lauantai 14. toukokuuta 2011

Röntgensäteitä ja hammaskiveä

Käytiin torstaina Marvetissa poistattamassa Wiltsulta hammaskiveä ja samalla kuvattiin alaselkä. Niinhän siinä sitten kävi, että hierojan spondyloosiepäily varmistui. Kuvista näkyi ventraalista spondyloosia (selkänikamien alapuolille muodostuu luusiltoja, mikä jäykistää selkärankaa) sekä jonkin verran skleroosia ristiluun etureunassa. Hermojen juuriaukot näyttivät onneksi olevan hyvin auki.

Syy alaselän jäykkyyteen ja ajoittaiseen kipuiluun siis löytyi. Taidammekin jatkossa käyttää hierojan palveluja entistä ahkerammin ja toivoa, että se riittää pitämään vanhuksen mahdollisimman kivuttomana ja pirteänä vielä monta vuotta! Tosin marraskuussa 12 vuotta täyttävällä niitä vuosia ei tietysti enää kovin montaa ole jäljellä, mutta jokunen kuitenkin - toivottavasti!


Wiltsu makaa kuvauspöydällä painojen alla odottamassa.


Röntgensäde pitää saada kohdistettua juuri oikeaan kohtaan.


Ja vielä yksi kuva vatsapuolelta.

Röntgenkuvien jälkeen Wiltsu jäi hampaiden puhdistukseen ja minä suunnittelin käyväni sillä aikaa etsimässä sopivaa kuvauskohdetta valokuvatorstain haastesanaan säde. Lopulta päätin kuitenkin osallistua haasteeseen juuri ottamillani röntgensädekuvilla.


5 kommenttia:

  1. Olipa oivallinen osuma, säde löytyi ajankohtaisista tekemisistä.
    Kiitos koiralääkäri-raportista; en ole tällaisesta ennen kuullutkaan.

    VastaaPoista
  2. Woi Wiltsua!
    Mutta sinänsä hyvä että syy kipuun selkisi ja nyt hyvillä mielin vain hieroja-aikoja varailemaan!
    Ja Wiltsuhan on vielä käytökseltään wiriili nuori mies, koska ei sitä 12 vuotiaaksi vahingossa uskoisikaan!

    VastaaPoista
  3. Joo, se on hyvä tietää, mistä jäykkyys ja ajoittainen kipuilu johtuu. Ei tule enää mieleenkään kehottaa poikaa hyppäämään tai tekemään jotain vastaavaa, jos vähänkin vaikuttaa haluttomalta. Nyt mulla on sitten kaksi autoon pyllättävää ;-) Wiltsun sinne vielä nostaakin, mutta kun tuolla Bodella on painoa suunnilleen kolminkertaisesti Wiltsuun verrattuna...

    VastaaPoista
  4. Voi Wiltsua! Selkäongelmat ovat vielä niiin tuoreessa muistissa, eivät kivoja ollenkaan :( Onneksi syy nyt kuitenkin löytyi ja sen osaa tulevaisuudessa ottaa huomioon!

    VastaaPoista