Wiltsu on ollut viime aikoina levoton ja läähättänyt. Se ei ole enää pariin viikkoon hypännyt autoon, on vain nostanut etutassut auton paksinsuulle ja jäänyt odottamaan, että joku pyllää sen boxiin. Myös jotkin tietyt liikkeet ovat saaneet sen vingahtamaan.
Oli siis aika tehdä taas treffit eläinrefleksologi Marianne Rissasen kanssa vanhempieni luo. Siellä Wiltsu voi kaikessa rauhassa rentoutua ja nauttia hieronnasta, kun ei ole ylimääräisiä häiriötekijöitä.
Poikaparan niska on ihan jumissa.
Hieronnan välissä oli ehdottoman pakko pitää aina välillä pusutaukoja.
Rentoutumaankin pystyi ihan kunnolla, kun ei ollut kipeä paikka hierottavana.
Takapäästä löytyi myös kipeä kivikova möykky.
Niska, takapää ja kylki olivat pahimmat paikat, mutta onneksi alkoivat jo ensimmäisellä hierontakerralla hieman pehmetä. Hieronnan jälkeen Wiltsulla oli kova jano ja hieman tokkurainen olo.
Kotiin kun päästiin, piti poika nostaa autosta ulos, kun ei halunnut hypätä. Ilta menikin sitten rauhallisesti sikeitä vedellen. Oli niin väsynyttä poikaa että. Mutta seuraavana aamuna vastassa oli tosi pirteä ja iloinen poika. Selvästi huomasi, että hieronta oli tehnyt hyvää! Ensi viikolle on uusi aika.
Näkyy herra nauttivan käsittelystä.=)
VastaaPoistaKyllä se suurimmaksi osaksi nauttikin. Ainoastaan silloin olisi lähtenyt läiskimään, kun oli kipeä paikka käsittelyssä.
VastaaPoista