perjantai 1. elokuuta 2008

Jos ei maita niin ei maita

Viron reissulla ihmetytti ja vähän huolestuttikin, kuinka huonosti Bode söi. Yksi ruoka-annos siltä jäi ihan kokonaan syömättä, maanittelemalla sai kyllä ruokaa menemään vähän kerrallaan kurkusta alas, mutta todella hitaanpuoleisesti. Nakkejakin kävin ostamassa heti ensimmäisenä iltana, että on sitten näyttelypäivänä jotain herkuteltavaa, vaan ei meinannut kelvata. Annoin illalla nakinpalasen ja herra sylkäisi sen saman tien pois suustaan... Hetken päästä poimi kyllä lattialta ja söi, mutta ei hirveästi kiinnostanut.

Nyt kotona ruoka on hävinnyt vähän paremmin ruokakupista, mutta näinköhän siihen ainoana syynä on se, että Missu odottaa nenä melkein Boden pyllyssä kiinni, koska pääsee tiskaamaan... Hitaastihan Bode on aina syönyt ja yleensä nostelee kaikki lisukkeet pois ruuan päältä syödäkseen ensin varsinaisen ruuan ja lisukkeet vasta lopuksi. Nyt on muutamana päivänä käynyt niin, että lisukkeet ovat jääneet lattialle ja tässä yhtenä päivänä jäi myös osa ruuasta kuppiin. Missu on vaan tyytyväinen, kun saa vähän extraruokaa, mutta itseäni vähän huolestuttaa. Ensimmäinen koirani, joka ei syö suurella ruokahalulla ihan mitä vain ja milloin vain. Onhan näistä kuullut, mutta aiemmin en ole tätä omakohtaisesti kokenut. Näinköhän Bode olisi jatkuvasti todella huono syömään, mikäli olisi ainoa koira talossa?

Eihän sitä tietysti itsellekään aina ja säännöllisesti maistu ruoka, mutta jostain syystä koiran ruokahaluttomuus huolestuttaa enemmän kuin oma ruokahaluttomuus ;-) Ja olisihan Bodella todellakin varaa vähän pyöristyä, joten tarvetta ruuasta kieltäytymiseen sillä ei ole...

Lisää videoita näyttelystä

Lisäsin matkakertomukseen linkin, mistä löytyy videoita Haapsalun näyttelystä ja huomasin juuri, että videoita on tullut linkin lisäämisen jälkeen paljon lisää. Thank you Nataljafox for sharing the videos!

2 kommenttia:

  1. Tervetuloa vaan huono ruokahaluisten (en tarkoita itseäni)porukkaan.=)Mie olen Ninon syömisten kanssa stressannu koko ikäni,mutta nyt on ollu pakko luovuttaa, se oikeesti syö kun sillä on nälkä. Olkoon sitten vaikka kerran kolmessa päivässä. Ja hoffien piti olla ahneita..

    VastaaPoista
  2. Nino mulla tulikin heti mieleen, kun Bode alkoi kikkailla ruuan kanssa reissulla. Muistan kyllä kuinka siitä on ollut puhetta useamminkin, kuinka huono se on syömään. Mutta onneksi Bode on nyt taas kotona syönyt ihan kunnolla. Ei ole enää jäänyt ruokaa kuppiin, kun Missu jonottaa vuoroaan ihan takapuolessa kiinni ;-)

    VastaaPoista