Törmäsin jokin aika sitten karkurit.fi -nimiseen sivustoon, missä kerrotaan kadonneiden lemmikkieläinten käyttäytymisestä ja annetaan ohjeita etsimiseen jne. Sivuilla voi ilmoitella myös kadonneista ja löytyneistä lemmikkieläimistä sekä näköhavainnoista.
Mielessäni pyörii yhä joulukuun puolessa välissä kadonnut jakrusselinterrieri Hippu, jonka ensin ilmoitettiin jääneen auton alle ja kuolleen, mutta myöhemmin tieto osoittautuikin virheelliseksi. Koko tänä aikana ei Hipusta ole tullut yhtään oikeaa havaintoa, vaikka ilmoituksia on levitetty ympäri Suomen ja löytöpalkkiokin on niin suuri, että koiran palauttaminen kotiinsa on paljon kannattavampaa kuin eteenpäin myynti.
Metsään jää yleensä lauman nuorin koira
Sivustoa selatessani löysin artikkelin kadonneen koiran käyttäytymisestä. Kyyneleet silmissä ja pala kurkussa luin tekstin loppuun, kun mieleeni muistui myös Missun katoaminen vuosia sitten. Missu löytyi kuitenkin vielä samana iltana, joten hätäni oli pientä verrattuna Hipun perheen kokemaan tuskaan ja epätietoisuuteen.
Artikkelissa kerrottiin, että yleensä metsään jää perheen nuorin koira, joka on tottunut kulkemaan lauman vanhempien koirien perässä. Niin kävi sekä Hipun että Missunkin kohdalla. Missu poikkesi äitinsä Riinan kanssa polulta metsän puolelle ja hetken jatkettuani matkaa polkua pitkin, kyllästyin kävelemään yksin ja käännyin takaisinpäin. Ei kestänyt kauaa, kun Riina oli takaisin luonani. Oli varmasti ollut koko ajan kuuloetäisyydellä ja kun huomasi mun muuttaneen suuntaa, tuli takaisin. Oliko niillä sitten joku metsäneläin tai joku muu haju kiikarissa, jota Missu jäi vielä tutkimaan eikä siksi huomannut Riinan lähteneen... tiedä sitä.
Käveltiin Riinan kanssa takaisin mökin pihalle enkä ollut vielä yhtään huolissani. Olin ihan varma, ettei Missu laske Riinaa kauas silmistään missään vaiheessa. Mutta hetken mökillä oltuamme alkoi huolestuttaa. Eikö se ollutkaan huomannut Riinan lähteneen?
Kävelin Riinan kanssa edestakaisin aluetta, missä koirat olivat lähteneet metsään, mutta Missua ei vaan näy eikä kuulu. Soitin jo apuvoimiksi vanhempieni ja veljeni koirat, josko Missu tulisi kun kuulisi tuttujen koirien ääniä. Ei auttanut.
Pelokas tyttö löysi vihdoin tutun auton!
Useampi tunti oli jo kulunut ja alkoi tulla pimeää. Ajattelin, että pitäisi vielä ennen ihan pimeää käydä autolla lähitalot läpi, jos se olisi mennyt johonkin niistä. Mutta helpotus oli suuri, kun autojen välissä näkyikin tuttu tyttö, Missu oli löytänyt takaisin. Todella pelokas se oli ja vaati jonkin verran maanittelua ennen kuin uskalsi tulla luokse. Iltaruuan jälkeen vielä pissasi sisälle - ihan suoraan siihen, missä ruokaili - eli pahasti oli tolaltaan pieni tyttöressu.
Tiesinhän minä sen, että koiria olisi pitänyt pitää enemmän erillään. Tehdä Missun kanssa ihan kahdestaan juttuja, että sen itseluottamus ja omatoimisuus kehittyisi eikä se tukeutuisi ihan kaikessa aina Riinaan. Selvähän se on, että jos aina seuraa vain lauman vanhempia koiria, niin ei tarvitse opetella ajattelemaan itse. Yksin joutuessaan onkin sitten pulassa, kun ei ole ketään näyttämässä, miten pitää toimia.
Onneksi Missu löysi takaisin! Toivon koko sydämestäni, että Hippukin pääsee pian takaisin omaan kotiinsa!
Lukuvinkki: Marja Huovila: Kadonneen koiran käyttäytyminen (www.karkurit.fi)
Katso myös Hipun katoamisilmoitus ja välitä tietoa eteenpäin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti