Kyllä oli jalka taas niin vietävän kipeä, ettei sille voinut yhtään varata. Pakko oli pitää ilmassa ja ilme oli surkeaakin surkeampi. Wiltsun säälipisteiden keruu oli taas vaihteeksi maanantaina huipussaan.
Sunnuntaina se taisi - siis ihan oikeasti - lenkillä hieman venäyttää vasenta etujalkaansa, kun toikkaroi polun jäisellä kohdalla. Mutta maanantainen surkeus oli kyllä ihan puhdasta huijausta. Ei ollut jalka kipeä eikä edes aristanut yhtään herran sännätessä täysillä ovelle räyhäämään ja kahvaa rämpyttämään, kun ajokoirat louskuttivat lähistöllä. Jalka kipeytyi todenteolla vasta, kun minä ärähdin, että nyt riitti möykkääminen! Pojan ilme muuttui surkeaksi ja jalka kohosi ilmaan. "Sattuu niin vietävästi, älä ole mulle vihainen!"
Olisi kiva tietää, venäyttääkö se paikkojaan ihan oikeasti tosi herkästi (miljoona kertaa herkemmin kuin piprut), vai onko se enimmäkseen vain esittämistä ylimääräisen hellyyden ja hyväilyjen toivossa.
Aikoinaanhan, jo edesmennyt, Riina-rimpula sai roppakaupalla hellyyttä ja paapomista, kun ontui etujalkaansa. Jossain vaiheessa havahduin kuitenkin huomaamaan, että "kipeä" jalka vaihteli, välillä se oli vasen ja välillä oikea... Ontuminen loppui, kun lopetin paapomisen, enkä kiinnittänyt enää mitään huomiota "kipeään" jalkaan. Onneksi en heti rynnännyt eläinlääkärille, vaan seurailin ensin kaikessa rauhassa tilannetta.
Aika epeleitä nuo mokomat :-D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti