Sunnuntaina oli pitkästä aikaa niin aikainen aamuherätys, että minäkin näin miten koiramussukat hoitavat aamu-ulkoilunsa. Kuulen kyllä yläkertaan, kun Missu ja Bode tömistelevät jo heti aamusta sisällä ja kovempaa ääntä pääsee siinä vaiheessa, kun ovat kahdestaan pihalla. Mutta se, että Missu juoksuttaa (tai ainakin yrittää juoksuttaa) myös Wiltsua, oli mulle ihan uusi asia.
Aamuisinhan meillä on tehty suunnilleen lokakuulta asti siten, että ensin menevät Wiltsu ja Missu käymään pihalla ja kun Wiltsu haluaa tulla sisälle, on Boden vuoro mennä pihalle Missun kanssa. Tämä siksi, kun aamuisin koirat ovat niin täynnä "ylimääräistä" energiaa, että Boden ja Wiltsun välille syntyy liian herkästi sotatila. Kun pojilta on saatu pahimmat höyryt pois ja kierrokset vähän laskevat, niin ne tulevat kyllä toimeen keskenäänkin.
Oho, vessa onkin varattu
Sunnuntaiaamuna avasin puoliunessa vessanoven ja törmäsin Boden nenään. Katseltiin siinä hölmistyneenä toisiamme. Bode ihmetteli, mitä minä tein alhaalla niin aikaisin eikä tehnyt elettäkään liikahtaakseen. Oli kai sitä mieltä, että minä en kuitenkaan osaa laskea sitä oikein ulos vaan olisi parempi odottaa, että isi tulee ja hoitaa homman niin kuin normaalistikin... Ehkä herra oli oikeassa, joten tyydyin laittamaan vessan oven takaisin kiinni ja odottelemaan kiltisti vuoroani.
Siinä odotellessani katselin ikkunasta, kun Wiltsu oli pissalla ja Missu - 10,5 v. - vaani jonkin matkan päässä. Kun Wiltsu lähti tulemaan terassille päin, syöksyi Missu kohti ja sitten sitä juostiin tuhatta ja sataa. Eli Missu tekee Wiltsulle ihan samaa mitä Bodekin. Mutta onneksi se ei Missun tekemänä selvästikään ärsytä Wiltsua niin kuin käy Boden kohdalla. Ja Missu jaksaa myös odottaa vaanien. Bodella ei kärsivällisyys aina riitä, vaan se menee louskuttamaan Wiltsun niskaan. Ja ärsyttäähän se, kukapa sellaista sietäisi!
Missu on kyllä erinomainen apu poikien energian purkuun :-D Se spurttailee aamuisin kuin nuori tytönhupakko. Ei näy enää merkkiäkään jalkakivusta, vaikkei pistoksilla olla käyty eikä kipulääkettäkään ole tarvinnut antaa! Nyt alkaa vaikuttaa siltä, että se neljän pistoksen Cartrophen-kuuri tosiaan auttoi. Kyllä on hyvä mieli!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti