korjaan kyllä!