torstai 11. helmikuuta 2010

DogFriday: sunnuntai

DogFriday-kuvahaastessa kysytään tällä viikolla millainen meidän sunnuntai on. Osallistuminen jäi ihan viime tippaan, uusi haaste tulee jo huomenna...
Wiltsu istuu kattoterassillaan
odottaen, josko kohta lähdettäisiin ulos puuhastelemaan
jotain kivaa?


Sunnuntaiaamut käynnistyvät meillä yleensä aika hitaasti. Nukutaan pitkään jos suinkin mahdollista ja syödään aamupalaa pitkän kaavan mukaan - siis me kaksijalkaiset. Koirat ulkoilevat sillä aikaa omatoimisesti pihalla ja saavat ruokansa, kun me olemme syöneet.

Vaikka välillä kuinka tekisi mieli vain löysäillä, täytyy jossain vaiheessa kuitenkin vääntäytyä sohvalta ylös ja lähteä säästä riippuen joko pihahommiin tai muuten vain koirien kanssa ulos. Viime aikoina on kyllä riittänyt pihahommia yllin kyllin, kun lunta on saanut lapioida enemmän kuin tarpeeksi.

Ennätysmäärä lunta on antanut koirillekin pihalla tekemistä. Kilpailu vallikuninkuudesta juosten koko ajan kasvavan lumivallin päälle ja takaisin on ollut etenkin Wiltsun mieleen. Bode ja pallo taas ovat ihan oma juttunsa; erottamaton parivaljakko, joka viihtyy loistavasti keskenään. Sekä tönärin että lumikolan edessä ja takana ja sivulla ja...


Vallikuningas-Wiltsu!

Toisinaan soi herätyskello sunnuntaiaamuna aikaisin ja jompi kumpi koirista pääsee hakutreeneihin unisen emäntänsä kanssa. Treeneissä on tosin nyt ollut pitkä paussi; ensin emännän polvioperaation takia ja nyt liiallinen lumimäärä estää pääsyn hakumetsiin.


Ulkoilun jälkeen levätään unikullan kanssa sohvalla.

Ulkoilun jälkeen vedetään hetki sikeitä ja sitten on taas aika puuhastella jotain kivaa. Bode tuo pallon ja sitä pitää potkia tai piilottaa. Wiltsu tiirailee kattoterassinsa ikkunasta näkyisikö kettutyttöjä tai muita kavereita.


Bode ja pallo - erottamaton parivaljakko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti