tiistai 9. maaliskuuta 2010

Monster Mouth

Perjantaina ostin Wiltsulle ihan (meille) uudenlaisen motivointilelun: pienen vihreän monsterisuun. Alkuun Wiltsu oli hieman hämmennyksissään ja ihmetteli, mikä lelu oikein oli. Laitoin monsterin suuhun muutaman namin ja johan alkoi lelu kiinnostaa ihan valtavasti.
Jolly Pets Monster Mouth... hmm, mikä ihme tämä on?
Myös Wiltsu sai perjantaina
Tottakaista tuliaisiksi lelun, kun kävin hakemassa Bodelle uuden Pallon.

Meillä on aiemmin ollut kaupasta ostettuna motivointileluna vain iso ja koliseva pallo. Sinne ei ole tullut laitettua nameja enää aikoihin, se on vaan lojunut käyttämättömänä terassilla. Nameja ollaan piiloteltu pääasiassa tyhjiin margariinirasioihin ja wc-paperirulliin.

Boden Palloonkin voisi tietysti sujauttaa nameja, mutta pahoin pelkään, että herran pasmat menisivät siitä totaalisen sekaisin. Se tuskin olisi sopivaa, että rakkaasta Pallosta alkaisi yhtäkkiä tippua ruokaa...

Wiltsu oli todella innoissaan uudesta lelustaan. Lelu kulki mukana koko perjantain ja Wiltsu esitteli sitä ylpeänä, kun Pete tuli kotiin. Laitoin vaan ensin alkuun liian isoja nameja, eikä Wiltsu saanut niitä ulos, joten mielenkiinto lopahti nopeasti. Seuraavaksi laitoin liian pieniä nameja ja niitä tippui sitten ihan pienestä tönäisystäkin ulos... Täytyy jossain vaiheessa kokeilla jotain tahmaisempaa, sellaista mitä poitsi joutuisi kielellään monsterin suusta lipomaan.

Wiltsulla on kyllä ollut vaikeuksia motivoinnin kanssa ihan alusta asti. Se ei kovin kauaa jaksa keskittyä, jos ei heti saa nameja. Yleensä olen joutunut moneen otteeseen innostamaan uudelleen, kun poika on jättänyt leikin kesken. Parhaiten leikki sujuu silloin, kun olen itse vieressä ja koko ajan innostan ja kehun kuinka taitava poika meillä on. Mutta eiköhän leikki ala sujua ihan omatoimisestikin, kunhan onnistun keksimään sopivan herkun monsterin suuhun sujautettavaksi, sen verran innoissaan Wiltsu ainakin alkuun oli uudesta lelustaan - ja leluista innostuminen on Wiltsun kohdalla iso juttu!





2 kommenttia:

  1. Ihana uusi lelu. Vahinko ettemme "törmänneet" aikaisemmin perjantaina Tottakaissa. Voi olla että mun tytöt olisivat saaneet samanlaisen hirviön...No munhan pitää käydä parin päivän päästä hakemassa ne uudet agilitykengät. Jospa silloin eksyisin monsterihyllyn eteen.

    VastaaPoista
  2. Monsteri on vaivihkaa siirtynyt enimmäkseen Boden leluksi. Wiltsu ei omatoimisesti välitä puuhastella sen kanssa, mutta Bodesta monsteri on niiiiin ihana ettei se tarvitse edes nameja.

    VastaaPoista