keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Viikon koirakuva: kaunis/ruma

Tällä kertaa viikon koirakuva -aiheena on kaunis/ruma. Meillä on niin uskomattoman kauniita koiria, ettei niistä saa rumia kuvia ei sitten millään ;-) Joten tässä siis pari kaunista otosta.
Wiltsu,
mestariposeeraaja.


Nappasin eilen, heti aiheen huomattuani, kameran ja mentiin koirien kanssa pihalle. Samalla ajattelin ottaa vihdoin Bodesta vähän tuoreemman esittelykuvan kotisivuille (siellä oli yhä vauvakuva, joka vihdoin tänään vaihtui uudempaan).

Kuinka ollakaan, Bodesta jouduin räpsimään monen monituista kuvaa, enkä ollut tyytyväinen, kuin ihan muutamaan. Vain hetken Bode jaksoi yrittää poseerata kameralle. Pää vain ei tahtonut pysyä paikallaan tai jos pää pysyi, niin nenä ei... (Kts. kuvasarja).

Sen sijaan Wiltsusta otin vain yhden kuvan ja se oli siinä! Kaunis mikä kaunis. Kaunis koira, kauniilla taustalla - ei ollut mahdollista minunkaan pilata kuvaa, vaikken mestariainesta kuvaajana olekaan ;-)
Tässä me pojat
vaan pussaillaan,
vaikka mami haluaisi
meidän poseeraavan
kameralle.


Tässä kuvassa kaunista on tunnelma. Kuva itsessään on kaikkea muuta kuin nappiotos, mutta poikien pusuttelu tekee siitä niin kauniin. Ja kauneutta lisää vielä se, ettei poikien välit aina ole kovin lämpimät.

Kuvan taustalla pyörii Missu, jota kuvausepisodi ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Poikia kuvaus kiinnosti kyllä kovasti ja molemmat häärivät siinä vieressä, odottaen omaa vuoroaan. Kun vuoro sitten tuli ja piti istua paikallaan - ja vielä aseteltuna tietyllä tavalla (tassut näin, katse tuonne jne.) - lopahti kiinnostus hyvin nopeasti ;-) Ymmärrettävää sinänsä kyllä.

6 kommenttia:

  1. Oi kyllä on kaunis kuva tuo pusuttelu =)

    VastaaPoista
  2. "Tällä kertaa viikon koirakuva -aiheena on kaunis/ruma. Meillä on niin uskomattoman kauniita koiria, ettei niistä saa rumia kuvia ei sitten millään ;-) Joten tässä siis pari kaunista otosta." TÄYSIN SAMAA MIELTÄ! Juuri noin sen pitää ollakin, että omat koirat ovat niitä kaikkein kauneimpia. :)

    Söötti pusuttelukuva koiruleista! Wiltsu taitaa olle teidän jenginne linssilude? :oD Meillä se on Hippa. Belgeistä, varsinkaan vanhimmasta, ei tahdo saada hyviä kuvia millään!

    VastaaPoista
  3. Ihana kuva pusuttelevista kavereista :)

    Ja tosi hauska tuo kuvasarja, missä Boden nenä on "aktivoitunut" :D

    VastaaPoista
  4. Nämä pojat onkin tosi kauniita! Minun silmiini näyttävät ihanilta molemmat, johtuisko siitä että nämä koirat joilla on karvat silmillä, saa minun sydämen aina jontenkin lämpenemään. :o)

    VastaaPoista
  5. Kauniit kuvvii ja kauniit tunnelmii. Eikäs ton yhren nenu mitenkään kummalline ollu, vaik käytiin toi kuvasarjaki kattomas :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kehuista!

    Paula ja Hirmut: Aivan oikein, Wiltsu on meidän porukan linssilude numero ykkönen, ehdottomasti!

    savisuti&Bee: Kuinka yllättävää :-D :-D

    VastaaPoista